Sosiaalisen median ristiaallokossa (Minja E. ja Jarkko P.)

Sosiaalisessa mediassa kuohuu! Guardians of the Galaxy -elokuvien ohjaaja James Gunn sai potkut Disneyltä, kun hänen kymmenen vuotta vanhat epäkorrektit Twitter-viestinsä nousivat julkisuuteen. Oliko se somemyrskyn lietsomaa räikeää liioittelua vai yhteiskunnallisesti tärkeä kannanotto Disneyltä? Sosiaalisella medialla on eittämättä paljon valtaa, mutta tulkintoja sen vahingollisuudesta tai hyödyllisyydestä on useita. 

Filosofian tohtori Lauri Järvilehto antaa oman näkemyksensä aiheesta blogissaan Ajattelun ammattilainen. Hän kirjoittaa provosoivaan tyyliinsä kirjoituksia nykyajan ilmiöistä, ”ajatuksia ajattelusta, hyvinvoinnista, oppimisesta ja tulevaisuudesta”. Blogitekstissään ”Mistä Twitter-myrskyt johtuvat?” Järvilehto ottaa kantaa ilmiöön, jota hän kutsuu ’somelynkkaamiseksi’. Hän on huolissaan sosiaalisen median voimasta tuhota ihmiselämiä ja erityisesti siitä, miten monet suhtautuvat harkitsemattomiin nettikirjoituksiin kuin ne olisivat osa tiedon virallista valtaväylää.

"Me emme tarvitse enää isoveljeä valvomaan – sosiaalinen media hoitaa homman.” Näin Järvilehto argumentoi värikkäitä kielikuvia vilisevässä tekstissään. Hän kritisoi sitä, miten samanmielisten synnyttämät someaallot pyrkivät hiljentämään erimielisten äänen. Asialla on kuitenkin puolensa ja puolensa; harva tuskin ajattelee, että esimerkiksi elokuvamoguli Harvey Weinsteinin toimia julkisuudessa puineen metoo-kampanjan toiminta olisi ollut aivan huono juttu – eritoten, kun laaja mutta vaiettu yhteiskunnallinen ongelma näki sen nosteessa päivänvalon.  

On kuitenkin totta, että sosiaalisen median myrskyn keskelle joutuneet eivät läheskään aina ole tehneet mitään oikeasti todella väärää. Miksi he sitten ovat joutuneet sen uhreiksi? Järvilehto havainnollistaa oman näkemyksensä esittämällä, että ihmiset kirjoittavat sosiaaliseen mediaan yhtä harkitsemattomasti kuin keskustelisivat oluttuoppien äärellä, mutta lukevat sosiaalista mediaa kuin se olisi tarkkaan mietittyä ja tiukan julkaisuseulan läpikäynyttä, painettua sanaa.

On tyypillistä, että ihmiset keskustelevat verkossa kärkevämmin ja harkitsemattomammin kuin kasvokkain. Yksi Järvilehdon argumenteista onkin, että ihmisten tulisi suhtautua sosiaalisessa mediassa lauottuihin lausahduksiin kevyemmin, koska niitä ei useinkaan ole mietitty loppuun asti. Hänen näkemyksensä mukaan harkitsemattoman kannanoton tehneellä pitäisi olla mahdollisuus pyytää ja saada anteeksi  – mutta mitä siinä tapauksessa on tarkoituksenmukaista katsoa sormien läpi? Jos esimerkiksi joku korkean profiilin henkilö julkaisisi Twitterissä rasistisen tai muuten sortavan vitsin, tulisiko sellainen kuitata harmittomana heittona vai onko olemassa asioita, jotka ovat tietyissä asemissa oleville täydellisen sopimattomia ja näin ollen myös anteeksiantamattomia kommentteja?

Voisiko sosiaalisen median hienous piillä siinä, että myös julkisuuden henkilöt tulevat paljastaneeksi siellä todellisen minänsä – aika ajoin jopa vahingossa? Järvilehto ei suhtaudu asiaan näin ykskantaan. Hänen näkemyksensä on itse asiassa varsin kaunis ja armollinen: ihminen on epätäydellinen otus, jonka suusta ja älypuhelimesta pulpahtelee aika ajoin esille asioita, joita hän ei oikeasti tarkoita. Siksi muidenkaan ei pitäisi ottaa jokaista heittoa niin vakavasti ja nostattaa somemyrskyjä kaiken maailman lillukanvarsista.

Joku voisi kuitenkin väittää, että harkitsemattomia heittoja on kahdenlaisia: harmittomia ja anteeksi annettavia tai vahingollisia ja paljastavia. Kukaan ei ole täydellinen ja harva meistä osaa ilmaista itseään aina täydellisen korrektisti. Järvilehto tuntuu kuitenkin ajattelevan, että meillä kaikilla on yhtä suuri todennäköisyys sanoa harkitsemattomasti mitä tahansa. Ilman luotettavaa lähdettä tällaista ajatusta on vaikeaa niellä purematta. Kuulostaisi yhtä lailla uskottavalta, että nimenomaan harkitsemattomat heitot kertoisivat henkilön todellisesta ajatusmaailmasta.

Kertovatko siis tietyn rajan ylittävät heitot jotain merkittävää niiden esittäjistä? Selvää rajanvetoa on vaikea tehdä, minkä vuoksi Twitter-myrskyjä nouseekin. Toisen mielestä sama twiitti on harmiton vitsi, toisten mielestä validi erottamisen syy – kuten kävi alussa esittämässämme Gunnin tapauksessa.

Esitämme Järvilehdon näkemyksestä täysin poikkeavan ajatuksen: jospa Twitter-myrskyt ovatkin positiivinen ilmiö. Ne heijastelevat sananvapautta ja nykyaikaista mahdollisuutta julkaista ajatuksensa koko maailman nähtäville. Jos Järvilehdon mainitsema ”isoveli” on lähes kollektiivinen kansan mielipide, eikö sen tulisikin kuulua täydellä volyymilla? Sosiaalisen median avulla tavalliset ihmiset voivat mukavasti kotisohviltaan käsin nousta barrikadeille vastustamaan asioita, joita ei pitäisikään ohittaa olankohautuksella.