Keittiöpsykologiaa

( Katin ryhmä)

Blogi, jota tässä postauksessa käsittelemme, on Teemu Ollikaisen Mentaalipuolen hommia, joka käsittelee psykologisia arjen ilmiöitä kiinnostavista näkökulmista. Ollikainen on koulutukseltaan erikoispsykologi ja psykoterapeutti, ja hän vastaa ammatillisista asioista Psykologiliitossa. Kirjoittaja on siis koulutuksensa ja kokemuksensa puolesta vakavasti otettava, joten kirjoittajasta välittyi meille lukijoille luotettava kuva. Blogi on toinen Psykologiliiton sivuilta löytyvistä blogeista, ja sen kohderyhmänä ovat lähinnä psykologit ja psykologian opiskelijat. Aiheet ovat kuitenkin hyvin maanläheisiä, ja varmasti kiinnostavat muitakin kuin alan harjoittajia. Tekstit ovat täyttä asiaa, mutta humoristinen ote tekee niistä kevyempiä ja mielenkiintoisempia lukea.

Tekstit ovat psykologin näkökulmasta, mutta monessa niistä tulee esille myös muiden ihmisten suhtautuminen psykologeihin ja heidän työhönsä. Valitsemamme postaus Käsi psykologian hunajapurkissa (25.2.2014) käsittelee psykologisen tiedon esittämistä ja käyttöä muiden kuin psykologien toimesta. Erityisen kiinnostavan postauksesta tekee se, että tekstin on kirjoittanut juurikin psykologi. Ollikaisen tapa kirjoittaa on mukaansatempaava, mutta tekstissä myös useita viittauksia tutkimuksiin, mikä tuo tieteellistä pohjaa tekstiin.

Tekstin tarkoitus on herättää ihmisiä ajattelemaan psykologin näkökulmasta, kuinka muut ihmiset käyttävät psykologian termejä ja esittävät psykologista tietoa väärin. Kirjoittaja tiedostaa että psykologinen tieto on kaikkien yhteistä ja kiinnostaa ihmisiä, mutta tietoa ei tulisi esittää eteenpäin ellei kokonaismerkitystä ole ymmärretty. Esimerkkinä hän ottaa aivokuvat, joita käytetään muiden alojen esityksissä vain asiantuntijuuden kuvan luomiseksi, vaikka niillä ei ole oikeaa informaatioarvoa.

(kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Brain-anatomy.jpg )

Ollikaisen blogiteksti herätti meissä monia kysymyksiä. Miksi muiden on niin helppo laittaa kätensä psykologian hunajapurkkiin? Miksi keittiöpsykologiaa pidetään helposti oikeana psykologiana? Ehkä siksi että psykologia on läsnä jokaisen arkielämässä ja jollain tasolla kiinnostaa kaikkia. Mutta onhan ihmisen anatomia ja lääketiedekin läsnä jokapäiväisessä elämässämme, mutta emme silti ajattele olevamme samanlaisia asiantuntijoita kuin lääkärit. Psykologinen tieto on kaikkia koskettavaa, mutta tulisi miettiä onko oma tietämys ja koulutus tarpeeksi pätevää, jotta voi esiintyä psykologian asiantuntijana.

Sonja Eneh ja Iida Heikkinen

Ajankohtaisaiheita Jyväskylän Yliopiston professorien silmin

Katin ryhmä

Jyväskylän Yliopisto ylläpitää Tiedeblogia, jossa professorit kirjoittavat sekä kommentoivat ajankohtaisia teemoja huomioiden oman tieteenalansa näkemyksen. Mielenkiintoinen blogi tarjoaa lukijoilleen kattavan tarjonnan eri tieteenalojen professorien näkemyksiä ajankohtaisiin asioihin. Blogissa käsitellään monipuolisesti aiheita aina monikulttuurisuudesta liikuntaan ja kemiasta politiikkaan.

Politiikan opiskelijoina huomiomme kohdistui erityisesti Jyväskylän Yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella työskentelevän tutkijatohtori Mikko Jakosen kirjoitukseen: Faktat ovat politiikan polttoainetta (Tiedeblogi, 20.5.2015). Tekstissään Jakonen käsittelee tieteen ja politiikan suhdetta politiikassa käytettävien faktojen näkökulmasta. Kuten Jakonen kirjoituksessaan argumentoi, politiikka perustuu usein puhujan puhetaitoon ja puhetaito taas faktoihin, joilla puhuja oikeuttaa väitteensä. Ongelmallinen tilanne on sen vuoksi, että faktat eivät aina perustu koko totuuteen vaan sisältävät usein vain osittaisia totuuden rippeitä. Eikö politiikassa käytettävien faktojen sitten kuuluisi aina perustua totuuteen?

Meidän vastauksemme on yksinkertainen: kyllä, poliittisten faktojen tulisi perustua totuuteen. Politiikka ei kuitenkaan aina ole näin yksinkertaista, vaan toisinaan asioita yksinkertaistettaessa, sovellettaessa ja tiivistettäessä ei kyetä ottamaan huomioon kaikkia näkökulmia ja tästä syystä osa kokonaisuuksista katoaa. Politiikalle on siis tyypillistä erilaiset näkökulmat, joiden puolesta ja vastaan argumentoidaan, ja tyypillisesti paras argumentti voittaa - tai niin ainakin tulisi olla. Tästä syystä politiikkaa pidetään usein epävarmana, erilaisten näkemysten ja faktojen taistelukenttänä. Sen sijaan tiedettä pidetään usein luotettavana ja varmana sekä totuuden pohjana. Kuten Jakonen (20.5.2015) blogitekstissään pohtii, tulisiko poliittisen päätöksenteon pohjautua enemmän tieteeseen? Voisiko tiede ohjata politiikkaa?

Mielestämme tieteen merkitystä politiikassa ei voi vähätellä eikä sivuuttaa. Kysymys siitä, kuinka tiede sitten käytännössä voidaan ottaa osaksi politiikkaa, on kuitenkin vaikea. Tarkoittaako se sitä, että politiikassa tulisi käyttää tieteen asiantuntijoita entistäkin enemmän? Vai tarkoittaako se sitä, että politiikassa tulisi tehdä vallanvaihto politiikan ja tieteen tekijöiden välillä? Toisaalta tieteen huomioiminen politiikassa on mahdollista myös muilla tavoin, esimerkiksi käyttäen enemmän tieteellisiä tutkimuksia osana päätöksentekoa. Uskomme, että mikäli halukkuutta riittää, keinoja löytyy.

Mikäli politiikassa ja poliittisessa päätöksenteossa sivuutetaan tieteen merkitys, kompastuskiveksi voi muodostua tieteen alistuminen politiikalle. Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, että tieteellä tuotetaan politiikan päämääriä palvelevia tutkimuksia itsenäisten tutkimusten sijaan. Pahimmassa tapauksessa tilanne voi kärjistyä siihen, että politiikka alkaa ohjaamaan tiedettä eikä toisinpäin. Tällöin tiede voi menettää sen perimmäisen merkityksen: mahdollisimman objektiivisen, uuden tiedon tuottamisen.

Jenni Seppänen,

Laura Penttilä

Älykkyyttä älyllisesti (Iina ja Sanna) - Katin ryhmä

Tutustuimme blogiin nimeltä Naiivia sosiaalipsykologiaa (http://naiivisospsyko.blogspot.fi/), jota kirjoittaa nuori sosiaalipsykologian opiskelija Helsingistä. Blogi on perustettu tarkastelemaan sosiaalipsykologian ilmiöitä opiskelijan näkökulmasta sekä luomaan kirjoittajalle painetta kirjoittamiseen - kuinka hyvin tässä on onnistuttu? Blogi on syntynyt hyvin nopeaan tahtiin, kahden päivän aikana elokuussa 2006, mutta se on jäänyt hyvin lyhyeksi: vain kolmen postauksen mittaiseksi. Blogia lukiessa syntyy mielikuva, että kirjoittaja hakee omaa suhtautumistaan älykkyyteen prosessoimalla ajatuksiaan kirjoittamalla.

 

Kirjoittajan tyyli on asiallinen, mutta rennohko. Käytetyt esimerkit ja kielikuvat ovat nuorten maailmaan liittyviä; arkisten sosiaalipsykologisten mietintöjen kohteiksi mainitaan esimerkiksi seurustelu- ja ystävyyssuhteiden kiemurat. Kuitenkin kirjoittaja osoittaa myös tietävänsä aiheistaan ja pohjaa argumenttejaan tunnettuihin teorioihin. Keskustelua blogissa ei ole syntynyt, ja osittain tuntuukin, että kirjoittaja pitää blogia vain omiin tarpeisiinsa. Postauksia kertyi vain kolme, ja ne käsittelivät blogin tarkoitusta ja aihetta, sosiaalipsykologian kenttää ja sen kiinnostavia osia, sekä älykkyyttä. Tarkastelemme tässä lähemmin älykkyys-postausta, sillä sen sisältö oli mielestämme mielenkiintoinen.

 

Kuinka vaikeaa älykkyyttä onkin määritellä? Tämä on kirjoittajan ihmetyksen aihe, kun hän käy lävitse niitä yrityksiä joita asian saralla on tehty. Esille nostetaan älykkyyden suhteellisuus: älykkyyden määritelmä riippuu voimakkaasti vaikkapa kulttuurista. Voiko siis olla mahdollista, että ihmisen koettu “älykkyys” selittääkin hänen muilla ominaisuuksillaan, tai esimerkiksi halo-efektillä?

 

”Onko se mitä pidän älykkyytenä sittenkin jotain muuta, kuten itsensä esiintuomista, oikeita mielipiteitä tai itsetietoisuutta?”

 

Kuitenkin on olemassa teorioita, joiden mukaan älykkyys kehittyy tietyissä rajatuissa kehitysvaiheissa: esimerkiksi Piaget’n ja Kohlbergin kognitiiviset teoriat, joissa pyritään selvittämään älykkyyden rakennetta. Vaikka älykkyyden mittaamisesta saadut tulokset kertovat myös niistä menetelmistä joilla ne on saatu, näkee kirjoittaja, että on mahdollista löytää älykkyyden indikaattoreita jotka ovat objektiivisia, eivätkä riippuvaisia henkilön muista ominaisuuksista. Tällaisiksi mainitaan oman mielipiteen esittäminen keskustelussa, sekä oman asennoitumisen muokkaaminen toisen sanomisten perusteella. 

 

Lukiessamme tekstiä aloimme pohtia, onko älykkyys aina julkista? Onko älykkyys välttämättä sidottu ihmisten väliseen toimintaan? Olisiko mahdollista olla älykäs autiolla saarella? Ehkä kirjoittajan näkökulma johtuu hänen sosiaalipsykologisesta taustastaan. Kysymyksiimme meillä ei ole varmoja vastauksia. Kirjoittaja antaa ymmärtää, että hän näkee älykkyyden ilmenevän ensisijaisesti ihmisten välisessä toiminnassa. On melko rohkeaa määritellä asia näin, sillä meidän mielestämme myös autiolla saarella voisi olla älykäs - mutta tämä on vain meidän mielipiteemme.

 

Tiivistetty kuvaus blogista voisi olla, että kyseessä on rento ja epävirallinen opiskelijan kirjoittama blogi, joka ei ottanut tuulta alleen. Kirjoittaja laittaa mukaan paljon omia mielipiteitään ja kokemuksiaan, ja välillä teoriapohja käsiteltyihin aiheisiin tuntuu katoavan. Kirjoittajan punainen lanka älykkyyden määritelmästä jää lukijalle epäselväksi. Blogi ei ehkä onnistunut luomaan tekijälleen “kirjoituspainetta”, ja loppui siksi lyhyeen. Voi myös olla että kirjoittaminen siirtyi muihin julkaisuihin.

 

Tarve kansantajuiselle asiantuntijuudelle pedagogiseen keskusteluun! (Annukka, Outi ja Terhi, Ellinooran ryhmä)

Martti Hellström, opetusneuvos, kasvatustieteiden tohtori ja eläköitynyt rehtori kirjoittaa blogia Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II. Blogissaan hän tuo esille henkilökohtaisia mielipiteitään sekä herättää keskustelua pedagogiikasta ja koulupolitiikasta.

Blogin kohderyhmänä ovat selkeästi kasvatusalan ammattilaiset tai opiskelijat sekä muut kasvatuksesta kiinnostuneet. Mietimmekin tässä kirjoituksessa, voisiko blogi tarjota jotakin myös ei-kasvatustieteilijöille, esimerkiksi oppilaiden vanhemmille. Tarkastelemme lähemmin Hellströmin kirjoitusta Löysikö Pekka Peura kadonneen OIKEAN menetelmän? 7.9.2015.

Hellström viittaa Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa kerrotaan vantaalaisopettaja Pekka Peuran kehittämästä opetusmenetelmästä. Blogitekstissään Hellström analysoi Peuran menetelmää, joka perustuu oppikirjattomuudelle ja oppilaiden itsenäiselle etenemiselle. Hellström vertaa Peuran menetelmää historiallisesti merkittäviin opetusmetodeihin ja käsittelee menetelmän suhdetta opetussuunnitelmaan.

Suomessa opettajilla on suuri vapaus valita käyttämänsä opetusmenetelmä, kunhan toteuttaa valtakunnallista ja koulun opetussuunnitelmaa. Suurin osa opettajista ja oppilaiden vanhemmista on kuitenkin tottunut perinteiseen, opettajalähtöiseen ja oppikirjaperustaiseen opetukseen. Mielestämme olisi tärkeää, että vanhemmat olisivat kiinnostuneita opettajan opetusmenetelmistä ja heillä olisi halutessaan mahdollisuus perehtyä tarkemmin erilaisiin menetelmiin. Näin heillä olisi myös paremmat mahdollisuudet ymmärtää, kritisoida ja vaikuttaa opettajan käyttämiä menetelmiä.

Blogit olisivat yksi keino vastata tähän tarpeeseen pelkistetystä tiedosta opetuksen ja opetusmenetelmien taustoista. Vanhemmat voivat saada blogista syvempää taustatietoa yhteiskunnassa käytävästä kasvatuskeskustelusta. Esimerkiksi pienten lasten kasvatuksesta käydään paljon keskustelua mediassa mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkosen johdolla. Mielestämme myös koulussa tapahtuvasta kasvatuksesta ja pedagogiikasta käytävään keskusteluun tarvitaan lisää kansantajuista asiantuntijuutta, johon esimerkiksi Hellström voisi vastata. Hänellä on paljon käytännön kokemusta koulumaailmasta sekä teoreettista näkemystä.

Vaikka Hellströmiltä löytyy asiantuntijuutta, hänen bloginsa ei nykyisellään vastaa tarpeeseen kansantajuisesta koulutuskeskustelusta. Yhtenä blogin haasteena on aiheiden monipuolisuus. Hellström käyttää blogiaan yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen lisäksi sekä päiväkirjana että kirjojen esittelyfoorumina. Tämä voi aiheuttaa vaihtuvuutta lukijakunnassa, sillä blogissa ei ole yhtä punaista lankaa.

Hellström käsittelee blogissaan tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita, mutta näkyvyys ja lukijakunta jäävät pieneksi. Karsimalla bloginsa aiheita, kiinnittämällä huomiota verkkotekstin tuomiin mahdollisuuksiin sekä markkinoinnilla Hellström voisi luoda blogistaan pedagogisen asiantuntijuuden kanavan, josta oppilaiden vanhemmatkin voivat hyötyä.

Sisun salaisuudet, itsestäänselviä vai luoksepääsemättömiä? (Jonna ja Joni, Ellinooran ryhmä)

Tarkastelimme blogia nimeltä Positiivinen Psykologia - Tiede hyvinvoinnin taustalla, joka on samalla  positiivisen psykologian yhdistyksen kotisivu. Blogia positiivisesta psykologiasta on ylläpidetty noin kuuden vuoden ajan tällä sivustolla, mutta virallinen yhdistys sivujen mukaan on syntynyt vasta vuoden 2015 aikana. Blogin ylläpitäjinä toimivat psykologit Emilia Lahti (PsM) ja Makke Leppänen (PsM), jotka molemmat toimivat asiantuntijatehtävissä juuri positiivisen psykologian parissa. Blogia silmäiltyämme löysimme siitä runsaasti kansainvälisiin tutkimuksiin vieviä linkkejä, kuvia, aforismeja sekä monipuolisesti psykologian uusiin käsitteisiin ja sovelluksiin liittyviä kirjoituksia. Blogi vaikutti monipuoliselta, mielenkiintoiselta ja tieteelliseen tietoon nojaavalta.

Suomalaisina lähdimmekin lukemaan tarkemmin blogi-kirjoitusta, joka koski meille suomalaisille tuttua käsitettä “sisua”.  Mistä sisussa on kyse? Emilia Lahden tekstissä pohdittiin sisun käsitettä ja hän kuvaakin, että: “Sisu on termi, jolla on erityinen paikka suomalaisten sydämissä”. Onko sisu ominaisuus jota voi harjoittaa? Onko vain suomalaisilla sisua? Onko sisua nykymaailmassa enää olemassa ja olisiko sille jopa tarvetta ja tilausta? Blogi käsitteli sisua aina Lasse Virénistä yksinhuoltajaäiteihin sekä kirjoittajan omista kyselytutkimuksista suuriin kansainvälisiin tutkimuksiin. Siitä huolimatta että “Sisu” käsitteenä liitetäänkin usein Suomeen ja suomalaisiin niin omistammeko me silti sisua?

Tarkestelemassamme tekstissä oli käytetty useita tieteellisiä tutkimuksia, aiheeseen johdattelevia kuvia ja  sisua oli tarkasteltu monesta näkökulmasta jäi mielestämme “sisu” käsitteenä  vaille syvempää merkitystä. Moninäkökulmaisuus tekstissä saattoi lukijasta tuntua hieman sekavalta sekä pintapuoliselta. Sekavuudesta huolimatta, jonkinlainen konsensus käsitteestä tulee lauseen:

 “Uniikki termi, mutta universaali potentiaali: Sisu on yleismaailmallinen voimavara, jolle on tarvetta”

mukana. Toinen huomiomme oli se, että suuri osa lähteistä oli ripoteltu tekstin keskelle ja lähdeluettelon yhteydessä oli niin sanottuja “bonus-linkkejä “. Varsinaista lähdeluetteloa lopussa olevasta listauksesta ei oikein erottanut. Kokonaisuutena postaus jäi mielestämme hieman vaisuksi, vaikka pyrkimys sisun todellisen merkityksen ymmärtämistä oli ilmeinen. Kirjoitus lähinnä herätti enemmän uusia kysymyksiä kuin vastasi mihinkään.

Toisaalta täytyy muistaa että “Sisun” tutkimus on vasta alkutekijöissään eikä johdonmukaista ja yhteneväistä tietoa ole välttämättä saatavilla. Tieto on usein sirpaleista ja voi koostua monista jopa toistensa kanssa ristiriitaisista lähteistä. Tämän huomioon ottaen postauksessa kuitenkin käytetiin tutkimustietoon perustuvaa tietoa monipuolisesti eikä pohdinnoissa heitelty ilmoille perustelemattomia ajatuksia.

Erilaista näkökulmaa sisuun voi hakea suomalaisyhtyeen Tiisun kappaleesta: 

https://youtu.be/eAV_ZqyPxpg

Linkki blogiin: https://positiivinenpsykologia.wordpress.com/

Linkki tarkasteltuun tekstiin: https://positiivinenpsykologia.wordpress.com/2014/06/17/sisu-rakentaa-sillan/

Susista ja ihmisyydestä - Peppi ja Heidi (Ellinooran ryhmä)

Psykologiliiton sivuilla ilmestyvä psykologian lisensiaatin ja tietokirjailija Vesa Nevalaisen Psyko-blogi käsittelee psykologiaan ja ihmistyyteen liittyviä teemoja hyvin käytännöllisestä näkökulmasta. Blogi on viime vuosina viettänyt hiljaiseloa, mutta vuoden 2013 tekstit ovat edelleen relevanttia luettavaa. Blogin kohdeyleisö koostuu julkaisun kontekstista johtuen varmasti pääosin psykologeista ja psykologian opiskelijoista, joiden ajattelua Nevalainen herättelee arkikielen keinoin.

Psyko -blogissaan Nevalainen lupaa haastaa ja pysäyttää lukijoitaan, missä hän onnistuukin lähestymällä aiheita lukijaa yllättävin esimerkein ja argumentein. Vertauskuvallisuus johtaa siihen, että teksti vaatii keskittymistä eikä välttämättä aukea lukijalleen nopealla selailulla ja nettilukutyylillä, vaan vaati keskittymistä. Eniten keskustelua blogissa ovatkin herättäneet lukijoiden mielestä Nevalaisen turhan suoraviivaiset tai perusteettomat rinnastukset ajankohtaisista aiheista ihmisyyteen.

Lähemmän tarkastelun kohteeksi valikoitui Ihminen on sudelle ihminen. Tekstissä Nevalainen tarttuu keväällä 2013 kuumenneeseen susikeskusteluun verraten sitä kuitenkin lähinnä ihmisen omiin puutteisiin kuten sisäisiin ristiriitoihimme ja pelkoihimme. Näemme kirjoituksen hyvänä esimerkkinä tyylistä, jolla Nevalainen yllättävin ja hieman provosoivinkin tavoin pyrkii herättämään lukijan mielenkiinnon.Tämä teksti oli herättänyt lukijoissa myös ylivoimaisesti eniten halua keskustella.  “Ihminen on sudelle ihminen” - kirjoituksessaan Nevalainen haluaa keskittyä siihen, mitä suomalaisten suhde susiin meistä itsestämme kertoo.

“Susi muistuttaa, että meillä on sisällämme kesyttämättömiä, pelottavia voimia ja yllykkeitä, vaikka kuinka haluamme kontrolloida ja hallita niitä” (Nevalainen, V. 2013)

Nevalaisen käyttämä analogia sudesta ihmisen kesyttämättöminä puolina jäi mielestämme tekstissä ehkä hieman turhan pienelle huomiolle, eikä keskustelussakaan oltu aina keskitytty tähän tekstin olennaisena asiana. Kommentoijat ovat mielestämme oikeassa siinä, että osa argumentoinnista jää hyvin irralliseksi kokonaisuudesta. Tekstin sanoma olisi kenties resonoinut lukijoiden keskuudessa paremmin, jos Nevalainen olisi malttanut käsitellä ajatustaan suoraviivaisemmin ihmisen kesyttämättömyyden näkökulmasta. Näkökulman selkeäsanaisempi ankkuroiminen psykologiseen näkökulmaan olisi voinut myös estää kommentoinnin liusumisen tavalliseen susikantakeskusteluun.

Psykologia tieteenalana on yksi niistä, joissa tutkimus ja käytännön työ ovat yhteydessä lähinnä sovellusten kautta. Tutkimuksia tärkeämmäksi koemme sen, että psykologi kohtaa asiakkaan aidosti jokapäiväisessä työssään. Psykologin työssä käsitellään asiakkaiden arkea ja sitä kautta sivutaan myös molempien osapuolten mielipiteitä ja kokemuksia median ajankohtaisiin teemoihin. Huolimatta siitä, ettei Nevalainen kirjoita tutkimustiedosta, avaa hän väyliä ymmärtää ajankohtaisuutisia psykologisesti relevantista näkökulmasta ja antaa avaimia tarttua keskusteluun. Blogin näkökulma on käytännöllinen ja keskusteluun herättävä, ja sellaista alan arjessa tarvitaan.

Nevalaisen blogi on viihdyttävää luettavaa huolimatta siitä, millä tasolla lukijan psykologian tutkimuksen ja teorian tuntemus on, mutta enemmän se puhuttelee tekstin taustat ymmärtävää lukijaa. Tiedon ja tutkimuksen nälkää blogi ei sammuta.

Näkökulmia vasenkätisyydestä ja pussailusta (Reima L. & Leevi L. Ellinooran ryhmä)

Blogin kirjoittaja on neurologi Kiti Müller, joka on työskennellyt Työterveyslaitoksella ja Nokian lääketieteellisenä ja Nokian lääketieteellisenä asiantuntijana. Hänen bloginsa Tiedekokki on yksi Tiede.fi -sivuston blogeista. Blogi käsittelee enimmäkseen psykologiaa ja biologiaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ja tutkimuksia.  Blogin tavoitteena on herättää ajatuksia ja viihdyttää lukijaansa. Kohderyhmänä ovat aihepiiristä kiinnostuneet maallikot, joilla ei välttämättä ole erityistä aihepiirin tuntemusta.

Blogin vahva puoli onkin nimenomaan tekstien kansantajuisuus. Toisaalta blogin pitäjä kuitenkin tuo aiheisiin tieteellistä näkökulmaa viittaamalla asiaa koskeviin tutkimuksiin.  Tekstien selkeyttämiseksi kirjoittaja käyttää myös omia kokemuksiaan esimerkkeinä ja selventää niillä hyvin tekstin aiheita. Omilla kokemuksilla väritettynä teksti on huomattavasti maanläheisempää, joka on ehdottomasti blogin yksi vahvuuksista. Müller ei kuitenkaan nojaa kokoajan vahvasti tutkimuksiin, vaan käsittelee tutkimuksiaan ajoittaan kriittisestikin. Blogin teksti on kohtalaisen kevyttä ja puhetyylistä, mutta mukana on tieteellisiä ilmaisuja.

Esimerkiksi Pussailun puolista -tekstissä heijastuu hyvin blogin suurin heikkous, eli tekstin punaisen langan ajoittainen puuttuminen. Lisäksi teksti tuntui rönsyilevän vasemmalta oikealle, eikä kirjoittaja suoraan tee selkeätä väittämää, vaan tyytyy lähinnä pohdiskelemaan asiaa, sekä omien kokemustensa että tieteellisen tutkimuksen perusteella. Pussailun puolista käsittelee vasenkätisyyttä ja lateralisaatiota, ja sen vaikutuksia ihmisten päivittäiseen elämään. Müller tuo ilmi oman kiinnostuksensa puolisuuden mysteeriin, ja odottaa tulevaisuuden tutkimusten valottavan lisää, miksi jotkut nojaavat juuri vasemman- tai oikeanpuoliseen toimintaan. Osittain tuntuukin, että Müllerillä ei itsellään ole aiheeseen kovinkaan paljon uutta tietoa tarjolla, vaan hän lähinnä vaikuttaa tarjoavan lukijoilleen pientä pintaraapaisua mielenkiintoisesta aiheesta.  Blogin lukija jää helposti kaipaamaan lisämateriaalia aihepiiristä, mutta kirjoittaja ei ohjaa lukijaansa syventävän tiedon lähteille.

Müllerin blogitekstiä lukiessa herää kysymyksiä siitä, miksei vasenkätisyyteen liittyviä faktoja ole avattu enempää, vaan Müller on käsitellyt pelkästään yhtä tutkimusta, ja sen tuloksia. Vasenkätisyydestä olisi kuitenkin olemassa paljon muutakin tietoa, jos vain jaksaisi hiukan nähdä vaivaa. Hyvä esimerkki tiedosta, joka voisi kiinnostaa lukijaa on vasenkätisten määrä. Tätä tietoa Müller ei kerro, vaikka aiheesta on tehty monia tutkimuksia, joista se olisi helppo löytää. Useimmat tutkimukset arvioivat vasenkätisiä olevan noin 5-10% . Lisäksi Müller käsittelee vasenkätisyyttä ja lateralisaatiota lähinnä niiden aiheuttamien rajoitteiden ja vasenkätisten kokemien ongelmien kautta. Vasenkätisyys on kuitenkin säilynyt läpi evoluution syystä, sillä siitä on ollut hyötyä mm. urheilussa, kamppailussa ja taistelussa. Lisäksi vasenkätiset ovat pärjänneet yhteiskunnassa suhteessa varsin hyvin. Esimerkiksi USA:n presidenteistä vasenkätisiä on ollut kuusi kappaletta 44:stä (n. 14%), joka on suurempi osuus kuin arviot vasenkätisten osuudesta koko väestöstä. Yleinen käsitys on myös olemassa vasenkätisten ylivertaisesta keskimääräisestä luovuudesta, ja saavutuksista taiteen saralla.

Hyvä lähde aiheesta kiinnostuneille olisi esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2005 julkaistu Pro Gradu -tutkielma ”Vasenkätisyys elämän palapelin palana” ja tutkielman lähteet.

Vasenkätisyys elämän palapelin palana