Strategia - bisneksen edistäjä vai jarru? (Laura V., Katariina P. & Salla I.)

Liikkeenjohdon konsultti ja KTM Jarmo Savenius ylläpitää blogia johtamisesta yrityksensä (Pomona Consulting Ky) nettisivuilla. Blogin tavoitteena on auttaa suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä löytämään, valitsemaan ja kehittämään johtajia, esimiehiä ja huippuasiantuntijoita. Hän tarkastelee johtajuutta omasta eli esimiehen näkökulmasta. Tarkastelemme erityisesti blogitekstiä, jossa Savenius kyseenalaistaa strategian olemassaolon tärkeyden.

Strategiaa pidetään usein välttämättömänä yrityksen menestymisen kannalta, mutta se ei aina toteudu käytännön tasolla. Savenius esimerkiksi viittaa tutkimukseen, jonka mukaan vain 2% työntekijöistä, 8% keskijohdosta ja 13% ylemmästä johdosta osaa määrittää yrityksensä strategian. Savenius on nimenomaan huolestunut ylemmän johdon tietämättömyydestä, sillä strategian luominen ja sen viestittäminen alemmille tasoille on heidän tehtävänsä. 

https://memegenerator.net/instance/65117758

Saveniuksen kirjoitustyyli on ironinen, mutta hän selvästi tietää, mistä puhuu. Hän on toiminut johtamisen parissa jo 26 vuotta. Yleensä johtamista käsittelevät tekstit ovat tasapaksuja ja ennalta-arvattavia. Savenius poikkeaa tästä kaavasta ja antaa persoonallisuutensa näkyä rivien välistä. 

Blogi on ensivaikutelmaltaan melko neutraali, eikä erotu muista vastaavista. Itse teksti on kuitenkin hyvin räväkkää ja se sisältää paljon kärjistyksiä, kannanottoja, esimerkkejä, vertauksia ym. Savenius on esimerkiksi pohtinut, että vanha kansanviisaus ''hyvin suunniteltu on puoliksi tehty'' joutaisi jo romukoppaan.  

Olemme Saveniuksen kanssa samaa mieltä siitä, että strategian suunnitteluun tuhlataan liikaa resursseja ja aikaa. Yrityksen strategia jää helposti ikään kuin ''leijumaan ilmaan'' ja itse toteutus jää suunnittelun varjoon. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Saveniuksen kommentti: '' Hyväkään suunnitelma tai haavekuva ei muutu lihaksi ilman, että joku panee toimeksi tuloksia tuottavalla tavalla''. 

Vaikka Savenius tuo esille vahvasti omat mielipiteensä, hän ei kuitenkaan tyrmää ristiriitaisia näkökulmia. Tekstin lopussa hän haastaa lukijoita pohtimaan vaihtoehtoja strategian luomiselle. Kokonaisuudessaan teksti saa lukijan miettimään strategian olemassaolon merkitystä.

Luokanopettaja ja tietotekniikka (Jonna H., Lean ryhmä)

Tarkastelen tässä kirjoituksessa Sari Auramon Luokanopettaja ja tietotekniikka-blogia, jossa hän esittelee tieto- ja viestintätekniikan käyttöä kouluissa. Auramo toimii itse luokanopettajana Ohkolan pienellä kyläkoululla Mäntsälässä, jossa hän opettaa tällä hetkellä pääasiassa 6. luokkaa ja kaikille luokille hän pitää tvt-tunteja. Lisäksi hän toimii Mäntsälän alakoulujen tvt-koordinaattorina, Opetushallituksen eTwinning-lähettiläänä ja hän on toinen coach Video- ja etätäydennyskoulutus -pilotissa KuumaTVT-hankkeessa. Hän on myös kiinnostunut erilaisista kansainvälisistä projekteista. Hänellä on siis todistetusti mielenkiintoa käsittelemäänsä aihetta kohtaan ja hänen tietopohjansa on laaja. Auramolta löytyy paljon käytännön kokemusta, joten tieto- ja viestintätekniikan opettajan häntä voisi pitää erittäin pätevänä. Tämän blogin lisäksi Auramo kirjoittaa muitakin blogeja koulumaailmasta, joita hän kirjoittelee yksin tai kollegoidensa kanssa ja hänen uusimman oman blogin aiheena on yksilölliset oppimismenetelmät. Luokanopettaja ja tietotekniikka -blogi on kuitenkin hänen tärkein bloginsa, jota hän itsekin kutsuu kaikkien blogien ”äidiksi”.

Blogi pääteemana toimii siis tieto- ja viestintätekniikan opettaminen ja soveltaminen koulussa. Auramo tutustuttaa lukijat uusia tietotekniikan sovelluksiin, joita lasten kanssa voi tunneilla käyttää. Uusia ideoita ja sovelluksia ilmenee paljon jo lukemalla muutaman ensimmäisen kirjoituksen. Auramo kuvailee hyvien yksittäisten tuntien kulkua ja sujumista. Lisäksi hän antaa ilmi myös lasten mielipiteitä sovelluksista ja opetuksesta. Blogin kohderyhmä on siis lähinnä toiset opettajat, jotka kaipaavat vinkkejä tieto- ja viestintätekniikan opetukseen. Blogi on erittäin ajankohtainen nyt, kun kouluissa pyritään lisäämään tietotekniikkaa ja kaikilla opettajilla pitäisi olla siitä jonkinlaiset taidot. Monet opettajat vastustavat tätä muutosta, koska heillä ei ole resursseja opettaa kyseistä oppiaineitta. Blogi auttaakin siis opettajia, jotka kokevat kamppailevansa tietotekniikan opetuksen kanssa ja ehkä näin muokkaa yleistä mielipidettä tietotekniikan lisääntymisestä positiivisemmaksi. Auramo sivuaa blogissaan hyvin muitakin tieto- ja viestintätekniikkaan liittyviä aiheita.

Tieto- ja viestintätekniikasta kertovat blogit saattavat tuntua usein raskailta ja epämiellyttäviltä, jos itseltä ei löydy aiheesta paljoa tietoa ja kokemusta. Auramo onnistuu kuitenkin pitämään blogin tunnelman aloittelevallekin tietoteknikolle rentona, helppolukuisena ja selkeänä   ̶   sellaisena, että sitä jaksaa jopa aiheesta kiinnostumatonkin lukea syvällä mielenkiinnolla. Blogin pitää mielestäni mielenkiintoisena narratiiviset tekstit, jotka ovat sujuvia ja ymmärrettäviä. Luokkatilanteita ja tuntien kulkua on kuvailtu niin hyvin, että itsensä voi jopa kuvitella tunnille mukaan. Teksti on lisäksi jaoteltu hyvin selkeästi lyhyemmiksi pätkiksi, joiden välissä on usein kuvia. Kuvia löytyy aidoista luokkatilanteista, uusien sovellusten käyttämisestä sekä sovelluksista itsestään. Blogin ulkonäkö siis herättää laiskemmankin lukijan lukuinnon   ̶   paljon kuvia, vähän tekstiä. Lisäksi konkreettiset oppilaiden kommentit tuovat lisäväriä tekstiin. Mielestäni tämän blogin pohjalta jokainen opettaja osaa vetää vähintään yhden tieto- ja viestintätekniikan tunnin. Auramo on lisännyt suorat ohjeet sovelluksien ja pelien käytöstä nojaten sitä omaan käytännön kokemukseensa, kuten kertomalla, mitä peliä kannattaa pelata tietokoneella ja mihin riittää tabletti. Auramo on myös lisännyt suorat linkit sovelluksiin ja peleihin, joista lukijan on helppo klikata lisätietoa. Lisäksi lasten kommentit antavat lukijoille suuntaa siitä, mikä toimi ja missä oli vielä parannettavan varaa. Tieto- ja viestintätekniikka aiheena herättää lukijoissa paljon ajatuksia ajankohtaisuudellaan ja suosituimmista kirjoituksista löytyykin paljon kommentteja. Täytyy kuitenkin huomata, että Auramo on kokenut blogien kirjoittaja ja häneltä voi helposti odottaakin hyvää ja asiantuntevaa tekstiä.

Lähemmän tarkastelun kohteeksi valitsin uusimman kirjoituksen, jonka otsikkona on ”Minulle uusia sovelluksia ja sivuja”. Tämä teksti herätti oman mielenkiintoni juurikin kuvien paljouden ansioista. Teksti kertoo Auramon työmatkallaan oppimista uusista sovelluksista, joiden käyttötarkoituksista ja sujuvuudesta hän kirjoituksessaan kertoo. Auramo esittelee jokaisen sovelluksen erikseen ja lisää omia mielipiteitä niiden toimivuudesta luokkatilassa ja näin myös lasten käytössä. Sovelluksista kerrotaan vähän, mutta tarkat linkit sovellusten omille sivuille löytyvät suoraan tekstistä, joten enemmänkin tietoa on tarjolla, jos lukija tarkemmin kiinnostuu jostain tietystä sovelluksesta. Sovelluksista löytyy kuvia, joista käy hyvin ilmi sovelluksen eri toimintavaiheet ja tarkoitus. Näin lukija saa myös visuaalisen kuvan sovelluksen ulkonäöstä. Teksti herättää mielenkiinnon sovellusten kokeilemiseen itsekin, mikä on mielestäni tärkeä piirre. Juuri se saa lukijan tutkimaan ja näin myös käyttämään sovelluksia omassa opetuksessaan.

Lähteet

http://luokanopettajajatietotekniikka.blogspot.fi/?m=0

Kuvat: http://picssr.com/tags/kampuskirjasto2015

            http://luokanopettajajatietotekniikka.blogspot.fi/?m=0

Positiivinen psykologia hyvinvoinnin silmin (Katriina ja Marjukka)

Tarkastelemme blogia "Positiivinen psykologia" hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta. Tärkeimpiä teemoja blogissa on onnellisuus, hyvinvointi, ihmissuhteet sekä itsensä johtaminen.

Blogin kirjoittajina toimivat Emilia Lahti, Tuija Matikka ja Makke Leppänen. Lahti on sovelletun positiivisen psykologian maisteri. Hän on opiskellut Pennsylvanian yliopistossa ja tehnyt väitöskirjaansa Aalto-yliopistossa. Matikka on valmistunut psykologian maisteriksi Helsingin yliopistosta ja hän on käynyt lukuisia muita koulutuksia. Leppänen on valmistunut psykologian maisteriksi Sydneyn yliopistosta ja hänellä on liiketoimintajohtamisen maisteritutkinto. Blogissa keskustelua tapahtuu eniten kirjoittajien välillä.

Blogin tavoitteena on herättää pohtimaan hyvinvoinnin psyykkisiä osa-alueita ja antaa tietoa hyvinvoinnin edistämisestä. Blogin lukeminen parantaa parhaimmillaan sosiaalista ja psykologista hyvinvointia. Blogi osaa herättää ajatuksia sekä asiaan enemmän perehtyneillä että noviiseilla.

Erityistä blogissa on, että sillä on kolme alan ammattilaista kirjoittajina. Lisäksi blogissa on vierailevia kirjoittajia. Kieli on helppolukuista, eläväistä ja selvää, sekä kuvitus herättää lukijan mielenkiinnon. Postauksesta riippuen osa viittaa tutkimustietoon ja taas osa kirjoittajan omaan kokemukseen. Postaukset käsittelevät ajankohtaisia aiheita ja ne ovat luettavan pituisia.

Valitsimme tarkempaan tarkasteluun postauksen "Onni ei ole sattumaa". Tekstin keskeisimpänä väitteenä on, että ihminen on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Kirjoittaja käyttää tehokkaasti aikajanaa demontroidakseen yksilön vaikutusmahdollisuuksia koskevan tutkimustiedon historian pituutta. Kirjoittaja tuo tarkasteluun mukaan tietoisuuden ja mielen kehittämisen käsitteet. Kirjoittaja on käyttänyt melko yleisellä tasolla neljää lähdettä, sekä luultavasti kärjistänyt tekstissään niiden sisältöä. Hän on kuitenkin täydentänyt yleistä tutkimustietoa runsaalla omilla näkökulmilla ja pohdinnalla, joka tuo tekstiin ymmärrettävyyttä.

Verkkotekstin piirteinä teksti on tiivis, informatiivinen ja se vastaa otsikkoon. Postausta ei pysty lukemaan silmäilemällä eikä se sisällä linkkejä muille sivuille. Toisaalta emme usko että nämä ovat olennaisia tässä tekstissä.

Postaus herätti pohtimaan omien vaikutusmahdollisuuksien, opittujen ajatusmallien sekä toimintatapojen yhteyttä onnellisuuteen. Nyky-yhteiskunnassa kaiken kiireen keskellä on tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Tällä emme tarkoita vain lomien viettoa, vaan myös yksinkertaisia toimenpiteitä arjessa, kuten rentoutusharjoituksia, värikkäiden vaatteiden pitämistä ja ystävien kanssa ajan viettämistä.

Nykyään ihmisiä kiinnostaa psyykkisen hyvinvoinnin huoltaminen kotikonstein, joten tiedon hakeminen on lisääntynyt. Oppaita positiivisuuten löytyy paljon, sekä kursseja, luentoja ja ohjelmia. Täytyy kuitenkin muistaa, että myös negatiiviset tunteet kuuluvat normaaliin elämään. Myötätuntoinen ja hyväksyvä suhtautuminen sekä haastaviin että myönteisiin tunteisiin olisi ihanteellista.

Kansankynttilä liekeissä (Anniina F. ja Henna M. Lean ryhmä)

Kansankynttilä liekeissä

Valitsimme tarkastelun kohteeksi ala-asteen luokanopettajan ylläpitämän blogin Kansankynttilä liekeissä (http://kansankynttilaliekeissa.blogspot.fi/). Blogin kirjoittaja kuvaa itseään ”arjen nuorallatanssijaksi, kolmen lapsen, koiran, yhden miehen, railakkaan ja rakkaan työn, sekä opetuksen ja kasvatuksen areenoilla. Nauraa arjen komiikalle ja mustalle huumorille, sekä itselleen. Arvostaa arkea, tummaa suklaata ja punaviiniä. Kansankynttilä, jota epäillään liekinheittimeksi.”

Blogin kirjoittaja Mari kertoo blogissaan luokanopettajan arjesta ja työstä hyvällä huumorilla varustettuna. Marin teksti on erittäin elävää ja mukaansatempaavaa, sillä hän käyttää kirjoittaessaan paljon erikoisia, mutta aiheeseen sopivia sanavalintoja kuvaillessaan päivän tapahtumia. Hän käyttää paljon sanallisia tehokeinoja ja erilaisia tyylejä kirjoittaessaan. Marin postaukset ovat tekstilajiltaan päiväkirjamaisia, koska hän kertoo pääasiassa vain työpäivistään ja niiden tapahtumista. Blogitekstit eivät ole lukijaa palvelevia, sillä niissä ei ole oikeastaan yhtään tutkimustietoa tai informaatiota, jota lukijat voisivat hyödyntää. Postaukset antavat pääasiassa samaistumispintaa muille saman alan ammattilaisille.

Blogin ulkoasu on huomiota herättävä ja yllättävä. Musta tausta ja liekit ovat radikaali valinta ala-asteen arjesta kertovaan blogiin. Mari ei käytä blogiteksteissään ollenkaan kuvia, mikä ei tässä tapauksessa ole ongelma, sillä teksti on itsessään tarpeeksi viihdyttävää.

Blogikirjoituksia on ilmestynyt yhteensä 38 viiden vuoden aikana. Keskimäärin 2 kirjoitusta per kuukausi, joten blogi ei ole kovin aktiivinen. Tämän vuoden aikana ei kuitenkaan ole ilmestynyt yhtään tekstiä. Ensimmäinen blogiteksti on julkaistu vuoden 2011 elokuussa. Kommentteja oli vaihtelevasti, monet opettajat pystyivät samaistumaan Mariin ja kertoivat omista kokemuksistaan. Blogitekstit ovat saaneet pääasiassa positiivista palautetta ja jo blogin näyttökerrat (109 472) kertovat, että blogista pidetään.

Blogin kohderyhmän voisi ajatella olevan toiset luokanopettajat tai muuten aiheesta kiinnostuneet. Ajattelimme blogitekstien tarkoituksen olevan luokanopettajan työstä kertominen ja samalla ihmisten ilostuttaminen. 

Valitsimme lähempään tarkasteluun blogitekstin otsikolla ”KWG sanoisi Pellervo-Pirittakin”. Mari käsittelee tekstissä aihetta, jonka peruskoulun opettajat joutuvat kohtaamaan joka kevät. Teksti kertoo kevätjuhlaan ja todistuksiin liittyvästä rumbasta. Vaikka aihe on kirjoittajan mielestä selvästi stressaava, pysyy hän positiivisena ja humoristisena. Mari kirjoittaa sarkastisesti opettajan työmäärästä erityisesti keväällä ja häntä näyttää häiritsevän asiasta tietämättömien työmäärän vähättely. Luokanopettajien työhön kuuluu paljon muutakin kuin työ luokan edessä opetustilanteessa. Tekstin lopuksi Mari toteaa ansainneensa kesäkeskeytyksensä, koska on juossut pää kolmantena jalkana velvollisuuksiensa perässä koko vuoden.

Blogi on mielestämme viihdyttävä ja mielenkiintoinen. Blogista saa todellisen kuvan luokanopettajan arjesta ja realistisesta kuvauksesta huolimatta teksteistä huomaa Marin nauttivan työstään, eikä postaukset saaneet meitä, tulevia kasvatusalan ammattilaisia, muuttamaan urahaaveitamme.

Lähteet:

http://kansankynttilaliekeissa.blogspot.fi/

http://kansankynttilaliekeissa.blogspot.fi/2013/05/kwg-sanoisi-pellervo-pirittakin.html

Kuvan lähde

Kuvan lähde

Koulu, motivaation öljytankkeri (Verneri. R ja Oiva.N Lean ryhmä)

Lähdimme tarkastelemaan Maarit Korhosen Herää koulu- blogia, josta löysimme mielenkiintoisen postauksen berliiniläisen koulun toimintamallista. Korhosella on noin 30 vuotta kokemusta alakouluopetuksesta, jonka pohjalta hän vertaili berliiniläisen yksityiskoulun opetusmetodeja suomalaiseen kouluun. Kohderyhmänä voisimme kuvitella olevan aikuiset ja keski-ikäiset, muun muassa opettajat, opetusministeriö ja sen päättäjät. Tekstin tarkoituksena on hakea tukea omaan ajatukseen ja herättää keskustelua ja mielenkiintoa.

Brittiläinen Guardian-lehti julkaisi artikkelin Evangelical School Berlin Centre ( ESBC) koulusta, jossa oppilaille annettiin toiminnallinen vapaus esimerkiksi oppilaat tekivät itse lukujärjestykset lukuun ottamatta muutamaa pakollista ainetta ja arvosanoja ei annettu ennen 15 vuoden ikää. Kyseinen tapa pistää oppilaat motivoitumaan itse, joka on koulun tärkein tavoite. Tuloksien mukaan kyseinen koulu on maan kärkitasoa. Korhonen kirjoituksessaan pohti, josko tämä toimintamalli olisi Suomessa toimiva ja ollaanko kaukana siitä. 

Oma mielenkiintomme postausta kohtaan heräsi, koska kirjoittaja pohti voisiko tämä malli toteutua Suomessa. Korhosen mielestä idea olisi kokeilemisen arvoinen ja olimme samaa mieltä hänen kanssaan. Olisi kiinnostavaa tietää toimisiko itsenäisen työskentelyn malli Suomessa muuallakin kuin yliopisto-tasolla.

Postauksen ulkonäkö oli huomiota herättävä, sillä sivun ylätunnisteena oli heti isolla ”Herää koulu!” teksti, joka tempaisi mielenkiintomme mennessään. Tekstin rakenne ja sujuvuus oli hyvä ja selkeä, erittäin helppoa luettavaa. Korhonen mainitsi tekstissä Guardian-lehden, mutta ei käyttänyt sitä itsessänsä lähteenä. Huonona puolena pidimme, että lähteitä ei ollut käytetty, joten on vaikea tietää ovatko tapahtumat totta ilman erillistä aikaa vievää etsimistä. Kuvia tai mitään muuta havainnollistavaa materiaalia ei ole postauksessa käytetty, mikä ei vangitse lukijan huomiota. Viihtyvyyden toi sivun oikeassa alareunassa oleva kirjoittajan oma lyhyt biografia. Kirjoitustyylin ollessa selkeä, oli se samaan aikaan hieman tuttavallista, ei tullut olo, että olisi lukenut akateemista artikkelia. Hyvin jalat maassa.

Blogipostausta on jaettu useaan sataan kertaan, joten aihe on ollut keskustelua herättävä. Usea lukija kävi kommentoimassa itse sivulla ja tukivat ajatusta kokeilla toimintamallia täällä kotimaassa. Korhosta kehuttiin sivistyksen pikaveneeksi tai pikemminkin uudisraivaajaksi.

Perimmäisenä ajatuksena tekstissä pidämme ideaa, että lapsen pitäisi saada vapaus oman motivaation kasvattamiseen. Kummassa kasvu toteutuisi paremmin, ahtaassa luokkahuoneessa vai pikaveneessä?

Kuvat:

http://d3vsgec5pd3juy.cloudfront.net/wp-content-new/uploads/im/sites/4/2016/08/uusi-luokka.jpg

http://burnoutcity.fi/rib-safari-helsinki/vene-vuokraus-helsinki/

Blogin linkki:

http://blogit.image.fi/heraakoulu/onko-lapsesi-koulu-oljytankkeri-vai-pikavene/#comments

Liian suuri ryhmäkoko (Maria H. & Sampo L., Lean ryhmä)

Valitsimme tarkasteluun ”properuskoulu”-blogin, jota kirjoittaa Kai-Ari Lundell. Kirjoittaja on ilmeisen kokenut kasvatustieteen ammattilainen, hän on esimerkiksi OAJ:n valtuutettu vuodelta 2004 ja vuoden luokanopettaja 2013. Lundell kommentoi kasvatustieteeseen liittyviä ajankohtaisia asioita lähteiden pohjalta. Blogikirjoituksia ilmestyy vaihtelevaan tahtiin, mutta keskimäärin neljä kuukaudessa. Blogi on aloitettu tammikuussa vuonna 2009 ja se on edelleen aktiivinen. Blogin kohderyhmää ovat opettajat ja muut kasvatustieteen ammattilaiset.

Lundell pyrkii valottamaan kasvatustieteeseen ja opettajan työhön liittyviä ajankohtaisia asioita. Hän käyttää materiaalinaan ajankohtaisia uutisia ja esittää niistä omat mielipiteensä. Näin ollen blogi on jatkuvasti ajan hermolla. Mielenkiintomme blogiin heräsi mieleenpainuvan ulkonäön ansiosta ja lähempi tarkastelu paljasti mielenkiintoiset omaan alaamme liittyvät kirjoitukset.

Kuvan lähde

Valitsimme lähempään tarkasteluun kirjoituksen ”Ryhmäkokovihdoinkin lakiin”, joka on julkaistu 10.8.2016. Se on hyvin tyypillinen Lundellin kirjoitus, ensin hän esittelee käyttämänsä lähteen ja kertoo sitten omat mielipiteensä paikoin hyvinkin kärkkäästi. Tekstissä on käytetty selkeää asettelua ja sen paikoin hyvinkin lyhyet kappaleet kiinnittävät huomiota. Turhaa jaarittelua ei tekstistä löydy.

Käsittelemässämme tekstissä Lundell moittii nykyistä inkluusioluokka-järjestelmää. Oppilaat vaativat opettajalta aiempaa enemmän ja yksilöillistäminen lisää opettajan työmäärää. Inkluusion myötä luokissa on aiempaa enemmän erityistukea tarvitsevia oppilaita, muttei erityisopettajia. Lundellin mukaan opettajat jätetään yksin ja hän vaatiikin luokkakoon pienentämistä välittömästi.

Lundell esittää mielipiteensä lyhyesti ja ytimekkäästi. Hän vertailee koululaitosta aiemmin ja nykyään hyödyntäen omaa kokemustaan opetustyössä. Lisälähteiksi hän tarjoaa useita omia aiempia kirjoituksiaan aiheesta. Kirjoitus on selkeästi tarkkaan harkittu. Käsittelemämme kirjoitus ei herättänyt juurikaan kommentointia, mutta muista teksteistä löytyy laajempaa vuoropuhelua.

Olemme itse samaa mieltä Lundellin kanssa. Tulevina opettajina jatkuvasti kasvava luokkakoko ja erityisoppilaiden suuri määrä huolestuttavat. Ne lisäävät opettajan muutenkin suurta työmäärää entisestään. Kuka enää tulevaisuudessa haluaa olla opettaja, kun työ muuttuu koko ajan vaativammaksi eivätkä kenenkään resurssit riitä siihen?

Lähde: www.properuskoulu.net

Päiväkodin elämää (Katariina L. ja Emmi L., Lean ryhmä)

Päiväkodin elämää -blogissa lahtelainen lastentarhaopettaja Leena Ahtela jakaa kokemuksia työstään. Blogi on suunnattu lasten parissa työskenteleville ja alasta kiinnostuneille, sekä lasten vanhemmille. Julkaisut liittyvät päiväkodin arkeen ja lisäksi kirjoittaja jakaa ohjeita lasten kanssa askarteluun. Ahtela kirjoittaa huumorin keinoin todellisesta elämästä päiväkodissa.

   Blogi on selkeä ja helppolukuinen, sillä kirjoittaja käyttää kappalejakoa ja keventää julkaisuja kuvien avulla. Sivusto on  kuitenkin mielestämme hieman liian pelkistetty,  mikä vaikeuttaa sen käyttöä. Esimerkiksi tietyn tekstin etsiminen ilman tarkkoja hakusanoja on haastavaa. Ulkoasu on värikäs ja huomiota herättävä ja se sopii blogin teemaan.

   Valitsimme tarkasteltavaksi Päiväkodin elämää -blogin, sillä blogin teemat vaikuttivat kiinnostavilta ja ne liittyvät opiskelemaamme alaan. Kirjoitukset perustuvat tutkimustiedon sijaan kirjoittajan omiin kokemuksiin. Julkaisuja on miellyttävä lukea, sillä ne eivät sisällä vaikeaselkoisia sanoja tai kirjoitusvirheitä. Ne eivät myöskään ole liian pitkiä, joten lukijan mielenkiinto säilyy loppuun saakka.

   Blogin otsikot herättävät mielenkiinnon. Ne antavat osviittaa kirjoituksen sisällöstä, mutta eivät paljasta kaikkea. Esimerkiksi 29.5.2016 julkaistu teksti ”Kampaamo ilman rajoja”, kertoo 3- ja 4-vuotiaiden lasten kampaamoleikistä. Leikissä asiakkaana toimii kissa, jonka turkki värjätään pinkiksi. Tarina muistuttaa siitä, että lasten mielikuvitus on rajaton. Blogia on päivitetty aktiivisesti vuodesta 2014 lähtien ja julkaisuja tulee keskimäärin 4 kuukaudessa. Päiväkodin elämää -blogilla on myös ahkerasti päivittyvä Facebook-sivu, jolla on yli 8000 seuraajaa. Julkaisuissa on lukijoiden kommentteja, joista useimpiin Ahtela on vastannut.

   Valitsimme tarkastelun alle blogitekstin otsikolla ”Äänestys”, joka on julkaistu 16.10.2016. Teksti käsittelee tapausta, jossa päiväkodin henkilökunta ja lapset äänestävät ikkunamaalauksen nimestä. Tilanne ei mene suunnitelmien mukaan, sillä lapset eivät ymmärrä, että jokaisella on vain yksi ääni. Julkaisun lopussa on ohje loistavien tuikkulyhtyjen valmistamiseen. Ahtelan kuvaus on humoristinen, mutta myös lukijan ajatuksia herättävä.

   Blogi herätti meissä tulevaisuuden kasvatusalan ammattilaisissa innostusta opiskeluja kohtaan. Kirjoittajan teksteistä välittyy vielä monen työvuoden jälkeen innostus omaa ammattia kohtaan. Toivottavasti saamme kokea samanlaista intoa tulevan ammattimme parissa. 

Lähteet

http://paivakodinelamaa.fi/aanestys/

http://paivakodinelamaa.fi/kampaamo-ilman-rajoja/

kuva: http://www.hs.fi/webkuva/taysi/1920/1305986033318?ts=1061