Missä menee manipuloinnin ja viestinnän raja? (Piia ja Sofia)

Otimme tarkastelun kohteeksi Viesti ry:n, eli viestinnän ja tiedotusalan asiantuntijoiden ammattijärjestön ylläpitämän blogin. Blogissa nousevat esiin viestinnän ammattilaisille kohdistetut asiat sekä viestinnän aloilla huomioidut epäkohdat. Blogissa tarjotaan vinkkejä, miten toimia parempana viestijänä. 

Kuva 1

Blogin aiheissa käsitellään muun muassa digitalisoitumista, globalisaatiota ja johtamista. Blogiteksteissä puututaan myös palkkaukseen, sananvapauteen ja sosiaaliseen mediaan. Vastuu sekä eettisyys korostuvat myös vahvasti. Blogissa erityisen kiinnostavaa on sen näkökulmat, joissa pyrittiin herättämään ihmisten ymmärrys oman medialukutaidon sekä lähdekriittisyyden kehittämisen tärkeydestä.   

Blogia kirjoittavat suurimmalta osin Viesti ry:n hallitukseen kuuluvat jäsenet, jotka toimivat muun muassa viestintäkonsultteina, tiedottajina ja viestintäkoordinaattoreina. 

Blogiteksteistä ei ole käyty ollenkaan keskustelua, vaikka tekstien alle saisi jättää kommentteja. Tämä on hieman omituista, ja se voisi kertoa siitä, ettei blogia lueta kovin ahkerasti. Blogi ei ole myöskään kovin julkinen, ja se on tarkoitettu tietylle lukijakunnalle, joten kommentointi on siksi vähäistä.

Kieli on jossain määrin ammattimaista, mutta samalla myös aika räväkkää. Esimerkiksi jotkin blogitekstien otsikot on tehty erittäin houkutteleviksi: “Antakaa kusitolpallekin mahdollisuus”. Kovin tieteelliseltä kieli ei siis vaikuta. Yleisesti ottaen tekstit ovat selkeitä ja sellaisia, että niitä on mahdollista myös amatöörien ymmärtää. Suhde tieteeseen on mielestämme kuitenkin aika positiivinen. Asioihin suhtaudutaan vakavasti, mutta niitä on käsitelty positiivisesti sekä niin, että asioissa tuodaan julki faktoja, jotka liittyvät viestintään, erityisesti siihen miten viestintä eroaa propagandasta. Tekstilajeiltaan kirjoitukset ovat hieman kolumnimaisia. 

Valitsimme lähitarkasteluun blogitekstin: “Viestinnän osaaminen ei ole manipulointia”. Tekstin keskeinen väite on saada ihmiset ymmärtämään, että viestinnälliset taidot eivät ole manipulointia. Tärkeintä on pitää mielessä se, ettei sekoita propagandaa ja manipulointia viestintään. 

Kirjoittaja kertoo heti alussa saaneensa inspiraationsa Helsingin Sanomien jutusta, jossa käsiteltiin sitä miten eri henkilöitä tituleerataan viestinnän ammattilaisiksi heidän käymänsä keskustelun pohjalta sosiaalisessa mediassa. Tekstissä esiintyy myös luotettavia lähteitä, joilla kirjoittaja luo uskottavuutta tekstilleen. 

Hyvää tekstissä on, että se on todella ytimekäs, ja se muodostuu vain asian ympärille, eikä sitä ole täytetty turhilla tiedoilla. Tekstissä on myös hyvin eroteltu se, mitä kaikkea kuuluu hyvälle viestinnän ammattilaiselle. Huonoa tekstissä on se, että fontti on todella pientä sekä kirjoittaja jää kasvottomaksi. 

Ajatuksena heräsi juurikin tuo, että kuinka lähellä viestintä ja propaganda ovat toisiaan. Tällöin tulee osata ottaa huomioon henkilöt, jotka tekstiä lukevat. Tekstiä tulee muokata niin, että viestinnän erikoiskieli tulee julki, jolloin ei synny erehdyksiä. Muuten teksti on hyvin ammattimainen ja sellainen, mikä herättää jokaisen ymmärtämään sen mihin on tärkeä kiinnittää viestinnässä huomiota.

Kuva 2

Kuva 1: https://www.viesti.fi

Kuva 2: https://consultationmanager.com/communication-are-you-getting-the-most-out-of-it/

Blogi: https://www.viesti.fi/viestinnan-osaaminen-ei-ole-manipulointia/

Avoimen väylän kautta Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan vaka-opeksi (Mirella M. ja Virpi P.)

Varhaiskasvatuksen yliopisto-opettaja ja TRY-hankkeen kasvatusalan koordinaattori Nina Heiskanen kirjoittaa blogitekstissään ”On oltava suuri sydän, jotta voi opettaa pieniä mieliä” varhaiskasvatuksesta alana ja koulutusvaihtoehtona. Esittelemme tässä blogissa avoimen väylän koulutusmahdollisuutta Itä-Suomen yliopistossa, joka alkaa ensi vuonna 2020 ja joka pohjautuu Nina Heiskasen blogikirjoitukseen. Vertailemme blogissamme omaa koulutuspolkuamme Jyväskylän yliopistossa suhteessa tähän uuteen koulutusväylään Itä-Suomen yliopistossa. Vertailemme muun muassa, mitä eroa on näiden yliopistojen hakukriteereissä. Etsimme toisaalta myös yhtäläisyyksiä koulutusväylien kesken. Yksi yhtäläinen tavoite on, että opiskelija voi opiskella varhaiskasvatuksen opettajaksi joustavammin ja omaan elämäntilanteeseen paremmin sopeuttaen. Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen lisäksi avoimen väylän kautta valitut voivat opiskella vaka-opettajaksi tällä hetkellä myös Tampereen yliopistossa.

Itä-Suomen yliopistossa hakuvaatimuksena on avoimen väylän kautta hakeville joko avoimessa yliopistossa tai muutoin yliopistossa erillisenä suoritetut kasvatustieteelliset perusopinnot tai erityispedagogiikan perusopinnot 25 op tai psykologian perusopinnot 25 op. Puolestaan Jyväskylän yliopistossa hakukriteereinä on varhaiskasvatustieteen tai kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot 25 op ja varhaiskasvatustieteen tai kasvatustieteen tai kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen aineopinnot 35 op. Lisäksi aineopintoihin tulee sisältyä, tai niiden lisäksi on oltava suoritettuna proseminaari. Hakuvaatimukset näiden kahden yliopiston välillä ovat merkittävät, sillä Itä-Suomen yliopistoon hakiessa 25 op:n kasvatustieteelliset, erityispedagogiikan tai psykologian perusopinnot riittävät. Jyväskylän yliopisto edellyttää 60 opintopisteen kokonaisuuden suoritusta. Mihin yliopistot näillä hakuvaatimuksilla sitten pyrkivät? Onko tarkoituksena saada nopeasti uusia valmistuneita vaka-opettajia (Jyväskylän yliopisto) vai kenties antaa laajemmalle hakijakunnalle mahdollisuus opiskella vaka-opettajiksi (Itä-Suomen yliopisto)? Tässä olisi hyvä tutkimuksen aihe, vaikka meille jo vaka-opettajaksi opiskeleville.

Heiskanen kirjoittaa blogitekstissään, että varhaiskasvatus alana tarjoaa kokonaisvaltaisesti oppimisen, kehittymisen, hoivan ja hyvinvoinnin alati kiinnostavat ja moniosaiset ilmiöt. Alan tiede ja tutkimus tuovat käytännön opetus- ja kasvatustyöhön elintärkeän kriittisen ja teoreettisen lähestymistavan. Lisäksi opettajan ammattimaisuus ja pedagogiikan laatu rakentuvat eheyttävän pedagogiikan ja oppimisen eri tapojen osaamisesta. Heiskanen jatkaa, että se rakentuu myös vahvasta ammatillisesta arvopohjasta ja vuorovaikutusosaamisesta sekä käytännön kehittämisnäkökulmasta ja lapsen kehityksen asiantuntijuudesta. Olemme käsittäneet opintojen myötä, että varhaiskasvatusalalla on monia haasteita ja, että se tarjoaa vastuullisia työtehtäviä. Meidän tulevien varhaiskasvatuksen ammattilaisten tulisi vastata näihin asioihin. Näistä huolimatta työn ei tarvitse olla tavanomaista tai ikävää, vaan kuten Heiskanenkin sanoo varhaiskasvatustyö voi olla täynnä ihmettelyä, tutkimisen iloa ja leikin ja liikunnan riemua. Tämä kaikki voidaan kiteyttää pedagogiseen suunnitelmallisuuteen, jota me näissä opinnoissa opiskelemme.

Näkökulma nuorten mielenterveysongelmiin (Joni & Sebastian, Miian ryhmä)

Kelan tutkimusblogi on kansaneläkelaitoksen ylläpitämä blogi, 
joka julkaisee pääasiassa kansan hyvinvointiin liittyviä tutkimuksia. 
Aiheina ovat usein muun muassa kansan terveys, taloudellinen toimeentulo sekä työelämä. 
Blogissa julkaistaan tutkimusten tulokset hyvin yksinkertaisesti kirjoitettuna, 
mikä mahdollistaa sen, että lähes kuka vain pystyy lukemaan ja ymmärtämään tutkimusblogin julkaisuja. 
Blogi ei siis ole suunnattu vain sosiaali- ja terveyspolitiikkaan tai muuhun
yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen perehtyneille henkilöille, vaan se on suunnattu kaikille, 
jotka ovat kiinnostuneita kyseisistä aiheista.

Blogin julkaisut on siis haluttu pitää yksinkertaisina ja selkeinä, 
minkä vuoksi tutkimuksia ja niihin liittyviä metodeja ei ole selitetty kovinkaan tarkasti. 
Tämän takia välillä ei saa selvää, mistä julkaisuissa olevat tiedot tai luvut on saatu. 
Julkaisut eivät siis tunnu kovin tieteellisesti kirjoitetuilta, 
mutta mikäli aiheisiin haluaa perehtyä paremmin, osassa julkaisuista on tarjottu lisälukemistoa.

Lähempään tarkasteluun valitsimme “Nuorten "normaali paine johtuu yhteiskunnasta” nimisen julkaisun. 
Kyseinen julkaisu on Tuula Helneen kirjoittama. Kelan tutkimusblogilla on tosiaan useita kirjoittajia, 
Helne on näistä yksi. Hän on suorittanut maisterin tutkinnon sosiaalipolitiikassa ja hänen erityisasiantuntemukseen 
lukeutuvat kestävä hyvinvointi sekä kestävä kehitys.

Helne tuo kirjoituksessaan esiin erilaisen näkökulman nuorten mielenterveysongelmiin. 
Tätä näkökulmaa olisi mielestämme syytä tarkastella lähemmin. 
Helne perustelee näkemystään hyvin käyttämällä perusteluinaan 
luotettavia akateemisia puheenvuoroja ja tutkimuksia. 
Voisimmeko ajatella laajemminkin Helneen esiin nostamalla tavalla? 
Voisiko Helneen tekemissä huomioissa olla ainakin osittainen apu nuorille, 
jotka painivat vaikeiden asioiden kanssa?

Helneen kirjoitus ainakin herättää ajattelemaan. 
Vaikuttaisikin siltä, että Helneen yksi tarkoitus onkin ollut herättää ajatuksia 
ja yhteiskunnallista keskustelua aiheen tiimoilta. Helne näke ongelmana sen, 
että nykyään nuorten mielenterveysongelmat ovat ylimedikalisoituja
ja erilaisia diagnooseja tehdään liian nopeasti. 
Helne kysyykin esimerkiksi kysymyksiä, kuten: 
“Voisivatko ongelmat selittyä sillä, että normaali, 
elämään kuuluva suru on patologisoitu depressiiviseksi häiriöksi?” 
ja “Onko elämän väistämättömät vastoinkäymiset ylimedikalisoitu?”

Helneen huomiot herättivät ainakin meidät ajattelemaan. 
Onko nykyään vallalla tapa, jossa jokainen pienikin murhe,
 ja siitä johtuva alakulo, tarvitsee diagnoosin? 
Elämään kuuluu suru, ja se ei aina tarkoita diagnosoitavaa häiriötä. 
Helneen tarkoitus ei varmastikaan ole vähätellä mielenterveysongelmia, 
vaan ennemminkin huomauttaa tarpeesta diagnosoida kaikkea, 
ja siitä kuinka tällä voi olla leimaava vaikutus. 
Meidän näkökulmastamme olisi hyvä muistaa, 
että on ihan fine olla välillä alakuloinen ja surullinen. 
Alakuloisuuteen, ja esimerkiksi masennukseen, liittyy usein häpeän tunnetta, 
jota ei tarvitsisi tuntea.

Sitten kirjoituksen varsinaiseen hedelmään. 
Tämä liiallinen diagnosointi ja ylimedikalisointi taasen johtaa siihen, 
että huomio ei kiinnity ongelmien syntyperään. 
Helne esittääkin, että ongelmat olisivat enemmänkin yhteiskuntarakenteissa 
kuin nuorissa itsessään. Toisin sanoen Helne osoittaa syyttävän sormensa nykyisen “suoritusyhteiskunnan” suuntaan. 
Nuoret ovat jatkuvasti paineen alla. Nuorilta odotetaan, ja nuoret odottavat itseltään, jatkuvasti “hyviä suorituksia”. 
Tämä näkyy laajalti myös opiskelijoiden elämässä. 
Helne lainaa kirjoituksessaan Trine Wulf-Andersenia Roskilden yliopistosta, 
jonka mukaan opiskeluun ja opiskelijoihin liitetään mielikuvia kuten “vahva, pätevä, itsenäinen, ja työnantajia houkutteleva”.

Itse opiskelijoina pystymme samaistumaan odotuksiin, joita opiskelijoihin kohdistuu. 
Opiskelijan on helppo omaksua nämä odotukset ja peilata niitä itseensä. 
Eivätkä nämä odotukset ja niistä syntyvät paineet rajoitu pelkästään opiskelijoihin, 
vaan luonnollisesti nämä koskevat nuoria yleisesti. Elämme yhteiskunnassa, jossa menestyminen on kokoajan esillä. 
Kuten Helne esittää:  “uusliberalismin hengen mukaisesti yksilöt vastaavat itse onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan”. 
Päänsisäinen ääni kysenalaistaa omaa osaamista: 
“Olenko tarpeeksi hyvä?”. Liian usein nuoret jäävät paineiden ja odotusten kanssa yksin.

Helneen näkökulma tarjoaa erilaisen, joskin paikoin kärjistetyn, 
ratkaisutavan nuorten mielenterveysongelmiin. 
Vaikka emme hyväksyisi Helneen tarjoamia ratkaisuja täysin, 
niin ehkä voisimme ottaa niistä opiksi. Syyttävän sormen ei tarvitse osoittaa nuoriin, 
ehkäpä voimme kääntää katseemme, ainakin osittain, yhteiskuntaan.

Voisiko nuorten ongelmia ratkoa muutoin kuin lääkkeillä?

Linkki Helneen kirjoitukseen: https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/5065 
Linkki kuvaan: https://unsplash.com/photos/nss2eRzQwgw

Tilastot ja brändi (Heikki & Kasper, Miian ryhmä)

Seuratuksi blogiksi valikoitui Taloustutkimuksen blogipalvelu, jossa on useita blogin pitäjiä. Blogitekstit julkaistaan kauppalehden blogialustalla, mutta taloustutkimus on koostanut omalle sivulleen Taloustutkimus Oy:n edustajien kirjoituksia. Blogiteksteissä käsitellään pääasiassa yrityksen markkinointia ja johtamista sekä kuluttajan että yrityksen näkökulmasta. Jotkin blogikirjoitukset ottavat mukaan myös poliittisen ja yhteiskunnallisen näkökulman. Kirjoituksissa tarkastellaan paljolti yritysystävällisyyttä Suomessa, mutta jokunen teksti löytyy  myös liittyen vihreyteen ja vastuullisuuteen. 

Blogiteksteistä tulee vaikutelma, että ne on suunnattu ensisijaisesti yrittäjille ja business-orientoituneille kuluttajille ja toki kaikille aiheesta kiinnostuneille. Aktiivisesti kiinnostuneita aiheen ympärillä näyttäisi olevan jonkin verran kommentoinnin perusteella. Blogin kommentointi ei ole kovin runsasta. Eniten kommentointia näyttäisi herättävän hallituspolitiikka ja ilmastonmuutokseen liittyvät tekstit. 

Tarkasteltavana blogitekstinä on taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Kari Roosen teksti "Oletko apina?". Teksti käsittelee brändäämistä yrityksen näkökulmasta. Tyyli on hieman provosoiva ja herättelevä. Roose on valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulusta, joka on nykyisin osa Aalto-yliopistoa. Suhde yliopistoon näyttäisi lähtevän brändi- ja tutkimustilastonäkökulmasta.

Roosen blogikirjoitus käsittelee brändin tunnettuutta ja sen mittaamista. Roosen mukaan brändin tunnettuus kuluttajamarkkinoilla on äärimmäisen tärkeää. Kuitenkaan brändin tunnettuus ei johda suoraan ostopäätökseen, mutta kuten Roose toteaa:

“Jos et tunne brändiä, et keskustele siitä, et hae siitä tietoa, et etsi sitä verkkokaupoista, et reagoi siihen myymälöissä, et ehkä halua ottaa ostamisen riskiä, et tunne vetoa sen arvomaailmaan, etkä ainakaan tunne brändirakkauden herättämiä emootioita.”

Tunnettuuden mittaaminen on kuitenkin haastavaa. Roose listaakin kirjoituksessaan tyypillisimpiä, omasta mielestään epäpäteviä tapoja mitata tunnettuutta. Näihin kuuluu muun muassa nettisivujen kävijämäärän seuranta, Google-hakujen volyymit sekä mediaseurannalla. Roose kuitenkin toteaa, että ainoa tapa saada luotettavaa ja vertailukelpoista dataa brändinsä tunnettuudesta on tehdä halutusta kohderyhmästä satunnaisotoksella kyselytutkimus. 

Kuitenkin brändin tunnettuuskin kantaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Vaikka Taloustutkimuksen tunnettuus kohderyhmässä olikin huimat 98%, ei tarjooman tai tuotekategorioiden tunnettuudet olleet lähelläkään tätä lukua. Tästä Roose näppärästi toteaakin, että “ kaikki tuntevat apinan, mutta eivät tiedä mitä apina tekee.” Jos totta puhutaan, otsikon apinametafora tuntuu hieman irralliselta ja väkinäiseltä tekstin alkupuolella, mutta tämä uudelleenmuotoiltu vertaus sopii tilanteeseen huomattavasti luontevammin.

Roosen kirjoituksesta näkyy pitkä historia kauppatieteiden parissa. Hänen kritiikkinsä trendikästä data-analytiikkaa kohtaan kertoo hänen osaamiseestaan. Hän ei lähde trendikkäisiin villityksiin mukaan vain niiden suosion takia, vaan peräänkuuluttaa validoitua tilastollista tutkimusta bränditietoisuudesta. Brändin tunnettuutta kun on hyvin hankala määritellä ja arvioida, on varsin hyvä että Roose tarjoaa yritysjohdon edustajille toimivaksi todettuja menetelmiä brändimarkkinoinnin tueksi. Teksti ei tietenkään ole mikään opaskirja markkinointitutkimuksen tekijöille, mutta se toimii varsin hyvin herättelevänä ravistuksena markkinointijohdolle, joka arpoo taas viidettätoista online-data-analytics -ostoa käyttökelpoisen asiakasdatan toivossa.

Kirjoituksen viesti on selvä: tilastotiedettä opiskelemalla tai tilastoihin ahkerasti perehtymällä pääsee pitkälle. Ihmisten tunteminen antaa varmasti kilpailuedun markkinoilla toimimiseen. Nykyisin yhä useampi on tarkkana oman yksityisyytensä suhteen asioidessaan verkossa, jossa erilaisten tuotteiden hankinta tapahtuu enenevässä määrin. Olisikin mielenkiintoista nähdä, kuinka yritykset toisaalta voisivat vastata kuluttajien toiveisiin yksityisyyden kunnioittamisesta ja samalla olla perillä heidän kulutustottumuksistaan, jossa esimerkiksi evästeiden kerääminen on ollut yrityksen näkökulmasta tehokas keino.

Ajattelisit, mitä ajattelet (Milka, Miian ryhmä)

Ajattelun ammattilainen on filosofian tohtori Lauri Järvilehdon kirjoittama blogi, jossa hän perehtyy ja ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin liittyen oppimiseen, ajatteluun, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Lauri Järvilehto on suomalainen kirjoittaja, filosofi, yrittäjä ja muusikko. Hän toimii myös Aalto-yliopiston työelämäprofessorina ja Aalto Ventures Program -yrittäjyyskoulutusohjelman toisena vetäjänä. 

Valitsin blogin tarkempaan tarkasteluun alunperin siksi, että ensi selailulla se oli ensinnäkin visuaalisesti miellyttävä. Samalla huomasin, että sillä on myös yli 13 000 tilaajaa. Selasin ensin otsikot läpi ja huomasin, että Järvilehto on kirjoittanut myös monesta minua kiinnostavasta asiasta ja nykypäivän ilmiöstä. 

Jo tilaavien ihmisten määrästä voidaan päätellä, että blogin kohderyhmä ei ole mikään marginaalinen akateemisten älykköjen ryhmä, vaan enemmänkin ajankohtaisista asioista kiinnostuneet ihmiset koulutustaustaa katsomatta. Järvilehdon kirjoittama teksti on tieteellistä, mutta kuitenkin helppolukuista ilman turhaa hienostelevaa kapulakieltä. Tämän lisäksi pidän blogissa erityisesti siitä, kuinka Järvilehto kannustaa lukijoitaan mediakriittisyyteen, mitä mielestäni ei paikoitellen esimerkiksi omissa yliopisto-opinnoissani tarpeeksi korosteta. 

Järvilehdon oman argumentaation taustalla on kuitenkin tieteellinen näkökulma, ja monet tekstit perustuvatkin erilaisiin tutkimustuloksiin ja niiden analysointiin. 

Blogin postausten kommenttiosiossa on usein pitkiä, toistensa kanssa keskustelevia kommentteja joissa esitetään kirjoittajalle asiallista kritiikkiä sekä usein kommentoijan omaa pohdiskelua tekstin aiheeseen liittyen. Tämä mielestäni osoittaa sen, että blogin lukijat ovat aidosti kiinnostuneita Järvilehdon ajatuksista ja teksteistä. Joissakin postauksissa Järvilehto on sanavalinnoissaan kärkäs ja käyttää “sikariporras” ja “hyvävelikerho” -kaltaisia lukijaa tarkoituksella herätteleviä sanoja. Näkisin, että Järvilehdon blogin yhtenä tarkoituksena on herättää lukijassa ajatuksia ja tunteita, ja tässä hän selkeästi ainakin postausten kommenttikentän kommenttien perusteella onnistuu. 

Yksi mielestäni mielenkiintoisimpia nykypäivän verkkomedian ilmiöitä on nk. “klikkiotsikointi”, jota etenkin iltapäivälehdet käyttävät. Tämä tarkoittaa shokeeraavaa otsikointia, jonka tarkoituksena on herättää lukijan mielenkiinto etusivulla ja saada lukija klikkaamaan artikkeli auki. Usein otsikko on kuitenkin tekaistu harhaanjohtavasti artikkelin varsinaisen ytimen ulkopuolelta, tai esimerkiksi haastattelusta on repäisty yksi sana tai lauseenpätkä irti kontekstista. 

Lähde: Klikinsäästäjä

Myös Järvilehto käsittelee tätä ilmiötä blogissaan ja valitsinkin “Nykymedian ansaintalogiikka haastaa tiedeuutisointia"” -nimisen tekstin tarkasteltavaksi, sillä aihe on henkilökohtaisesti lähellä sydäntäni. Postaus käsittelee erityisesti tieteellisen tutkimuksen harhaanjohtavaa otsikointia nykymediassa. Nimittäin Järvilehdon mukaan iltapäivälehtien lisäksi klikkiotsikointia harrastavat myös uskottavana pidetyt mediatalot (esimerkkinä käytetty mm. CNN ja Helsingin Sanomat). Tekstissä käsitellään otsikointia yhtenä median ansaintakeinona ja pohditaan sitä, onko tieteelle tarkoituksenmukaista se että julkaisusta lukija muistaa ainoastaan sen shokeeraavan otsikon? Sitä voimme jokainen omalla kohdallamme pohtia seuraavan kerran, kun olemme hairahtamassa klikkaamaan auki yllä olevan esimerkin mukaista "uutista".

Kaiken kaikkiaan Järvilehdon blogi on ajankohtainen, mielenkiintoinen, ajatteluun herättelevä ja hauskakin. Se haastaa lukijaansa ajattelemaan nykypäivän ilmiöitä syvemmällä tasolla ilman turhanpäiväistä lätinää tai muka-filosofista pohdintaa.

Kielen kannoilla ja fontti paljastaa kielen -Alex ja Iiro (Miian ryhmä)

Oletko kiinnostunut kielistä tai onko sinulla, jokin kieliä koskeva pulma? Tässä tapauksessa kannattaisi vilkaista Kielen kannoilla blogia! Se keskittyy pääosin englannin kieleen ja siinä tapahtuviin muutoksiin, mutta välillä tarkastelussa on yleisesti kieleen liittyviä aiheita kuten esimerkiksi "fontti paljastaa kielen" postauksessa, jossa pohditaan mitä fontti kertoo tekstistä. Blogin tavoitteena on seurata muutoksia englannin kielessä ja vastata lukijoiden kysymyksiin. Sen kirjoittajat ovat professoreita tai tutkijoita, joten sen akateeminen ja hyvin objektiivinen näkökulma ei tule yllätyksenä. Laaja valikoima asiantuntevia kirjoittajia tekee blogista luotettavan ja hyvän tiedonlähteen. 

Blogin kohderyhmänä ovat kielistä kiinnostuneet ihmiset. Vaikka blogin kirjottajat ovat akateemisia, kohderyhmänä eivät ole pelkästään korkeakoulutetut ihmiset. Kirjoittajien käyttämä kieli on selkeää ja melko arkista, joten sen lukemista varten ei tarvitse akateemista taustaa. Kohderymä on siis erittäin laaja, koska kuka tahansa voi saada postauksista selkoa.

Postauksiin jätetyt kommentit ovat melko yleisiä. Erityisesti keskustelua herättää lukijoiden kysymyksiä koskevat postaukset. Kommentoijat keskustelevat yhdessä postauksen kirjoittajien kanssa vaustaksesta lisäämällä omat näkemyksensä kysymyksestä. Keskustelu on perusteltua argumentointia ja kommentoijat kunnioittavat toisiaan.

Blogissa erityisen kiinnostavaa on sen laaja valikoima asiantuntevia kirjoittajia. Kieliin kohdistuvat ongelmat eivät aina ole selkeitä ja helposti vastattavissa. On siis tärkeää, että blogi käyttää hyödykseen asiantuntijoita ja perustelee vastauksensa hyvillä lähteillä. Kiinnostavaa on myös miten tämä asiantuntemus ilmaistaan selkeällä arkikielellä, joten kuka tahansa voi nauttia blogin tarjoamasta tiedosta.

Tarkastelimme lähemmin aiemmin mainittua Fontti paljastaa kielen -blogipostausta. Kyseisessä postauksessa todetaan, että teksteissä käytetty fontti ja kirjaimet paljastavat, milloin teksti on tuotettu. Historiassa käytettiin eri aikoina eri fontteja, sillä eri kansat halusivat erottaa oman kielensä esimerkiksi valtakielenä toimivasta latinasta. Sanomalehdissä käytetyt fontit ja kirjaimet ovat aikojen saatossa muuttuneet ja syy tähän voidaan löytää eri kansojen historiasta.

Postauksessa kirjoittaja pohjustaa argumenttinsa omiin tutkimustuloksiinsa, jotka hän on saanut tutkiessaan 1600-luvun käsialoja. Esimerkiksi kirjoittaja toteaa, että 1500-luvulla fraktuura-käsiala teki tilaa antiikvalle, jolloin fraktuura-fontti alkoi poistua osittain käytöstä. Esimerkiksi 1600-luvulla latinaksi tuotettu teksti on kirjoitettu antiikva-fontilla, kansakielinen fraktuura-fontilla. Toisaalta kirjoittaja toteaa myös, että näitä kahta eri kirjaisintyyppiä on alettu käyttää kumpaakin samassa tekstissä ja yleensä näiden käyttöä on hyvin kontekstiriippuvaista. Kirjoittajan keskeiset argumentit pohjautuvat valokuviin.

Lähteitä kirjoittaja käyttää hyvin niiden runsauden ja monipuolisuuden vuoksi; blogitekstissä hän on ottanut kuvia vanhoista tunnetuista kirjoista, sanomalehdistä ja suomalasille erittäin tutusta Sisu-pastillirasiasta, joissa fraktuura- ja antiikvafontteja käytetään. Tässä kontekstissa kuvalähteiden käyttö on hyvin tärkeää, koska kirjoittajan olisi muuten erittäin vaikea todistaa, mitä fontteja milläkin aikakaudella on käytetty. Hyviä verkkotekstin piirteitä kuvassa tuovat esiin siis lähde- ja kuvamateriaalin runsas käyttö, jotka pitävät lukijan kiinnostuneena ja helpottavat kirjoittajan ajatuksenkulun ymmärtämistä. Toisaalta kuvien käyttö voidaan nähdä myös negatiivisena asiana, sillä jo tekstin alussa kirjoittaja alkaa latomaan tekstiin paljon esimerkkikuvia, eikä hän perustele kuin vasta lopussa, miksi hän on valinnut kyseiset kuvat. Eli toisin sanottuna teksti on hieman epäjohdonmukainen ja olisi järkevämpää laittaa kuvat vaikkapa kappaleiden väliin eikä latoa niityä yhteen kasaan. "Miksi moinen fonttisekamelska?"-lopetuskappale olisi myös luontevampaa siirtää aloituskappaleeksi, koska tämä olisi antanut lukijalle mahdollisuuden hypätä mukaan jo alussa ja näin ollen nähdä, mistä kuvat kertovat.

(kuvan lähde: https://www.cloetta.fi/tuotteet/pastillit/sisu-sokton-70g/)

Voimme blogin kannalta pohtia, että mistä tällainen "fonttisekamelska" on saanut alkunsa ja miksi aikojen saatossa fontteja on haluttu muuttaa? Miksi ei vain tyydytty siihen fonttiin, mikä jo oli, koska fonttihan ei itsesään muuta tekstin sanomaa. Kielitieteilijöinä voisimme pohtia tämän liittyvän siihe, että uuden kielen suntyessä ja uuden kielen saadessa "jalansijaa" teksteissä on haluttu korostaa nimenomaan uutta kieltä. Esimerkiksi kansankielet on varmasti haluttu tarkoituksella erottaa latinasta nimenomaan siksi, että lukijat ymmärtävät, että teksti on juuri tiettyä kansakieltä eikä latinaa.

Mukavaa opettamista ja oppimista yhdessä (Heidi ja Jaana, Katjan ryhmä)

Kuva: pixabay.com

Peruskoulupesula -blogi on yliopistonopettaja ja kasvatustieteen väitöskirjatutkija Laura Tuohilammen perustama tiede-blogi, jonka toisena vakiokirjoittajana ja blogin nykyisenä ylläpitäjänä toimii  oppilaanohjaaja  Antti Värtö. Blogissa on myös joitakin tekstejä muilta kirjoittajilta. Blogin pääteema on kasvatus ja opetus peruskoulussa ja sen tavoitteena on tuulettaa koulusta käytävää keskustelua. Blogin kirjoittajat arvostavat peruskoulua itsessään, mutta tavoitteena on käydä keskustelua monipuolisesti, mikä auttaisi peruskoulua muuttumaan ja kehittymään sisältäpäin. 

  

Peruskoulupesulan tekstit käsittelevät peruskoulujärjestelmää, opettajuutta, opetussuunnitelmaa ja oppimista sekä ryhmissä tapahtuvia ilmiöitä. Blogia näytetään päivitettävän harvoin ja suurin osa blogiteksteistä on julkaistu peruskoulun opetussuunnitelmauudistuksen aikaan vuosina 2013-2015. Blogitekstit sisältävät lähinnä kirjoittajien omia mielipiteitä, joita ei juurikaan perustella tieteen avulla, vaan lähtökohtaisesti omilla elämänkokemuksilla. Yksittäisiä viittauksia väitöskirjoihin ja oppikirjoihin on osassa blogitekstejä. Olisimme odottaneet, että tiedeblogi sisältäisi enemmän tutkittua tietoa, joka perusteltaisiin tieteellisillä tutkimuksilla.

kuva: pixabay.com

Lähitarkasteluun valitsimme vuodelta 2014 blogitekstin ”Onko oppiminen kivaa silloin kun opettaminen on kivaa?”. Blogi on ajallisesti jo vanha, mutta aihe on aina ajankohtainen. Blogikirjoituksen teemana on se pitääkö oppilaan sopeutua kouluun vai pystyykö opettaja mukauttamaan omaa opettajuuttaan erilaisten oppilaiden tarpeiden mukaiseksi. Ajatus ja odotus siitä, että kiltti ja rauhallinen koululainen on ihanne, vaikuttaa edelleen monen opettajan opettamiseen. Oppilaat jotka eivät sovi tuohon ihanne-muottiin voivat tehdä opettamisen raskaaksi opettajalle, joka odottaa oppilaiden sopeutuvan omaan opetustapaansa.

Olemme samaa mieltä blogin kirjoittajan Laura Tuohilammen kanssa siitä, että opettajien olisi tarkasteltava ja tarpeen mukaan muutettava asenteitaan ja tapaansa opettaa. Tuohilampi toteaa, että ”Opettaja ei voi syyttää oppilaitaan siitä, ettei hänen opetuksensa ole helppoa”. Jos luokassa asiat eivät toimi, on mielestämme syytä tarkastella asioita eri näkökulmista. Oppilaat ovat parhaita asiantunijoita siinä, mikä auttaa heitä jaksamaan oppitunneilla. Olisikin tärkeää, että opettaja huomioi oppilaiden näkökulman ja, että oppilaat ja opettajat yhdessä pohtivat, miten asiat saadaan sujumaan luokassa parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä voisi auttaa siinä, että opettaminen ja oppiminen todellakin ovat mukavia asioita. 

kuva: pixabay.com

Lähde: http://www.peruskoulupesula.fi/