Suomalaisesta kirjallisuudesta ja sen markkinoista naapurissamme (Urho V.)

Kulttuurijärjestö Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) on myös kansainvälisenä tutkimuslaitoksena toimiva muistiorganisaatio. SKS on perustettu jo 1831.

SKS:n blogissa Vähäisiä lisiä järjestön omat asiantuntijat keskustelevat kulttuurista ja sen tutkimuksesta. Blogikirjoitukset käsittelevät paljon erityyppistä suomalaista kirjallisuutta ja tarkasteluun on otettu vahvasti myös suomen vähemmistöjen kirjallisuus.

Tekstien kieli on kriittistä ja omia kokemuksia tuodaan sopivissa määrin keskusteluun. Kirjoittajat käsittelevät usein heille tärkeitä asioita. Heidän aihevalintansa ovat raikkaita ja monet aiheista ovat olleet melko vähän julkisuudessa. Blogissa myös mainitaan ja informoidaan erilaisista kulttuuritapahtumista.

Blogissa nostetaan jatkuvasti esille SKS:n tekemä työ. Teksteissä on objektiivista tietoa ja niiden kieli on esittelevää ja erittelevää. Kirjoittajat käyttävät tekstiensä tukena paljon esimerkkejä. Lisäksi postauksissa on mielenkiintoisia valokuvia vanhoista teksteistä.

Vähäisiä lisiä – blogin kohderyhmää ovat kirjallisuudesta sekä kielen tutkimuksesta ja kehityksestä kiinnostuneet aikuiset. Keskustelua blogin keskustelupalstoilla ei hirveästi käydä, mutta muutamilla kommentoijilla on kiitettävästi tietoa aiheista, joita teksteissä käsitellään. Keskustelu on asiallista ja asiantuntevaa.

Valitsin tarkasteltavaksi ”Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana” – blogitekstin, sillä se liittyy vahvasti omiin tulevaisuuden suunnitelmiini kaunokirjallisuuden parissa. Tekstin on kirjoittanut tiedottaja Silkka Hakulinen. Hakulinen käsittelee kirjoituksessaan Suomessa kirjoitetun kirjallisuuden vaikeuksia päästä Ruotsin markkinoille.

Kirjoittaja perustelee väitettään vetoamalla tilastoihin, joiden mukaan suomalainen kirjallisuus myy esimerkiksi Tanskassa paremmin kuin Ruotsissa. Hakulinen nostaa esille myös ruotsalaisten kiinnostuksen puutteen Suomea kohtaan sekä suomen kielen opetuksen huonon aseman Ruotsin yliopistoissa.

Tekstin otsikko, tunnettu lausahdus ”Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana” herättää lukijan mielenkiinnon ja kuvaa tekstin aihetta hyvin. Sopivan pituisen blogikirjoituksen alussa nostetaan esille suomalaisen kirjallisuuden huonot mahdollisuudet vallata Ruotsin markkinat, mutta lopussa kirjoittaja herättää toivoa lukijassa. Hakulinen käyttää hyviä esimerkkejä ja esittelee suomalaisen kirjallisuuden heikkoudet ja vahvuudet Ruotsin markkinoille murtautumisessa. Informaatio on helposti sisäistettävää. Kirjoittajalla on selvästi erilaisia lähteitä käytössään, mutta hän ei ole syystä tai toisesta pistänyt niitä ylös.

Kommenttiosastolla voisin kiitellä sitä, miten teksti pisti miettimään omia menestymismahdollisuuksiani kirjoittajana. Sain Hakulisen kirjoituksesta rutkasti omiin tavoitteisiini ja opiskeluuni liittyvää tärkeää informaatiota.

Urho Vyyryläinen 

Koiran ja ihmisen välinen katse (Tiia & Satu)

Kaiken takana on loinen –blogi käsittelee biologiaa ja keskittyy erityisesti evoluutiobiologiaan.  Blogia julkaistaan tiede.fi sivustolla, joka on Sanoma Media Finland Oy:n alaisuudessa. Blogin kirjoittaja on Tuomas Aivelo, joka on ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Helsingin yliopistosta. Ammattitaustalla on selkeä vaikutus blogiin ja Aivelon selvä kiinnostus käsiteltäviin aiheisiin tulee vahvasti esille. Se on tyyliltään tieteellinen, mutta silti lukijalle helposti lähestyttävä ja selkeä. Kirjoituksissaan hän lähestyy aihettaan luonnontieteelliseltä kannalta ja pyrkii niissä objektiiviseen ja opettavaan ulkoasuun. Kohderyhmäksi voisi siten kuvitella aiheesta kiinnostuneet iästä riippumatta. Blogin kiinnostavuutta lisää se, että siinä käsitellään biologiaa laidasta laitaan ja otetaan kantaa moniin ajankohtaisiin aiheisiin sekä esitellään erilaisia alalla tehtyjä tutkimuksia. Osa kirjoituksista käsittelee biologiaa yhteiskunnallisella ja yleisellä tasolla kuten esimerkiksi teksti, joka ottaa kantaa lukion luonnontieteen opetukseen. Jotkut kirjoitukset sen sijaan keskittyvät johonkin tiettyyn käsitteeseen tai aihepiiriin.

Tarkempaan tarkasteluun valitsimme  “Koira tietää mitä näet” -tekstin,  joka käsittelee ihmisen silmän, etenkin selkeän pupillin erottumisen, kehityksen mahdollisia syitä ja suhdetta koiran ja ihmisen yhteiseloon ihmisen historiassa. Päädyimme valitsemaan tämän kirjoituksen, koska sen aihe vaikutti erityisen mielenkiintoiselta. Ajatuksena se, kuinka syvälle ihmisen ja koiran välinen suhde voi yltää, kiehtoi ja oli meille täysin uusi.

Aivelo avaa kirjoituksessaan, kuinka poikkeuksellinen ihmisen silmän valkoinen tausta on verrattuna muihin eläinkuntiin. Syiksi hän luettelee liudan sosiaalisia etuja, mutta samalla erottuvasta silmämunasta on ollut haittansa luonnossa selviytymiselle. Mielenkiintoista on, kuinka näinkin mitättömäksi kuviteltu piirre on voinut vaikuttaa meidän kehitykseen.. Koskaan ei ole tullut ajatelleeksi, mihin muuhun katseemme on vaikuttanut ja kuinka paljon. Siksi on kiehtovaa, kuinka Aivelo kirjoituksessaan keskittyy koiran ja ihmisen välisen suhteen tarkasteluun katseen perusteella. Hän havainnoi, että koira on ollut pitkäaikainen kumppani ihmiselle ja tämän vuoksi “symbioottinen” suhde on vaikuttanut molempien ominaisuuksiin. Koira muun muassa tarkkailee sekä seuraa ihmisen katsetta ja kiintymyksen tunne kasvaa molemmilla katsekontaktista. Ihmiset kiinnittävät huomiota myös koiran katseeseen, ja tämän on havaittu vaikuttavan koiran jalostukseen.

Kirjoituksessa myös spekuloidaan, kuinka ihmisen ja koiran yhteisevoluutio on muulla tavoin vaikuttanut ihmislajin kehitykseen ja menestymiseen. Onko koira antanut nykyihmiselle edun kilpailussa muita ihmislajeja vastaan? Oheen Aivelo liittää viitteitä tutkimuksiin ja artikkeleihin, joista hän on blogikirjoituksensa taustatiedon kerännyt. Kirjoitussa Aivelo kuvaa monimutkaista aihetta helposti ymmärrettävällä ja kiinnostavalla tavalla sekä tekee hyviä oivalluksia faktojen pohjalta.

Nojatuolifilosofian kenttäkokeista uusia näkökulmia - esimerkkinä tylsyys (Eeva N. & Pauliina H.)

Valitsimme blogiksemme Nojatuolifilosofian kenttäkokeita, jonka kirjoittaja on Tiede -lehden 

toimittaja Mikko Puttonen. Blogin nimen mukaisesti kirjoittaja pohtii erilaisia arkisia ja ajankohtaisia asioita filosofisesta ja tieteellisestä näkökulmasta. Monissa teksteissä on myös psykologinen näkökulma. Uusia tekstejä ei ole Puttoselta tullut kovin tiuhaan, sillä viimeisin teksti on vuodelta 2014, eikä kirjoituksiakaan ole kovin montaa. Kirjoittaja on kuitenkin panostanut luomaan tekstejä, jotka herättelevät lukijoita ja ovat ymmärrettäviä: blogitekstit on kirjoitettu selkokielellä ja ne ovat ajankohtaisia.

Vaikka tekstit ovatkin melko neutraalisti kirjoitettuja, niiden aiheet ovat provosoivia, ja ne saattavat kuumentaa hieman mustavalkoisemmin ajattelevien lukijoiden tunteita. Uusille asioille ja näkökulmille avoimet ihmiset ovatkin tekstien kohderyhmänä. Hyvän tekstin piirteenä voisi pitää sitä, että Puttonen ei keskity yksittäisten tutkimusten esittelyyn tai kommentointiin, vaan hän tuo uudet tutkimukset esiin omien mielipiteidensä ja pohdintojensa kautta.

Mielestämme erityisen kiinnostava ja ajankohtainen teksti oli “Harmaan viisi sävyä eli ikävystymisen värioppia”. Kirjoittaja esittelee tekstissä ikävystymisen viisi eri tyyppiä, ja kannustaa pohtimaan tylsyyden positiivisia puolia, ja sen luomia mahdollisuuksia. Jos pysähtyy miettimään ja kestää tylsyyttä, omatkin ajatukset alkavat tuntua kiinnostavilta. Samalla luovuus herää. Puttosen mainitsema Gustave Flaubert onkin sanonut viisaasti, että mikä tahansa muuttuu kiinnostavaksi, kun sitä tarkastelee riittävän kauan.

                                                       The Huffington post 4.5.2016

Tämän blogipostauksen ytimenä ovat saksalaistutkijoiden löytämät viisi tapaa ikävystymiselle. Välinpitämätön ikävystyminen on miellyttävää, sillä silloin ihminen on rentoutunut ja luovassa tilassa. Tutkailevssa ikävystymisessä ajatukset ajalehtivat. Ihminen on myös kiihtyneempi ja epävarma siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.  Etsivän ikävystymisen tilassa ihmisen toiminnan pyrkimyksenä on löytää aktiivisesti jotain tekemistä. Reagoivan ikävystymisen tilasta on pakko päästä pois, sillä olo on levoton ja kiihtynyt. Viimeisenä esiteltiin apaattinen ikävystyminen, joka lähentelee masennusta saamattomuuden takia. Ikävystymistä ei ole yleisen käsityksen mukaan vain yhdenlaista, vaan sen luonne voi vaihdella. Vaihteluista huolimatta ikävystyminen tai tylsyys koetaan kuitenkin yleensä negatiivisena asiana, josta pyritään pääsemään eroon.

Missä vaiheessa tylsyys on muuttunut kestämättömäksi? Joskus tylsyyttä on jopa ihannoitu ja sitä on pidetty aristokraattisuuden merkkinä. Puttonen viittaa tekstissään tutkimukseen, jossa opiskelijat valitsivat mieluummin sähköiskun kuin 6-15 minuuttia tyhjässä huoneessa omien ajatustensa parissa. Tämä kuulostaa melko uskomattomalta, mutta toisaalta pienikin toimeton tai tylsä hetki käytetään nykyään helposti esimerkiksi kännykän käyttöön. Huomasimme ilmiön myös omassa arjessamme: virikkeitä on tarjolla liian helposti, jolloin emme joudu itse keksimään tekemistä. Erityisesti älypuhelinten myötä tylsät hetket voidaan sivuuttaa vaivattomasti.

“Harmaan viisi sävyä eli ikävystymisen värioppia” herätteli ajattelemaan, että tylsistyminen ei ole aina negatiivinen asia. Harkitsimme tekstin luettuamme kännykän käytön vähentämistä, jolloin tekstin väitteet voisi laittaa koetukselle. Muutkin blogin tekstit herättelivät ajattelemaan ja miettimään asioita uusista näkökulmista. Ne inspiroivat kriittiseen ajatteluun. Puttonen on onnistunut kirjoituksissaan, sillä ne herättävät keskustelua, mikä näkyy blogin kommenttien määrässä. Kirjoittajan monipuoliset, tavallisia ihmisiä koskevat tekstit antavat mahdollisuuden samaistua tilanteisiin ja saavat ajattelemaan uudella tavalla.

Kadotettu sukupolvi? Ei onneksi (Miikka M. & Antti T.)

Valitsimme aiheeksi Akateemisessa talousblogissa julkaistun Roope Uusitalon “Kadotettu sukupolvi?” -blogitekstin. Blogissa kirjoittaja on tehnyt kriittistä tutkimusta Suomen Pankin tutkijoiden Helvi Kinnusen sekä Petri Mäki-Fräntin julkaisemasta analyysistä, missä tutkijat ovat todenneet pitkittyneen taantuman heikentäneen pysyvästi kokonaisen nuoren sukupolven asemaa.

Akateemisessa talousblogissa on kuusi vakiokirjoittajaa. Kirjoittajista neljä toimii professoreina yliopistoissa. Professoreista kaksi työskentelee Aalto yliopistossa ja kaksi Jyväskylän yliopistossa. Loput kaksi kirjoittajaa toimivat tutkijoina Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa ja Valtion taloudellisessa tutkimuslaitoksessa. Akateemisessa talousblogissa käsitellään talouden ajankohtaisia ilmiöitä taloustieteellisestä näkökulmasta. Blogin tavoitteena on herättää keskustelua ja tuoda esiin erilaisia näkökulmia eri tutkimuslaitosten julkaisemiin raportteihin ja analyyseihin perustuen. Blogitekstien kommenttien perusteella kohderyhmä vaikuttaa olevan taloudesta kiinnostuneet ja hyvin perillä olevat henkilöt.

Valitsemamme “Kadotettu sukupolvi?” -blogitekstin kirjoittaja Roope Uusitalo toimii professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Uusitalo väitteli valtiotieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1999. Hän on sittemmin toiminut tutkimusjohtajana Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa, tutkimuskoordinaattorina Palkansaajien tutkimuslaitoksessa ja tutkijana Uppsalan ja Helsingin yliopistoissa. Lisäksi hän on ollut vierailevana tutkijana muun muassa MIT:ssä Bostonissa.

Akateemisesta talousblogista erityisen kiinnostavan tekee kirjoittajien taustat ja ammattitaito. Kirjoittajat hyödyntävät monipuolista tietotaitoaan blogin teksteissä. Tekstit ovat hyvin argumentoituja. Blogin kiinnostavuutta lisää myös aktiivisesti kirjoituksia kommentoiva lukijakunta. 84 kommenttia saanut ja niin ollen vuoden 2015 kommentoiduin kirjoitus oli “Kreikka ei ole vararikossa, Troikka ei vain hyväksy omien toimiensa seurauksia”. Toiseksi kommentoiduin kirjoitus “Maailman seitsemänneksi varakkain” sai 61 kommenttia. Keskustelu ja kommentointi on erittäin asiallista ja argumentoivaa. Kommentoijista moni esiintyy omalla nimellään. Kommenteissa otetaan kantaa niin itse kirjoitukseen kuin toisiin kommentteihinkin. Omien väitteidensä tueksi kommentoijat kertovat usein myös lähdetietonsa.

Akateemisen talousblogin kirjoituksilla on läheinen suhde tutkimustietoon. Suurin osa blogin kirjoituksista ottaa kantaa johonkin tuoreeseen raporttiin tai analyysiin. Blogitekstit siis nostavat esiin uutta tutkimustietoa. Monissa kirjoituksissa raportti tai analyysi, johon teksti perustuu, esitellään lyhyesti tekstin alussa. Moni blogin teksteistä noudattaa kaavaa, jossa alkuperäisestä raportista tai analyysistä otetaan pääkohtia ja argumentoidaan ja kommentoidaan niitä.

Roope Uusitalon kirjoittamassa “Kadotettu sukupolvi?” -blogitekstissä kirjoittaja julkaisee oman tutkimuksensa Suomen Pankin tutkijoiden julkaisemasta analyysistä, minkä keskeinen väite on, että pitkittynyt taantuma on heikentänyt nuorten sukupolvien asemaa Suomessa. Väitteensä Uusitalo pohjaa tulonjakotilaston dataan. Datan perusteella hän ensin esittää samanlaisia laskelmia, kuten Kinnunen ja Mäki-Fränti, mutta toteaa tähän laskutapaan liittyvän muutamia ongelmia. Uusitalo esittääkin keskeisinä argumentteinaan opiskelijoiden määrän merkittävän kasvun (48%) kuten myös sen, että tutkittava ajanjakso alkaa ja päättyy suhdannehuippuina, jolloin nuorisotyöttömyys tavallisesti kasvaa enemmän kuin vanhempien ikäluokkien.

Verkkotekstiksi julkaisussa on hyviä piirteitä, mitkä saavat lukijan jatkamaan lukemista. Ensinnäkin teksti on otsikoitu mielenkiintoisesti kysymyksellä, mikä saa lukijan haluamaan selvittää, mistä on kyse. Ensimmäisestä kappaleesta lähtien teksti etenee selkeästi ja argumentit on jaettu omiin lyhyisiin kappaleisiin, minkä lisäksi asiaa ja tuloksia havainnollistetaan graafien avulla. Kappaleiden pituuden lisäksi myös rivipituus on lyhyt, mikä tekee lukemisesta helpompaa. Tekstiä lukiessa on kuitenkin huomioitava, että vaikka tutkimuksen julkaisija onkin tunnettu ja luotettava, on silti hyvä muistaa kriittinen lukemisen tärkeys. Koska kyseessä on julkiseen blogiin julkaistu tutkimus, on sen kommentoiminen vapaata. Julkaisu onkin kerännyt kahdessa päivässä kuusi kommenttia ja sitä on kommentoinut muun muassa alkuperäisen tutkimuksen toinen tekijä Helvi Kinnunen.

Opiskelijan näkökulmasta teksti on hyvin mielenkiintoinen, sillä usea opiskelija kuuluu viiteryhmään. Huojentavaa onkin tekstin johtopäätös, jonka mukaan huoli nuorisotyöttömyydestä on aiheellinen, mutta skenaario ikäluokan pysyvästä syrjäytymisestä kuitenkin ennenaikainen. Kirjoituksessa mainitaan, että kasvava koulutustaso kasvattaa nuorimpien ikäluokkien koko elinkaaren aikaisia tuloja. Opiskelijan näkökulmasta on mukava huomata, että kouluttautuminen on kannattavaa.

Tieteentekijät nykymaailman mediapyörteessä (Marianna N.)

Tiedekeskiviikko-blogi yleisesti

valitsin tarkasteltavakseni monitieteellisellä otteella jokaiselle ajankohtaisia asioita tarkastelevan tiedekeskiviikko-blogin, jonka kirjoittajakaarti koostuu uskottavuutta herättäen eri tiedealojen asiantuntijoista ja-tutkijoista sekä tiedetoimittajista. Blogitekstien tavoitteena on herätellä lukijaa ajattelemaan ympäröivässä maailmassa vallitsevia asiantiloja ja mielenkiintoisia ilmiöitä uusista, kehittävistä näkövinkkeleistä sekä keskustelemaan havainnoistaan ympäristönsä kanssa. Tiedekeskiviikon tekstit nivoutuvat soljuvasti toisiinsa yhtenäisine tavoitteineen huolimatta rönsyilevien aihepiirien laajuudesta.

Blogin kohderyhmänä ovat kaikki henkilöt, jotka toivovat voivansa pysyä ajan hermolla hyvän ja huonon tieteen, tyrkkymedian ja jymyuutisvuodon ristiaallokossa. Tekstit ovat melko kansantajuiseen ja ajoittain jopa keskustelevaankin tyyliin kirjoitettuja, eikä tiedonjanoisimmankaan lukijan tarvitse jäädä suu kuivana suolaisia sormenpäitään nuolemaan, sillä tekstissä esiintyvät painavat väitteet kuitataan hyvillä ja selkeillä lähteillä, joita lukija halutessaan pääsee kahlaamaan näppärästi linkeillä surffaten. Blogin teksteihin suoraan kommentoiminen ei onnistu, mutta joka kirjoituksen perässä on iso liuta painikkeita, joiden avulla lukija helposti voi jakaa tekstejä halutessaan käyttämissään sosiaalisissa medioissa. Tällä luodaan lukijalle vaikutelma keskustelevuuden herättämisen tavoittelemisesta.

Kirjoittajien teksteistä huokuvat selkeästi yksilöiden omat äänet ja ajatukset. Vahvasti korostuvat myös eri kirjoittajien tyylit luoda tekstiä. Siinä missä toinen kirjoittaa hieman pönöttävämpää, asiatyylin tekstiä, voi toinen huokaista tuntemuksensa ulos esimerkiksi leikittelevämmän, vuoropuhelumaisen tekstin avulla, jossa lähdeaineisto ja kirjoittajan oma mieli keskustelevat aiheesta.

Teksti tarkemmassa tutkailussa 

 Lähempään syyniin valikoitui valtiotieteiden tohtori, Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija ja Strathclyden yliopiston vieraileva tutkija  Mari Niemen kirjoittama Medioituva tiede – mitä tutkijat voisivat oppia poliitikoilta?, joka hipaisee omaa pääainettani tietotekniikkaa kertomalla lukijalle mediaviestinnän merkityksestä tieteentekijöille. Medioitumisella tarkoitetaan kirjoituksessa median merkityksen kasvua yhteiskunnassa.

Tekstissään Niemi toteaa, että politiikan medioitumista ja poliitikoiden mediasuhteeseen liittyviä huolenaiheita on tutkittu paljon. Hän heijastelee poliitikon harmien yhtäläisyyksiä nykyajan tutkijan huoliin ja pohtii, millaisia hyötyjä aiemmin politiikan saralla tehdyistä havainnoista voisi olla mediamiettelijäille tutkijoille. Niemen mukaan poliitikkojen ja tutkijoiden tilanteita on tarpeetonta verrata suoranaisesti, mutta perusajatus vanhojen pelisääntöjen toimimattomuudesta on hänen mukaansa auttamattomasti totta molemmissa tapauksissa.

Niemi pohjaa väitteitään sille faktalle, että on itse touhunnut politiikka-media-aiheen parissa sekä tutkijana, että tarkkailevassa roolissa aiheesta käydyn keskustelun puitteissa. Hän tuo esiin mielipiteensä siitä, että koko kansan olisi oltava nykyisin mukana tiedeviestinnässä. Kommentillaan Niemi onnistunee vetämään tiedeyhteisön paitsiossa tähän saakka kyhnöttäneen lukijankin puolelleen. Tekstissään Niemi vetoaa myös tieteentekijöiden sydämiin korostamalla tutkimuksen tarkoituksenmukaisuuden puolustelun tärkeyttä rahoituksen ja muiden mahdollistavien tekijöiden kantilta, ja korostaa juuri median olevan oikea keino vaikuttaa nyky-yhteiskunnassa.

Niemi on hyödyntänyt tekstissään omaa tutkimusartikkeliaan ja sitä somistavaa pylväsdiagrammia havainnollistamaan tutkijoiden kokemuksia median parissa toimimisesta. Havainnollistuskeinoin Niemi tuo tieteelliset tulokset helposti luettaviksi tavan tallaajallekin, ja artikkelille ropisee jälleen lisää uskottavuuspisteitä. Koko tekstin ajan Niemi pitää hillityn asiantuntijalähestymistapansa koossa, käyttäen mutkittelemattomia, kaunisrakenteisia sanamuotoja ja lauserakenteita, käsitteiden määrittelyä unohtamatta.

Teksti herätti sisälläni pienen mediakriitikon, joka paheksuu tietyntyyppisten toimittajien tapaa paisutella ja mutkistaa lähteidensä sanomisia ja tekemisiä. Minua sekä yksityishenkilönä että ammatillisessa mielessä huolestuttaa nykymedian ja koko yhteiskunnan skandaalihakuisuus ja pahansuopa käyttäytyminen kanssaihmisiä kohtaan, ja toivonkin tulevaisuudessa mediakeskusteluun myönteisempää otetta ja ihmisille ylipäätään lähimmäisenrakkautta sekä empaattista otetta asioihin. Teksti osoitti jälleen kerran, että tieteilijätkin ovat vain ihmisiä, median kanssa puljaantuminen voi jännittää ja aiheuttaa tutkijoille jopa epävarmuutta omasta osaamisesta. Tekstillä oli avaava ja miellyttävä lähestymiskanta hyvin ajankohtaiseen aiheeseen, ja tekstin mukaan ujutetut tulokset toivat uuden näkökannan itselleni tutkijoiden minäkokemuksista ammattihenkilöinä. Olen aiemmin sortunut ajattelemaan tutkijoita ja tieteentekijöitä liian usein ylijumalallisina, lyömättöminä hahmoina. Herättelevää!