Leikitäänkö peiliä? -blogipostauksen analyysi (Juulia & Anni)

Leikitäänkö peiliä -blogipostauksen on kirjoittanut kasvatustieteiden maisteri nimimerkillä “Paska vai klassikko”. Hän kuvaa postauksessaan realistisesti ja tunteita herättävästi luokanopettajan työn arkea. Postaus on julkaistu 5. lokakuuta 2018.

Koemme, että valitsemamme blogipostaus herättää kiinnostuksen sen peittelemättömyydellä sekä persoonallisella kirjoitustyylillä. Postaus on erityinen myös senkin takia, että kirjoittaja kertoo kuvauksen opettajan työn varjopuolista. 

Blogipostaus kertoo siis eräästä kirjoittajan oppilaasta, jolla on tunteiden säätely ongelmia.  Opettaja/kirjoittaja kertoo keinoja “selviytyä” tällaisen oppilaan kanssa. Luokanopettaja esimerkiksi sanoittaa oppilaan ajatuksia ja tunteita, jotta turhautuminen pystytään välttämään. Mielestämme blogipostaus on katseita avartava ja merkityksellinen esimerkiksi meille, jotka haluamme tulevaisuudessa kyseiseen ammattiin. On hienoa, että myös varjopuolista puhutaan ja tuodaan esille oma jaksaminen ja/tai väsymys. 

Kirjoittaja käyttää suoraa puhetyyliä, kärjistettyjä sanavalintoja sekä adjektiiveja, jotka tekevät tekstistä kuvailevan ja mielenkiintoisen. Lauserakenteet ovat melko lyhyitä ja ytimekkäitä. Kirjoittaja käyttää myös retorisia keinoja postauksessaan saadakseen lukijan huomion. Esimerkiksi metaforisia ilmauksia, kuten virkkeessä: “Maanantaina tein iskulyönnin, suurielkeisen, dramaattisen iskulyönnin, kun oppilaani huusi Veetä” (kirjoittaja vertasi tilanteita oppilaan kanssa lentopallon otteiden kautta). Keskustelua blogipostauksen pohjalta on melko vähän, joten ajattelemme kirjoittajan tekevän blogiaan vain itseään varten kuin päiväkirjaa. 

Koemme, että blogipostaus on uskottava, ammattimainen ja tieteellisistä faktoista rakentuva, koska kirjoittaja on kasvatustieteiden ammattilainen. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on yhden luokanopettajan näkemys työstään. 

Blogipostauksen keskeisenä väitteenä voidaan pitää koko postauksen viimeinen kysymys: “Miksi olen työpäivän jälkeen niin väsynyt?”, josta selviää työn vaativuus. Kirjoittaja ei käytä lähteitä tai viittaa tutkimustuloksiin, vaan kirjoittaa täysin omaa tekstiään. 

Lähteet: 
https://luokanopettajanarki.blogspot.com/2018/10/leikitaanko-peilia.html
https://www.google.com/search?rlz=1C1ZKTG_fiFI823FI823&tbm=isch&sa=1&ei=5bsQXMIvp7GuBIGyoOgE&q=tired+teacher&oq=tired+teacher&gs_l=img.3..0l2j0i30l8.19224.22297..22863...2.0..0.82.1039.15......1....1..gws-wiz-img.......35i39j0i67j0i19j0i5i30i19.lzLxUDouG7w#imgrc=wHFwEuSDcA8l7M:


Anni & Juulia

Me analysoimme blogia "Teekutsuilla". Saimme käsityksen, että teksti on hyvin asiantuntevaa.  Tässä populaarisessa blogitekstissä aiheena on ihmissuhteet, seksi, sinkkuelämä ja rakkauden etsiminen. Meidän näkökulmamme on tarkastella suhteen määrittelyä parisuhteesta katsottuna. Blogia kirjoittaa 26-vuotias sinkku Larissa Aleksandra, joka on seksuaalineuvoja sekä suomenkielen opiskelija. Hän kirjoittaa blogia lähinnä nuorille, nuorille aikuisille sekä aikuisille.

Blogissa meitä erityisesti kiinnosti kirjoittajan määrittely sinkkuudesta ja ylipäätään aiheet, joista hän kirjoittaa ovat mielenkiintoisia. Aiheet ovat mielenkiintoisia, koska olemme itse parikymppisiä, joten aiheet koskettavat läheisesti meidän elämäntilannetta. Kirjoittaja ajattelee joistain asioista hieman eri tavalla kuin me, mutta tässä postauksessa olemme yhtä mieltä hänen kanssaan, joten oli senkin takia mielenkiintoista tutustua tähän kirjoitukseen.

Teksti on kerrottu kokemusasiantuntijan näkökulmasta, joten tutkimustietoa tässä ei niinkään ole.
Kommentteja on suhteellisen vähän, mutta ne ovat kuitenkin yhtä mieltä kirjoittajan kanssa.

Tarkastelimme lähempää kirjoitusta nimeltä "Täytyykö suhde määritellä?". Kirjoituksessa Larissa käsittelee sitä, että täytyykö parisuhde määritellä vai voiko suhteessa vain olla ilman mitään luokituksia. Hän itse on sitä mieltä, että parisuhde täytyy ehdottomasti määritellä. Hän sanoo että "minä olen aina ollut sitä mieltä, että seurustelu on seurustelua vasta kun niin sovitaan kunnolla, enkä voi käsittää, miten joku suhde muka itsestään muuttuisi seurusteluksi."

Olemme samaa mieltä siitä, että suhde täytyy määritellä varsinkin tulevaisuuden kannalta. Kaikki käsittävät tapailuvaiheen eri tavalla; joillekin se voi olla vapaampaa, kun taas me ajattelemme sen niin, että jos toista on tapailtu enemmän niin se jo tarkoittaa sitä, että on kiinnostunut toisesta. Mielestämme jos tapailee yhtä ihmistä useammin niin se on jo merkki toiselle kiinnostumisesta, eikä silloin kuulu antaa samanlaisia "signaaleja" muille.

Kirjoittajan mielestä keskustelu on hyvä käydä heti alkuvaiheessa ennen kuin isoja tunteita kerkeää kehittyä ja mekin olemme siitä täysin samaa mieltä.

Tehnyt: Jonna, Essi ja Satu

Lähteet:

https://teekutsuilla.blogspot.com/search/label/sinkkuel%C3%A4m%C3%A4

Avohuollontuen pitää olla jokaisen lapsen ja perheen tarpeisiin räätälöityä (Jukka, Milja ja Emmi)

Sirkka Rousu on yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on yliopistososionomi, hallintotieteiden tohtori ja myös ammatillinen opettaja. Hän on työskennellyt monissa sosiaali-ja terveysalan ammateissa, muun muassa ehkäisevän lastensuojelun sosiaalityöntekijänä ja lastenkodin johtajana. Hän ollut mukana monissa sosiaalialan kehittämisohjelmissa ja -hankkeissa.

Käsittelemme tässä blogitekstissä Rousun Lastensuojelija blogia. Rousu käsittelee blogin nimen mukaisesti lastensuojelua sekä muita aiheisiin liittyviä näkökulmia, mm. hyvinvointipolitiikkaa. Blogin tavoitteena on avartaa ihmisten käsitystä lastensuojelusta erityisesti yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Blogin kohderyhmänä on vanhempi ikäryhmä, jotka ovat mahdollisesti osana lastensuojelua, ovat saaneet avohuoltoa, tai ovat muuten kiinnostuneita aiheesta.

Blogissa mielenkiintoista on se, että siinä käsitellään laajasti ajankohtaisia aiheita. Kirjoittajalta löytyy paljon omakohtaista kokemusta, joten asiantuntijuus näkyy tekstissä ja välittyy blogin aiheisiin. Blogissa kirjoitetaan lastensuojelutyöstä sekä siihen liittyvistä ilmiöistä monesta eri näkökulmasta. Blogissa keskitytään myös yhteiskunnallisiin uudistuksiin ja hankkeisiin alaan liittyen. Kirjoittaja on yhteiskunnallinen vaikuttaja, joten politiikka on läsnä monessa hänen blogiteksteissään. Blogi on tyyliltään asiantunteva ja ammatillinen. Teksti on kuitenkin ymmärrettävää ja helppolukuista, joten myös ei-ammattilaiset pystyvät sisäistään aiheen ongelmitta. Blogissa käydään paljon rakentavaa keskustelua eri aiheista monipuolisesti, kuten lastensuojelun ongelmista ja parantamisesta, sekä sosiaalialan opiskelusta. Blogiteksteihin kommentoivat yleensä alan ammattilaiset tai muuten aiheeseen perehtyneet. Kirjoituksissa käsitellään paljon uutta tutkimustietoa ja sitä konkretisoidaan lukijalle.

Rousu kertoo oman mielipiteensä siitä, miten avohuollon pitäisi olla mahdollista kaikille lapsiperheille. Esimerkkinä hän kertoo tapahtumasta, jossa kunta ei pysty auttamaan perhettä rahanpuutteen takia ja kunta ehdotti lapsen huostaanottoa. Perheellä pitää olla henkilökohtaiset ja hyvin suunnitellut avut. Rousu käyttää väitteenä lakia jonka mukaan hoidon pitää vastata perheen tarpeisiin, eikä avohuollon kuulu olla vain sellaista, mitä nyt vain sattuu olemaan saatavilla. Perhetyön käyttö on myös halvempaa kuin lapsen huostaanotto, ja sijoitus taas aiheuttaa lapsille mahdollisesti ikuisia traumoja, joita on vaikea lähteä hoitamaan. Hän käyttää tekstissään hyviä väitteitä ja tuo esille mieleenpainuvia ja vaikuttavia esimerkkejä. Teksti on hyvin asiallista ja vertauskuvallista, mutta se herättää silti lukijassa ärsytystä ja oikeudenhalua tekstin rajujen kertomusten vuoksi. Rousu ei käytä tekstissään ollenkaan lähteitä

Lähteet

http://lastensuojelija.blogspot.com/2012/11/avohuollon-tuen-pitaa-olla-jokaisen.html

http://lastensuojelija.blogspot.com/

Seniorit ja digitalisaatio (Paulus, Ellinooran ryhmä)

Viime vuosien aikana mediassa on ollut paljon esillä suurien ikäluokkien eläkeikään saapuminen sekä sen aiheuttamat haasteet. Tekniikan kehittyessä uusien digitaalisten ratkaisujen avulla voitaisiin esimerkiksi parantaa useita terveydenhuoltoon ja muuhun vanhusten hoivaan liittyviä, tänä päivänä kustannuksiltaan raskaita toimintamalleja. Näiden uusien digitaalisten palveluiden käyttöönotto ja omaksuminen on kuitenkin vanhuksille meitä ”diginatiiveja” haasteellisempaa. Äärimmäisissä tapauksissa uudesta toimintamallista saatavat hyödyt ovat jääneet saavuttamatta, kun “teknofobiasta” kärsivä vanhus ei uskalla hyödyntää esimerkiksi älypuhelimessa toimivaa sovellusta samalla tavalla, kuin monta vuotta nuorempi lapsenlapsi on suunnitellut. 

Joissain tapauksissa pelkästään älypuhelimen ostaminen ja käyttöönotto voi tuntua vanhuksesta ylitsepääsemättömältä haasteelta. Vastahan sitä opetteli kirjoittamaan tekstiviestejä vanhalla Nokian puhelimella. Nyt kaikki vanha pitäisi unohtaa ja omaksua uusi tapa viestiä erilaisten sovellusten ja kosketusnäyttöjen avustamana. Enter ry:n ylläpitämä Ikinörtti-blogi pyrkii ratkaisemaan tämän ongelman ja helpottamaan senioreiden arkea tietotekniikan parissa kirjoittamalla ajankohtaisista tietotekniikan teemoista helposti ymmärrettävässä muodossa.

Teknistä osaamista - vanhuksilta vanhuksille
 “Ikinörtti-blogissa ihmetellään tietotekniikkaa ja muutakin maailman menoa seniori-ikäisten vinkkelistä.” Näin todetaan Ikinörtti-blogin kuvauksessa. Kuvaus on tarkka, ottaen huomioon, kuka blogia lukee ja kuka sinne kirjoittaa. Blogi on suunnattu vanhuksille, jotka haluavat oppia lisää digitaalisesta teknologiasta. Blogin tarkoitus on esittää asiat yksinkertaisesti, niin että vanhuksetkin ymmärtävät käsiteltävät asiat.

Blogia julkaisee ENTER ry. Enter ry on Helsingissä toimiva ikäihmisten tietotekniikkayhdistys. Valtaosa blogin kirjoittajista on Enter ry:n toimijoita. Blogilla on myös silloin tällöin kirjoittajia, jotka eivät ole Enterin jäseniä. Kirjoittajat ovat teknisesti päteviä, mutta heillä ei välttämättä ole tieteellistä tai akateemista taustaa.

On mahtavaa, että jotkut teknisesti osaavat vanhukset kirjoittavat tietotekniikasta niin, että siitä hyötyvät myös muut saman ikäiset. Kuka olisikaan parempi ymmärtämään ikäihmisten ajattelutapaa, kuin ikäihminen itse. Monet tietotekniikkaan liittyvät käsitteet ovat hyvin abstrakteja ja siten vaikeasti ymmärrettäviä, jos niistä ei ole aikaisemmin kuullut. Ikinörtti-blogi selittää käsittelemänsä aiheet niin, että asiasta täysin tietämätönkin voi saada perusteellisen ymmärryksen.

Blogissa käytetty kieli on pääasiallisesti yksinkertaista ja puhekielistä. Kirjoituksissa ei pyritä liialliseen analyyttisyyteen, vaan nimenomaan pelkistetään asioita, jotta lukeminen olisi mahdollisimman mielekästä. Ajoittain blogin kieli on humoristista, jopa pakinanomaista. Välillä huumoriin pyrkiminen saattaa olla liiallista, jolloin itse asian hahmottaminen tekstistä vaikeutuu. Tämä on kuitenkin suhteellisen harvinaista ja pääasiallisesti tekstit pitäytyvät artikkelin aiheessa.

Blogissa kirjoitetaan aika paljon myös jokapäiväisistä kohderyhmää koskevista asioista, joissa teknologia ja tietotekniikka voivat olla avuksi. Tällaisia ovat muun muassa sosiaaliset verkot, terveys ja liikunta. Yhteydenpidon välineiksi ehdotetaan esimerkiksi sosiaalisia medioita ja verkkopuhelusovelluksia. Julkaisuissa esitellään myös älykelloja ja terveysrannekkeita ja niistä saatavia hyötyjä, mikä on omiaan edistämään senioreiden hyvinvointia. Joitakin digitaalisia tuotteita otetaan blogissa lähempään tarkasteluun ja verrataan keskenään. Tarkoituksena on antaa lukijoille osviittaa siitä, mitä ominaisuuksia ja sovelluksia kussakin laitteessa on sekä mikä laite heille sopisi parhaiten.

Ikinörtissä ei informoida lukijoita uusimmista tutkimuksista tai teknologisista saavutuksista yhtä tiheään tahtiin kuin joissain tiedekeskeisissä blogeissa. Julkaisut voivat hyvinkin käsitellä jo pari vuotta vanhaa teknologiaa tai tekniikkaa, josta ei vielä aiemmin ole blogissa kirjoitettu. Blogi painottaa siis sitä, mikä on lukijoille hyödyllisintä.

Ikinörtin kommenttiosiot ovat kaikille avoimia, mutta eivät kovin aktiivisia. Silloin tällöin joku esittää tarkentavan kysymyksen tai toteaa itse kohdanneensa ongelman, jota julkaisu käsittelee. Vaikka kommenttiosiota ei käytetä paljoa, voi se edelleen toimia pienimuotoisena teknisenä tukena blogin lukijoille.

Eräs kiinnostava kirjoitus on nimeltään ”Kyberturvallisuus on näiden päivien sana”. Kirjoitus on julkaistu huhtikuussa 2017. Markku Ukonaho käsittelee tekstissä kyberturvallisuutta ja tietojen urkintaa paitsi rikollisten myös viranomaisten toimesta. Ukonaho toteaa, että nettirikollisista johtuvien ongelmien määrä on kasvanut ajan myötä ja vaikuttaisi kasvavan edelleen. Hän kuitenkin lohduttaa lukijoitaan kertomalla, että viranomaiset ovat valppaina. Ukonaho kertoo myös hankaloittavansa itseensä kohdistuvaa rikollista urkintaa muun muassa päivittämällä tietosuojansa ja pitämällä salasanansa turvassa. Hän ei varsinaisesti käytä tekstissä lähteitä, mutta ohjaa lukijat muun muassa Ylen ja Turvallisuuskomitean sivuille lisälukemista varten. Viranomaisten harjoittamasta tiedustelusta hän ei ole huolissaan, vaan pitää sitä jo tavanomaisena ilmiönä ja jopa toivottavana. Ukonahon mukaan on hyvä asia, että viranomaisille annetaan kaikki mahdolliset työkalut terroristien ja muiden rikollisten pysäyttämiseen mahdollisesti jo ennen kuin rikos ehtii tapahtua. Toinen syy, miksi hän ei ole huolissaan valtion tiedustelusta on se, että hän pitää itseään rehellisenä kansalaisena, jonka viestit eivät ole valtion kannalta kiinnostavia. Tässä kohdassa kirjoitus on ehkä hieman naiivi. Mikäli henkilöstä kerätään jotain tietoa, se voi joutua myöhemmin rikollisten käsiin tai sitä voidaan käyttää väärin, vaikka se olisi kerätty viranomaisten toimesta. Tästä syystä Ukonahon tulisi muistuttaa lukijoitaan seuraamaan lainsäädäntöä kyberturvallisuuteen liittyen, jotta he tietäisivät, mitkä heidän viesteistään ja tiedoistaan saattavat olla uhattuina.

Ikinörtti on näppärä blogi, josta voi olla vanhuksille suurta hyötyä. Lukijoiden ei kuitenkaan tulisi turvautua siihen ainoana tiedonlähteenään, koska blogin kirjoittajat voivat tehdä virheitä, ja blogissa on vain rajallinen määrä tietoa saatavilla. Siksi onkin hyvä että, Ikinörtissä on paljon linkkejä muille sivustoille, joissa nettiasioita käsitellään.

Sylin tärkeys (Sanni & Lotta)

Päiväkodin johtaja, kasvatustieteen jatko-opiskelija, Elina Weckström kirjoittaa blogitekstissään “Sylin salaisuus” (Lapsinäkökulma-blogi, 2017) syliin ottamisen tärkeydestä ja rajaamisesta päiväkodissa. Hän pohtii asiaa neljän seuraavan perustelun näkökulmasta, jotka ilmenevät eri toimintaympäristöissä lähes samanlaisina.

Ensimmäisenä väittämänä Weckström pitää ajatusta, jonka mukaan päiväkodin lapsia ei pidetä sylissä tasavertaisesti, sillä siihen ei ole työntekijöillä riittävästi aikaa. Hänen mukaansa lasten kanssa tulisi olla tasavertainen, mutta myös oikeudenmukainen suhteessa siihen, miten paljon lapsi itse kokee tarvitsevansa fyysistä läheisyyttä sylin kautta.

Seuraavassa yleisesti tunnetussa näkökulmassa väitetään, että lapsia ei oteta tarpeeksi syliin, sillä siihen ei ole olemassa tarpeeksi resursseja. Weckström kuitenkin suhtautuu väitteeseen kriittisesti ja on asiasta eri mieltä. Hänen mukaansa avoimen ja luotettavan sylin on oltava se, joka on ja pysyy, vaikka kaikki muu päiväkodissa muuttuisi -tai vaikka kaikki resurssit olisivat käytetty.

Yhden väitteen mukaan lapsia ei pidetä nykyään tarpeeksi sylissä, sillä Weckströmin mukaan lapsista halutaan kasvattaa itsenäisiä ja pärjääviä yksilöitä. Syli on kuitenkin lapselle hyvä ja turvallinen paikka olla ja Weckströmin mielestä heille pitäisi tarjota mahdollisuus päästä syliin silloin, kun he sitä tarvitsevat. Hänen mukaansa on myös tärkeää olla vastavuoroinen ja antaa lapsille mahdollisuuksia tulla syliin tai jättää tulematta.

Weckströmin yksi uskomus on, että lapsia ei oteta syliin, sillä heidän ajatellaan hakevan sillä vain huomiota. Aikuinen päättää, koska syliin on mahdollista päästä, ja usein se täytyy ansaita omalla käytöksellä. Lapsille on kuitenkin luontaista suuntautua ihmisiin, jos he eivät muuten tule kuulluiksi ja se voi usein johtaa toisten kiusaamiseen ja kitisemiseen.

Meidän mielestämme, syli on tärkeä osa lapsen emotionaalista kehitystä ja luo luottamusta lapsen ja hoitajan välille. Kuten Weckströmkin kertoi, sylissäpitoa ei saisi liittää tiettyyn aikaan tai resursseihin, vaan jokaisen lapsen henkilökohtaiset tarpeet tulisi huomioda ja syli olla aina avoin lapsille. Itse työskennellessämme päiväkodissa huomasimme että, ajan antaminen lapsille riippui paljon työntekijästä ja hänen muiden työtehtävien määrästä. Kaikilla kuitenkin vaikutti olevan halu antaa lapsille huomiota ja tarjota heille syliä.

Ajattelemme, että juuri riittävä sylissä pitäminen rohkaisee lapsia itsenäistymään ja kokeilemaan asioita itse, kun he tietävät, että epäonnistuessaan syliin voi aina palata. Emme myöskään tue täysin ajatusta, jonka mukaan lasten täytyisi ansaita käytöksellään pääsy syliin, koska usein juuri ne lapset, jotka käyttäytyvät huonoimmin ja “vähiten” ansaitsevat paikan sylissä, ovat niitä, jotka syliä eniten tarvitsevat. Oman kokemuksemme mukaan, vilkkaimpiin ja haastaviin lapsiin saa parhaiten kontaktin ja luottamussuhteen silloin, kun heidät ottaa syliin, antaa heille aikaa ja on oikeasti läsnä.

Lähteet: https://lapsinakokulma.wordpress.com/

Kuva:https://www.google.fi/search?hl=fi&biw=1280&bih=594&tbm=isch&sa=1&ei=i1ftW8XYAc-LmgWrsY3gAg&q=lap+hug+kids#imgrc=oADVadfwdnDV6M:

Peruskoulumaailman pyörteissä (Linda ja Samppa, Ellinooran ryhmä)

Oppilaiden moninaisuus on asia, joka puhuttaa ja kiinnostaa varmasti monia opetusalan ihmisiä. Tulevina aineenopettajina löysimme meitä kiinnostavan tieteellisen blogin nimeltä Peruskoulupesula. Blogintekijä mainitsee bloginsa tavoitteeksi tutkimuksen sekä kokemuksen kautta muovautuneiden näkökulmien esille tuomisen. Blogissa puidaan ja käydään keskustelua koulutukseen liittyvistä ajankohtaisista asioista ja sen kohderyhmänä toimivat ensisijaisesti nykyiset ja tulevat opettajat ja kenties opetuksen tutkimuksesta tai muuten peruskoulun ilmiöistä kiinnostuneet. Toinen blogin pääkirjoittajista on kokenut opettaja Laura Tuohilampi, joka nykyään toimii matematiikan yliopistonopettajana Jyväskylän yliopistossa. Tuohilampi ottaa tekstissään “Onko oppiminen kivaa silloin kun opettaminen on kivaa?” (julkaistu blogissa 5.9.2014) kantaa siihen, että koulumaailman rakenteet eivät suosi erilaisia oppijoita, etenkin niitä, joilla voi olla oppimisvaikeuksia.

Tuohilampi ottaakin tässä mielipidetekstissä kärkevään sävyyn kantaa siihen, että myös opettajien on tehtävä töitä muuttaakseen luokassa olevaa dynamiikkaa kaikille oppijoille suotuisaksi ja kohdattava todellisuus siitä, että opettajan työ ei ole aina helppoa. Oppilaat, joilla on vaikeuksia sopeutua koulumaailmaan kohtaavat jatkuvasti ongelmia siksi, että he eivät sovi perinteisen koulumaailman heille asettamaan muottiin. Kaikki oppilaat eivät yksinkertaisesti voi olla mallioppilaita ja vaarana on juuri näiden nuorten motivaation heikkeneminen. Tuohilampi painottaa myös tärkeimpänä asiana sitä, että hankalampien opiskelijoiden oikeat kyvyt ja mielenkiinnonkohteet jäävät huomaamatta.

Blogiteksti on vuodelta 2014, mutta siinä käsitellyt asiat koskien esimerkiksi oppimisympäristöjä toteutuvat osittain uudessa opetussuunnitelmassa ja sen perusteissa vuodelta 2016. Opetussuunnitelman yhtenä tavoitteena painotetaankin monipuolisia oppimisympäristöjä nojaten oppilaiden tarpeisiin. Tuohilampi nimittäin käsittelee myös oppimisympäristön, eli yleensä luokkahuoneen, fyysisten muutosten tuomaa positiivista vaikutusta luokkahuoneeseen ja opiskelijoihin.

https://pixabay.com/en/teaching-classroom-teacher-311356/

Kun luokkahuoneessa on vaihdettu järjestys pois vanhanaikaisesta asetelmasta, oppilaat ovat toisenlaisessa asemassa. Vanhanaikaisella asetelmalla voidaan tarkoittaa esimerkiksi perinteistä opettajan johtamaa tuntia luokan etuosassa, ja/tai tiukkaan määrättyä pulpetti -ja istumajärjestystä, jossa oppilaat istuvat paikoillaan passiivisina tiedon vastaanottajina. Kun fyysiset asetelmat rikotaan, oppilaiden asema muuttuu aktiivisemmaksi. Opettajan tehtävä onkin toimia enemmän ohjaajana, kuin määräävänä auktoriteettina. Tämä lisää oppilaslähtöistä opiskelua ja antaa oppilaille lisää omaa vastuuta.

Koko suomalainen kouluinstituutio on ollut ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa haasteiden edessä, kun uusia oppimis -ja opettamistapoja sekä tekniikoita kokeillaan ja otetaan käyttöön. Erilaisia oppijoita ja opettajia on todella paljon ja lienee selvää, että se mikä on toiselle paras oppimis -tai opettamistapa, ei välttämättä toiselle sovi lainkaan. Tasapainon löytäminen oppilaskeskeisen ja opettajakeskeisen opetustavan välillä voi olla hyvinkin hankalaa, joskin ei mahdotonta. Tärkeä pointti jonka Tuohilampi nostaa esiin blogikirjoituksessaan on se, että opettamisen ei aina ole helppoa ja mukavaa ja eteenpäin tulisi kulkea juuri oppilaiden tavoitteet edellä.

Tuohilampi käyttää lähteinään hyvin paljon erilaisia blogeja tai mielipidetekstejä, jotka omalla tavallaan sopivat tekstilajiin ja kannanottamiseen. Tässä kohtaa olemme samaa mieltä Tuohilammen kanssa siitä, että oppilaslähtöisyys sekä perinteisten asetelmien rikkominen luokkahuoneessa voisi hyvinkin tuottaa positiivisia tuloksia oppimiseen. Lisäksi Tuohilammen ajatukset edustavat nykypäivän ajatuksia opetuksessa ja opettajien toimijuudesta luokkahuoneessa. Hänen omiin kokemuksiinsa pohjautuvat tulkinnat tuntuvat myös asiantuntevilta, vaikka niissä ei varsinaisia lähteitä olekaan.

Kiistellyt kookokset (Helena Koivista ja Noora Risku, Ellinooran ryhmä)

Terveydestä ja ruokavaliosta käydään tällä hetkellä kiivasta keskustelua. Niistä tiedetään paljon ja koko ajan tulee uutta tietoa. Toisaalta näistä aiheista löytyy myös paljon mutuilua ja perättömiä väitteitä.

Näihin aiheisiin pureutuu Terveysklubi blogissaan erikoislääkäri Antti Heikkilä. Hän kritisoi vahvasti perinteisiä ravitsemussuosituksia ja tuo uusia näkökulmia esiin keskusteluun. Heikkilän blogissa käsitellään terveyteen liittyviä aiheita monipuolisesti, jopa niin monipuolisesti, että osa aiheista on enemmän yhteiskuntaan kuin terveyteen liittyviä. Heikkilällä on paljon varsin kärkkäitä mielipiteitä, jotka käyvät teksteistä selkeästi ilmi. Tekstit ovat paikoin provokatiivisia, mikä toimii tehokkaasti tyylikeinona. Tekstien kärkäs sävy yhdistettynä Heikkilän kriittiseen asenteeseen yleisiä ravitsemussuosituksia kohtaan ovat tehneet hänestä kiistellyn hahmon alallaan.

Heikkilän lääkäritausta näkyy nimenomaan ruokavaliota koskevissa kirjoituksissa, joissa hän on käyttänyt monipuolisesti tutkimuksia lähteinä ja tiivistää niiden tuloksia osaksi kirjoitustaan. Lisäksi joukossa on havainnollistavia kuvia sekä paljon pohjatietoa, joka on avattu lukijalle selkeään muotoon.

Useisiin ruokavaliotutkimuksiin liittyy paljon epävarmuutta. Tutkimusmenetelmät saattavat olla puutteellisia ja mitata vääriä asioita. Lisäksi eri tutkimukset eivät ole välttämättä verrannollisia keskenään. Tätä puolta ravitsemustutkimuksista ei tuoda Heikkilän blogissa selkeästi esiin. Blogista puuttuu tutkimustulosten objektiivinen arviointi, mikä syö sen tieteellistä uskottavuutta.

Heikkilä kritisoi blogissaan paljon kollegoitaan ja esimerkiksi Helsingin Sanomia. Terve kritiikki on aina hyväksi, mutta samojen nimien esiin nostaminen useaan otteeseen luo helposti harhaluuloisen vaikutelman.

pixapay/Creative Commons 

Heikkilä nostaa blogissaan muutamia itselleen tärkeitä aiheita esiin toistuvasti. Yksi näistä aiheista on kookosrasva, joka tunnetaan myös nimellä kookosöljy (Kookosrasvan terveellisyydestä, julkaistu 23.12.2016) Heikkilä on vakuuttunut kookosrasvan terveyshyödyistä ja tukee väitettään lukuisilla tutkimuksilla sekä potilaidensa kokemuksilla, vaikka kookosöljy koostuu pääasiallisesti tyydyttyneistä rasvoista, eikä siinä ole ihmiselle tärkeitä omega-3-  ja omega-6-rasvahappoja. Toisaalta on viitteitä siitä, että kookosöljy nostaisi hyvänä pidettyä HDL-kolesterolia, mikä on saanut monet terveysblogit hehkuttamaan kookosrasvaa.

Heikkilä poimii blogissaan rusinat pullasta ja jättää tieteelliset menettelytavat taka-alalle, mikä näkyy vahvasti myös kookosrasvaa käsittelevässä tekstissä. Toisaalta kyseenalaistaminen on aina tervetullutta - ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Heikkilän tekstit eivät läpäise tieteellisen kirjoituksen kriteerejä, mutta ne voivat toimia tärkeiden keskusteluiden avaajina.