tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kaaron valtatiellä (Sari & Heini)

Tiedetoimittaja Jani Kaaro (s.1971) julkaisee joka toinen lauantai tiedekolumniaan - eli Kaaroilee - Helsingin Sanomien verkkosivuilla. Kuka tiedetomittajien kärkikaartiin kuuluva Jani Kaaro oikein on ja kuinka hän on päätynyt tiedeyhteisön arvostetuksi jäseneksi ilman tieteellisiä oppiarvoja tai edes valkolakkia?


Kuva: Jani Kaaro. Lähde: hs.fi
Muun muassa valtion tiedonjulkistamis- sekä Tieto-Lauri-palkinnoilla palkittu Jani Kaaro kertoo Uusimaa-lehdelle, että hänen porttinsa tiedemaailmaan oli koko lapsuutensa ajan kestänyt hyönteisharrastus, mikä tutustutti hänet tutkijoiden maailmaan. Hän on tulkintamme mukaan oman polun kulkija. Jani Kaaro esittää kolumnikirjoituksissaan henkilökohtaisia kannanottoja sekä valjastaa kynänsä tieteen tarkoituksiin. Hänellä on erityinen kyky tuoda humoristisella tavalla esille vakaviakin aiheita tavoittaen niin akateemisen taustan omaavat tahot kuin myös kotiäitien hiekkalaatikkokeskustelut.

Kolumni lähitarkastelussa

Jani Kaaron kolumneissa Helsingin Sanomien verkkosivuilla käsitellään ajankohtaisesti arkojakin asioita. Jani Kaaron pureva ilmaisutapa saa lukijan pysähtymään ja ajattelemaan, voiko noin todella sanoa - ja vielä julkisesti.

Jani Kaaron kolumni 17.2.2014 oli otsikoitu shokeeraavasti: ”Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle”. Otsikko pysäyttää lukijan ajattelemaan kolumnin mahdollista tulevaa antia. Otsikon väittämä  addiktoitumiseen sisältää esimeriksi hengen ravinnon näkökulman uskonnollisista lähtökohdista. Ajatuksiimme kumpusi useita näkökantoja ja niiden mahdollisuuksia. Mietimme sisältääkö kolumni kenties ateistisen näkökannan tai muun uskonnollisen perspektiivin? Antaisiko tämä kolumni meille kenties ajatuksia riippuvuuksien juurisyiden tunnistamiseen? 

Kolumnissa Jani Kaaro tarjoutuu koekaniiniksi lääketieteelliseen riippuvuutta tutkivaan tutkimukseen, jossa hänelle annettaisiin aloittelijan annos heroiinia kliinisessä ympäristössä. Aikaisemmissa, 20-60 -luvulla toteutetuissa, tutkimuksissa on havaittu, että heroiinin ei ole todistettu aiheuttavan euforista tunnetta. Kolumnissa ihmetelläänkin, miksi ihmiset sitten käyttävät ja addiktoituvat tämänkaltaisiin laittomiin aineisiin.

Kaaron kolumnissa on erittäin kiinnostava lukijaa ruokkiva kirjoitustyyli: Kaaro esittää väittämiä ja väittämien perusteiden tueksi useita eri lähteitä. Kaaro hyödyntääkin kirjoituksissaan aktiivisesti tutkimustietoa laaja-alaisesti. Erittäin mielenkiintoista oli Kaaron tyyli käyttää historiallista arvoa omaavaa tietoa sekä yhdistää näitä nyky-yhteiskunnassa tehtyihin havaintoihin. Kaaro kehoittaa lukijaa katsomaan elämää, yhteisöä sekä kulttuuria, mistä varsinaiset addiktiot kumpuavat. Hän aloittaa argumentointinsa eläinmaailmasta, koska eläinkokeiden perusteella tiedämme mitä tiedämme addiktioista sekä niiden neurofysiologiasta.

Viitaten huumausainetutkijasta Bruce Alexanderin tekemään tutkimukseen, morfiini ei kiinnostanut rottia lainkaan, vaikka tutkijat tekivät kaikkensa saadakseen rotat addiktoitumaan morfiiniin. Tutkijat päättelivät, että jos rotat saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään ne eivät osoita kiinnostusta päihteisiin. Esimerkiksi virikkeettömässä kontaktissa puolestaan huumeet saattaisivat olla erittäin addiktoivia. Alkaisiko morfiini tai heroiini silloin yhtäkkiä kuulostaa sinusta houkuttavalta vaihtoehdolta? Kaaro kysyykin kirjoituksessaan. 

Loppupohdintaa

Kolumnissa todetaankin, mikäli sosiaalinen ympäristö selittäisi addiktoitumisen meidän pitäisi löytää kahdenlaisia todisteita. Ensimmäisenä eheiden sosiaalisten yhteisöjen pitäisi suojata ihmisiä addiktioilta ja toiseksi kun sosiaaliset yhteisöt hajotetaan tai ihmiset revitään juuriltaa, addiktioiden pitäisi lisääntyä. Jani Kaaro argumentoikin väittämäänsä esimerkiksi juurettomuuden ongelmien kautta. Hän tuokin esille esimerkiksi alkuperäiskansoista, joiden laajamittaiset ongelmat addiktioiden kanssa ovat alkaneet vasta, kun yhteisöt on tuhottu sekä ihmiset on revitty juuriltaan. Kaaro kertoo, että Alexanderin teorian mukaan kaikki addiktiot ovat ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen, pyrkimyksenä löytää korvike sosiaaliselle yhteisölle ja paeta todellisuutta. 


Kuva: Intiaaniyhteisö. Lähde: energiakeskus.com


Kolumni on herättänyt samankaltaista vuorovaikutteista keskustelua ja käykin runsaana Helsingin Sanomien nettisivuilla. Esimerkiksi Kyläpoliisi - nimimerkillä oleva henkilö kommetoi seuraavasti: “Mielenkiintoinen näkökulma. Muuttoliike, yksinäisyys, irtautuminen oman ryhmän sosiaalisesta kontrollista. 1900-luvun alun kaupunkien työläisslummeissa valtaosa asukkaista oli saapunut maaseudulta. Päihdeongelmat olivat yleisiä. Ruotsissa asuvilla suomalaisilla siirtolaisilla oli/on huomattava määrä päihderiippuvuuksia. Koulukiusatuilla on suurempi vaara syrjäytymiseen jne. Riippuvuus on aina henkistä. Jos se olis vain fyysistä aineriippuvuutta, katkaisun ja lopettamisen jälkeen ei kukaan enää palaisi käyttämään.” Tähän kommenttiin olikin 120 lukijaa vastannut olevansa samaa ja vain kaksi eri mieltä. 

Yhteiskunnan laitoshoito

Kirjoituksen alkumetreillä heräsi ajatuksia siitä, että pitäisikö edes huumeriippuvaista rikollista ymmärtää ja mietimme kysymystä: Miksi meidän pitäisi selittää ja etsiä selityksiä riippuvuuksiin, joskus kun selitykset vain pahentavat ongelmaa ilman ratkaisua? Perinteisin keinoin huumeriippuvaisten ongelmat on ratkaistu telkemällä rikolliset riippuvaiset yhteiskunnan näköpiiristä piiloon erilaisiin laitoksiin. Ehkäpä Kaaron esilletuoman teorian mukaan riippuvuutta pystyttäisiin kitkemään yhteiskunnastamme hoitamalla varsinainen riippuvuuden juurisyy.

Kirjoittajat: Sari ja Heini / Kirjoitusviestintä, kevät 2014

Kirjoituksemme perustuu seuraaviin teksti- ja kuvalähteisiin:

1 kommentti:

  1. Hyvää ja laajaa pohdintaa blogista, itse olisimme lähteneet hieman enemmän kritisoimaan Kaaron näkökulmaa, mutta se onkin mielipide asia. Eli hyvin provosoiva teksti valittu, omia mielipiteitä olisi voinut olla hieman enemmänkin. Pitkä ja selkeä julkaisu, ymmärrettävät lauseet, kappalejako toimiva. Jos ei itseään kovin kiinnostava asia, voi olla vaikeaa lukea loppuun. -Essi ja Susku

    VastaaPoista