Valitsimme tarkasteltavaksi Akateemisen talousblogin (AT), joka on kuuden entisen Helsingin
kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen tutkijan yhteinen projekti. AT:n
tarkoituksena on lähestyä ajankohtaisia taloudellisia ja poliittisia aiheita
taloustieteen näkökulmasta pyrkien tuomaan suomalaisten taloustieteilijöiden
näkemyksiä esille ilman että tekstit ovat pelkkää alan jargonia.
Julkaisuillaan kirjoittajat pyrkivät sekä herättämään että tuomaan esille
julkisesta keskustelusta uupuvia ja vaihtoehtoisia näkökulmia, jotka
yleensä ilmenevät kritiikkinä talouspoliittisten päätösten sitoutumisesta
tiettyyn talousteoriaan ja taloustieteen tarjoamien tulkinta- ja
ratkaisukeinojen moninaisuuden unohtamisesta. AT on julkaisuillaan kerännyt
paljon kommentteja sekä huomiota myös kritisoinnin kohteiltaan, jotka ovat käyneet
kommenttiosiossa lisäämässä soppaan myös omat mausteensa.
Erityisesti huomiomme kiinnittäneen julkaisun, Ennustamisen sietämätön houkutus, kirjoittaja Roope Uusitalo toimii tällä
hetkellä koulutuksen taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston
kauppakorkeakoulussa. Hän on keskittynyt tutkimuksessaan koulutuksen lisäksi
työmarkkinoihin ja julkistalouteen, käsitellen näitä aiheita myös AT:ssa. Hänen
kirjoituksensa keskittyvät laajasti talouskriisiä seuranneisiin elvytystoimiin,
mutta myös esimerkiksi paljon julkisuutta saaneiden tilastojen
(valtiovarainministeriön ennusteista aina lukiorankingeihin) problematisointiin
niiden muodostamistapoja purkamalla. Uusitalon sanoin, “joku harrastus täytyy
professorillakin olla”.
Ennustamisen sietämättömässä houkutuksessa Uusitalo ottaa
tarkasteltavakseen vuodelle 2016 tehdyt Suomen talouskehityksen ennusteet. Hän
listaa 15 eri ennusteen tehnyttä organisaatiota, aina kansainvälisistä
toimijoista kotimaisten pankkien kautta verovaroin rahoitettuihin suomalaisiin
julkisyhteisöihin. Uusitalon tarkoituksena on kyseenalaistaa tekstillään näin
monen itsenäisen ennusteen tarpeellisuus Finanssialan keskusliiton yhteenvedon osoittaessa niiden kaikkien päätyvän samanlaiseen
lopputulokseen. Hän myöntää ennusteiden toimivan yksityisten pankkien kohdalla
markkinointikeinona niin uusien asiakkaiden vakuuttamiseksi kuin julkisen
huomion saamiseksi, mutta ennusteiden tuottajien joukossa ollessa
riippumattomia kansainvälisiä organisaatioita ja suomalaisia julkisyhtiöitä, ei
kokonaismäärä näytä lainkaan tehokkaalta resurssien hyödyntämiseltä. Uusitalon
kritiikki kohdistuu juuri ennustetehtailun tehottomuuteen toimijoiden ollessa
paradoksaalisesti tehokkuutta korostavasta ammattikunnasta.
Uusitalo osoittaa parissa lauseessa sormea myös median suuntaan sen halusta
kasata talousuutisia ennusteiden ympärille muuta tutkimustyötä vältellen. Onkin
sääli, että Suomen media, joka monella osa-alueella ei pelkää kompleksien
asioiden käsittelyä parhaaseen katseluaikaan tai lehtiosion ensimmäisellä
sivulla, on talousuutisoinnissa edelleen pyrkinyt ulosantinsa
yksinkertaistamiseen. Kansankielisyys ja helppolukuisuus ovat tietysti
toivottuja tiettyjen aiheiden kanssa, mutta todellisuus on, että
taloustieteestä kiinnostuneelle ei luettavaa löydy kuin alan omista lehdistä.
Toimituksen ja lukijan haastaminen olisi kuitenkin yhteiskunnallisesti median
tärkeimpiä tehtäviä.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennuste on ainoa Uusitalon erikseen esille nostama ennuste, sillä hänen mielestään
se on selvimmin poliittista näkemystä korostava, alustaen hallituksen
taloustoimien ja työmarkkinajärjestöreaktioiden syyseuraussuhteita. Uusitalon
sarkastinen huomautus siitä miten ennusteiden julkaisutilaisuus toimii myös
oman politiikan ilmaisuna voi hyvinkin osua nappiin. 15 ennusteen päätyessä
samanlaisiin lukuihin voimme suhteellisen turvallisesti olettaa ettei niiden
tekemiseen käytetyissä metodeissa ole esiintynyt kovin värikästä vaihtelua,
mutta valmiiden lukujen esittäminen tapahtuu aina jossakin narratiivissa.
Ennusteen hinnan ollessa suurille yhtiöille ja julkisille organisaatioille
kuitenkin suhteellisen halpa, voidaan samoja lukuja tuottaa huoletta useampia
kappaleita. Olennaisinta ei ole itse ennustuksen osoittamat muutokset, vaan se
mediahuomio, joka saadaan selitettäessä sekä tapahtuneita että toivottuja
muutoksia oman näkökulman kautta.
Tutkimusten tehtailu markkinoinnin ja poliittisten intressien ajamisen
keinona ei ole uusi ilmiö, eikä siitä eroon pääsemistä kannata edes tavoitella.
Tilastojen avulla argumentoiminen on talouspolitiikassa kuitenkin se
arvostetuin argumentoinnin muoto huolimatta siitä, että eri ryhmät tulkitsevat
samat tilastot aivan eri tavalla. Näillä 15 taholla olisi kuitenkin syytä
kuunnella Uusitaloa, sillä erimielisyydet voisi tuoda esille ilman että
jokainen käyttää satoja tuhansia euroja lähes identtisten lukujen painamiseen
paperille. Kuka tarvitsee 15 ennustajaa, jos näiden tilalle voitaisiin saada
yksi selvännäkijä?

Kiinnostavaa, että blogissa keskusteluun osallistuvat myös ne ihmiset, joita kirjoittaja kritisoi. Tämän avulla saadaan monipuolinen näkökulma asioihin. Kiinnostava lopetus tekstillänne. Mistähän selvänäkijän voisi saada? Voidaanko talouden tulevaisuudesta puhua ilman ennustuksia?
VastaaPoistaT. Elli
Kuva oli pelottava :) Teksti oli muuten kiinnostava ja helppolukuinen. Laaja blogi ja paljon asiantuntemusta. Tarpeellinen varmasti jokaiselle kansalaiselle pysyä ajan hermolla. hienosti kirjoitettu. Terveisin Olli-Pekka
VastaaPoista