Kyberturvallisuuden tulevaisuus (Elisa J. ja Timi O., Miian ryhmä)

Jarno Limnellin ja Martti Lehdon blogissa käsitellään kyberturvallisuuden johtamista. Blogi on julkaistu Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnalle tarkoitetulla sivustolla. Valtioneuvoston päätöksentekoa tukevan selvitys- ja tutkimussuunnitelman tavoitteena on varmistaa vahva ja horisontaalinen tietopohja yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Kyseisessä blogissa lähinnä esitellään tiivistetysti tekstin taustalla ollutta tutkimusta: Jyväskylän yliopiston ja Aalto-yliopiston “Kyberturvallisuuden strateginen johtaminen Suomessa”. Mikäli aiheeseen olisi kiinnostusta syventyä tarkemmin, olisi järkevää tutustua myös kyseiseen tutkimukseen.

Teksti on informatiivinen ja noudattaa hyvän asiatekstin piirteitä. Kirjoitustyyli on melko virallista ja hetkittäin jopa hieman luettelomaista. Kirjoituksessa Limnellin ja Lehto tuovat kantansa, koskien kyseistä ilmiötä, esille kylläkin, mutta sitä koskevat perustelut jäävät kuitenkin melko lyhyeksi. Tämä on ymmärrettävää, sillä kirjoituksen voi sisältönsä perusteella tulkita enemmänkin johdatukseksi aiheeseen. Blogin aihe onkin tiivistetty selkeästi ja tuotu hyvin esille.

Taustalla olevassa tutkimuksessa käsitellään erityisesti kyberturvallisuuden strategista johtajuutta Suomessa, sekä esitellään tämän pohjalta vaihtoehtoisia kyberturvallisuuden strategisen johtajuuden organisointitapoja suomalaisessa yhteiskunnassa. Strategisen kyberturvallisuuden johtamisen lisäksi, tässä selvityshankkeessa laadittiin toimenpide-ehdotuksia mm. yhteiskunnan ja julkisen hallinnon kyberturvallisuuden tilan mittaamiseen ja varautumiseen sekä laajalti vaikuttavien kybertoimintaympäristöä koskevan häiriötilanteiden hallintaan. 

Aihe on todennäköisesti kiinnostava lähinnä jo kyberturvallisuudesta tietäville, sillä blogissa on paljon aihekohtaista sanastoa. Blogissa sanotaan, että kyberturvallisuuden merkitys korostuu digitalisoitumisen sekä teknologisen kehityksen kasvun myötä. Sitä koskevaa strategista johtamista vaaditaan yhä enemmän, jotta sitä uhkaavat tekijät voisi torjua mahdollisimman tehokkaasti. 

Pohdimme kirjoituksen pohjalta Suomen kyberturvallisuuden tasoa tänä päivänä. Tietoverkkoliikenteen kasvaessa esimerkiksi 5G:n myötä, kyberturvallisuutta tarvitaan yhä enemmän. Etenkin yritykset kaipaavat turvaa kallisarvoisille tiedoilleen. Limnellin ja Lehdon kirjoituksesta syntyi jopa hieman Suomen kyberturvallisuuden tasoa kritisoiva mielikuva, vaikka kyseessä oli lähinnä tutkimuksen esittely. Vaikka digitalisaation tuomat uhat eivät olekaa uusi ilmiö, ei niihin ole jouduttu varautumaan yhtä suurella intensiteetillä kuin nyt. Digitalisaatio ja teknologian kehittyminen on nostanut globalisaation uudelle tasolle. Limnell ja Lehto tuovatkin esille aiheen merkityksellisyyden myös kansainvälisellä tasolla. Esimerkiksi tietoturvaongelmia koskevat maantieteelliset rajat voivat olla hyvinkin häilyviä. Onkin ymmärrettävää, miksi tutkimuksessa korostetaan strategiseen johtajuuteen panostamista. Kyberturvallisuutta koskevien ongelmien kompleksisuus voi olla hyvinkin suuri sekä vaikeasti ennakoitavissa, ja siksi eri toimijoiden osallistaminen sen turvaamiseksi yhtäaikaisesti on tärkeää. Tämä ei kuitenkaan ole helppoa ilman selkeiden tavoitteiden johtamista ko. Ongelmasta. Suunnittelu ja johtajuuden rooli korostuvat tämänkaltaisissa tilanteissa.    

Kyberturvallisuus on onneksi jatkuvasti kasvava ala, joka saa lisää rahoitusta tutkimuksiin ja uusia työpaikkoja. Myös kyseisen alan koulutuspaikkoja lisätään jatkuvasti. Suomen valtiolle on tärkeintä turvata valtion elintärkeät infrastruktuurit kyberhyökkäyksiltä. Esimerkiksi tietoverkkoliikeenteen kaatuminen lamauttaisi ison osan valtion järjestelmistä ja koko valtio saattaisi ajautua kaaokseen. Jopa pienillä hyökkäyksillä tai järjestelmähäiriöillä on mahdollista saada aikaan paljon vahinkoa. Kriisitilanteisiin on siksi tärkeätä varautua.

Lähteet:
Kyberturvallisuus tarvitsee johtajuutta

Kuvat:
Freepik

Tulevaisuus on nyt! (Mikael Kivi ja Benjamin Kunnas)

Blogitekstimme käsittelee Piritta Jokelaisen nimimerkillä “Töissä YKAssa” ylläpitämää blogia Uralehden verkkosivuilla. Jokelainen on valtiotieteiden maisteri ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n eli YKAn erityisasiantuntija, joten koimme hänen olevan vakuuttava kirjoittaja alansa blogille. Valitsimme blogin alunperin siksi, että Jokelaisen ammattitietämys takaisi hänen blogilleen kaipaamaamme sisältöä. Otimme lähempään tarkasteluun Jokelaisen blogitekstin Yhteiskuntatieteiden tulevaisuudesta, (https://uralehti.fi/blogit/yhteiskuntatieteiden-tulevaisuus/) sillä se vaikutti helposti lähestyttävältä sekä niin yhteiskuntatieteellisesti että yhteiskunnallisesti merkittävältä katsannolta alan kehitykseen. Blogiteksti oli melko lyhyt, mutta täynnä asiaa!

Jokelaisen blogiteksti käsittelee yhteiskuntatieteiden tulevaisuutta. Jokelainen katsoo, että yhteiskunnat ovat laajojen mullistusten vaikutusten alaisina, joita korjaaville toiminnoille täytyy luoda pohja nyt. Jokelainen esittää suuria haasteita, kuten ilmastonmuutoksen, työelämän teknologisen kehityksen ja toisaalta näiden haasteiden aiheuttamat eettiset ongelmat. Toisin sanottuna, nykyhetken pienetkään teot eivät ole merkityksettömiä, vaan vaikuttavat tulevaisuuteen hyvässä tai pahassa. Blogitekstissä oli asiallista sisältöä, mutta Jokelainen ei käyttänyt ollenkaan lähteitä argumentoinnissaan, vaan esitti maailman tilan ikään kuin aikalaiskuvauksena. Teksti oli kuitenkin hyvin spekuloiva, joten se ei sisältänyt paljoa, johon olisimme toivoneet lähteitä.

Yhteiskuntatieteet auttavat jäsentämään yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka kietoutuvat lukuisiin tieteen- ja elämän osa-alueisiin. Ilmastonmuutos voidaan nähdä vain ekologisena kysymyksenä, mutta silloin ei havaita ilmastonmuutoksen eriarvoistavaa tapahtumasarjaa, joka saa alkunsa vaihtelevista haittavaikutuksista tai heikoista lähtökohdista torjua ilmastonmuutosta joillakin alueella. Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa huomio kiinnittyy lisäksi toiseen monialaiseen ja jopa eettiseen haasteeseen eli ilmastopakolaisuuteen. Ilmastonmuutosta aiheuttavat eniten valtiot, joihin sen vaikutukset eivät kuitenkaan osu kovimmin. Missä määrin nämä suurten päästöjen maat ovat vastuussa kollektiivisesta kärsimyksestä, ja toisaalta miten nämä maat saataisiin noudattamaan uusia sekä neutraaleja päästövaatimuksia? 

Yksi Jokelaisen argumentti koskee juuri edellä mainittua haasteellisten ilmiöiden moninaisuutta. On erityisen tärkeää kehittää monialaisuutta tieteen keinona, sillä vain yhden tai kahden näkökulman kautta tarkasteltuna globaalit yhteiskunnalliset ongelmat näyttäytyvät joko liian yksinkertaisilta tai laajoilta, ja ovat siten lähes mahdottomia ratkaista. Kapeampi lähestymistapa toimii siinä vaiheessa, kun päästään keskittymään spesifimmin yhden tieteenalan aiheeseen. Alkuun on hedelmällisempää pohtia kyseessä olevaa ilmiötä käsitteellisellä tasolla ja mahdollisista lähtökohdista ongelmanratkaisuun. 

Tulevaisuuden ongelmia ei voida ainakaan vielä ratkaista vain matemaattisilla kaavoilla. On mahdotonta sanoa millaisesta koulutuksesta ja tutkinnosta on hyötyä seuraavien viiden kymmenen vuoden aikana, mutta laaja yhteiskuntatieteellinen tieto ja lähestymistapa ihmisiin ja heitä ympäröivään yhteiskuntaan on hyvin luultavasti keskeistä monissa haasteellisten ilmiöiden käsittelyvaiheissa. 

Jokelainen päivittää blogiaan melko harvoin, noin kolme kertaa vuodessa viimeisen kahden kuluneen vuoden aikana, ja joinakin vuosina hän ei lisännyt itse mitään. Verkkosivuilla on muita blogitekstejä, joissa muunmuassa Jokelainen pääsee kuitenkin ääneen, kuten https://uralehti.fi/ammattilaiset/valitodistus-yhteiskuntatieteelliselle-korkeakoulutukselle/ ja https://uralehti.fi/ilmiot/edessa-akateeminen-tuntematon/. Jokelainen on myös aktiivinen twitterissä: https://twitter.com/pirittaj?lang=en. Sitä hän päivittää muutaman tunnin välein!

Markkinoinnin ja mainonnan maailma (Jenni K, Elisa I. ja Juho N., Miian ryhmä)

Tarkastelimme kurssin aikana Markkinointi & Mainonta -lehden blogipalstaa. Blogi käsittelee markkinointia ja mainontaa yksittäisten alan asiantuntijoiden näkökulmista. Mm. Aleksi Ylä-Anttila, lehden toimittaja, Jukka Hakala, konsulttitoimisto Kotoban toimitusjohtaja sekä Tommi Laiho, markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja julkaisevat usein kirjoituksiaan blogipalstalle. Asiantuntijat tarjoavat kokemustensa perusteella neuvoja ja ohjeistusta yrityksille. Kohderyhmänä yritykset ja yritysjohtajat ja markkinoinnin parissa työskentelevät henkilöt. Blogin tavoitteena on avata uusia näkökulmia markkinointiin, jotta markkinoinnin tärkeys tulisi kaikille selväksi ja antaa tietoa tämänhetkisistä trendeistä. Tekstit sisältävät informaatiota markkinoinnin tulevaisuuden näkymistä ja tämän hetkisistä trendeistä.
Blogissa on erityistä juuri asiantuntijoiden tarjoama näkemys heidän oman alansa trendeihin ja kehitykseen, sekä heidän omakohtaiset kokemuksensa aiheista. Esimerkiksi Aleksi Ylä-Anttila kävi tuomaroimassa Epica Awards -kilpailua, joka on vuosittain järjestettävä viestinnän alan palkintogaala. Kokemuksensa pohjalta Ylä-Anttila pystyi kuvailemaan artikkelissaan “Epican tärkein opetus mainostajalle ja toimistolle” minkälainen mainonta erottuu massasta tällä hetkellä. Blogissa kirjoitetaan erityisesti uusista markkinointikanavista ja -tavoista, esim. Digimainonnan kehittymisestä, sekä toimivista tai suosituista markkinointistrategioista.

Blogitekstit käsittelevät tällä hetkellä selkeästi trendaavia aiheita, joista ilmastonmuutoksen liittyvät aiheet ovat eniten esillä. Keskustelua herättää useimmiten kuitenkin markkinoinnin termistöön liittyvät asiat. Asianuntijoilla on erilaiset näkemykset siitä, miten esimerkiksi brändiä tulisi rakentaa. Keskustelun tyyli riippuu oleellisesti tekstin aiheesta, mutta yleisimmin asiantuntijat haastavat toisiaan kommenteissa. Keskusteluissa on jonkin verran havaittavissa hyökkäyksiä ja kyseenalaistamista, mutta pääosin tämä tapahtuu keskustellen hyvässä hengessä. 
Blogitekstit pohjautuvat niin tutkittuun tietoon kuin kirjoittajien kokemuksiin. Markkinointi on alana sellainen, että ihmisiltä löytyy paljon erilaisia näkemyksiä siitä, miten markkinointia tulisi parhaiten toteuttaa. Tämä näkyy teksteissä ja kommenteissa. Kommenteissa saatetaan kyseenalaistaa tutkittu tieto vanhentuneena tai muista syistä. Uusien tutkimusten huomiointi on suhteellisen vähäistä, mutta esimerkiksi uudet trendit julkaistaan uusina ohjenuorina markkinoinnille. Blogitekstien kieli on kirjakielen ja puhekielen sekoitusta eli erittäin vapaata. Varsinkin kommentoinnissa ihmisten kieli on hyvin puhekielimäistä. Kirjoitukset ovat blogikirjoituksia, mielipidekirjoituksia, kommentteja ja kolumneja.

Valitsimme lehdestä lähitarkasteltavaksi Petteri Lillbergin artikkelin “Onko brändi suurempi hyväntekijä kuin kansanedustaja?”, jonka keskeinen väite on globaalien brändien suuri merkitys ja vaikutusvalta nyky-yhteiskunnassa.
Kirjoittaja argumentoi väitteensä puolesta mainitsemalla tunnettuja brändejä, kuten Fiskars, Arabia ja Fazer sekä sitä, minkälaista vaikutusta ihmisten luotettavuuteen kyseiset brändit tuottavat verrattuna esimerkiksi poliitikkoihin. Lillberg viittaa lauseella: “Luottamus ansaitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kippo tippuu lattialle, mutta ei mene rikki” siihen, että yleistä on, että ihmisille luottamus muodostuu pääasiassa arkisten tekojen perusteella eikä pelkillä lupauksilla. Tekstissä on viitattu McCann Worldgroup tutkimukseen brändeistä muuttuvassa maailmassa. Tutkimuksen mukaan mm. 87 prosenttia 18-34 vuotiaista uskoo, että globaalit brändit voivat muuttaa maailmaa parempaan suuntaan.
Tämän kyseisen verkkotekstin hyvinä piirteinä ovat esimerkiksi pituus: teksti ei ole liian pitkä, lukija jaksaa keskittyä alusta loppuun asti, sekä otsikko: viittaa suoraan siihen, mistä tekstissä kirjoitetaan sekä herättää mielenkiintoa lukijassa. Tekstin sisältö herätti ajatuksia esimerkiksi suurien ja tunnettujen brändien vaikutusvallasta maailmassa ja miten helposti ne pystyvät saamaan ihmisten luottamuksen. Tulevaisuuden kannalta heräsi kysymys: Pysyykö vaikutus samanlaisena?

Lähteet:

https://www.marmai.fi/blogit

https://www.marmai.fi/blogit/onko-brandi-suurempi-hyvantekija-kuin-kansanedustaja/d5851eb9-f73d-48ea-b20e-f8b3415404d5

Yhteisöllinen Pedagogia - Yhdessä oppii enemmän? (Jenna H. ja Roosa M., Miian ryhmä)

Blogiseuranta Jenna Hintsala ja Roosa Meriläinen

Blogin “Yhteisöllinen Pedagogia - Yhdessä oppii innostavasti ja enemmän” aiheena on pedagogiikka, yhteisöllisyys, ajankohtaiset pedagogiset suuntaukset sekä ajatusmallit, kuten “Yhteisöllinen Pedagogia -Yhdessä oppii innostavasti ja enemmän”. Blogia kirjoittaa opettaja Rauno Haapaniemi. Haapaniemi on kirjoittanut kuusi pedagogista kirjaa yhteistyössä muiden opettajien kanssa, kuten Karttakepin kuolema, Yksilöt yhdessä ja Rakenna oppiva ryhmä : pedagogisen viihtymisen käsikirja. Blogin tavoitteena on herättää keskustelua ajankohtaisista pedagogisista aiheista ja ottaa kantaa tämänhetkisiin pedagogiikan suuntauksiin. Kirjoittajan kohderyhmänä vaikuttaa olevan muut opettajat, pedagogiikan opiskelijat ja muut alasta kiinnostuneet.

Kiinnostuimme juuri kyseisestä blogista, koska aiheet ovat mielenkiintoisia ja todella monipuolisia sekä helposti ymmärrettävissä.  Kirjoittaja on kirjoittanut todella paljon moninaisista aiheista, vuosittain noin 30-40 kirjoitusta. Blogikirjoitusten aiheet käsittelevät vahvasti sellaisia aiheita, joita on pedagogiikassa tutkittu paljon ja Haapaniemi pohjaakin kirjoituksensa näihin tutkimuksiin, vaikka niihin viittaaminen on puutteellista. Blogin aiheina ovat esimerkiksi PISA-tutkimukset, oppilaiden ja opettajien hyvinvointi koulussa, ryhmän johtamisesta ja innostamisesta, yhteisön vaikutuksista oppimiseen, digitaalisuus, kiusaaminen. Kaikki aiheet vaikuttavat olevan ajankohtaisia, mediassa enemmän tai vähemmän esillä olleita aiheita. Haapaniemen aiheet eivät ole täysin omaperäisiä, mutta hän tuo aiheeseen oman näkökulmansa opettajana. Hänellä on itsellään kokemusta ruohonjuuritasolta ja hän käsittelee kirjoittamiaan aiheita juurikin opettajan näkökulman, joka on pedagogisessa keskustelussa tärkeä näkökulma.

Päällisin puolin blogi vaikuttaa kantaaottavalta ja keskustelua herättävältä, mutta syvemmin tarkasteltaessa lukijalle tulee sellainen käsitys, että kyseessä on kirjoittajan harrastus eikä hän ota kirjoittamista kovin vakavasti eikä kirjoittaja noudata tieteellisen kirjoittamisen periaatteita. Blogissa ei ole juurikaan kommentteja, vain muutamiin teksteihin on kommentoitu. Haapaniemi vastaa kaikille kommentoijille, mikä on positiivista ja edistää keskustelun syntymistä ja sen jatkamista.

Tämän blogin tekstilaji jäljittelee mielipidekirjoitusta tai pohdintaa enemmän kuin tieteellistä sisältöä. Teksti myös popularisoi tiedettä, vaikka taustalla on myös aitoa ja pätevää tieteellistä tutkimusta. Kirjoitustyylistä ei siis tule tieteellisyys riittävän vahvasti esiin, vaikka aihetta käsitelläänkin useasta näkökulmasta. Blogissa käytetty arkikieltä on kuitenkin helposti ymmärrettävissä ilman alan sanaston ja erityispiirteiden tuntemusta. Kirjoitusvirheitä esiintyy tekstissä paljon, mikä johtaa siihen, ettei teksti tunnu yhtä asiantuntijamaiselta kuin se voisi ilman kyseisiä virheitä vaikuttaa. Lisäksi simpsonien hahmon käyttäminen profiilikuvana syö Haapaniemen kirjoituksista uskottavuutta. 

Myös lähemmin tarkasteltava blogiteksti “PISA 2018, trendit jatkuvat” koostuu suureksi osaksi ajankohtaisten asioiden pohtimisesta. Teksti sisältää muutamia viittauksia tutkimuksiin tai artikkeleihin, mutta ne ovat valitettavan harvassa ja usein viittaavat yhteen tiettyyn tutkimukseen. Tämän blogitekstin kohdalla viittaukset perustuvat vuonna 2018 kirjoitettuun artikkeliin PISA-tutkimuksen tuloksista. Tarkemman tarkastelun tuloksena, blogitekstiin käytetty lähde jää myöskin valitettavan epätieteelliseksi,  vaikka se sisältääkin enemmän faktoja. 

  

Tekstin keskeiseksi väitteeksi nousee PISA-tutkimuksen testauskohteiden kritisointi, tässä tapauksessa lukutaito. Haapaniemi ihmettelee, miksi esimerkiksi medialukutaitoa ei ole testattu. Tämä on mielenkiintoinen ja ajankohtainen kysymys, ja varmasti aihe täytyisikin nostaa vuoropuheluun useammallakin tasolla. Kuitenkaan, blogin kirjoittaja ei argumentoi väitetään loppuun tyydyttävällä tavalla, vaan turvautuu maalaamaan isolla pensselillä ja tarjoaa suurpiirteisiä keinoja ratkaisujen löytämiseksi. Haapaniemi ottaa lisäksi kantaa koulujen ja oppilaiden sosioekonomisiin eroihin, joka hänen mielestään on vaikuttava tekijä lukutaidon tuloksiin. Tätä väitettä hän argumentoi retorisin keinoin ja samalla lähteellä mitä on jo käyttänyt aiemman tekstin teorian perustana.  Lähteeseen Haapaniemi viittaa vain linkillä, eikä varsinaisella tieteellisellä viittaustyylillä. Argumentit jäävät tyngiksi, sillä kirjoittaja ei perustele väitteitään eikä kirjoita kovin yhtenäisesti. Tekstistä siis puuttuu punainen lanka ja tieteellisen kirjallisuuden kulmakivi.

Positiivisena puolena tekstissä on helppolukuisuus ja selkeys. Teksti on mukavan mittainen, joten sen jaksaa lukea keskittymisen herpaantumatta. Teksti miellyttää esteettisesti fonttikoon ja kappalejaon puolesta ja kuva lisää sisältöä ja interaktiivisuutta tekstiin. Positiivista tekstissä on myös PISA-testin aiheellinen ja ajankohtainen käsittely ja subjektiivinen lähestymistapa. Lähteenä käytettyyn artikkeliin annettu linkki oli mielestämme upotettu tekstiin puolihuolimattomasti ja huonosti, mikä vaikutti lukemismukavuuteen. 

Kysymyksiä tekstistä kuitenkin herää paljon, päällimmäisenä se, mihin Haapaniemi perustaa argumenttinsa. Olisi myös kiinnostava tietää tarkemmin Haapaniemen omasta opetus- ja koulutustaustasta, sillä hän ei juuri viittaa niihin blogissaan. Mietityttämään jää myös miksi hän kokee käsittelemänsä asiat tärkeiksi, sillä teksti ei anna tästäkään osviittaa. Haapaniemi ei myöskään avaa käyttämiään käsitteitä, mikä jättää tekstin toispuoleiseksi ja tyngäksi. Tarkemmalla lukemisella tekstistä puuttuu punainen lanka, sillä kirjoittaja ei selitä miten PISA-tutkimuksen tulokset ja kouluhyvinvointi liittyvät toisiinsa.

Työyhteisön psykologisen turvallisuuden kehittäminen- totta vai tarua? (Anni ja Sara, Miian ryhmä)

Valitsimme tarkasteltavaksi blogiksi HUMAPin verkkosivustolla olevan blogin. HUMAP on kolmella paikkakunnalla sijaitseva konsulttiyritys, joka keskittyy johtamisen kehittämiseen sekä myy omia palvelujaan yrityksille tarjoten heille esimerkiksi apua oikeiden henkilöiden palkkaamiseen, johtamisvalmennusta tai apua irtisanomisiin. Yritys on tehnyt töitä monien suurten yritysten, kuten Kelan, Elisan ja DNA:n kanssa. Yrityksen blogia kirjoittavat sen monitieteinen jäsenistö, joista suurimmalla osalla on taustalla jokin yliopistokoulutus, esimerkiksi Filosofian maisteri, Psykologian maisteri tai Kasvatustieteen maisteri. Blogin tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, miten hyvinvointi lisää tuloksellista liiketoimintaa ja miten johtamista voidaan kehittää, esimerkiksi kertomalla juuri työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta tai yhteisön tehokkuudesta. Lisäksi blogissa käsitellään muun muassa yritysten johtamiseen liittyviä teemoja, yrityksen tehokkuutta, työhyvinvointia sekä hyvää työympäristöä. Samalla he pyrkivät mainostamaan tarjoamiaan palveluja, kuten erilaisia koulutuksia ja seminaareja lukijoilleen. Blogin kohderyhmään kuuluvat yritykset, erityisesti suuret kansalliset ja kansainväliset johtoasemassa toimivat yritykset, sekä yritysten johtajat tai erilaisissa johtaja-asemissa toimivat henkilöt.

Blogissa erityisen kiinnostavaa on, että blogin taustalla vallitsee monitieteisyys ja suurimmalla osalla blogin kirjoittajista on yliopistokoulutus. Lisäksi postauksien julkaisutahti on melko tiuha – joka kuukausi noin neljä postausta. Erityistä on se, että blogikirjoituksissa mainostetaan yrityksen tarjoamia palveluita. Lisäksi huomioitavaa on, että blogitekstit eivät kuitenkaan ole ainakaan yrityksen nettisivuilla herättänyt keskustelua, mutta tähän voi olla syynä se, ettei yritys ole kovinkaan tunnettu.

Blogitekstit ovat asiatekstejä ja ne kirjoitetaan pääosin tieteellisen kirjoittamisen periaatteita noudattaen, vaikkakin lähdeluetteloa ei ole ja tekstiviitteet ovat linkin takana upotettuina tekstiin. Blogin tekstit ovat luonteeltaan tietoa välittäviä sekä vaikuttavia tekstejä. Niissä pyritään lisäämään tietoa, mutta samalla vaikuttamaan lukijaan niin, että hän ostaisi yrityksen tarjoamia palveluita. Kaikkien postauksien teksti ei perustu tutkimusartikkeleihin tai tutkimustietoon. Monien postauksien teksteissä viitataankin muihin blogikirjoituksiin ja usein myös HUMAPin blogissa jo aikaisemmin julkaistuihin blogikirjoituksiin. Murto-osassa blogikirjoituksia teksteissä viitataan uskottaviin tutkimuksiin, mikä omalta osiaan voi myös huijata lukijaa, sillä viitteet ovat joskus uskottavia, mutta usein eivät. Tämä saakin pohtimaan koko blogin luotettavuutta.

Lähemmin tarkasteltavaksi blogikirjoitukseksi valitsimme Olli Viljasen ja Vesa Purokurun kirjoittaman postauksen ”Miten kehittää työyhteisön psykologista turvallisuutta?”. Miehet ovat molemmat korkeakoulutettuja, ensimmäinen Valtiotieteen maisteri ja toinen Kasvatustieteen maisteri. Postaus on julkaistu 12.2.2019 eli se on suhteellisen tuore julkaisu. Blogikirjoitus käsittelee työyhteisön psykologisen turvallisuuden kehittämistä. Tekstin keskeinen väite on, että psykologinen turvallisuus on merkittävässä roolissa organisaation toimivuuden ja kehittymisen kannalta. Väite on sinällään paikkansa pitävä, mutta kirjoittajat pohjaavat tämän tiedon toisen kirjoittajan aikaisempaan blogikirjoitukseen. Tekstissä kerrotaan, mitä psykologisella turvallisuudella tarkoitetaan ja mikä merkitys sillä on organisaatiolle. Kirjoittajat tuovat tekstissään esille erilaisia keinoja psykologisen turvallisuuden kasvattamiseksi organisaatiossa, mutta myös nämä keinot ovat argumentoitu yrityksen omilla aikaisemmilla blogikirjoituksilla. Blogikirjoitusta voisikin kritisoida sen pienoisesta harhaanjohtavuudesta. Harjaantumaton ja kritiikitön lukija uskoo väitteisiin lähteitä kyseenalaistamatta. Pahimmassa tapauksessa tällainen lähteiden näkökulmasta “tyhjiin” väitteisiin perustuva blogikirjoitus voi johtaa ihmisiä hyvin harhaan ja on samalla myös ainoastaan röyhkeää oman palvelun myymistä ilman mitään luotettavaa tutkimustietoa. Lisäksi blogikirjoitus on hyvin vahvasti kirjoittajien omien kokemusten varaan rakennettu.

Kaiken kaikkiaan blogitekstissä on esitelty hyviä ja mielenkiintoisia asioita joista erilaiset yritykset voivat todella hyötyä. Kunnollisen tieteellisen pohjan puuttuminen vie kuitenkin väitteistä ja mahdollisesta faktatiedostakin uskottavuuden, jonka takia tekstiä on mahdotonta ottaa vakavasti. Blogiteksti nostaakin loppujen lopuksi esiin kysymyksen ja huolen siitä, kuinka helposti edellämainittuja blogitekstejä on uskoa sokeasti, sillä ne on osattu näyttämään ja kuulostaa fiksuilta. Kuinka paljon meidän tosiaan täytyy jatkossa tarkistaa tieteellisten kirjoitusten lähteitä, jotta voimme luottaa niiden olevan totta, eikä tarua?

Lähteet:

https://www.humap.com/blogi/2019/02/miten-kehittaa-tyoyhteison-psykologista-turvallisuutta/

https://www.humap.com/

Ampiaiset ylläpitävät suurta pölyttäjäarmeijaa. (Henri Piipari & Oula Huhtala).

Ampiaiset ylläpitävät suurta pölyttäjäarmeijaa

Kuva 1. Meemi

 

Tuomas Aivelo on ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa. Hän karkaa arjestaan tutkimaan Helsingin viemärirottia, punkkeja, metsämyyriä, pohtimaan biologian oppimista, tai ihan vain ihastelemaan loisia. Hän ylläpitää blogia: Kaiken takana on loinen, jossa hän ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin biologin näkökulmasta ja pohtii erilaisia luonnon ilmiöitä.

Valitsimme aiheeksi blogikirjoituksen ampiaisista, koska siinä lähdetään kumoamaan yleisiä stereotypioita ampiaisten ja mehiläisten suhteen ja lisäksi tekstin kirjoitustyyli vaikutti ensivilkaisulla hauskalta kaikkine meemeineen.

Aivelo sai idean blogiinsa Arman Alizadin 1.1.2019 kirjoittamasta twiitistä jossa Alizad kirjoitti negatiiviseen sävvyn ampiaisista sanoin: “Ihmiset jotka ampparia nähdessään haluu jotenki ampparille turvallisella tavalla saattaa se ulos talosta esim pprun ja lasin avulla pelottaa mua. Mikä teitä vaivaa? Ite mä hakkaan kengällä sitä paskiaista niin kauan et lattiassaki on reikä ja sit vien ulos ja tuikkaan viel tuleen”

Bloggaaja on aiemminkin tehnyt muutaman blogin mehiläisistä ja tässä blogitekstissä viitataankin aikaisempiin teksteihin monessa yhteydessä. Aivelon aikaisemmissa teksteissä hän kirjoittaa tarhamehiläisten haittapuolista, kun taas tässä hän korjaa yleisiä väärinkäsityksiä ampiaisista.

Muissa blogeissaan Aivelo käsittelee mm. geenejä ja seksuaalisuuntautumista evoluutiobiologin näkökulmasta, sekä tietenkin loisia ekologiabiologin kannalta.  Näiden aiheiden monipuolisuudesta huomaa bloggaajan kirjoittavan oman alansa ulkopuoleltakin ja soveltavan tietoaan vapaasti yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Kuva 2. Näyttökuva Aivelon blogin kategorioista

Tässä blogissa hän käyttää useita tieteellisiä lähteitä ja viittaa omiin aiempiin blogeihinsa. 18 lähteeseen sisältyy 5 meemiä, 2 hänen omaa blogiaan ja 4 varsinaista tutkimusta. Muissa blogeissaan Aivelolta saattoi lähdelinkkejä hieman puuttua, mutta otsikko saattoi silti olla hauska, kuten: “Dillejä lupiineja” ja täten kompensoida lähteiden puutteellisuutta.

Hän viittaa blogissaan useisiin meemeihin, jotka kuvastavat ampiaisten yleistä stigmaa. Samanlaisia meemejä myös kommentoitiin Armanin twiittiin. Ne konkretisoivat Aivelon näkökulmaa ampiaisvihasta, joka perustuu väärinymmärryksiin ampiaisten ekologisesta tarpeellisuudesta ja jokaisen omaperäiseen kokemukseen ampiaisten käyttäytymisestä. Aivelon käyttämät meemit myös parantavat lukijan kiinnostusta tekstiin, sillä ne on mainittu ihan blogitekstin alussa. Tämä on erittäin hyvä asia, sillä lukijalla on tiettävästi lyhyt pinna ja olisimme luultavasti valinneet toisen blogin, jollei meemejä olisimainittu. 

Moni ihminen on kuullut jossain muodossa sanonnan ”jos mehiläiset/ampiaiset häviäisivät, ihmiskunta selviytyisi vain pari vuotta”. Sanonta yhdistetään monesti Albert Einsteiniin vaikka siitä että sanoiko hän koskaan näin ei ole mitään todisteita. Huolimatta sanonnan alku- ja todenperäisyydestä Aivelon blogitekstin mukaan ampiaiset ja mehiläiset ovat merkittävä osa ekosysteemiämme. Tästä huolimatta yleinen asennoituminen ampiaisia kohtaan on lähempänä Alizadin twiitin kaltaista Aivelon blogissaan kutsumaa ampiaisvihaa. Olen itse tehnyt kesätöinä yli 5 vuoden ajan omakotitalojen ulkoverhouksien ja kattojen maalauksia ja remontteja. Edellä mainitun myötä olen havainnut omakotitalon yläpohjan olevan ampiaisille erityisen miellyttävä pesimispaikka ja olenkin joutunut olemaan ampiaisten kanssa tekemisissä kesästä riippuen joko paljon tai todella paljon. Olen aina tiedostanut jossain määrin ampiaisten tärkeyden ekosysteemillemme mutta 30 asteen helteessä ja 7 metrin korkeudessa niska vääränä vakaata kättä vaativaa maalipinnan rajausta tehdessä ampiaisen surinan korviin kantautuessa sisäinen ampiaisvihani nousee pintaan nanosekunneissa. Toisaalta olen aina ymmärtänyt osaltaan ampiaisen näkökulman tässä tilanteessa sillä eihän ampiainen minua ole palkannut taloa maalaamaan, eikä kukaan varmaan kovin hyvällä katso jos joku ilmestyy kutsumatta kolistelemaan toisen kotiovelle. Blogiteksti paransi kyllä hieman ampiaisten imagoa allekirjoittaneen mielessä, mutta pelkkä useamman kertomani kaltaisen tilanteen muistelu nostaa tunteita pintaan.

Kuva 3. Meemi

Kuva 4. Meemi

                                                                                                               

---

Koulumaailma ilman erityisluokkia? (Sofia Loisti ja Laura Väisänen, Miian ryhmä)

koulumaailma ilman erityisluokkia? 

Mikkosen, Nikanderin & Voutilaisen artikkeli “Oppimisvaikeuksien tukeminen ja tunnistaminen” on julkaistu Potilaan lääkärilehdessä (12/15). Kyseiselle lehdelle löytyy nettisivusto, jossa on koottuna useimpia lehdessä ilmestyneitä terveyteen liittyviä tieteellisiä artikkeleita. Blogiimme valikoitunut teksti on lastentautien erikoislääkärin, terveyskeskuslääkärin sekä lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkärin kirjoittama. Artikkelin kanta, kirjoittajiensa mukaan, painottuu enemmän lääketieteen puolelle. Lääketieteessä suositaan mallia, jossa sairaus diagnosoidaan ja halutaan parhaansa mukaan parantaa, jolloin ihmisestä tulee taas “normaali”. Artikkelissa oppimisvaikeuksiin liitetyt käsitteet, kuten “ongelmien tunnistaminen” tai “häiriö”, kertovat lähestymistavasta.

Artikkelin mukaan oppimisvaikeuksien katsotaan aiheuttavan syrjäytymistä, sillä ne huonontavat koulumenestystä ja lisäävät riskiä keskeyttää koulunkäynti. Suomalaisista noin 5 - 20 % havaitaan jokin oppimisvaikeus. Vaikeuksia voi ilmetä lukemisessa, kirjoittamisessa ja laskemisessa. Dysleksia on yleisin oppimisvaikeus, jossa vaikeuksia ilmenee kirjoittamisessa ja lukemisessa.

Koulun tehtävänä on tunnistaa ja tukea oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita. Oppimisvaikeuden diagnosoinnin jälkeen oppilaalle mietitään sopiva tukimuoto yksilöllisesti. Päätöksenteossa käytetään kolmiportaisen tuen mallia, jossa tuki jaetaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Mallin avulla selvitetään, pystyykö oppilas työskentelemään samassa luokassa muiden kanssa eli integroidaanko oppilas muun ryhmän toimintaan. Yleisessä tuessa oppilas saa tukiopetusta, mutta työskentelee samassa luokassa muiden oppilaiden kanssa. Tehostettu tuki voi olla esimerkiksi osa-aikainen erityisopetus. Erityistä tukea vaativa oppilas siirretään pienryhmään tai erityisluokkaan. Se, mistä haluamme blogissamme keskustella, on integraatio, sen ongelmat ja miksi erityisluokkia tarvitaan edelleen.

Integraatio tarkoittaa sananmukaisesti kahden osan yhdistämistä, sulauttamista niin, etteivät alkuperäiset osat erotu enää toisistaan (Moberg, Hautamäki, Kivirauma, Lahtinen, Savolainen & Vehmas 2015). Erityisopetuksessa se tarkoittaa sitä, että erityisen tuen oppilas on osittain tai kokonaan integroitu osaksi muuta luokkaa. Integraatio on välivaihe inkluusioon. Inkluusio tarkoittaa koulumaailmaa, jossa ei ole ollenkaan erityisluokkia tai -kouluja. (peda.net. 3.2.2020.) 

Integraatiota on perusteltu sillä, että integroimalla kunnioitetaan tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Eriyttäminen voi olla leimaavaa ja vaikuttaa oppilaan itsetuntoon ja sosiaalisiin suhteisiin, eikä se täten toteuta tasa-arvon sanomaa.  Leimaaminen voi lisäksi lisätä oppilaiden välistä kiusaamista ja lisätä sitä kautta oppilaiden pahoinvointia. Palveleeko integraatio kuitenkaan kaikkia oppilaita? Mitkä seikat ovat huomioitava?

Inkluusion toteutumisessa on paljon käytännön ongelmia. Inkluusio eli kaikkien oppilaiden integroiminen samaan luokkaan toimisi paremmin, mikäli olisi resursseja palkata lisää erityisopettajia, psykologeja ja koulunkäyntiavustajia. Yksi opettaja ei kykene hallitsemaan 20 oppilaan luokkaa, jossa on myös kolmiportaisen tuen tarpeessa olevia oppilaita. Integroiminen tekee siis tässä tapauksessa vain hallaa koko ryhmälle opettaja mukaan lukien. Tuen tarpeessa olevat oppilaat tarvitsevat enemmän apua ja ohjausta, joka on taas pois muilta oppilailta. Jokaisella oppilaalla tulee kuitenkin olla mahdollisuus apuun, vaikka tuen tarvetta ei olisikaan. 

Varhainen tuki on tärkeää – siihen kolmiportaisella tuella pyritään! Tämän vuoksi oppimisvaikeuksia on hyvä kartoittaa heti alku- ja esiopetuksessa, jotta mahdolliset tuen tarpeet saadaan tietoon. Mielestämme oppimisvaikeuksia tulisi seuloa enemmän, monia kertoja ennen koulua ja koulun aikana, sillä ne eivät välttämättä tule esille heti. Lisäksi tulisi kehittää parempia ja monipuolisempia seulontamenetelmiä. Seulonta on joissakin tapauksissa haastavaa, sillä oppimisvaikeudet on määriteltävä tarkkaan. Diagnoosia ei saa antaa kenenkään persoonallisuuden piirteiden tai temperamentin perusteella. Myös aistivammat ja kokonaiskehityksen viive on suljettava pois, vaikkakin oppimisvaikeudet voivat esiintyä myös näiden kanssa. (Mikkonen ym. 2015.) Ammattilaisten tulisi herkemmin tarttua vaikeuksiin ja tarjota nopeasti tukiopetuksen muotoja, jotta vältyttäisiin negatiiviselta kierteeltä. Pienikin poikkeama tulisi ottaa vakavasti ja tarjota osa-aikaista tukea tai tukiopetusta. Lyhytaikainen tukiopetus saattaa riittää saamaan oppilaan takaisin muun luokan tahtiin.  Näin varmistettaisiin opetustahdissa pysyminen ja oppilaan motivoituminen. 

Mikkonen ym. mainitsevat artikkelissaan (2015) internetpohjaisen Ekapelin, joka on kehitetty lukutaidon oppimisen perusteiden harjoitteluun. Sen on katsottu motivoivan lapsia lukemisen pariin. Lapset käyttävät nykyisin paljon tabletteja, johon kyseinen peli on mahdollista ladata. Ekapeli on lapsien mielestä mielekäs ja huomaamaton tapa oppia. Pelimuoto lisää varmasti lasten kiinnostusta ja intoa oppia lisää. 

Koulut tarvitsevat erityisluokkia, sillä näin voidaan turvata ja taata paremmin jokaisen oppilaan oppiminen ja sen tukeminen. Kaikilla tulee olla mahdollisuus tukeen ja ohjaukseen! 

Kirjoittajat 

Sofia Loisti & Laura Väisänen 

Lähteet: 

Mikkonen, K., Nikander, K. & Voutilainen, A. (2015) Oppimisvaikeuksien

tunnistaminen ja tukeminen. Potilaan Lääkärilehti 12/15. 

https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/oppimisvaikeuksien-tunnistaminen-ja-tukeminen/ 

Moberg, S., Hautamäki, J., Kivirauma, J., Lahtinen, U., Savolainen, H. & Vehmas, S.

(2015). Erityispedagogiikan perusteet (3. uud. p.). Jyväskylä: PS-kustannus

https://peda.net/rauma/tjeth/käsitteitä/iji/ijil . Viitattu 3.2.2020.

Kuva: https://www.lohja.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/opetus-ja-koulutus/perusopetus/oppimisen-ja-koulunkaynnin-tuki/kolmiportainen-tuki/