Keskustelua suomalaisen peruskoulun tasa-arvoisuudesta (Inka K. ja Pauliina L.)

Keskustelua suomalaisen peruskoulun tasa-arvoisuudesta

Suomessa on tasa-arvoinen peruskoulu. Suomessa kaikki saavat samanarvoista opetusta paikkakunnasta riippumatta. Suomalainen peruskoulu on ylpeyden aihe vailla vertaa. Luonnollisesti, tullaanhan sitä ihmettelemään Kiinasta asti. Näitä ajatuksia vaalivat useimmat suomalaiset. Erityisesti ne, joiden omat kouluajat on aika kirkastanut hohtamaan kauniin kultaisina. On kuitenkin olemassa myös toisenlainen näkökulma. Sellainen näkökulma, joka seuraa suomalaista peruskoulua päivittäin silmästä silmään, eikä pysty sulkemaan silmiään, vaikka välillä tekisi mieli.

Elina Tuomi rikkoo idyllin suomalaisen peruskoulun tilasta blogissaan (https://elinatuomiblog.wordpress.com/), jossa hän kuvaa peruskoulun arkitodellisuutta itä-helsinkiläisessä koulussa, tarkastelemalla muun muassa opettajan arkea, kiirettä ja työuupumusta. Blogin tekstit tuovat myös esiin yhteiskuntamme tilannetta heikko-osaisimpien oppilaiden ja heidän perheidensä osalta. Ne konkretisoivat sitä, kuinka päättäjien tekemät arvovalinnat näkyvät selkeinä seurauksina koulun käytävillä.

Elina Tuomi ei bloggaile huvikseen puhtaasta kirjoittelemisen halusta niitä näitä, vaan hänellä on tavoite. Tavoite on avata käsityksiä epätasa-arvoisuudesta, resurssien puutteesta, aluepolitiikan vaikutuksista kouluihin, opettajien riittämättömyyden kokemuksista ja työuupumuksesta. Teksteissä käsitteet korvataan arkipäivän kokemuksilla siitä, millaisia kouluja Suomeen mahtuu, millaisissa elämäntilanteissa eri perheet voivat koulujen piireissä olla ja miten päivästä toiseen alimitoitettujen resurssien kanssa painivat työntekijät selviytyvät…tai eivät selviydy. Tavoite on avata silmiä, ravistella ja havahduttaa. Blogin teksti on joiltakin osin kärjistävää, mutta se huutaa ottamaan kantaa. Rivien välistä voi lukea, että aihe on kirjoittajalleen niin tärkeä ja lähellä sydäntä, että hän vaatii ihmisiä miettimään, kommentoimaan ja välittämään huolta eteenpäin, toivottavasti aina päättäjille asti. Äänitorvi toimii vakuuttavasti. Viimeisin blogipostaus oli saanut lyhyessä ajassa yli 10 000 lukijaa.

Tuomen blogikirjoituksista eniten keskustelua näyttäisivätkin herättäneen juuri suomalaisen peruskoulun ongelmiin keskittyvät aiheet, kuten ”Suomalainen peruskoulu ei ole tasa-arvoinen ja kukaan ei halua kuulla sitä” -teksti sekä opettajan ammatin varjopuolia kuvaavat tekstit. Peruskoulun tasa-arvoisuutta käsittelevään tekstiin liittyen on kirjoitettu yli 90 kommenttia. Keskustelu on monipuolista ja puheenvuoroista löytyy sekä Tuomen käsitykset jakavia, että myös vastakkaisia mielipiteitä esittäviä kommentteja. Keskustelu on jonkin verran kärjistynyttä, mutta pysyy kuitenkin asiallisena. Selvästi vähemmän keskustelua ovat herättäneet muun muassa seksuaalista ahdistelua, poikien väkivaltakulttuuria tai syrjäytymistä koskevat tekstit, joita ei ole yllättäen kommentoitu lainkaan. Herääkin kysymys, miksi kyseiset aiheet eivät ole innostaneet lukijoita keskusteluun. 

Miltä syrjäytyminen näyttää?

Bloggauksessaan ”Miltä syrjäytyminen näyttää?” Tuomi käsittelee sitä, miltä syrjäytyminen näyttää koulumaailmasta käsin. Näkökulmana on huolehtivan opettajan näkökulma. Opettajan, joka näkee ongelmat, mutta jolla ei ole mahdollisuuksia puuttua niihin riittävästi. Teksti välittää erittäin vahvasti kuvaa todellisuudesta, jossa syrjäytymisuhan alla olevat lapset ovat sellaisella tuhon tiellä, josta heitä on koulumaailmasta käsin mahdotonta pelastaa. Ponnistukset lasten auttamiseksi tulisikin Tuomen mukaan tehdä muualla ja erityisesti nämä ponnistukset tulisi osoittaa syrjäytymisuhan alla olevien lasten vanhemmille. Tuomi kirjoittaakin siitä, kuinka tutkimusten mukaan huono-osaisuus periytyy sukupolvelta toiselle. Hän kuvailee vakuuttavasti todellisia esimerkkejä koulun arjesta ja siitä, miten resurssien puute heikentää tasa-arvoista koulutusta. Tuomen mukaan huutava pula resursseista vaivaa sekä sosiaalihuoltoa että koulun oppilashuoltoa (kuraattorit, psykologit). 

Tuomi on vahvasti sitä mieltä, että YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksessa määritellyt lapsen oikeudet eivät nykyisellään toteudu suomalaisessa peruskoulussa. Tuomi käyttää lähteenä mainiosti kyseisen sopimuksen lakitekstiä jäsentämään varsinaista blogitekstiä. Argumentointi perustuu lakitekstin (miten asioiden tulisi lain mukaan olla) sekä opettajan arkipäivän kokemusten (miten asiat todellisuudessa ovat) väliseen vuoropuheluun. Tehokeino on voimakas ja toimiva. Teksti herättää jopa hieman kauhua siitä, miten paljon itsekin luotamme siihen, että laki takaa heikko-osaisimmille tiettyjä asioita, mutta oikeasti käytännössä tämä ei toteudukaan.

Teksti herättää paljon kysymyksiä liittyen omiin käsityksiimme nykyajan koulumaailmasta. Miten kaukana minä itse elänkään siitä todellisuudesta, jossa syrjäytymisvaarassa olevat lapset elävät ja kuinka huonosti osaan edes kuvitella heidän arkeaan? Kuulunko niihin, jotka eivät uskoneet Suomessa olevan edes mahdollista esiintyä sellaista köyhyyttä, jossa lapselle ei ole varaa ostaa koulureppua tai tarjota aterioita kotona? Kuuluin.. ehkä.