Museo- ja luontoasiaa Luomuksen blogissa (Satu ja Anette, Alman ryhmä)

Suomen Luonnontieteellisen keskusmuseon eli Luomuksen blogi käsittelee erilaisia museon toimintaan ja luontoon liittyviä aiheita, kuten Kumpulan ja Kaisaniemen kasvitieteellisten puutarhojen kuulumisia, museon näyttelyitä ja luonnontieteellistä tutkimusta ja maastoseurantoja. Blogin tavoitteena on esitellä ajankohtaista luonnontieteellistä tutkimusta  kansantajuisesti ja tuoda myös esiin museon tapahtumia, yleinen luontovalistus on merkittävässä osassa. Blogia kirjoittavat useat Luomuksen työntekijät; kasvitieteen yksikön osastosihteeri Paula Havas-Matilainen, tietohallintotiimin tietotekniikka-asiantuntija Mikko Heikkinen, tiedottaja Laura Hiisivuori sekä seurantatiimin intendentti Aleksi Lehikoinen. Entisiä kirjoittajia ovat olleet Yli-intendentti Toni Laaksonen ja seurantatiimin suunnittelija Kalle Rainio. Kirjoitukset on suunnattu niin alan tutkijoille ja työntekijöille kuin luonnosta ja museon toiminnasta kiinnostuneille kansalaisille. Kirjoitukset ovat pääasiassa informatiivisia asiatekstejä.

 

Kasvitieteellisen puutarhan lumpeita. Kuva LUOMUS/Paula Havas-Matilainen

Luomuksen blogin postauksista monet käsittelevät kasvitieteellisten puutarhojen kuulumisia. Puutarhojen ajankohtaisista asioista on kirjoitettu hyvin kansantajuisesti, mikä vetää varmasti lukijoita puoleensa. Blogissa on esitelty myös alan tutkimusta, mutta puutarhojen lisäksi on melko vähän kirjoituksia liittyen museon muuhun toimintaan. Yksi selkeä teema blogissa on myös paikalliset hankkeet, kuten viherkatot Helsingissä. Viherkatoista oli kirjoitettu verrattain paljon enemmän, kuin mistään muista ajankohtaisista hankkeista. Kyseistä teemaa on siis selkeästi korostettu blogissa. Oli mielenkiintoista huomata, että viimeisin blogiteksti oli vuodelta 2018. Luomuksen toiminta on muuten edelleen hyvin aktiivista, joten voi olla, että julkaisutoiminta on siirtynyt toiselle alustalle. Kommentointimahdollisuus näyttäisi puuttuvan postauksista, joten emme päässeet tarkastelemaan keskustelua aiheista. 

 

Blogin viimeisin postaus “Lintulaskijat eivät laske pelkästään lintuja: nisäkäs- ja puiden siemensatoseuranta on myös tärkeää!” on akatemiatutkija Aleksi Lehikoisen käsialaa ja kertoo nimensä mukaisesti lintulaskentojen ohessa ja lisäksi tehdyistä muista seurannoista, erityisesti nisäkäs- ja puiden siemensatojen seurannasta. Lehikoisen mukaan näiden seurantojen tuottama tieto auttaa ymmärtämään lintukantojen muutoksia, mutta sitä voidaan hyödyntää myös muussa tutkimuksessa ja ympäristön seurannassa. Perinteisesti Suomen nisäkäskantoja on seurattu metsäisillä mailla, joilla Luonnonvarakeskus on järjestänyt riistakolmiolaskentaa. Näin kuitenkin muut, kaupunkeja läheisemmät alueet kuten pellot ja taajamat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Lehikoinen käyttää nisäkkäistä esimerkkinä oravaa, jonka kannan tiheydet ovat suuremmat ihmisasutuksen liepeillä kuin metsissä, ja jonka kannan suuruuden vaihteluista on siksi ollut näillä alueilla vähänlaisesti tietoa. Vuodesta 2014 alkaen talvilintulaskentojen ohessa kerättävät nisäkästiedot ovat nyt kuitenkin mahdollistaneet tämän vajeen paikkaamista. Lisäksi talvilintulaskentojen ohessa on kerätty siemensatotietoja. Lehikoinen esittelee lyhyesti puiden sato- ja katovuosien vaihtelun dynamiikkaa ja mainitsee siemensadolla olevan merkitystä lintujen talvehtimiselle.

 

Teksti on muiden blogin postausten tapaan lyhyehkö eikä paneudu aiheeseen kovin syvällisesti. Lehikoinen ei perustele nisäkäs- ja siemensatotietojen keräämisen tärkeyttä muulla kuin niiden aikaisemmalla vajeella ja osittaisella merkityksellä lintukantojen muutosten selvittämiselle. Hän olisi voinut selventää, miksi tällaiset eri eläinlajien kantojen ja luonnon muutosten seuraaminen on tärkeää ylipäätään ja mihin konkreettisiin toimiin ja hyötyihin tieto ja sen keruu johtaa. Ehkä hän olettaa lukijan olevan luonnonystävänä selvillä näistä asioista. Kuitenkin lyhyt katsaus edellämainittuihin asioihin olisi lisännyt kirjoituksen vaikuttavuutta. Tekstissä itsessään ei ole lähdeviitteitä, mikä on sinänsä ymmärrettävää ottaen huomioon blogin oletetun lukijakunnan sisältävän myös tavallisia luonnosta kiinnostuneita kansalaisia; lähdeviitteet tekstissä vähentävät sen helppolukuisuutta ja helppoa lähestyttävyyttä. Toisaalta viitteitä hieman jää kaipaamaan kyseessä ollessa tieteellisen instituution julkaisu. Lähteet on kuitenkin listattu loppuun, mikä on arvokasta tekstin luotettavuuden kannalta. Tosin lähteitä olisi voinut käyttää monipuolisemminkin, Lehikoinen on maininnut lähteiksi vain kaksi tutkimusta joissa itse on ollut osallisena. 

 

Hyvää tekstissä on sen helppolukuisuus, ytimekkyys ja selkeä asettelu. Teksti on kiinnostavaa luettavaa niin alan työntekijöille ja asiantuntijoille kuin tavallisellekin ihmiselle. Kuten sanottu, kirjoituksessa olisi myös voitu kertoa lisää seurantojen merkityksestä ja lisäksi erilaisista seurannoista ja niiden menetelmistä, mutta tekstin loppuun Lehikoinen on toisaalta laittanut linkit Luomuksen Linnustonseurannan verkkosivuille ja Luomuksen ja Lajitietokeskuksen Seurantauutiset- uutislehteen, joista lukija mukavasti saa lisätietoa. Kuvitusta postauksessa on parin kuvan verran, mikä piristää sen ulkoasua, mutta kuvia olisi voinut olla enemmänkin, esimerkiksi seurantatilanteista. Kokonaisvaikutelma tekstistä jää valitettavasti hieman valjuksi mutta on vaikea sanoittaa, mistä tämä johtuu; ehkä juuri sisällön niukkuudesta ja pintapuolisuudesta. 

 

Luomuksen blogin verkkosivut: 

https://www.luomus.fi/fi/tule-kaymaan/ajankohtaista/blogit/luomuksen-blogi

Totta toistaiseksi-blogi, Jukka Ruukin pohtivat pääkirjoitukset (Valtteri ja Tiina, Alman ryhmä)

 Totta toistaiseksi on Tiede-lehden päätoimittajan Jukka Ruukin pitämä blogi, johon hän jakaa pääkirjoituksiaan. Blogi on sisällöltään täynnä Ruukin jokapäiväisiä observaatioita ja pohdintoja, joiden pohjana toimii tiede. Aihepiirit vaihtelevat kirjoituksesta toiseen, ja sisältöä löytyykin monista asioista aina kansanuskomuksista ja kouluruoasta ilmastonmuutokseen ja lääketieteeseen. Näin ollen kohderyhmänä voikin pitää, kuten Tiede-lehdellä itselläänkin, Ruukin sanojen mukaan ”tavallisia fiksuja suomalaisia”.

Mielenkiintoista Totta toistaiseksi-blogissa on aiheiden monipuolisuus. Eniten blogin teksteissä käsitellään tieteeseen, yhteiskuntaan, lääketieteeseen, psykologiaan ja yhteiskuntaan liittyviä aihepiirejä. Blogitekstit pohjautuvat kirjoittajan omiin havaintoihin ja pohdintoihin suhteessa kirjoitettuun ja tieteellisesti tutkittuun tietoon. Lähteitä ei ole kuitenkaan merkitty selkeästi eikä lähteitä linkitetty. Blogin tekstit ovat saaneet vähänlaisesti kommentteja. Teksteistä eniten keskustelua ovat herättäneet ilmastonmuutokseen ja terveyteen liittyvät postaukset. Blogin tekstit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Blogissa käytetty kieli on kolumnimaista, selkeää ja ytimekästä.

Kuva: Roy Issa/ South China Morning Post

Lähempään tarkasteluun valitsimme kirjoitushetkellä blogin uusimman kirjoituksen ”Kiina petaa seuraavaa virusta”. Teksti pyörii aihepiiriltään virologian ja koronaviruksen piirissä, ja keskittyykin tämänhetkisen pandemian alkulähteeseen, kiinalaisiin eläintoreihin. Ruukin keskeinen väite tekstissä käsitteleekin näiden ns. märkätorien ongelmallisuutta, ja kuinka Kiinan eläinkauppa edistää virusten kehittymistä ja leviämistä. Teksti on kieleltään hyvin elävää ja kolumnimaista, ja kyseinen artikkeli herättikin mielenkiintoa nimenomaan näiden kielellisten keinojen vuoksi. Ruukin argumentointi on hyvin värikästä, ja osittain lähteisiin pohjautuvaa (vaikkei tarkempia lähteitä missään kohtaa tarjoakaan), mutta myös hyvin tunnepohjaista ja arkitietoon perustuvaa. Tekstin suorasanaisuus onkin yksi tehokeino, jota Ruukki käyttää tuodakseen sille lisää vaikuttavuutta, ja sanavalinnat kuten pöhköys, painajainen ja surkeaa korostavat tätä kirjoittajan itselleen luomaa auktoriteetin tuntua.

Verkkotekstinä blogikirjoitus on hyvin onnistunutta. Blogille ominainen lyhyt ja ytimekäs teksti, mielenkiintoa herättävä otsikko ja ingressi, havainnollistava kuva sekä persoonallinen kirjoitustyyli tekevät tekstistä kokonaisuutena mielenkiintoisen. Kirjoitus ei tosin hyödynnä verkkokirjoittamisen mahdollisuuksia täysin. Tiedepohjaisena artikkelina lähteiden linkittämistä olisi tekstissä voinut hyvinkin käyttää hyödyksi, mutta kuten aikaisemmin mainittu, tekstissä ei tarjota lähteitä millekään.

 Blogissa on jokaisen kirjoituksen alla kommenttiosio, johon lukijat voivat käydä kirjoittamassa mietteitänsä tekstistä. Varsinaista keskustelua kommenteista ei näytä kovinkaan löytyvän, ja mitättömän moderoinnin vuoksi kommenttipalsta näyttääkin jokaisen tekstin alla olevan täynnä spämmilinkkejä erilaisille sivustoille. Kommenttikenttä löytyy kuitenkin erillisen klikkauksen takaa, joten blogin lukukokemusta nämä eivät sinänsä suoranaisesti pilaa.

 

LÄHTEET:

https://www.tiede.fi/blogit/totta-toistaiseksi

Café Voltaire (Moona ja Vanessa, Alman ryhmä)

 Café Voltaire on tietokirjasarja, jonka innoittamana on perustettu virtuaalinen kirjallisuuskahvila “Café Voltaire”. Blogin ylläpitäjinä toimivat kirjallisuudentutkijat Päivi Brink, Hanna Meretoja ja Päivi Kosonen, jotka ovat osallistuneet tietokirjasarjan kirjoittamiseen. Blogin aiheena on jatkaa keskustelua nykykirjallisuudesta. Blogitekstejä tuottavat mm. Eri yliopistojen professorit sekä kirjallisuuden asiantuntijat. 

Blogista löytyy laajasti eri aiheisiin liittyvän kirjallisuuden kommentointia, arvosteluja sekä vapaata keskustelua. Blogin tavoitteena on tuoda yhteen nykykirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä sekä avata näkökulmia nykykirjallisuuteen liittyen. Kohderyhmänä ovat kaikki nykykirjallisuudesta kiinnostuneet. 

Blogista tekee mielenkiintoisen erilaisten alojen asiantuntijoiden näkemykset ja kokemukset nykykirjallisuuden parissa. Blogia on luonnehdittu “kirjallisuus kahvilana” ja tätä nimeä tukee blogissa sallittu vapaamuotoinen keskustelu kaikesta nykykirjallisuuteen liittyvästä. Blogissa ei ole rajattu, että ketkä voivat lähettää blogin emännille kirjoittamiaan tekstejä julkaistavaksi, mutta julkaisut vaikuttavat olevan hyvin asiantuntiija lähtöisiä, joka luo alustasta vakuuttavan keskustelualueen. Julkaistuja kirjoituksia saa käydä vapaasti kommentoimassa, mutta ajatus ei ole välttämättä toteutunut täysin toivotulla tavalla, sillä harvoihin aloituksiin on syntynyt keskustelua kommenteista. Siitä huolimatta uskoisimme monilla teksteillä olevan ajatuksia herättäviä vaikutuksia.

Eri kirjoittajien tekstit avaavat näkökulmia kirjallisuuteen liittyen. Blogista löytyy laajasti kirjallisuuden aiheita sekä asiantuntijuutta. 

Blogista löytyy paljon aiheita eri kansallisuuksien kirjallisuuteen liittyen. Kirjallisuuskahvilan emäntä tuottaa paljon blogitekstejä blogiin. Eniten blogitekstejä löytyy mm. tunnisteilla “dekkari”, “Cafe Voltaire- sarja”, “Päivi Kosonen” sekä “Venäjä”. Osaan postauksista on liitetty linkkejä samankaltaiseen luettavaan tai esimerkiksi muiden lähteiden arvosteluihin kyseessä olevasta teoksesta.

Blogissa julkaistut kirjoitukset eivät ole kovin tieteellisiä, vaan ne pohtivat kirjallisuuden tilaa ja sen tulevaisuutta tai käsitteillä olevan teoksen taustoja sekä sisältöä mielipidekirjoitus tyyppisesti. Kirjoitukset on esitetty asiakielellä ja ovat siksi helposti luettavia.  

Kääntäjä Arto Rintala julkaisussaan “Kääntäjän painajainen eli kirjalijan ja lukijan tasaveroisuudesta” (Cafe Voltaire, 2012) kirjoittaa omaa pohdintaa liittyen Milan Kunderanin romaaneihin. Rintala väittää, että Kunderanin näkemys kääntämisen yksiselitteisyydestä on mahdoton. Kunder on edustanut ajatusta suorasta kääntämisestä, jossa ei hyväksytä erilaisia tulkintoja, kun taas Rintala tyrmää tämän näkemyksen ankarasti puolustamalla kirjoituksessaan nimenomaan kirjallisuuden tulkinnanvaraisuutta ja kääntämis prosessissa välttämättä tapahtuvaa kielen mukailua. Rintala perustelee näkemystään siten, että jo pienet lapset oppivat jokaisella sanalla olevan omat vivahteensa ja hänen mukaansa tekstien samanlaisena kääntäminen on suorastaan mahdotonta.

Rintalan teksti on herättänyt keskustelua Café Voltairessa, sillä se on saanut kunnioitettavat 15 kommenttia. Tekstin otsikko on mielenkiintoa herättävä ja sisältö suorasanainen. Kirjoittajan mielipide tulee nopeasti ja selkeästi esille, vaiheittain kärjistäväänkin sävyyn. Teksti on johdonmukainen, mutta kielen moniulotteisuutta ei ole juuri avattu, joten taustaoletuksena lukijan odotetaan olevan samalla sivulla kielen ymmärryksestä kirjoittajan kanssa. Perustelut ovat monin paikoin mielipidelähtöisiä ja eivät välttämättä riittäisi sen vuoksi perusteluiksi kaikille lukijoille.

Olemme kaikesta huolimatta samaa mieltä Rintalan kanssa siitä, että kieli on tulkinnanvarainen ilmiö ja kielen mukautuvuus on olennainen osa sen perustavanlaatuista olemusta. Erityisesti Rintalan kommentti “Ainakin omasta mielestäni kirjallisuus on ja tulee aina olemaankin lukuisten ihmisten keskenään rakentama, jatkuva prosessi”, oli mielestämme hyvin muotoiltu ajatus, jota liputamme. 

 

Moona Hartman ja Vanessa Seppä

 

Linkki blogitekstiin:

http://avaincafevoltaire.blogspot.com/2012/06/kaantajan-painajainen-eli-kirjailijan.html#comment-form

Toimiiko lapsi oikein koska hän osaa vai koska hän haluaa? (Suvi ja Anna-Sofia, Alman ryhmä)

 Valitsimme blogin Peruskoulupesula, sillä olemme kiinnostuneita tästä aiheesta ja se liittyy osittain meidän aloihimme. Blogissa kirjoitetaan pääosin koulutuksesta ja sen tavoitteena on tuoda esiin erilaisia näkökulmia aiheesta. Blogin perustivat matematiikan didaktiikan yliopistonopettaja Laura Tuohilampi ja oppilaanohjaaja Antti Värtö. He halusivat luoda keskustelu alustan kaikille kasvatuksesta ja koulutuksesta kiinnostuneille sekä alanopiskelijoilla ja siten “tuulettaa koulusta käytävää keskustelua”.

 

Blogissa kirjoitetaan koulusta ja koulutuksesta mikä vaikuttaa jokaiseen lukijaan tavalla tai toisella. Eri aiheet tarjoavat erilaisia näkökulmia ja herättävät kiinnostusta, joten lukemista löytyy varmasti kaikille. Blogissa on myös mielenkiintoista, kuinka se on foorumi jokaiselle halukkaalle sillä myös lukijoiden tekstejä, voidaan julkaista. Tämä mahdollistaa alan asiantuntijoille ja siitä kiinnostuneille tehdä yhteistyötä keskenään ja jakaa eri näkökulmia, kun postauksia tulee eri lähteistä. Peruskoulupesulan etusivulla ehdotetaan myös muita mielenkiintoisia blogeja aiheeseen liittyen. 

Blogissa tulee monipuolisesti esille erilaisia aiheita laidasta laitaan esimerkiksi oppimisesta, kasvatuksesta, opettajaopinnoista, opetusmenetelmistä, käsityksiä opettajuudesta ja ylipäätään koulun “arjesta” esimerkiksi kiusaamisesta, motivaatiosta sekä ryhmätyöskentelystä. Postauksissa myös keskustellaan ja argumentoidaan erilaisista teorioista sekä tehdään esimerkiksi kirja-arvosteluja. Huomasimme myös blogia tarkastellessa, että “herkät” aiheet aiheuttivat keskustelua sivustolla. Postauksessa ”En ole rasisti, minä vain syrjin ihmisiä heidän syntyperänsä mukaan” (2014) kirjoitetaan ennakkoluuloista eri kulttuuritaustaisia ihmisiä kohtaan. Tämä postaus on herättänyt keskustelua ja saanut yli 10 kommenttia. Kommenteissa lukijat tuovat esille omia näkemyksiään ja kirjoittaja vastaa niihin asiallisesti. 

 

Blogissa esiintyvä kieli ja postaukset ylipäätään on kirjoitettu asiallisesti ja kattavasti. Blogi vaikuttaa tämän takia luotettavalta. Postaukset on myös kirjoitettu selkeästi, joten niitä ymmärtää, vaikka ei olisikaan perehtynyt kaikkiin tutkimuksiin mitä esitellään. Useissa postauksissa esiintyy erilaisia teorioita- ja tutkimustietoa, joihin kirjoittajat ovat selkeästi perehtyneet. He ovat myös käyneet esimerkiksi erilaisissa koulutuksissa. Kirjoittajat ottavat erilaisiin tutkimuksiin, kirjoihin ja teorioihin kantaa ja kertovat postauksissa oma näkemyksensä. Tekstit ovat lähinnä ohjailevia tekstejä sekä vaikuttavia tekstejä sillä blogissa esiintyy ns. ohjeita ja esimerkiksi mielipidekirjoituksia, arvosteluja ja pohtivia tekstejä. 

 

Eriytetty kurinpito, Antti Värtö

Lähitarkastelussamme oli verkkoteksti Eriytetty kurinpito (2018), jonka on kirjoittanut yksi blogin perustajista Antti Värtö. Blogissaan hän kertoi vasta käyneen koulutuksessa, jonka aiheena oli ”erityisessä tuessa olevien oppilaiden huomioiminen koulun rakenteissa”. Siellä hän törmäsi Ross W. Greenen kirjaa Koulun hukkaamat lapset, josta hän kirjoitti kyseisen blogitekstinsä. Verkkoteksti on selvästi siis kirja-arvostelu, jota hän tarkastelee monesta eri näkökulmasta. Oletamme, että hän argumentoi väitteensä puolesta koulutuksen pohjalta, sillä selkeitä muita lähteitä tai perusteluja hänellä ei ollut. Hän yksinkertaisesti vain ilmaisee omia ajatuksiaan.

 

Värtö ei ollut täysin vakuuttunut kirjoittajan metodin toimivuudesta. ”Haasteellisen käyttäytymisen takana on aina ratkaisematon ongelma tai viivästynyt taito”, mutta mitä jos nuoret tai lapset haluavat toimia väärin ja saada sillä tiettyä statusta? Greenen ajatuksena oli selvästi se, että täytyy löytää yhteinen ratkaisu, esimerkiksi soveltamalla sääntöjä jokaisen oppilaan kanssa eri tavalla. Tähän vastaukseen Värtö ei kuitenkaan tyytynyt, sillä hän ei usko jokaisen oppilaan haluavan etsiä sellaista ratkaisua. Huolimatta hänen kritiikistään hän oli antanut kirjalle myös positiivista palautetta. Hän esimerkiksi arvosti Greenen selkeyttä ja realistisuutta hänen metodinsa kohtaan.

 

Mielestämme verkkoteksti oli hyvin asiallisesti kirjoitettu. Värtö huomioi selkeästi pohjatekstin kirjoittaa ja hyvin erittelee omaa ääntä tekstissään. Kirja kulki koko ajan puheen mukana ja tuki Värtön ajatuksia. Meille jäi kuitenkin epäselväksi se, että olettaako kirjoittaja meidän tietävän asiasta jo entuudestaan vai liittyykö osa asioista kuitenkin Greenen kirjan sisältöön. Värtö esimerkiksi mainitsi Marshall Rosenbergin Non-violent communicationin tyylistä, josta emme molemmat olla aiemmin kuultu, eikä sitä viitattu mihinkään.

 

Anna-Sofia Gukov, Suvi Lehtonen

http://www.peruskoulupesula.fi

Pelkkää positiivista (pedagogiikkaa) (Disa ja Iida, Alman ryhmä)

 

Opiskelijan ääni on Oulun yliopiston opiskelijoiden suomen kielen ja viestinnän kurssilla kirjoittamista teksteistä koottu blogi (Kaleva media). Blogissa opiskelijat saavat käsitellä itselleen ajankohtaisia ja itseään kiinnostavia aiheita. Jokainen kirjoittaja tarkastelee aihettaan oman arkensa ja koulutusalansa näkökulmasta, jolloin blogissa tulee esille monia eri aiheita ja näkökulmia.

 

Blogin kirjoittajien kirjo on hyvin laaja ja näin on myös sen kohderyhmä. Kohderyhmänä on koko Suomen opiskelijat, vastavalmistuneet ja myös henkilöt, jotka ovat kiinnostuneet opiskelijaelämästä ja sen tuomista näkökulmista. Useat tekstit käsittelevät aiheita, jotka ovat ajankohtaisia kaikille, iästä, työllisyystilanteesta tai sukupuolesta riippumatta. Kyseessä oleva blogi tuo esiin opiskelijoiden näkökulman näihin ajankohtaisiin asioihin. Tämän johdosta blogi on mielenkiintoista luettavaa myös vanhemmille, jo valmistuneille, työssäkäyville henkilöille.

 

Lähiaikoina keskustelua on herättänyt erityisesti raha-asioita, seksuaalikasvatusta sekä ekologisuutta käsittelevät blogitekstit. Nämä ovatkin aiheita, joista ihmisillä on paljon erilaisia ja hyvin vahvojakin mielipiteitä. Tekstien kommentoijat ovat ilmaisseet oman kantansa käsiteltyyn aiheeseen hyvin selkeästi ja kärkkäästi.

 

Blogissa tekstien kieli ja tyyli yhdistelevät eri muotoja. Blogien otsikot saattavat sisältää puhekielisiä ilmauksia, mutta pääasiassa leipäteksti on kirjoitettu asiatyylillä. Tekstit ovat tyylistään huolimatta helppolukuisia ja jokseenkin myös rennon oloisia. Sillä teksteissä otetaan useasti kantaa eri asioihin, tulee kirjoittajien omat mielipiteet selkeästi esille. Kirjoittajan mielipiteistä huolimatta, tekstin sävy ja tyyli antaa lukijalle mahdollisuuden omille ajatuksille ja mielipiteille, sillä tietoa ei kuitenkaan tuputeta lukijalle. Tämä tuo uudestaan esille tekstin rentouden ja tekeekin siitä helposti lähestyttävän ja samaistuttavan.

 

Tarkemmin tarkastelimme blogitekstiä Kehu kantaa! - Positiivisen pedagogiikan voima (2018). Tekstin on kirjoittanut neljä ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijaa; Anne Kiviniemi, Jonne Karsikas, Olli Nisula ja Mikko Viitajylhä. Tekstissä tuodaan esille ajatuksia positiivisen pedagogiikan vaikutuksesta vanhempien opiskelijoiden näkökulmasta. Kirjoittajien mukaan positiivisella pedagogiikalla on suuri vaikutus oppijoihin ja tämän johdosta positiivista pedagogiikkaa tulisi hyödyntää mahdollisuuksien mukaan. Argumenttinsa tueksi kirjoittajat lainaavat kolmea eri tieteellistä julkaisua sekä tuovat esiin omia kokemuksiaan.

 

Halusimme keskittyä juuri tähän blogitekstiin, sillä omaamme itse kokemusta positiivisesta pedagogiikasta ja koemme sen olevan tärkeä asia kasvatustieteissä. Aiheen parissa työskentely herätti ajattelua siitä, miten ja kuinka paljon positiivinen pedagogiikka on vaikuttanut omassa elämässä oppijana. Positiivisen pedagogiikan huomassa oppiminen onkin yksi syy siihen, että olemme nykyään itse opiskelemassa kasvatustieteitä. Vaikka positiivinen pedagogiikka onkin hyvin tärkeää, on myös muistettava, ettei elämä ole pelkkää onnistumista, kuten blogitekstissä todetaankin. Elämässä tulee vastaan epäonnistumisia, joita pitää osata käsitellä ja oppia elämään näiden epäonnistumisten kanssa. Myös negatiivisen palautteen saaminen ja käsitteleminen on tärkeää. Näistä taidoista on hyötyä tulevaisuudessa, olkoon tilanne mikä tahansa.

 

Positiivinen pedagogiikka kohottaa oppijoiden itsetuntoa sekä vahvistaa itsevarmuutta kehujen ja onnistumisien muodossa. Olemme samaa mieltä blogitekstin kirjoittajien kanssa. Kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä hyvinvointitaitojen edistäminen ovat tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeässä asemassa jokaisen kohdalla oppimispaikasta, ammatista ja alasta riippumatta. Haluamme siis tulevaisuuden aloillamme pitää kiinni positiivisesta pedagogiikasta ja näin tukea oppijoiden sekä muiden hyvinvointia.

 

Disa ja Iida

 

Linkki blogiin: https://blogit.kaleva.fi/opiskelijan-aani/kehu-kantaa-positiivisen-pedagogiikan-voima   

Kielellistä kääntelyä ja vääntelyä (Mikko ja Siiri, Alman ryhmä)

Tarkasteluumme osui Kielen kannoilla-blogi, jossa tarkastelee englannin kieltä ja sen käyttöä. Koska blogia puolestaan käyttää ryhmä erilaisia kirjoittelijoita, piti tässä suhteen tarkentaa vielä lisää, ja päädyimme lopulta Terttu Nevalaiseen meidän bloggarinamme.

Hieman taustana blogialustalle: Kielen kannoilla on VARIENG ryhmän jäsenten on yhteinen blogi. Se on Englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimusyksikkö, jonka jäsenet ja vierailijat kirjoittelevat yhdessä tekstejä tarkastelemaamme blogiin. Jokainen postaus onkin kirjoittajansa henkilökohtainen mielipide tai englantiin liittyvä muu miete. Terttu Nevalainen on yksi kirjoittajista. Hän on Helsingin yliopiston englantilaisen filologian professori (https://researchportal.helsinki.fi/en/persons/terttu-nevalainen) ja toimi akatemiaprofessorina vuosina 2010–2014.

Lukijat eivät juurikaan ole kommentoineet blogipostauksia, mutta joidenkin tekstien alle on noussut hieman keskustelua, kun lukija on kommentoinut asiaa ja Nevalainen vastannut kommenttiin. Ehkä tällaiset ryhmäblogit eivät aina niin kerää keskustelua samoin kuin yksityiset, mutta onneksi sentään ryhmän jäsenet vastailevat kyllä saamiinsa vastauksiinsa reippaasti.

                                    

Terttu Nevalaisen blogeissa keskitytään paljon kielelliseen monimuotoisuuteen, sen mahdollisuuksiin ja tutkimiseen. Postauksissaan hän pohtii muun muassa sanojen alkuperää tai monimerkityksellisyyttä ja käyttää vertauskuvia taitavasti, esimerkiksi rinnastaessaan eri kulttuureja eri hedelmiin Kulttuurin kovikset ja pehmikset –postauksessaan. Kun puhutaan jostain tietystä teemasta niin kuin vaikkapa sanojen monimerkityksellisyydestä (nyt esim. Englannissa), niin tähän on apuna vertaukset Viidakkokirjaan ja Iso-Britannian median artikkeleihin.

Tämä onkin juuri Nevalaisen postauksissa se pääasia, mikä sai meidät hänen postauksistaan kiinnostumaan, ja mitä sitten tutkimmekin.  Hyvin monessa postauksessa itseasiassa juuri käsitelläänkin englannin kielen moninaisia ja merkillisiä rakenteita ja piirteitä. Näitä lukiessaan sitten tuleekin paljon mieleen, mitenkä asiat vaikuttavat vaikkapa suomen kielessä, onko yhtäläisyyksiä, vai onko kielten välillä selkeitä eroja niiden käyttömahdollisuuksissa.

Nevalaisen teksteistä oppii uutta ja saa uusia näkökulmia jo olemassa olevaan tietämykseemme. Useimmat meistä ovat varmasti kuulleet The bare necessities –kappaleen tai vaihtoehtoisesti suomenkielisen version Karhun elämää. On kiinnostavaa, miten Viidakon lait -postaus valottaa bare ja bear–sanojen saman kuuloisuutta ja avaa lyhyiden samalla tavalla ääntyvien sanojen historiaa englannissa. Mainitaanpa postauksessa myös se, kuinka näitä sanoja käytetään huumori- tai ilkeilymielessäkin. Monet teistä varmasti tietävät pun-vitsit, jotka leikittelevät kielen monimerkityksellisyydellä ja ääntämiseen liittyvillä seikoilla. Osuvissa paikoissa tällaiset läpät saavat aikaan hyvät naurut!

Vaikka kielitieteilyä ei ehkä pidetä maailman jännittävimpänä aiheena, Nevalainen pystyy nostamaan varsin hyvin esille niitä asioita, mitkä on helppo monenlaisten ihmisten sisäistää. Suomalaiseen väestöön, vaikka usein harmaiksi heidät mielletään, varmasti myös vetoaa hieman humoristisempi kielentarkastelu, sekä sen vääntäminen. Samoin Nevalaisen kirjoituksissa nousee usein juuri esille se, mitä kielestä ajatellaan, ja miten kieliä voi käyttää monin nokkelin eri tavoin. On sitä kuitenkin sanaleikkejä keksitty myös Suomessa, missä niin TV-viihde kuin sanomalehtien sarjakuvat usein hyödyntävät runsaasti juuri sellaisia kielen monimuotoisuuden piirteitä, mistä näissä blogipostauksissa on kyse.

 

Mikko Virta & Siiri Harju

“Äiti, mistä tää meidän ruoka tulee?” ja monet muut kysymykset, joihin Elina Lappalainen esittää vastauksen (Helmi ja Juulia, Alman ryhmä)

 Tuotantoeläinten hyvinvointi on ollut kasvava mielenkiinnon kohde Suomessa viime vuosina. Ihmisten mielenkiinto aihetta kohtaan on nostanut päätään, sillä nykyään monien tavoitteena on tehdä omien kulutustottumusten suhteen eettisempiä valintoja. Tämän vuoksi päätimme valita tarkasteluun Elina Lappalaisen blogin Syötäväksi kasvatetut. Kyseessä on toimittaja ja tietokirjailija, joka on sattumoisin opiskellut journalistiikkaa Jyväskylän yliopistossa.

Blogin tavoitteena on levittää tietoa ja tuoda lihantuotannossa ilmeneviä ongelmia ilmi suuremmalle yleisölle. Blogin kohderyhmää ovat pääasiassa ne aikuiset tai nuoret ihmiset, jotka ovat itse vastuussa tai voivat itse vaikuttaa kulutuspäätöksiinsä. Emme kuitenkaan näe mahdottomuutena, etteivätkö tämänkaltaiset blogit ja sisällöt voisi tulla tulevaisuudessa osaksi esimerkiksi perusopetusta - kyseessä on kuitenkin yhteiskunnallisellakin tasolla hyvin poltteleva kysymys ja aihepiiri. Varsinkin, jos aihe nousee vielä suurempaan suosioon ja saa vielä entistä enemmän huomiota niin Suomen sisällä, kuin myös maailmanlaajuisesti.

Tässä blogissa meitä erityisesti kiinnosti sen yleinen agenda sekä selvä tavoite siitä, mitä kirjoittaja haluaa viestiä muille ihmisille ja millaisia kysymyksiä hän pitää yhteiskunnallisesti tärkeinä. Kiinnitimme myös erityisesti huomiota siihen, että Elina Lappalainen on lähtenyt samoista lähtökohdista ja opiskellut samassa korkeakoulussa, kuin me.

Elina Lappalaisen ja Christel Rönnsin kirja (Tammi)

Lappalainen on ollut myös mukana kirjoittamassa kirjaa nimeltä “Nakki lautasella” (Tammi, 2015). Kirjassa kerrotaan lapsiystävällisesti, mistä erityisesti liha perheiden ruokapöydässä on peräisin. Arvostimme sitä, kuinka hän ikään kuin haluaa jatkaa ja syventää blogissaan sitä, mitä hän on kirjassaan kirjoittanut. Tässä vaiheessa on hyvä mainita Nakki lautasella - kirjan lisäksi Lappalaisen kirjoittama tietokirja “Syötäväksi kasvatetut” (Atena kustannus, 2012), johon tämä hänen kyseinen bloginsa pohjaa.

Tutkimme hieman tarkemmin Lappalaisen blogin postausta nimeltä “ ‘Uskaltaako lapselle kertoa, mistä nakit tulevat?’ “ (2.5.2015). Tässä postauksessa Lappalainen käsittelee Nakki lautasella -teostaan ja siitä heränneitä kysymyksiä sekä perustelee sitä, miksi/miten lapselle tulisi puhua lihansyönnistä ja lihantuotannosta. Hän pohtii myös, mitä eri lähtökohtia ihmisillä voi olla jotka vaikuttavat tapaan puhua lihasta. Hän haluaa muun muassa kuulla myös lukijoidensa mielipiteitä kirjasta ja kyseleekin niitä postauksen yhteydessä. Hän myös perustelee kirjan suhteen tekemiään valintoja. Esimerkiksi sitä, miksei hän ollut kertonut koko rumaa totuutta lihatuotannosta tässä kirjassa. Argumentteina hän käyttää esimerkiksi sitä, että lapsille voi kertoa asiasta vain heidän kehitystasoonsa sopivalla tavalla ja että moni Suomen laissa hyväksytty ja eläintuotannossa normaalina pidetty asia on liian kamalaa kerrottavaa lapsille.

Postauksessa Lappalainen puhui muun muassa myös lapsuudestaan maalla ja metsästyksen parissa sekä siitä, kuinka heidän perheessänä lihan alkuperästä puhuminen ei ollut tabu. Pidimme molemmat tästä hieman henkilökohtaisemmasta tarinasta tekstissä varsinkin, koska pystyimme samaistumaan siihen. Olemme nimittäin molemmat olleet lapsena metsästyksen kanssa tekemisissä, nähneet, kun sukulaisemme käsittelevät riistää ja syöneet sitä myöhemmin illallispöydässä.

Blogissa pidimme myös siitä, että Lappalainen on aidosti kiinnostunut aiheestaan. Hän ei perusta kirjoittamaansa tietoa ja havaintoja vain netistä lukemaansa materiaaliin, vaan hän on itse käynyt henkilökohtaisesti tutustumassa suomalaisiin maatiloihin ja todistanut eläinten todellisia elinoloja omin silmin. Lappalainen tuo teksteissään ilmi juurikin tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä sekä lihantuotantoon liittyviä ongelmia Suomessa - esimerkiksi viherpesu (eli virheiden peittäminen/salaaminen), eläinten olot ja tuotannon eettisyys ovat keskeisiä aiheita.

Kuva: Pxhere

Blogin yleinen tyyli on hyvin mielipide- ja havainto keskeinen, eikä sen päätavoite ole perustua suoranaisesti tutkimustietoon, vaikka toki tietyissä postauksissa siihen tukeudutaankin. Kirjoitustyyli on hyvin selkeä ja asiallinen, mutta kirjoittajan voi nähdä olevan itse todella “läsnä” teksteissään - tämä antaa hyvin luotettavan ja siistin ilmeen, mutta kuitenkin sellaisen, johon on helppo samaistua. Tekstit eivät ole liian ‘akateemisia’, joten niiden sisältö on helposti ymmärrettävissä. Blogilla selvästi halutaan herättää lukijoissa ajatuksia. Sillä halutaan myös saada ihmiset todella ajattelemaa omia kulutusvalintojaan kahdesti varsinkin lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden kohdalla sillä nykyään ihmisille on todella vaikea yhdistää esimerkiksi kaupan hyllyllä olevia lihapaketteja eläimiin.

Havaitsimme myös sen, että toistaiseksi blogia lukevat pääsääntöisesti vain sellaiset ihmiset, jotka ovat samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Eri postauksien alla käyty keskustelu on useimmiten samanmielisten henkilöiden välistä, ja kommentit usein tukevat tai ylistävät Lappalaisen kirjoittamaa tekstiä. Harvoin oli nähtävissä kyseenalaistamista tai vastakkaisia mielipiteitä. Kommenttien määrä ei ole kovinkaan päätä huimaava, mutta se ei tarkoita, etteikö Lappalaisen tekstit herättäisi keskustelua - uskomme, että ihmiset käyvät aiheesta enemmän keskustelua kahvipöytiensä ääressä, kuin mitä kommenttien määrä antaa ymmärtää.