Työkaluja arkeen psyykkisestä valmennuksesta (Ronja R. ja Katja M, Marjaanan ryhmä)

Psykologiliiton sivuilla olevassa asiantuntijablogissa vierailee psykologian eri alojen asiantuntijoita, muun muassa urheilupsykologi, psykoterapeutti ja erikoispsykologi. Aiheet teksteissä ovat ajankohtaisia kirjoitushetkellä, ja kirjoittajat ovat käyttäneet lähteinä esimerkiksi median eri lähteitä. Blogitekstien teemat käsittelevät muun muassa psyykkistä valmennusta, epäonnistumisen kohtaamista ja psykososiaalisen kuormituksen hallintaa poliisityössä. Blogin kohderyhmänä on Psykologiliiton jäsenet ja muut psykologiasta kiinnostuneet henkilöt. Tavoitteena blogiteksteissä on herättää ajatuksia ja pohdintaa ajankohtaisista aiheista.

Asiantuntevuus ja kirjoittajan omat ammatilliset näkemykset tulevat hyvin esiin kirjoittajien blogiteksteissä käyttämässään kielessä. Valitsimme tarkasteltavaksi tekstin Sanoista tekoihin, läsnäolosta liikkeeseen, jonka on kirjoittanut Kalle Partanen. Hän on Taideyliopiston yhteysopintopsykologi, psykoterapeutti sekä Psykologiliiton psyykkisen valmennuksen ammatillisen työryhmän jäsen. Partasen teksti käsittelee psyykkisen valmennuksen merkitystä ja tavoitteita hänen omasta ammatillisesta kokemuksestaan käsin.

(http://maxpixel.freegreatpicture.com/Control-Leave-Mark-Production-Planning-Marker-Hand-516279)

Partanen kirjoittaa, että menestymisen ja hyvinvoinnin avaimet ovat riittävässä palautumisessa. Palautuminen vie sitä enemmän aikaa, mitä haastavampia asioita kohtaa, ja palautuminen on oleellinen osa arkielämää. Partanen kirjoittaa, että valmentajana hän auttaa asiakkaitaan suunnittelemaan arkeaan aloittamalla palautumishetkien kirjaamisesta kalenteriin. Varsinkin näin opiskelijoiden näkökulmasta, psyykkinen valmentautuminen on hyvästä. Liian usein haluamme olla jatkuvasti tuotteliaita emmekä ole herkkiä huomaamaan tarvetta palautumiselle kuormittavien työtehtävien jälkeen. Esimerkiksi kasautuvat tehtävät ja lähellä toisiaan olevat deadlinet voivat tuottaa tunteen siitä, että aikaa palautumiselle ei ole.

Partanen on omassa työssään havainnut, että omaan hyvinvointiin vaikuttavat teot ja asiat on toisinaan vaikea priorisoida. Kun suoriudumme tavoitteistamme heikommin kuin olisimme kuvitelleet, koemme helposti häpeää. Partasen mukaan tästä johtuen koitamme päästä eroon häpeästä itseen kohdistuvan vaativuuden ja ankaruuden avulla, mikä voi äärimmillään johtaa vihaan ja väkivaltaisuuteen. Olemme havainneet, että meidän on helpompaa myötäillä toisten ihmisten pettymyksiä ja häpeää, mutta kun petymme itseemme, olemme huomattavasti ankarampia ja tuomitsevampia. Itselleen on vaikeaa olla myötätuntoinen, koska ajattelemme helposti vastoinkäymisiä kohdatessamme, että ne ovat vaikeita vain meille ja muut selviäisivät niistä vaivattomammin. Vaadimme itseltämme usein paljon ja vertailemme suorituksiamme toisten suorituksiin ilman omien ja toisten taustatekijöiden huomioon ottamista. 

(https://pixabay.com/en/jump-luck-joy-happy-joy-of-life-2157355/)

Omien kokemuksiemme mukaan hyviä palautumisen keinoja ovat muun muassa ystävien tapaaminen, harrastukset ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Ystävien ja harrastusten avulla päästään irti arjesta ja stressistä. Oman hyvinvoinnin edistämiseen on hyvä välillä varata aikaa esimerkiksi varmistamalla riittävä uni ja lepo. Partanen muistuttaa, että jokaisella on omat palautumisen keinot. Partasen mukaan psyykkisen valmentajan tehtävänä on opettaa asiakasta yhdistämään itse rutiininomaisesti työ ja muu arkielämä itselle mieluisaksi. Arjen eri alueiden välillä tasapainottelun ei tarvitse olla vaikeaa mutta tarvittaessa siihen on suositeltavaa hakea tukea.

Lukijalle:

http://www.psyli.fi/ajankohtaista/blogi/psykologiliiton_asiantuntijablogi

Logoterapia VS. positiivinen psykologia (Aino J. ja Nea J., Marjaanan ryhmä)

1960-luvulla psykoanalyysin ja behaviorismin rinnalle nousi humanistinen psykologia. Viime vuosikymmeninä niin mielen- kuin fyysisen terveyden positiiviset teoriat ja mallit ovat herättäneet lisääntyvää kiinnostusta paitsi tutkijoiden myös maallikkojen keskuudessa. Positiivisen psykologian käsite on yhdistetty Abraham Maslow’hun, mutta sen varsinainen synty 1990-luvulle, jolloin Martin Seligman laati positiivisen psykologian ohjelman (lähde). Positiiviselle psykologialle on keskeistä esimerkiksi omien positiivisten tunteiden ja luonteenpiirteiden tunnistaminen ja kehittäminen monien erilaisten tekniikoiden avulla (lähde) .

Vaikka positiivinen psykologia onkin saavuttanut nykypäivänä suosiota, mielikuva siitä on sanalla sanoen epämääräinen. Mistä johtuu, että asiaan vihkiytymättömälle nousevat ensimmäisenä mieleen itsehoito-oppaat sekä pakko-optimismi? Onko positiivisessa psykologiassa minkäänlaista taustateoriaa, johon voisi nojautua?

Kysymyksiin vastauksia etsiessämme ensimmäinen ajatus oli hakeutua kyseistä koulukuntaa edustavalle sivustolle. Googletuksen seurauksena tie vei kuitenkin Suomen Viktor Frankl Instituutin blogiin, joka tarjoaa kriittistä näkökulmaa aiheeseen. Blogin kirjoittaja on logoterapeutti, filosofian tohtori sekä Suomen Viktor Frankl Instituutin puheenjohtaja ja koulutusvastaava. Logoterapia on Viktor Frankl’n maailmansotien aikana kehittämää psykologiaa ja filosofiaa, joka keskittyy ihmisen tarkoitusten löytämiseen. Logoterapiaa pidetään kolmantena wieniläisenä psykoterapian koulukuntana Sigmund Freudin psykoanalyysin ja Alfred Adlerin individuaalipsykologian rinnalla. Logoterapiaa voidaan soveltaa erilaisissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa, muun muassa vanhustyössä, elämän tarkoituksen pohdinnoissa sekä ammatillisen kehittymisen prosesseissa (lähde).  Blogin tavoitteena on välittää tietoa logoterapiasta, joka sovellusmahdollisuuksistaan ja laajasta empiirisestä tutkimuksestaan huolimatta ei kirjoittajan mukaan ole saanut ansaitsemaansa jalansijaa.

Erityisen jännittäväksi blogin tekee nimenomaan sen toistuva hyökkäys positiivista psykologiaa kohtaan. Postauksissa “Mihin positiivinen psykologia perustuu (osat 1& 2)”, hän esittää Martin Seligmanin oppeineen syyllistyneen jollei suoranaiseen Viktor Frankl’n teorian plagiointiin, niin ainakin raskaasti tämän ajatusten lainaamiseen. Lisäksi kirjoittajaa kismittää muun muassa Seligmanin väite logoterapian sijoittumisesta positiivisen psykologian osaksi, kun logoterapia on kuitenkin kehitetty ennen positiivista psykologiaa. Blogin kirjoittaja ei tunnu myöskään arvostavan positiivisen psykologian saralla tehtävää tutkimusta eikä pidä sen käyttämiä käsitteitä tarpeeksi hyvin määriteltyinä. Totta on, että positiivisesta psykologiasta tietoa etsiessä on ainakin toistaiseksi vaikea löytää tutkimuksia, joiden perusteella voisi tehdä luotettavia päätelmiä sen tuloksellisuudesta: esimerkiksi masennuksen hoidossa sen vaikuttavuutta on tutkittu pienillä otoksilla, ilman vertailuryhmiä tai pitkäaikaisseurantaa ja jopa ilman psykiatrista diagnoosia. (lähde).

Viktor Frankl -blogin kirjoittajan tyyli on hyvin suorasukainen, jopa hyökkäävä. Hän käyttää paljon vahvoja ilmauksia, kuten “en voi sietää”. Kirjoittaja taitaa argumentoinnin hyvin: Hän kertoo paljon faktoja useista lähteistä ja viittaa asiantuntijoihin, vetoaa arvoihin ja tekee nasevia yleistyksiä esimerkiksi amerikkalaisten tavasta sivuuttaa muualla maailmassa tehty tutkimus. Kirjoittaja suhtautuu ironisesti positiiviseen psykologiaan ja antaa sen todellakin näkyä tekstissään. Erityisen mieleenpainuva on tilanne, jossa kirjoittaja kuvaa puhelua Seligmanin kanssa. Seligmanin vastaukset hiillostaviin kysymyksiin positiivisen psykologian pätevyydestä eivät blogitekstin valossa vaikuta asiantuntevilta, ja Seligman näyttää menettävän kasvonsa.  Tarina ei kuitenkaan kerro, onko Seligman päässyt puolustautumaan vai onko kirjoittaja vain jäänyt märehtimään asiaa itsekseen.

Blogin uskottavuutta vähentää se, ettei kirjoittajan nimi ole missään näkyvillä. Eikö hyviin tapoihin myös internetissä kuulu se, että asiat esitetään omalla nimellä? Kiinnostavaa on myös, ettei lukijan ole mahdollista nähdä millaisia kommentteja blogiin on jätetty. Vaikka palautteen jättäminen blogiin on mahdollista, vuorovaikutus kirjoittajan sekä lukijoiden välillä jää olemattomaksi. Kirjoittaja viittaa tekstissään lukijapalautteeseen, mutta tämän arvioiminen on mahdotonta. Toisaalta blogin luotettavuutta lisäävät viittaukset laajoihin empiirisiin tutkimuksiin sekä se, että Suomen Viktor Frankl Instituutin sivut on linkitettynä myös Suomen logoterapiayhdistyksen sivuilla.

Blogin kirjoittajalle tuntuu olevan hengen asia nostaa logoterapia jalustalle. Kirjoittaja varoittaa positiivisen psykologian harjoittajia syyllistymästä eklektismiin, eli esimerkiksi eri teorioiden yhdistelyyn omien mieltymysten mukaan. Eklektismi on kirjoittajan mukaan ongelmallista, koska sen myötä helposti unohdetaan ajatusten alkuperä, ja näin oma identiteetti tietyn suuntauksen edustajana hämärtyy. Hänen mielestään ei ole oikein kuvata itseään jonkin koulukunnan edustajana, jos todellisuudessa vain yhdistelee eri suuntausten oppeja ja käsitteitä. Käytännössä eklektismiä kuitenkin esiintyy terapiatyössä - kokemuksensa karttuessa terapeutit käyttävät vapaammin erilaisia menetelmiä, ja tällaisen joustavuuden on myös osoitettu olevan hyödyllistä asiakkaan kannalta. Toki tieteen hyvien käytänteiden mukaisesti kunnia pitää aina antaa sille kenelle se kuuluu, mutta jos kaikkien yhteisenä tavoitteena on kohentaa ihmisten hyvinvointia, onko silloin väliä koulukunnalla? Kuulostaa lähinnä siltä, että tällöin kyseessä on oma ylpeys. Olennaisempaa taitaa kuitenkin olla hyvinvoinnin saavuttaminen kuin se, onko sen taustalla Viktor Frankl, Martin Seligman vai Maija Meikäläinen - kenenkään ajatuksia väheksymättä.

Viktor Frankl -blogin provosoiva kirjoitustyyli ja hyvä argumentointi tekevät teksteistä mukaansatempaavia, ja ne herättävät lukijassa kiinnostusta. Liian vihamielinen ja ylpeä asenne voivat kuitenkin antaa kiihkomielisen kuvan, ja siten vähentää blogin asiallisuutta lähteistä ja asiantuntijuudesta huolimatta. Positiivinen psykologia ja logoterapia tähtäävät samoihin tuloksiin, mutta ilmeisesti eri reittejä. Molemmille on varmasti paikkansa, joskaan positiivinen psykologia ei tämän blogin valossa vaikuta yhtä perustellulta kuin logoterapia. Noviisina on vielä vaikea ottaa kantaa tähän kilpailuasetelmaan, mutta seuraamme keskustelua mielenkiinnolla!

Lähetimme erään positiivista psykologiaa edustavalle blogille linkin Viktor Frankl -blogiin ja kysyimme, miten he vastaisivat blogissa esitettyihin väitteisiin. Vastausta emme ole vielä saaneet, mutta kysymys löytyy täältä: http://www.positiivinenpsykologia.fi/index.php/2013/04/01/ppintro/.

Lomalla viimeinkin? (Justiina I. ja Sannamari M., Marjaanan ryhmä)

Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoittaa Lujasti lempeä-blogissaan omien kokemustensa perusteella tavallisen elämän aiheista, joista harvoin arkielämässä puolituttujen kesken keskustellaan. Blogissa esillä ovat olleet muun muassa parisuhde, lapsettomuus ja arjessa jaksaminen. Tekstien aiheet herättävät selkeästi keskustelua lukijoiden keskuudessa ja blogi onkin monesti esillä sosiaalisessa mediassa sekä Helsingin Sanomissa. Syynä tähän on kenties Maaret Kallion tapa käsitellä aiheita maanläheisellä ja helposti lähestyttävällä tavalla, mikä tuo erilaiset mielenterveyden haasteet lähelle jokaisen arkipäivää. Tämä varmasti edesauttaa mielenterveyden asioiden käsittelyä myös laajemmalla mittakaavalla. Vaikka blogin tekstit ovat pitkälti Kallion omaa pohdintaa, on hän lisännyt tekstin joukkoon linkkejä eri sivustoille, joista voi saada lisää tietoa aiheista. Esimerkiksi tämän blogitekstin joukosta löytyi linkit Kelan ja Psykologiliiton sivuille, joista löytyi lisätietoa psykoterapioista.

Kiinnostuimme Kallion kirjoittamasta blogitekstistä, joka käsittelee lomailua mielen kannalta sekä asiantuntijan että asiakkaan näkökulmasta. Tekstissä tuodaan esille yleinen harha lomailuista automaattisesti rentouttavana tapahtumana, jolloin perheen kanssa vietetty aika saa elämän ja ihmissuhteet kukoistamaan.  ”Kun psykoterapeutti jää lomalle, mutta mielen murheet eivät”-tekstissä annetaan ohjeita, joiden avulla mieltä voi auttaa rentoutumaan loman aikana. Esimerkiksi Kallio ohjeistaa rentoutumaan itselle sopivalla tavalla, turvautumaan läheisiin, kirjoittamaan murheet paperille ja hengittämään. Kallio myös kehottaa pyytämään apua, kun omat voimat ja keinot eivät enää riitä.  Joskus arkinen apu ei riitä, ja silloin on aivan oikein turvautua ammattiapuun. Tekstissä kerrotaan psykoterapiasta ja kiinnitetään huomiota siihen, että terapiassa käyvät ihmiset ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat hakeneet apua murheidensa käsittelyyn. 

Me kiinnostuimme tästä aiheesta oman alamme vuoksi. Psykologian opiskelijoina meidän tulee usein pohdittua omaa jaksamistaan tulevaisuuden työelämässä. Aiheet, joita alallamme käsitellään, ovat erittäin mielenkiintoisia, mutta myös henkisesti kuormittavia. Miten työstä pystyy irtautumaan? Milloin vaatii itseltään liikaa? Oma jaksaminen on meillä molemmilla noussut esille erityisesti pääsykokeisiin valmistautuessa. Kun tavoittelee jotain itselleen hyvin tärkeää, on vaikea aina muistaa antaa aikaa palautumiselle. Vei oman aikansa ymmärtää, että oppimista tapahtuu myös varsinaisen lukemisen ulkopuolella. Lopulta tasapainon löytäminen opiskelemisen ja muun elämän välillä kuitenkin muuttui helpommaksi. Ajattelemme, että samanlaista tasapainon hakemista tarvitaan myös työelämässä.

Nykypäivänä työn ja vapaa-ajan välinen raja on muuttunut joustavammaksi. Syynä tähän on muun muassa nykyteknologian kehittyminen, jolloin työ on tavoitettavissa konkreettisen työpaikan ulkopuolella. Tämän takia oma kyky asettaa raja yksityiselämän ja työn välille on tärkeää. Työstä irtautuminen on erityisen hankalaa psykologin ammatissa, koska henkilö tiedostaa, että hänen lomansa voi aiheuttaa asiakkaan hyvinvoinnin heikkenemistä. Psykologi voi tämän seurauksena esimerkiksi luvata olla tavoitettavissa hätätapauksessa ja pitää työpuhelinta mukana lomallaan. Voidaankin pohtia, että missä menee raja itsestä huolehtimisen ja asiakkaista vastuunkantamisen välillä. Kalliokin muistuttaa tekstissään, että jokaisella on oikeus ja velvollisuus pitää huolta myös itsestään. Vaikka tiedostaa, että on oikeutettu lomaan ja ei tarvitse olla asiakkaiden tavoitettavissa kaiken aikaa, voi rajanveto olla hankalaa. Erityisesti nuorille psykologeille tämä ongelma on keskeinen oman ammatti-identiteetin keskeneräisyyden vuoksi. Koemme kuitenkin, että ammatti-identiteetti muotoutuu kokemuksen myötä ja voi auttaa työn ja yksityiselämän välisen rajanvedon hallinnassa. Siksi tähän asiaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota koulutuksessa ja työyhteisöissä.

Lähteet

Maaret Kallio - Lujasti lempeä. https://maaretkallio.com/2017/06/30/kun-psykoterapeutti-jaa-lomalle-mutta-mielen-murheet-eivat/

Resepti raivomurhaajan valmistukseen (Laura S. ja Julia S.)

Blogissaan "In the news; Forensic psychology, criminology & psychology-law" Karen Franklin käsittelee laajasti kriminaali- ja oikeuspsykologiaa uutisoitujen rikosten ja vastaavien ilmiöiden näkökulmasta. Hän toimii oikeuspsykologian professorina Pohjois-Kaliforniassa ja on aiemmin toiminut myös rikosetsivänä sekä tiedottajana.

Tammikuussa 2017 julkaistussa postauksessaan Dylann Roof: How to make a rampage murderer Franklin laatii ostoslistan onnistuneen vihamurhaajan luomisen ainesosista. Keskustelu syntyy filosofisten ja yhteiskunnallisten pohdintojen siivittämänä ja Franklin lisää soppaan myös hyppysellisen poliittista lisämaustetta ottamalla kantaa esimerkiksi Donald Trumpin aatteisiin. Kirjoittaja nostaa esille, miten murhaajan syntyminen on katkeruuden ja uhriutumisen maustehylly. Vähemmän ansaitsevat ihmiset anastavat tämän mahdollisuudet ja usein juurikin vähemmistöryhmät joutuvat tämän katkeruuden kohteeksi kiehuvaan kattilaan. Trumpin politiikka vastaavasti stimuloi ideologiaa ja ajatusta näiden ihmisryhmien kitkemisestä yhteiskunnasta.

Franklin nostaa esille myös raivomurhien sukupuolittuneisuuden. Väkivaltainen mies on nyky-yhteiskunnan luoma tuote ja monet nuoret miehet kasvattavat statustaan ja kunnioitusta väkivallan kautta. Tämä on valitettavasti totta myös suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä väkivaltatilastot suosivat miehiä laajasti. Empatia ja lempeys nähdään uhkana toksiselle maskuliinisuudelle, jolla tässä tarkoitetaan vahingollisia vaatimuksia miehisyydestä, kuten kovuuden ja aggressiivisuuden ihannointia. Franklin nostaa pöydälle myös Michael Kimmelin ajatuksen siitä, kuinka "tosimiehellä" on oikeus hävittää tieltään kaikki tätä miehistä identiteettiä uhkaavat tekijät.

Tärkeitä raaka-aineita kauliessa yksilöstä kriminaalia ovat Franklinin mukaan myös syrjäytyminen ja epäonnistuminen elämässä. Luopuessaan normeista, yhteisistä pelisäännöistä ja tavoitteista, joita yksilö ei syystä tai toisesta ole onnistunut saavuttamaan, hän oikeuttaa hyökkäämisen tiettyjä ihmisryhmiä vastaan yhteiskunnan "puhdistamisen" näkökulmasta. Suomessa tätä kehityssuuntaa mahdollisesti ennakoi katupartioliike Soldiers of Odin (suom. Odinin soturit), joka oikeuttaa väkivaltaista toimintaansa vähemmistöryhmiä kohtaan vedoten valkoisen ylivallan suojelemiseen.

Tekstissään Franklin jättää kuitenkin osan jauhoista lisäämättä raivomurhan reseptiin, sillä hän tuo pelkästään esille ympäristön ja kulttuurin aspektit ihmisen kehityksessä ottamatta kantaa yksilön omiin ominaisuuksiin, joita psykologia usein myös tarkastelee. Tulevaisuudessa tämänkaltaisten ilmiöiden kohtaamisessa onkin siis syytä huomioida väkivallan äärimmäisetkin muodot kokonaisvaltaisesti ja monitieteellisesti, jotta voisimme estää yhteiskunnan ajautumisen verilöylyjen syövereihin.

Kuvat:

https://weheartit.com/entry/299098592?context_page=12&context_query=murder&context_type=search

https://weheartit.com/entry/300910023?context_query=murder&context_type=search

Kohti yhteistoiminnallista opetusta

(Annika M. ja Iiris K.)

Blogikirjoitus Jääkö opetuksesta muuta mieleen kuin arvosana ja opettajan vitsit (Anni Toivanen ja Sanna Mattila, 2017) sai meidät tulevina pedagogeina ottamaan kantaa nykyajan erilaisiin opetusmetodeihin. Blogin lähtökohtana ei ole tutkimusasetelma, vaan keskitytään Helan opetuspajan kokemuksiin ja keskusteluihin opettajien ja opiskelijoiden välillä. 

Koulumaailmassa on paljon keskustelua siitä, mitä on hyvä opetus ja miten kaikki erilaiset oppijat on otettava huomioon. Toivasen ja Mattilan (2017) mielestä opiskelusta on tullut liian suorituskeskeistä. He mainitsevat, että opiskelujen tavoite usein hämärtyy ja arvosanat ovat tärkeämpiä kuin itse oppiminen. Blogissa korostetaan vuorovaikutuksen tärkeyttä ja yhteistoiminnallista oppimista, jolloin oppilaille jää paremmin muistiin opitut asiat. Näkökulma vuorovaikutuslähteisestä opetustavasta - passiivisen luento-opiskelun sijaan - on ajatuksia herättävä. Miten voidaan hyödyntää jokaisen yksilölliset oppimistyylit osaksi opetussuunnitelmaa ja huomioida kaikkien oppilaiden tarpeet oppitunnilla?  

Osalla opettajista on juurtunut käsitys opettajien ja oppilaiden rooleista. Takarivin haaveilijat on helppo unohtaa aktiivisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Perusopetuksesta lähtien osa oppilaista hyötyy ja itse aktiivisesti hyödyntää opetusta paremmin kuin toiset, jolloin syntyy kuilua eritasoisten oppilaiden välillä. Mielestämme opetuksen suunnittelussa olisi tärkeä saada esille myös opiskelijoiden ideoita ja mielipiteitä. Se että opiskelijat olisivat olleet itse mukana opetuksen kehittämisessä, antaisi intoa opiskeluun. Jokainen voisi hyödyntää omia vahvuuksiaan suunnittelussa, mutta myös opettaja saisi uusia näkökulmia opetukseen. Esimerkiksi taiteellinen ja visuaalisesti oppiva nuori voisi hyödyntää taiteellista näkemystään, ja samalla toinen hyödyntäisi esimerkiksi matematiikan taitojaan. Näin jokainen voi kokea itsensä tärkeäksi, ja yhteistyö voi avata lapsen tai nuoren silmiä näkemään asiat avarammin. Samalla opitaan tärkeitä vuorovaikutustaitoja ja toisten huomioon ottamista.  

Suomessa opetussuunnitelma onkin kehittymässä vuorovaikutuspainotteiseen ja ongelmalähtöiseen opetukseen, jota pidämme hyvänä suuntana entistä parempaan opetukseen.  

Iiris Könönen ja Annika Mäkipelto, Jyväskylän kristillinen opisto, kasvatus- ja opetustyön linja 

Lähteet: 

Toivanen, A. ja Mattila, S. 2017. Jää­kö ope­tuk­ses­ta mie­leen muu­ta kuin ar­vo­sa­na ja opet­ta­jan vit­sit? Luettu 28.08.2017

https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/hela/ajankohtaista/blogi/aikasemmat-blogitekstit/jaako-opetuksesta-mieleen-muuta-kuin-arvosana-ja-opettajan-vitsit 

Kuva

http://www.gettingsmart.com/2012/09/3-new-teaching-methods-improve-educational-process/

Lukivaikeudet oppimiskontekstissa (Jonna L. ja Hensu K., Marjaanan ryhmä)

Lukemisen erityisvaikeudet eli lukivaikeudet ovat kielelliseen ymmärtämiseen ja tuottamiseen liittyviä vaikeuksia. Niihin liittyy usein äänteisiin liittyvän tiedon käsittelemisen vaikeus, mutta taustalla voi olla myös esimerkiksi lyhytkestoisen muistin kapeutta tai muuta lukemaan oppimista tai lukemista ja kirjoittamista itsessään hidastavaa tekijää.

Ne voivat ilmetä joko lukemisen tai kuuntelemisen vaikeuksina: kirjaimet tuntuvat vaihtavan paikkaa, sanoja voi unohtua välistä, ja samankaltaiset äänteet saattavat sekoittua keskenään.

Lukemisen vaikeudet ovat suhteellisen yleisiä ja usein perinnöllisiä, joten asian kanssa ei kannata painia yksin.

Tarkastelemme lukivaikeuksia Erilaisten oppijoiden liitto ry:n verkkosivun ja sen kirjoitusten avulla, jotka ovat suunnattu erilaisille oppijoille, heidän vanhemmilleen sekä alan ammattilaisille. Verkkosivu kuvaa aihetta ammattilaisen ja auttajan näkökulmasta. Verkkosivua ylläpitää ja kirjoittaa ilmeisesti useampi liiton taho, joten yhtenevyys eri kirjoitusten välillä rakoilee hieman, mutta kirjoitustyyli on yleisesti sama. Tekstit ovat yleismaallisia, käytännönläheisiä ja sisällöltään asiapitoisia.

Verkkosivun tavoitteena on tarjota tietoa, neuvoa ja apua erilaisten oppimisvaikeuksien kanssa kamppaileville arkielämän tasolla. Lukivaikeuden näkökulmasta sivuilta löytyy vinkkejä tarkoituksenmukaiseen lukemiseen ja esimerkkejä erilaisista lukutyyleistä, joita lukivaikeuksien kanssa kamppaileva voi kokeilla helpottaakseen lukemista. Tällaisia ovat esimerkiksi aamulla tai illalla lukeminen ja lukupaikan vaihtaminen.

Tarjolla on myös erilaisia kursseja lukemiseen liittyvien vaikeuksien helpottamiseen sekä vertaistukea lukivaikeuksista tarinoiden muodossa. Erilaisten oppijoiden liiton sivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa lukitesteistä ja niihin hakeutumisesta.

Oppimisympäristössä tehdyistä lukitesteistä yleisin on nopeuteen perustuva viivatestimenetelmä, joka tehdään koulukohtaisesti kaikille oppilaille ja opiskelijoille peruskoulussa ja lukiossa. Mielestämme se ei ehkä ole mielekkäin testimuoto lukivaikeuksien tunnistamiseen, sillä se mittaa enemmänkin nopeutta ja virheiden määrää rajatussa ajassa kuin esimerkiksi ongelmia luetun ymmärtämisessä tai lukemansa hahmottamisessa. Lukivaikeudesta huolimatta yksilöllä saattaa olla nopea lukutahti, sillä hän voi kompensoida lukemisen vaikeuksia tahdin ripeydellä. Yleiseksi valtakunnalliseksi lukivaikeustestiksi se ei siksi ole luotettavin mahdollinen ja tarkoitukseen kannattaisikin kehittää jokin lukivaikeutta eri tavalla painottava testi.

Kuva: Isma Valkama. Monenlaiset Oppijat -pallo.

http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/wp-content/uploads/2011/11/Monenlaiset-Oppivat-pallo.png

Valitsemassamme verkkotekstissä oletuksena on, että lukijaa kiinnostaa lukemisen vaikeuksien huomioiminen luokassa. Se ei niinkään argumentoi asian puolesta, mutta tekstin aiheesta voi päätellä, että se on yksinäkökulmainen: lukivaikeuksien huomioiminen luokkatyöskentelyssä on tärkeää.

Teksti keskittyy faktoihin, ja on tyyliltään napakkaa asiatekstiä. Se onkin selvästi suunnattu opettajille tai asiasta muuten kiinnostuneille. Asiantuntijasanoja on muutamia, mtta ne on selitetty auki jotta maallikkokin ymmärtää. Tästä voi olla hyötyä esimerkiksi vanhemmalle, joka miettii, miten auttaa lukivaikeuksista kärsivää lastaan.

Erilaisten oppijoiden liiton verkkoteksteissä ei mainita lähteitä, kuten ei meidän tarkastelemassammekaan tekstissä. Sivuston sisältämä tieto on ammattilaisten kirjoittamaa, ja perustuu koulutukselle ja kokemukselle.

Ylipäätään on hyvä, että lukivaikeuksista löytyy aineistoa ja se on mahdollisimman monelle saatavissa. Ainoa ironia on, että suuri osa siitä on tekstin muodossa. Kenties tulevaisuudessa lukihäiriöön liittyvä tieto löytyisi myös videon tai audion muodossa.

LÄHTEET:

Teksti:

• Erilaisten oppijoiden liitto ry. Viitattu: 15.11.2017. http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/?page_id=132
• Lukihäiriö.fi. Viitattu: 15.11.2017. https://www.lukihairio.fi/etusivu/

Kuva:

• Isma Valkama. Monenlaiset Oppivat-pallo. Viitattu: 7.11.2017. http://www.erilaistenoppijoidenliitto.fi/wp-content/uploads/2011/11/Monenlaiset-Oppivat-pallo.png