14/2 pointtia miksi uskomme Teemu Ollikaista! (Heinonen J. & Määttä K., Marjaanan ryhmä)

Kuva: riemurasia.net

14/2 pointtia miksi uskomme Teemu Ollikaista!

Pakina pakinasta

Abstrakti

Tarkastelimme Suomen Psykologiliitto Ry:n (Psyli) verkkosivustolta löytyvää erikoispsykologi ja psykoterapeutti Teemu Ollikaisen blogia “Mentaalipuolen hommia”. Blogin jatkuvana teemana on arkielämän ilmiöiden tarkastelu psykologista viitekehystä hyväksikäyttäen. Blogin lukijakunta painottuu akateemisesti koulutettuun aikuisväestöön, jossa Psylin jäsenet ovat yliedustettuina. Nämä muuttujat vahvistavat hypoteesin Ollikaisen vahvasta akateemisesta taustasta, joka ilmenee hänen julkaisuissaan. Tämän tarkastelun kohteena on Ollikaisen (2015) blogikirjoitus "14 syytä: Miksi uskomme yksisarvisvalmentajaa?". Tarkastelu  suoritettiin osana Jyväskylän Yliopiston pakollisia kieliopintoja, tässä tapauksessa Kirjoitusviestinnän perusteet -kurssia. Suurin merkitsevyystaso Ollikaisen tekstissä havaittiin liittyen aarrekarttoihin ja yksisarvisten olemassaoloon, siispä tarkastelumme keskittyykin näiden ominaisuuksien listaukseen.

Yrittäessämme ymmärtää erittäin kiistattomaan tietoon uskovan ja vaihtoehtohoitoja kaihtavan Ollikaisen ajatuksenjuoksua, kokosimme listan ilmiöistä ja prosesseista, jotka voivat selittää erikoispsykologi-psykoterapeutin mielenliikkeitä. Listan avulla voi myös pelata Lauantai-Jokeria iltalehtien “7 Keinoa joulukinkun sulatukseen” -self-help-otsikoilla.

1 Asiantuntijapositio

“Kiistattomienkin totuuksien kieltäjiä on,---, mitä kiistanalaisempaa tutkimusnäyttö on, sitä suuremmaksi kasvaa elämän pätevöittämien asiantuntijoiden joukko, joka voi nousta nykyaikaisessa tiedonvälityksessä asiantuntijoiden rinnalle, ja ohikin. Oma roolinsa tässä on medialla, joka hyvän väittelyn toivossa asettaa tiedemiehen ja itseoppineen bloggaajan väittelemään esimerkiksi superfoodin terveysvaikutuksista.“

Asiantuntijuuden rooli nyky-yhteiskunnassa on vähintäänkin monimutkainen. Jokaisella meistä on mahdollisuus esittää omat näkemyksemme kaikille, jotka viitsivät kuunnella tai aukaista Facebookin. Tämä luo illuusion siitä, että kolmen ännällä (n=3) havaittu vaikutus voikukkien laksatiivisuutta parantavasta vaikutuksesta on yhtä arvokasta kuin tutkimus toisensa päälle kumuloitumalla saatu tieto ruoka-aineiden imeytymisestä. Kun kaikki pääsevät ääneen, tiedon luonne väistämättä muuttuu. Tieteen keinoin kerätty tieto ei enää hallitsekaan median pelikenttää, vaan eniten esillä ovat omien arkiajattelun keinoin kerättyjen kokemusten perusteella uutta tietoa tuottavat kovaääniset someistit.

Vitsi asiantuntijuuteen liittyen onkin, että Ollikainen nostaa itsensä asiantuntijan asemaan blogia kirjoittaessaan. Tämä tapahtuu nostamalla esiin kirjoittajan akateemiset saavutukset tarkastelun kohteeksi ja virallisen sivuston käyttäminen omien julistustensa kivitauluna. Puolustaessaan vanhaa kunnon asiantuntijuutta Ollikainen kuitenkin unohtaa yhden essentiaalisen seikan; hän toimii itse uudemman median kentällä paasatessaan oikeanlaisesta asiantuntijuudesta. Ristiriitoja, RISTIRIITOJA!

2 Universituaalisuus

“Tiede on osoittanut useita kiistattomia totuuksia.”

Vahvan akateemisen taustan omaava Ollikainen tuo kantansa esiin kuten torimyyjä perjantaiaamun mummoruuhkassa: äänekkäästi vastareaktioita kerjäten. Tätä hän ei kuitenkaan aina tee lainauksen osoittamin suorasukaisin keinoin, vaan enemmänkin salakavalasti sutkautuksilla kivittäen akateemisen ilosanoman ulkopuolelle jääneitä. Kokemustieto ei tule Ollikaisen mediassa saamaan samaa arvoa tieteellisesti julkaistun tiedon kanssa, vaikka tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että yksilölle se on vähintäänkin yhtä arvokasta. Tähän liittyen onkin tutkittu, että kokemuksien kautta kerrottu tieto arvioidaan ihmisten keskuudessa usein vakuuttavammaksi kuin hiukkaskiihdyttimien ja testilomakkeiden läpi tislattu tieteellinen tietämys. Voi olla, että WAIS kaipaa vain ripauksen personifikaatiota tullakseen kuulluksi.

3 Akateeminen sortumisvinouma

“Aivan fiksut ja tiedekoulutetutkin ihmiset hakevat elämäänsä suuntaa yksisarvis- ja aarrekarttavalmentajilta…”

Harva meistä jaksaa pyörittää päähämme painettua propellia 24/7/365. Jopa akateemikon aivokoppa vaatii aika ajoin Temptation Islandin kaltaisten viihdeteosten tuomaa ameebamaisen reagoimattomuuden tilaa. Joko Ollikainen ei tätä asiaa ole vielä ymmärtänyt tai voi myös olla, että hänen propellinsa pyörii yötäpäivää kuin haminalainen tuulivoimala syysmyrskyssä. Nyky-poliittisessa tilassa tämähän olisi varmasti myös Sipilän mielestä aivan oivallista. Ollikainen saattaa jo omalla uusiutuvalla energiatehokkuudellaan nostaa Suomen ylös velkakierteestä ja kohentaa samalla kotimaan vientiteollisuutta lapsen kokoisella hiilijalanjäljellä.

Oli niin tai näin, tai vaikka propelli väärinpäin, on tässä “sortumisvinoumassa” loppujen lopuksi kyse ihmisyydestä. Ihmisinä tarvitsemme aika ajoin aarrekarttaa tai geokätköä, joka johtaa tietämme sateenkaaren päähän. Vaikka ymmärrämme, että yksisarvisia ei taida oikeasti olla olemassa, alamme kuitenkin jännittää, kun Joulupukki katsoo meitä silmiin Sokoksen jouluriehassa kysyen menneen vuoden kiltteys-jakaumaa.

4 Pseudopääpointti

“Samalla toivon, että lainsäädäntöä muutetaan siten, että näyttöön perustumattomien hoitojen tarjoaminen kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville kielletään lailla ja poliittisessa päätöksenteossa siirrytään enemmän tutkimusnäyttöön perustuvaan käytäntöön.”

Ehdotamme Ollikaisen mittaamattomien kirjallisten saavutusten kunniaksi Kälviän kunnan keskustorille näköispatsasta nimellä: “Suo, kuokka ja Teme”. Sillä mies tekee kovaa työtä piilottaakseen sen tosiseikan, että hänellä on oikeasti jotain sanottavaa! Näyttöön perustumattomat hoidot ovat kaikkein vaarallisimpia sairaanhoitopiirin läheteviidakon läpäisseille terveyskeskusten kanta-asiakkaille. Kun selkäkivun syy ei löydy 12. magneettikuvastakaan, niin levitoivan turbaanin lupaukset chakra-terapian vaikuttavuudesta alkavat kuulostaa mielekkäiltä. Sitä paitsi haaremihousut! Haluaisimme kuitenkin tuoda esille ajatuksen, että jokainen hoitomuoto on joskus ollut näyttöön perustumaton. Teemu, voisimmeko siis olettaa, että näilläkin Kelan tuen ulkopuolisilla vaihtoehtoterapiolla on paikkansa sote-parkaa kokoonparsiessa?

5 Retorinen listaus

“1. Denialismi, 2. Heuristiikka, --- 14. Itsearvioitu kompetenssi, suggestiivisuus ja karisma”

1. Tylsä
2. Vanhanaikainen

6 Vividness effect

“Poliittisen korrektiuden ja tieteellisen varovaisuuden rajoittama tutkimusprofessori häviää ääni väristen julistavalle superfood-bloggaajalle 6–0, 6–0.”

Teemu Ollikainen ei tosiaan ole poliittisen korrektiuden rajoittama tutkimusprofessori, vaikka tieteellistä varovaisuutta hänen teesinsä julistavat. Mutta toisaalta, valtionvara-Alexinkin hymy leviää pienestä  numeraalisesta “90-10” kikkailusta. Toinen asia mikä näitä poikia yhdistää on yhteiskunnallinen vastuu sosiaalisessa mediassa. @Temeteus ja @alexstubb käyvät tähtien taistoon niin blogisfäärissä kuin twitterin Tatooinessa. Puhutaan siis vividness effectistä eli suomeksi sanottuna elävyysvaikutuksesta. Ollikainen käyttää tätä elävyysvaikutusta, koska kuka hullu lukisi tieteen tavoin tieteestä kirjoitettua tekstiä ilman yliopiston nopilla ladattua haulikkoa ohimollaan? Saman ilmiön ovat havainneet ennen Ollikaista sellaiset pöytäkirjarunoilijat kuin Esko Valtaoja ja saarivaltion oma seilori Stephen Hawking.

7 Paternalismista korruptoituneeseen sätkynukkeen

“THL:n tutkimusprofessorit vastaanottavat uhkaavia viestejä terveys- ja ravitsemusaktiiveilta, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että professori on lääke-, maito- tai viljateollisuuden korruptoitunut sätkynukke. --- Kun joku asettuu asiantuntijan asemaan, hän asettuu samalla paternalistiseen positioon, joka riittää jo monelle spontaanin vihareaktion sytykkeeksi.”

Ollikainen puhuu asiantuntijuudesta kuin vanhemman asemasta kapinoivan teinin portinvartijana. Samalla hän nousee itse paternalistiselle keittiönjakkaralle. Kuitenkin hiipanlakistaan tiukasti puristaen hän pyrkii laskeutumaan saarnatuolistaan tapakristityn vierustoveriksi käyttämällä perussuomalaista retoriikkaa. Ulkoruokinta-Soinin sanoin: “Appelsiinille ja melonille ei sovi samankokoinen lippalakki.” Silti jo pelkkä saarnatuolissa käyminen riittää monelle itsediagnosoidulle asennevammaatikolle ulkoisten torjuntakeinojen käyttöönottoon. Siitä huolimatta nämä arkitietävät reseptinuusijat (n=30 000) hakevat tietonsa veriryhmädieettiä esittelevästä kirjasesta yhtä tehokkaasti kuin arkistokokoelmien graalin maljasta eli vauva.fi -foorumista.

Kuva: goodreads.com

Akateemisuuden ihmisarvoa on ehkä vaikea löytää, kun professorit joutuvat piiloutumaan tutkimuksensa santapaperinkuivan sanoittelun taakse. Tästä huolimatta näitä värisevin äänin piipittäviä tutkijoita ei katsottaisi tiedeyhteisössä kovin pitkään, mikäli he julkaisisivat vääristeltyjä tutkimustuloksia. Näillä reppanoilla ei ole edes elävyysvaikutuksen luomaa karisman kilpeä kimmoittamassa vasta-argumentteja äänennopeudella kohti tuntemattomia galakseja. Kuten Ollikainen toteaa, nykyään jokaisen ulottuvilla on kannettavassa multimedialaitteessaan rajoittamaton pääsy loputtomaan  määrään tutkimustietoa. Samoin olemme myös keskimäärin koulutetumpia kuin koskaan. Mutta samaan aikaan nähdessämme tiellä 3 metrisen kobran, kaivamme Omenan taskustamme, emme toki harhauttaaksemme käärmettä vaan ottaaksemme  tilanteesta kuvan. Tämä kyseinen Facebookin päivittäjä ei todennäköisesti ole se maatilalla kasvanut perintöviljelijä vaan extreme-kokemuksiaan globaaleille ystävilleen jakava, mindfulnessia värityskirjasta etsivä maisteri. Tutkinto ei siis takaa älykkyyttä. Tarvitaan jotain muuta. Sateenkaaria, robottiyksisarvisia ja - ehkä vähän Googlea.

Kirjoittajat: Psykologian pääaineopiskelijoita Jyväskylän Yliopistosta, Katariina Määttä & Joonas Heinonen (p< 0,05)

Lujasti lempeä - Herkkyys ei ole valuvika (Senni U. & Jenna R., Marjaanan ryhmä)

Blogissaan Lujasti lempeä psykoterapeutti Maaret Kallio käsittelee ihmissuhteiden, vuorovaikutuksen ja mielen maailman liikkeitä arkisesta näkökulmasta. Blogin tavoitteena on ”lisätä lempeää lujuutta maailmaan”. Blogi ilmestyy Helsingin Sanomien verkkosivuilla säännöllisesti muutaman kerran kuukaudessa.

Kallio on taustaltaan sosionomi ja kouluttautunut lisäksi psyko- ja seksuaaliterapeutiksi. Näiden lisäksi hän on aktiivinen kouluttaja ja luennoitsija sekä toiminut asiantuntijana Ensitreffit alttarilla -ohjelman molemmilla kausilla. Kallio on myös Tietokirjailijat ry:n jäsen sekä toimii erityisasiantuntijana ja psykoterapeuttina Psyjuridica-yrityksessä.

Koska blogin aiheet liittyvät inhimilliseen arkielämään, sen lukijakunta on laaja ja ikärajat ylittävä: teemat koskettavat kaikkia nuorista vanhempiin lukijoihin. Lujasti lempeä -blogin taustalla on vahva asiantuntemus, mutta tekstien kansankielisyyden ansiosta ne ovat kaikkien ymmärrettävissä. Blogin tavoitteena voisi katsoa olevan lempeyden ja avarakatseisuuden levittäminen sekä tiedon tarjoaminen ilmiöiden syvempään ymmärtämiseen.

Blogia luonnehtii sen erityisen positiivinen ja lempeä ote, joiden kautta ilmiöitä - kuten ihmissuhteita, vuorovaikutusta ja mielensisäisiä asioita - tarkastellaan. Kallio ei pelkää tarttua vaikeisiinkaan aiheisiin. Hänellä onkin poikkeuksellinen kyky käsitellä herkkäluonteisia aiheita, kuten alkoholismia, yksinäisyyttä ja seksuaalista väkivaltaa hienotunteisesti.

Verrattuna monien muiden alojen kirjoituksiin blogin aiheet ovat hyvin syväluotaavasti lukijoiden henkilökohtaista elämää koskettavia. Tästä syystä reagointi Kallion kirjoituksiin onkin ajoittain kiivasta ja kärkästä. Keskusteluissa näyttäytyy myös suuressa roolissa lukijoiden omien elämäntarinoiden ja kokemusten jakaminen - kommentointi saattaa toimia väylänä purkaa vaikeitakin asioita.

Kallion tyyli kirjoittaa on eläväinen ja hyvin kuvaileva ja kieltä luonnehtii ilmaisujen rikkaus: ” Voimallisesti herkkä on toisinaan kuin norsu posliinikaupassa ja toisaalta kuin haurain posliini itse”. Kieli on selkeää ja kansantajuista, mutta teksteissä näkyy selkeästi kirjoittajan asiantuntemus ja tieteellinen ote. Kolumnien aiheet näyttäisivät kumpuavan Kallion työssään ja arkielämässään kohtaamista ilmiöistä, ne eivät niinkään ole reagointia päivän polttavimpiin puheenaiheisiin ajankohtaisuudestaan huolimatta.

Otimme erityiseen tarkasteluun Herkkyys ei ole valuvika - kirjoituksen. Kirjoituksen keskeisenä sanomana välittyy ajatus siitä, että ihmisen ei tarvitse olla mitään enempää kuin jo on. Kallion mukaan herkkyytensä kanssa on mahdollista ja jopa suotavaa oppia elämään ja itsensä kokonaisvaltainen hyväksyntä voi parantaa elämänlaatua. Kallio tiivistää tekstin sanomaa oivaltavasti lauseessaan ”Herkkyys on suurempaa alttiutta herkistyä ja haavoittua – ei paremmuutta eikä kelvottomuutta”.

Mielestämme kolumnin armollinen ja hyväksyvä lähestymistapa herkkyyteen on raikas ja kaivattu tuulahdus nykypäivän kovia arvoja korostavassa maailmassa. Tällä tarkoitamme sitä, että ihmisen olisi tärkeää saada olla oma itsensä kaikkine ominaisuuksineen ja tulla hyväksytyksi kokonaisvaltaisesti, huolimatta siitä mitä ympäristö kulloinkin tuntuu vaativan tai odottavan.

Herkkyytensä kanssa kamppaileva saa tekstistä varmasti lohtua ja ”oikeutuksen olemassaololleen” juuri sellaisena kuin on. Esimerkiksi Kallion ilmaisu ”Voimallinen herkkyys on siunaus ja kirous, jota voi säädellä itsensä ja muiden kanssa rikkaudeksi, eikä pelkiksi esteiksi”, puhuu sen puolesta että herkkyys on hallittavissa oleva ominaisuus muiden joukossa, ei sinällään hyvä eikä huono.

Mielestämme erityisherkkyys -käsitteen tarkempi tutkimustietoon pohjaava määrittely voisi tuoda kolumniin lisää vakuuttavuutta ja tyydyttää kriittisemmänkin lukijan tiedonhalun.

Haluamme päättää tekstimme Kallionkin siteeraamaan Anja Snellmannin sanoihin:

"Nyt on hyväksyvä katse. On anteeksianto. Valkoinen lippu liehuu."

 

Kuva: https://www.flickr.com/photos/82955120@N05/8720002090/in/photolist-ehyhPC-ozKQMu-7oFYrc-6Mpc4C-wzfrwL-8i2JMu-dhtwtk-d2hjzJ-8esaXa-nRegFf-csMQXb-7oFYoX-rDRVa5-sXyHnq-84r6Mo-qCLpiB-6fRpAb-vk7iEV-5c6SxP-ofaVC1-8MjyE5-vmj9gF-oCs3tU-9RqBfq-4nvqBz-36sady-7QqEwB-6TBJ8p-oNpBfa-p8EBZ2-wmTCWC-7u8sVQ-rEqdKA-wcmDY1-xsLNAU-oqJqTF-yqcg-bzm3vU-9Acp78-p2ZZVZ-5XvvXP-aEheUm-6Xw3vL-oWUqFs-Nx311-24QLTr-5KM8Ar-p5Siki-6Xs2nz-jtMME6

Rajankäyntiä blogista (Jari-Pekka P ja Mika S, Marjaanan ryhmä)

Blogimme aiheeksi valitsimme Teppo Mattssonin blogin "Rajankäyntiä". Kirjoittaja on teoreettisen fysiikan tutkija joka on väitellyt Helsingin yliopistossa ja toiminut myöhemmin tutkijana Canterburyn yliopistossa. Mattsson on erikoistunut suhteellisuusteoriaan ja kosmologiaan ja käsittelee näitä aiheita blogissaan, kuten myös laajaa kirjoa muita aiheita kuten evoluutiota, uskontoa ja filosofiaa. Itse asiassa suurin osa kirjoituksista käsitteleekin muita aiheita kuin fysiikkaa. Näistä valinnoista päätellen Mattssonin tarkoitus on tuottaa yleissivistävää sisältöä suurelle yleisölle, eikä esimerkiksi pelkästään fysiikasta kiinnostuneille.

Kirjoittajan tyyli on fysiikasta kirjoitettaessa hyvin kyseistä tieteenalaa popularisoiva ja kirjoituksissa käytettävät esimerkit joilla fysiikan erikoisuuksia havainnollistetaan, ovat kansantajuisia. Filosofisista aiheista kirjoitettaessa taas tyyli muuttuu enemmänkin mielipidekirjoituksiksi ja tieteellisyys tuntuu näissä teksteissä usein jäävän vähemmälle huomiolle. Kirjoituksissa käytettävä kieli on yleensä lähempänä puhekieltä kuin tieteellistä tekstiä ja viittaukset kirjoituksissa ovat yleensä linkkejä Wikipediaan, tämä kuitenkin tekee blogista helposti lähestyttävän.

Vaikka Mattssonin vahvuus  on fysiikasta kirjoittaminen, blogin suosituimmat postaukset näyttävät koskevan filosofisia aiheita. Nämä myös keräävät eniten kommentteja, esimerkiksi kirjoitusta "Koston oikeutus on vapaan tahdon ongelma" on kommentoitu yli 1060 kertaa! Tämä lienee suoraa seurausta siitä, että filosofiseen keskusteluun on huomattavasti helpompaa osallistua kenen tahansa, kuin vaikkapa teoreettisesta fysiikasta käytävään keskusteluun. Tämä näkyy myös kommenttien tyylissä ja sisällössä, fysiikkaa koskevien tekstien kommentit näyttävät olevan aiheeseen perehtyneiden henkilöiden kirjoittamia, kun taas uskontoon ja muihin aiheisiin kommentoidaan enemmän "tunteella".

Perehdyimme lähemmin Mattssonin blogikirjoitukseen "Mitä v**tua, missä energia on??!!". Kirjoituksessa Mattsson pohtii fysiikan kannalta keskeisen energia-käsitteeseen liittyviä ongelmia.

Eräs varsin täsmällinen keino määritellä energia on käyttäen niin sanottua Noetherin teoreemaa, jossa energia esiintyy järjestelmän aikasymmetriasta nousevana vakiosuureena. Eristetyille järjestelmille pätee niinsanottu energian säilymislaki, joka on fyysikon kannalta hyvin hyödyllinen apukeino luonnon ymmärtämiseen. Energian käsite ei kuitenkaan yleisemmin ole selkeä tai helppotajuinen.
Mattsson antaa tästä esimerkin, virtaavan joen vesimassan painovoimasta johtuva potentiaalienergia on hankala täsmällisesti paikantaa.

Mattssonin jokiesimerkki osoittaa, että painovoimaenergia on todellista. Toisaalta vapaasti putoavassa hississä ei tunne omaa painoaan: putoamisen aikana et tiedä, oletko painottomassa avaruudessa vai vapaassa pudotuksessa kohti maata. Vapaasti putoavassa liikkeessä painovoima siis häviää, hetkellisesti ja paikallisesti. Tämä painovoiman katoamistemppu voidaan tehdä missä hyvänsä milloin hyvänsä. Painovoiman kadotessa painovoimaenergiakin katoaa samassa kohdassa. Ja kun painovoima voidaan kadottaa joka kohdassa erikseen, painovoimaenergiaakaan ei voida paikantaa mihinkään kohtaan. Painovoimaenergiaa ei siis ole missään, mutta kuitenkin sitä on. Mitä v**tua??!!"

Tässäkin kirjoituksessa mainittuja käsitteitä Mattsson ei itse pyri erityisen hyvin selittämään, vaan viittaa Wikipedian artikkeleihin.

Kalkkarokäärmeen äpäriä vai ihan tavallisia ihmisiä? (Veera ja Katri, Marjaanan ryhmä)

Sosiaalinen tekijä -blogi on nimensä mukaisesti sosiaalisia tekijöitä käsittelevä blogi, jonka tarkoituksena on kuvailla sosiaalisia ilmiöitä ja toimia yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä sekä tuoda esille sosiaalitieteellinen näkökulma asioihin. Blogin kirjoittajina on joukko sosiaalialan työntekijöitä, tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita. Blogia on kirjoitettu marraskuusta 2013 lähtien, joten kirjoituksia on kerennyt kertyä  jo runsaasti. Blogi sisältää tieteellisyydeltään ja tyyliltään eritasoisia tekstejä, mikä selittyy kirjoittajien hyvinkin erilaisilla taustoilla. Blogista löytyy mielipidekirjoituksia sekä myös tieteellisemmällä otteella kirjoitettua materiaalia.

Kiinnostuimme blogista, koska se koskettaa monipuolisesti opiskelemaamme alaa, sosiaalityötä. Käsittelyssä ovat niin lastensuojelun vaikeat päätökset asiakkaan ja sosiaalityöntekijän näkökulmasta, kuin maahanmuuttajien kotouttamisen haasteet. Blogin aihepiireistä on huomattavissa sosiaalialan ja sen ongelmakentän laajuus.

Blogi toimii sosiaalialan äänitorvena, josta dosentti Elina Virokannaksen ja tutkija Laura Tiitisen teksti “Sosiaalityöntekijä tekee aina väärin” on hyvä esimerkki. Tekstissä käsitellään sosiaalityöntekijöihin liitettyjä, usein hyvin negatiivisia stereotypioita, jotka on poimittu pienimuotoisesta sosiaalialan työntekijöille tehdystä Facebook-kyselystä. Järin suurta tieteellisyyttä tekstistä ei siis löydy, vaan sen tarkoitus lienee enemmänkin tuoda sosiaalityöntekijöiden näkökulmaa julkiseen keskusteluun. Teksti on julkaistu tammikuussa 2014. Valitsimme ko. kirjoituksen tarkastelun kohteeksi, koska sosiaalityöntekijöiden julkisuuskuva ja mielikuvat sosiaalityöstä eroavat paljon siitä, miltä ne näyttävät meidän, sosiaalityön opiskelijoiden näkökulmasta.

Virokannaksen ja Tiitisen tekstistä saa kuvan, että sosiaalityöntekijöitä pidetään yleisesti kieroina ja pahoina, jollakin tavalla häiriintyneinä. Sosiaalityön opiskelijat opiskelevat jonninjoutavia asioita ja luulevat valmistuttuaan tietävänsä elämästä jotakin. Työelämässä sosiaalityöntekijät ovat “kalkkarokäärmeen äpäriä”, jotka huvikseen rikkovat täydellisiä perheitä. Sosiaalityöntekijöiden arvostelu ei jää tehtyyn työhön, vaan suurennuslasin ja moitteiden  alle pääsevät myös yksityiselämä ja oma persoona. Miten Alkossa asioiva sosiaalityöntekijä voi neuvoa alkoholiongelman kanssa taistelevaa asiakastaan?

Vuorovaikutteisuus voidaan laskea verkkotekstin hyveeksi ja Virokannaksen ja Tiitisen teksti onnistuikin herättämään jonkin verran  keskustelua kommenttiboksissa. Osalta kommentoijista oli mennyt koko tekstin pointti ohi, osa jakoi omia kokemuksiaan sosiaalityöntekijöistä. On ymmärrettävää, että  osa kommenteista  oli tunnepitoisia. Sosiaalityössä käsitellään myös kipeitä asioita, ja väärinkohdelluksi tulemisen kokemukset saavat purkamaan pettymyksen ja jopa vihan sosiaalityöntekijään.

(kuva: http://imagefiltr.com/)

Alan opiskelijana mielipiteet sosiaalityöntekijöistä toisinaan suututtavat. Etenkin yhteiskunnan päättäjien mitätöivä puhe sosiaalityöstä tuntuu käsittämättömältä. Sosiaalityöntekijät ovat tavallisia ihmisiä, jotka pyrkivät tekemään työnsä hyvin lain puitteissa. Toki virheitäkin sattuu, mutta on vaikea uskoa, etteikö niitä tapahtuisi muillakin aloilla. Miksi sosiaalialan työstä puhuttaessa esille nostetaan vain negatiivisia asioita ja tarinat onnistumisesta jäävät auttamatta paitsioon? Kriittistä palautetta saa ja pitää antaa, mutta olisiko jo aika jättää turhanpäiväinen ja henkilökohtaisuuksiin menevä mustamaalaus?

Myös sosiaalityöntekijöiden olisi ryhdistäydyttävä. Sosiaalityön ammattilaiset osallistuvat julkiseen keskusteluun harmittavan harvoin, jolloin pelkästään yksityisten ihmisten usein hyvinkin tunnepitoiset kertomukset jäävät elämään. Esimerkiksi huostaanotot kuohuttavat mediassa tasaisin väliajoin. Jos perhe kokee saaneensa mielivaltaisen päätöksen lastensuojelusta, kertomusta jaetaan etenkin sosiaaliseen mediaan ja koko sosiaalialan maine kärsii. Sosiaalityöntekijöiden tulisikin kertoa oma puolensa asioista, salassapitovelvollisuutta kunnioittaen. Lastensuojelu ei ole mielivaltaista lasten kaappaamista, vaan Suomen lain ohjaamaa toimintaa.

Jaamme vastuuta siis sekä itse sosiaalialalle, yksityisille ihmisille, kuin yhteiskunnan päättäjillekin. Arvostus ja armon antaminen puolin ja toisin voisi olla kaiken avain. Sosiaalityön asiakkaat, sosiaalityöntekijät ja lakien säätäjät ovat kaikki loppujen lopuksi vain tavallisia ihmisiä.

Lähteet:

https://sosiaalinentekija.wordpress.com/

https://sosiaalinentekija.wordpress.com/2014/01/08/sosiaalityontekija-tekee-aina-vaarin/

Olen sokea, mieleltäni (Anniina M, Marjaanan ryhmä)

Olen sokea, mieleltäni

Valitsin blogikseni Teppo Mattssonin Rajankäyntiä-blogin. Koulutukseltaan Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija. Rajankäyntiä-blogi ilmestyy Tiede-lehden verkkosivuilla, ja blogissaan Mattsson tavoittaa kirjoittamistaan aihepiireistään kiinnostuneet lukijat laajasti. Mattsson ei kuitenkaan kohdista blogiaan pelkästään aihealueidensa eksperteille, vaan postauksista löytyy runsaasti viitteitä esimerkiksi Wikipedia-artikkelihin, mitä kautta myös aiheeseen tutustumattomat voivat seurata Mattssonin tekstejä. Rajankäyntiä-blogin kirjoittaja on aloittanut blogikirjoittamisen vuoden 2014 alussa, ja ensimmäinen blogipostaus on julkaistu 3.2.2014.

     Mattsson käsittelee teksteissään niin teoreettista fysiikkaa, evoluutiota kuin myös psykologisia teemoja, tai kuten Mattsson itse ilmaisee: ”matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla”.  Blogissa erityisen kiinnostavaa on Mattssonin luova tapa yhdistellä eri alojen aihepiirejä samoissa julkaisuissa. Eräässä postauksessaan Mattsson esimerkiksi käsittelee sekä neuropsykologiaa että luonnonmullistuksia ja aikakapseleita. Suosituimpiin Rajankäyntiä-blogin kategorioihin kuuluvatkin jokseenkin kaukana toisistaan olevat tieteenalat kuten biologia, etiikka, kosmologia, psykologia sekä yhteiskunta. Mattssonin blogia voisikin siis kutsua hyvin monitieteelliseksi, kirjoittajan keskittymättä ainoastaan yhteen blogia rajaavaan tieteenalaan. Laajoista ja monipuolisista aihealueista johtuen Mattssonin tekstit tavoittavat varmasti omaa tutkimusalaansa laajemmankin lukijakunnan.

     Lähes kaikki Mattssonin tekstit herättävät lukijoissa keskustelua, fysiikkaan liittyvät julkaisut kuitenkin muita enemmän. Teoreettiseen fysiikkaan keskittyvät postaukset sisältävät kommentteja neljästäkymmenestä lähes sataan, kun taas vastaavasti esimerkiksi psykologiaan liittyvät julkaisut ovat saaneet maksimissaan kaksikymmentä kommenttia. Ehkä Mattssonin blogi siis vetääkin enemmän kyseisen alan asiantuntijoita puoleensa.  Keskustelu blogissa on erittäin ammatti- ja asiakielistä, välillä kuitenkin jopa kiivaaksi väittelyksi kasvavaa. Löysimme kommenteista myös runsaasti Mattssonille suunnattuja kiitoskommentteja uusien näkökulmien esiintuomisesta julkaisuissaan.

     Blogitekstien tyyliä tutkiessamme kiinnitimme huomiota Mattssonin tekstien kieleen, joka on samanaikaisesti sekä erittäin asiakielistä, hyvin jäsenneltyä ja tieteellistä, mutta myös elävää ja esimerkiksi runsaasti metaforia sisältävää. Myös otsikoinnit Mattsson on valinnut mielenkiintoisesti: suuri osa otsikoista sisältää joko kiinnostavan ja monitulkintaisen kysymyksen tai vastaavasti suuria tunteita herättävän väitteen, kuten ”Kauhutarinoita ikuisesta avioliitosta”. Mattsson käyttää julkaisuissaan myös huumoria sopivasti piilottaen sen implisiittisesti tekstiinsä, perustaen postauksensa kuitenkin asiallisen tieteelliselle pohjalle. Tieteellistä perustaa ilmentävät muun muassa viittaukset kirjoittamansa aiheen aiempiin tutkimuksiin tai tarkentaviin faktoihin. Kirjoittaja lisäksi käyttää useassa julkaisussaan listauksia kuten ”Kauneuden 10 salaisuutta”, mikä jäsentää tekstiä ja toisaalta antaa lukijalle mahdollisuuden poimia hänelle tärkeät asiat. Pituudeltaan Mattssonin julkaisut pysyttelevät lyhyehköinä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kirjoittaja käyttää myös runsaasti kuvia tekstiensä havainnollistajina.

     Tarkastelimme lähemmin Rajankäyntiä-blogin julkaisua ”Olen sokea, mieleltäni” (http://www.tiede.fi/blogit/rajankayntia/olen_sokea_mieleltani).  Teksti käsittelee afantasiaa, ”mielen sokeutta” eli kyvyttömyyttä nähdä tahdonalaisesti omia mielikuviaan. Mattsson itse kärsii afantasiasta, mutta esimerkiksi unennäkö sekä erilaiset hallusinaatiot ovat hänelle mahdollisia. Termi ”afantasia” on uusi, mutta itse mielen sokeuden käsite on tunnettu jo 1880-luvulta lähtien. Kirjoittaja argumentoi väitteensä puolesta taitavasti, vedoten muun muassa afasiaa tutkineisiin asiantuntijoihin sekä afasiasta itse kärsiviin tunnettuihin henkilöihin kuin myös neurologisiin faktoihin. Lisäksi Mattsson vetoaa lukijaan myös sen suhteen, että lukijalla itsellään saattaisi myös olla tietämättään mielen sokeus.

     Julkaisussaan kirjoittaja paitsi tuo ilmi afantasian esiintymistavan, myös korostaa muiden aistiensa täydellistä kyvykkyyttä argumenttinsa tueksi. Lopussa Mattsson kuitenkin vetoaa mielen sokeuden häiritsemättömyyteen elämän suhteen ja jopa positiivisuuteen. Oman kommentointimme suhteen meille heräsi ajatuksia afantasian ilmentymisestä arjessa sekä esimerkiksi vaikutuksista muidenkin kuin itse Mattssonin elämään. Yleisesti kirjoittaja ilmaisi ja jäsensi asiansa hyvin, ja postauksen tarkoitus taisikin olla mielen sokeuden käsitteen esittely eikä niinkään laajan ja yksityiskohtaisen informaation jakaminen.

Anniina Matilainen

Lastensuojelun mediakuva esteenä avun hakemiselle (Natalie Kallioinen ja Minna Hiironen)

Sirkka Rousun blogi ”Lastensuojelija” käsittelee lastensuojeluun liittyviä ajankohtaisia aiheita. Rousu on koulutukseltaan yliopistososionomi eli sosiaalityöntekijä ja hän on toiminut monissa eri sosiaalialan työtehtävissä jo useiden vuosien ajan. Tällä hetkellä hän työskentelee opettajana Metropolian ammattikorkeakoulussa ja toimii myös asiantuntijana Akaan kaupungin lapsiperhepalveluiden kehittämishankkeessa. Rousu kirjoittaa kolmea eri blogia, joista kaikki liittyvät sosiaalialaan. Lastensuojelija-blogi tuo esille lastensuojelun organisaatioon liittyviä epäkohtia ja kannustaa avoimeen keskusteluun lastensuojelun tilasta. Blogin julkaisut ovat tyyliltään akateemisia ja tietoa antavia. Rousu siteeraa usein muiden asiantuntijoiden kirjoituksia ja viittaa lakiteksteihin. Rousu kuitenkin ottaa myös itse kantaa ja kritisoi monia lastensuojelussa tapahtuvia uudistuksia ja lakimuutoksia.

Valitsimme kyseisen blogin, koska se käsittelee meidän alaamme ja kumpikin meistä toivoo työskentelevänsä tulevaisuudessa lastensuojelussa.Lapsen oikeuksien julistuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus erityiseen suojeluun. Lastensuojelulain avulla pyritäänkin turvaamaan lapsen turvallinen kehitys sekä kasvuympäristö.  Viimeisin lastensuojelulaki tuli Suomessa voimaan 2007, mutta nyt uuden vireillä olevan sosiaalihuoltolain mukaiset uudistukset tulevat voimaan kevääseen 2016 mennessä.

Rousun teksti ”Perhesurmat ja lapsiperheiden arki” vuodelta 2012 nostaa mediassakin esillä olleen huolen lapsiperheiden jaksamisesta nyky-Suomessa. Kirjoittaja on itse ollut mukana Arjen turvallisuus -työryhmässä, jonka tarkoituksena on vähentää lapsiin kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa. Hankkeen ajatuksena on perehtyä väkivaltaa kokeneiden lasten perhetilanteisiin, jotta voitaisiin paikantaa auttamisjärjestelmän mahdolliset puutteet. Lopuksi Rousu toteaakin, että lapsiperheet tarvitsevat entistä enemmän tukea arjessaan. Perhesurmien ja muiden vakavien väkivaltaonnettomuuksien myötä lastensuojelun mediakuva näyttäytyy lähinnä negatiivisessa valossa. Tästä johtuen perheet eivät välttämättä uskalla hakeutua lastensuojelun tarjoamien tukien piiriin.

Nykyisin medialla on valta vaikuttaa ihmisten luomiin mielikuviin eri ilmiöistä. Mediassa lastensuojelu näyttäytyy usein yksipuolisesti vain epäonnistumisten kautta, onnistumisten jäädessä uutisoinnin ulkopuolelle. Iltapäivälehtien lööpit mässäilevät lastensuojelun asiakkaiden kaltoinkohteluilla ja vetoavat sosiaalityöntekijöiden epäammattimaisuuteen. Mielestämme olisi tärkeää tuoda esille myös lastensuojelun positiivista puolta. Rousu päättääkin  artikkelinsa kysymykseen siitä, millä tavalla lastensuojelun mainetta voitaisiin parantaa, jotta vanhemmat uskaltaisivat hakea apua. Ehkäpä Lastensuojelijan kaltaiset blogit voisivat olla eräs keino muodostaa myönteisempää ja realistisempaa mediakuvaa lastensuojelusta. Sosiaalityöntekijöiden tulisi nousta puolustamaan omaan työtään sosiaalisen median keskusteluissa. Tämä koskee myös meitä sosiaalityön opiskelijoita.

HS: 11.7.2015: "Tuomittujen työntekijöiden jatko on auki"

Lähteet:

-          Lastensuojelulaki (13.4.2007/417)

-          Lasten oikeuksien julistus. UNICEF.  Luettu 11.12.2015 https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/

-           Sirkka Rousu: Lastensuojelija. Luettu 11.12.2015 http://lastensuojelija.blogspot.fi/

Hallusinoin, olenko siis hullu? (Kirsikka K. ja Lauri S., Ellinooran ryhmä)

Teppo Mattsson esittelee ”Rajankäyntiä” – blogissaan erilaisia tieteen, yhteiskunnan ja filosofian piiriin liittyviä ilmiöitä jotka toisinaan myös liittyvät arkielämään. Mattsson on itse teoreettisen fysiikan tutkija.  ”Rajankäyntiä” on ajatuksia ja keskustelua herättävä  kokoelma hyvin argumentoituja  makupaloja tieteen ja maailman leikkauspisteistä. Mukana on arkielämästä irrallaan olevia mielenkiintoa herättäviä tiedonjyväsiä mutta myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ajankohtaisesti liittyviä kysymyksenasetteluja. 

Kiinnostuimme erityisesti kirjoituksesta ”Hallusinoin, olenko siis hullu?”. Kirjoituksessa esitellään arkikäsityksistä poikkeavia faktoja hallusinoinnista, ennen kaikkea siitä että hallusinointi ei ole välttämättä seurausta mielen sairaudesta, vaan myös terveet hallusinoivat. Lisäksi havainnointi on itsessään eräänlaista hallusinointia, ero on vain harhan määrässä.

Mattsson aloittaa toteamalla että aistihavainnot ja hallusinaatiot tapahtuvat aivoissa, eivät aistielimissä ja että ne ovat aivojen kannalta samanlaisia. Tämä on todettu funktionaalisissa magneettikuvauksissa ja harha-aistimuksia on tuotettu myös transkraniaalisella magneettistimulaatiolla.  Sitten hän kertoo neurologi Oliver Sacksin tekemistä havainnoista potilaistaan ja itsestään. Sacksin oma kokemus hämähäkin kanssa käydystä filosofisesta keskustelusta oli koomisen absurdi. Mattsson kertoo niin ikään omista kokemuksistaan sekä Rosenhanin kokeesta, jossa terveet kirjautuivat psykiatriseen laitokseen valehtelemalla kuulleensa ääniä ja heitä ei päästetty ulos ennen psykiatrisen diagnoosin hyväksymistä.

 Varsinkin Rosenhanin koe kiinnosti, onko psykologia tai edes psykiatria tiedettä? Onko hyödyllistä tarjota terapiaa tai lääkkeitä kenellekään jos ammattilaiset eivät edes tiedä mistä puhuvat? Onko kyse vain uuden papiston hakemisesta kertomaan mikä on hyvää ja mikä pahaa mutta uusilla käsitteillä kuten normaali ja epänormaali? Vai olemmeko vain ”hoitokielteisiä”, kuten alalla kutsutaan epäileviä tuomaita ja muita kerettiläisiä. 

Mattson esittelee asiansa taitavasti ja lähteiden äärelle ohjaten. Mukaan on valittu mielenkiintoisia ja viihdyttäviä esimerkkejä. Lukija arvostanee myös Mattssonin omaa kannustusta kertoa hallusinoinneista , koska ”hallusinaatiot ovat yleisiä, hulluus harvinaista”.