Sijoittamisen ABC (Joonas)

Salkunrakentajien Vierasblogi on 15.1.2013 alkunsa saanut sijoitusblogi, jonka päätoimisena kirjoittajana toimii Tapio Haavisto. Blogin tarkoituksena on antaa sijoittajille eri keinoja, suosituksia ja vinkkejä oman sijoitussalkun rakentamiseen. Tarjolla onkin hyvin laaja valikoima eritasoisille sijoittajille olevaa tietoa aina perinteisestä salkun hajauttamisesta aina teknisten analyysien hyödyntämiseen. Eri sijoituskohteita ja teknisiä apuvälineitä on kuitenkin lähestytty ns. maalaisjärjellä, jolloin ne avautuvat hyvin myös hiukan kokemattomille sijoittajille.   

Kuvalähde: tuottoisa sijoittaminen

Blogin kirjoittaja on 71 –vuotias paperi-insinööri Tapio Haavisto, joka toimii myös Suomen Sijoittajaopas Oy:n toimitusjohtajana. Haavisto on toiminut sijoitusten parissa yli 12 vuotta ja kokemusta löytyy monista sijoitusinstrumentteista, kuten osakkeista, korkopapereista, rahastoista, indeksirahastoista (ETF), jne. Haavistolta löytyy myös arvopaperivälittäjien ammattitutkinnot (APV1 ja APV2) eli kyseessä on alan auktorisoitu sijoitusammattilainen eikä pelkästään ”sijoitusasiantuntija”.

Sijoittaako asuntomarkkinoille, osakkeisiin vai ETF- rahastoihin?

Valtaosa sijoittajista on piensijoittajia, joilla taloustietämys ja markkinoiden seuranta ei yleisesti ole yhtä aktiivista kuin ammattisijoittajilla. Ongelmaksi muodostuukin, että mihin sijoitustuotteeseen tulisi sijoittaa milloinkin? Haavisto lähestyy aihetta tutkimalla kutakin sijoitustuotetta useasta eri näkökulmasta, kuten tuottotavoitteen-, riskitason- ja sijoitushorisontin näkökulmasta. Näillä tiedoilla piensijoittajakin voi valita itselleen sopivat tuotteet esim. oman tuottotavoitteen mukaisesti.    

Kuvalähde: Mihin sijoittaa?

Kussakin blogikirjoituksessa ilmiötä lähestytään ensin yleisellä tasolla, ja vasta tämän jälkeen sijoituskohdetta tutkitaan perinteisten tuotto ja riskianalyysien näkökulmista. Tämä auttaa lukijaa ensin sisäistämään sijoituskohteen perustoiminnan ennen varsinaista kohdeanalyysia, jolloin myös analyysista saadut hyödyt ovat huomattavasti suuremmat. Blogin lopussa kirjoittaja aina tiivistää käsitellyn aiheen plussat ja miinukset, jolloin myös varsinainen sijoituspäätös siirretään puhujalta sijoittajalle itselleen. Myös blogin lukijat osallistuvat keskusteluun ja yksi kommentoija kirjoittaakin: 

"Mielenkiintoinen ja perusteellinen blogi. Itse aloin vaan miettiä, kuinkahan mennyttä kurssikehitystä on mahdolliista hyödyntää? Osakkeet toki menevät vuoristorataa mutta muistelen jonkun asiantuntijan olleen sitä mieltä että osakemarkkinoiden ali- ja yliarvostukset olisivat itseasiassa seurausta riskitason muutoksista. Eli oliskos 2009 pohjat tilanne jossa pelättiin maailmanloppua. Jos oikein muistelen, ei kukaan asiantuntija kehottanu ostamaan osakkeita pää märkänä." - Nimimerkki AA

Kirjoittaja tuo myös hyvin esille, mikä on markkinoilta saatavan tiedon antama kuva ja mikä kirjoittajan oma henkilökohtainen mielipide. Rivien välistä voi kuitenkin havaita, että Haavisto muistuttaa aina sijoittajaa harkitsemaan tarkkaan kutakin sijoitusta, ja mikäli sijoittaja ei täysin ymmärrä mihin on rahojaan laittamassa, tulisi sijoituspäätös jättää tekemättä kyseisen sijoitustuotteen kohdalla. Jokaisessa blogikirjoituksessa tuntuukin pääsääntönä olevan sijoittajan harkintakyky ja rauhallisuus sijoituspäätöstä tehdessä.

Case: tunnusluvut sijoittajan työkaluina

Haavisto kahlitsee lukijan huomion lähestulkoon jokaisen blogikirjoituksen otsikolla. Tunnusluvut sijoittajan työkaluina blogikirjoitus on kuitenkin saanut eniten huomiota osakseen. Erilaiset tunnusluvut ovat tunnetusti sijoittajan paras ystävä ja niiden avulla voidaan perustella hyvin eri sijoituspäätöksiä. Tunnuslukuihin ei kuitenkaan pidä sokeasti luottaa, eikä yksi tunnusluku itsessään kerro vielä tarpeeksi sijoituskohteesta. Tunnusluvut vain kertovat, mitä yrityksessä on historiallisesti tapahtunut ja juuri tämä keskeinen oletus jää Haaviston mukaan usein aloittelevilta sijoittajilta huomioimatta, jolloin sijoitetaan liikaa luottaen menneeseen aikaan.

 Kuvalähde: tunnusluvut sijoittajan apuna

Ongelmalliseksi muodostuu myös markkinoiden arvaamaton toiminta. Haaviston mukaan hermostuneilla markkinoilla hyvätkin uutiset voidaan joko tulkita väärin tai jättää kokonaan huomioimatta. Tästä huolimatta uusinta tietoa, varsinkin jos kyseessä on tulevaisuuden näkymät, pidetään sijoituspäätöstä tehdessä tärkeimpänä.

Epävarmuudesta huolimatta tunnusluvut tarjoavat mielestäni tärkeää informaatiota mm. yrityksen rahoitustilanteesta, jolloin kokenut sijoittaja kykeneekin arvioimaan suhteellisen hyvin yrityksen kilpailukykyä ja osakkeen kiinnostavuutta tunnuslukujen ja markkinatilanteen perusteella. Haavisto itse pitää yritysten tunnuslukuja ennemminkin sijoittajan apuvälineenä kuin tukipilarina sijoituspäätöstä tehdessä.    

Optimaaliset sijoituspäätökset herättävät paljon keskustelua, koska osakemarkkinoiden ennustaminen on hyvin vaikeaa epätietoisuuden vuoksi. Vaikka sijoituksensa perustaa puhtaasti saatavissa oleviin tunnuslukuihin, ei tuoton saanti ole silti taattua. Eri näkemysten esittäminen näin ollen vaatii hyvin vahvat perusteet ja osakesijoittamisessa usein turvaudutaankin lähestulkoon pelkkien tunnuslukujen varassa olevaan sijoittamiseen. Haaviston uskottavuus pohjautuukin hyvin vahvasti juuri edellä mainitun informaation hallitsemiseen ja tulkintaan. 

Vaikka Haavisto käsitteleekin aiheita laidasta laitaan, on jokaisessa blogikirjoituksessa lähestulkoon aina sama punainen lanka. Punaiseksi langaksi Haavisto usein tiivistää sijoittajan rauhallisen ja rationaalisen käyttäytymisen. Sijoittajalla tulisi aina olla laaja sijoituspohja, jonka muuttamista tulee harkita aina hyvin tarkkaan. Sijoittamisen ei ajatella olevan pikavoittoja vaan pitkän aikavälin harkittua suunnittelua. Väitettä voidaan pitää hyvin perusteltuna, sillä suurin osa piensijoittajista toimii pitkän aikavälin sijoitusmielessä, jolloin markkinoiden lyhyen aikavälin volateettivaihtelun merkitys katoaa.

Itse näkisin blogin hyödyttävän eniten nimenomaan aloittelevaa piensijoittajaa, jolla on jo jonkin asteinen käsitys sijoittamisesta, mutta halua oppia lisää. Blogi avaa hyvin yksinkertaisella tavalla useat eri sijoituskohteet ja aiheesta kiinnostuneille on myös tarjolla yksityiskohtaisempia raportteja ja analyyseja. Sijoitustaidon karttuessa on myös mahdollista hyödyntää blogin tarjoamia teknisia analyysityökaluja, jotka mahdollistavat sijoitustuotteiden teknisen tarkastelun. Suosittelisinkin kyseistä blogia kaikille niille, jotka ovat sijoittamisesta kiinnostuneita taikka muuten vaan haluavat lisätä taloustietämystään.  

  

   

Älä sääli kiusaajaa

(Lähde)

Koulukiusaaminen on jatkuva pitkäaikainen ongelma kouluissa, johon on yritetty löytää erilaisia ratkaisuja niin kiusaajan sympatisoimisella kuin kiusatun terapiallakin.  Koulukiusaamisen vaikutukset ovat kauaskantoisia ja saattavat hyvinkin vaikuttaa tulevaisuudessa yksilön työhyvinvointiin ja rakkauselämään. Kiusatun elämä voidaan käytännössä repiä palasiksi jo kouluaikoina. Nykyään huomiota kiinnitetään myös kiusaajan mahdollisiin katumuksen ja syyllisyydentunteiden aiheuttamaan problematiikkaan.

Psykologian lisensiaatti ja tietokirjailija Vesa Nevalainen pohtii Psykologiliiton sivuilla julkaistavassa Psyko-blogissaan  kirjoituksessaan ”Kiusaaja on ilkeä paskiainen” kiusaamisen vaikutuksia ja kiusaajan pahuutta. Nevalainen ottaa kantaa julkisuudessa paljon huomiota saaneeseen tutkimukseen, jossa kiusauksen syitä etsittiin kiusaajan kehnoista sosiaalisista taidoista sekä tämän heikosta sosiaalisesta taustasta.

Oman kokemuksensa, tutkimustulosten ja taitavasti käytettyjen retoristen keinojen kautta Nevalainen kärjistää kiusaajan toimintaa ja tämän ihmisyyttä jopa ilkikurisen humoristisesti. Kirjoituksessa näkyy myös Nevalaisen oma kokemus kiusatuksi tulemisesta, lopun haistattelut hän kohdistaneekin entiselle kiusaajalleen Sepolle.  Teksti on paikoin hyvinkin viihdyttävä, kuitenkin samalla ajatuksia herättävä, joka näkyy erityisesti monien tuohtuneista kommenteista. Teksti on poikinut myös ylivoimaisesti eniten kommentteja Nevalaisen muihin kirjoituksiin verrattuna, joka kertoo tekstin ajankohtaisuudesta ja koskettavuudesta. 

Julkaisufoorumistaan huolimatta Psyko-blogi on helposti lähestyttävä ja ymmärrettävä kokonaisuus, joka ei vaadi lukijalta juurikaan psykologian asiantuntijuutta. Kielenkäyttö on napakkaa, provokatiivista ja sukkelaa, joka nappaa lukijan mielenkiinnon takuuvarmasti mukaansa jo otsikosta alkaen. Blogi kattaa kirjoituksia niin sosiaalisesta mediasta sukupuolineutraalisuuteen kuin psykologin työstä ihmisen omien epäonnistumisien hyväksymiseen.

Nevalaisen kirjoitus muistuttaa koulukiusausilmiön monimuotoisuudesta. Koulukiusattua ei helpota tieto siitä, että kiusaaja itse voi psyykkisesti pahoin. Kiusaajan pahuutta ei voida piilottaa huonojen sosiaalisten taitojen taakse. Pikemminkin tulisi puhua erinomaisten sosiaalisten taitojen väärinkäytöstä muita ihmisiä kohtaan; tilannetaju, manipulaatio sekä toisen herkkyyksien löytäminen ja niiden käyttö tätä vastaan.  

Emma Räihä & Santo Contursi

Apina pulpetissa -pohdintoja yläkoulusta (Anu L.)

Tutustuin Martti Hellströmin blogiin, joka käsittelee ajankohtaisia koulun pedagogisia kysymyksiä sekä yleisemmin koulupolitiikkaa. Hellström on opetusneuvos, pitkän linjan peruskoulumies, Auroran koulun rehtori sekä kasvatustieteen tohtori. Hellströmin oppineisuus käy ilmi blogissa mm. hänen tavassaan käyttää lähteitä.

Apinointia

a la Hoikkala ja Paju

Hellström oli kirjoittanut  29.12.2013 yläkoulun tavoitteisuuden mahdollisuuksista. Kirjoitukseen hän oli ottanut aineksia Tommi Hoikkalan ja Petri Pajun (2013) julkaisusta Apina pulpetissa -Ysiluokan yhteisöllisyys sekä Petri Pajun väitöskirjasta vuodelta 2011. Tämä blogiteksti koukutti minut välittömästi. Olen toiminut kaksi vuotta yläkoulussa laaja-alaisena erityisopettajana, rakastunut tähän maailmaan, sen ihanuuteen ja samalla repivyyteen. Luin siis Hellströmin ranskalaisiksi viivoiksi puetun blogitekstin suurella mielenkiinnolla ja hartaudella.

Hoikkala ja Paju viettivät yhden lukuvuoden yläkoulun yhdeksännellä luokalla. Havainnoinnin ja osallistumisen lisäksi he haastattelivat oppilaita, opettajia ja vanhempia. Apina  teoksen nimessä ei viittaa nuoriin, vaan tutkijoihin itseensä, jotka astuivat yläkoululaisten saappaisiin. Hellströmin tekstistä käy hyvin ilmi, kuinka Hoikkala ja Paju käsittelevät nuoria kunnioituksella ja suurella ymmärryksellä, hyvin kauniilla tavalla kuvaten.

Muuttuva yläkoulu

Yläkoulussa vallitsee kaksi eri oppimäärää: virallinen, aikuisten lukujärjestykseen pohjautuva sekä epävirallinen nuorten keskinäinen maailma. Tämä nuorten "oppimäärä" koostuu mm. oman aseman löytämisestä sekä ryhmässä toimimisen opettelusta.  Nykynuoret peräänkuuluttavat koulussa viihtyvyyttä ja hyvää opettajuutta. Samaan aikaan  Hoikkala ja Paju tulevat siihen tulokseen, että opettajan valta, auktoriteetti, on edelleen olemassa. Mielestäni tämä on jollakin tavalla ristiriitaista. Oman opettajakokemukseni siivittämänä väittäisin myös, että opettajuus on muuttumassa. Opettajuus nähdään yläkoulussa nykyisin enemmän oppimisen ohjaamisena, ei vallan käyttönä.

Kukapa nuori viihtyisi koulussa yksin? Asema luokassa vaikuttaa suoraan kouluviihtyvyyteen. Yllättävääkö? Ei, vaan mielestäni hyvin inhimillistä. Nuorissa on tutkijoiden jaottelun mukaisesti sekä viihdelinjalaisia että opiskelulinjalaisia. Nämä viihdelinjalaiset ovat luokassa niitä todellisia vallankäyttäjiä.

Hyvä, paha opettaja

Kuva:openclipart.org

Hyvä opettaja kertoo nuorten mielestä myös omasta elämästään ja opettaa kertomusten kautta ainettaan. Omassa yläkoulussani oli nuori historianopettaja Tapio, joka sai tunti toisensa perään nuoret oppimisen imuun mukaan "höpöttelemällä". On hyvä pohtia, miksi joku luokka on toisen opettajan opettamana kauhea, toisen edessä ihana. Mielestäni nuoret vaistoavat, jos olet opettajana aidosti läsnä. Jo se useimmiten riittää. Aito kiinnostus oppilaisiin ja opetettavaan aineeseen. Nuoret kyllä vaistoavat leipäopettajuuden kilometrin päähän.

Tulevaisuuden opettajat

Nykyisessä yläkoulussa korostuu opettajuuden rinnalla kasvattajan rooli. Vastavalmistuneille pedagogeille tämä on mielestäni aina haaste. Lukuisat kerrat opettajanhuoneessa kuulin nuorten aineenopettajien suusta, että "minä olen opettaja, en mikään kasvattaja". Konkariopettajat ovat taas tämän kasvatustehtävän hyväksyneet jo osaksi työtänsä. Hellströmin tekstissä peräänkuulutettiin luokanopettajavetoisuutta yläkouluun. Kannatan tätä lämpimästi. Luokanopettajuus auttaa nuoren kokonaisvaltaisessa kasvun tukemisessa, kun aineenopettajilla on yleensä hyvin pirstaleinen kuva yksittäisestä oppilaasta. Lisäksi tulevaisuuden yläkoulussa tarvitaan vuorovaikutustaitojen opetusta sekä ryhmässä toimimisen taitojen hiomista.Toivottavasti tämä otetaan huomioon jo jollain tavoin uudessa opetussuunnitelmassa, joka astuu voimaan  2016. Samalla opettajankoulutusta tulee kehittää ja tuoda sinne työkaluja juuri erilaisten oppilaiden kohtaamiseen.

Lopuksi: yläkoululaisten oppilaiden parissa pärjää parhaiten ne opettajat, jotka näkevät murrosikäisen nuoren lapsena. Kypsä murrosikäinen saattaa seuraavassa hetkessä kiukutella kuin pieni lapsi. Omassa erityisopetuksen luokassani parhaita motivointikeinoja yhdeksäsluokkalaisillekin olivat tarrat hyvin tehdystä työstä. Alakoulupedagogiikkaa, sanoi silloinen opettajatoverini.

Kuva:pixabay.com

Onko jokainen oman onnensa seppä? (Teemu ja Marianne)

Onko köyhyys itseaiheutettua? Onko sosiaaliturva tarpeellinen vai turhaa ”tissiposkien” pystyynholhoamista? Mikko Mäntysaari on valmistunut yhteiskuntatieteiden tohtoriksi 1991 ja aloittanut sosiaalityön professorin viran Jyväskylän yliopistossa 2001. Hän ottaa kantaa blogissaan Antti Vesalan ja Henri Heikkisen pamflettiin ”Elämää hyvinvointivaltiossa”. Mäntysaaren blogissa on kirja-arvosteluja sekä muutamia hänen omiin mielipiteisiin perustuvia sosialipolitiikkaa koskevia tekstejä. Mielenkiintoisia tekstejä olivat esimerkiksi ”Nuorkokoomuslaisten hyvinvointivaltionäkemys”, ”Osaamiskeskusten rahoitusta uhataan leikata!” ja ”Sosiaalihuollon kehittämisrakenteet uhattuina!”.

Mäntysaari poimii Heikkisen ja Vesalan pamfletista viisi keskeistä teemaa, jotka ovat valtiovastaisuus, kevyt verotus, sosialismin ja AY-liikkeen vastustaminen, maahanmuutto- ja vähemmistöjen kritiikki sekä itseaiheutettu köyhyys ja työttömyys. Vesala vastaa Mäntysaaren kritiikin joihinkin kohtiin, mutta ohittaa osan teemoista.

"Haistakaa paska koko valtiovalta, ..."

Mäntysaari nostaa Vesalan ja Heikkisen tekstistä ensimmäiseksi teemaksi valtion vastaisuuden, jossa on kyse siitä, että valtion rooli nähdään eri tavoin. Vesala ja Heikkinen hyväksyvät valtion rooliksi vain negatiivisten vapausoikeuksien turvaamisen. Mäntysaaren mukaan kuitenkaan negatiiviset vapausoikeudet eivät voi toimia yksinään, vaan myös positiivisia vapausoikeuksia tarvitaan. Meidän mielestämme positiivisten vapausoikeuksien väheksyntä kuulostaa perin äärikokoomuslaiselta näkökulmalta. Nähdäksemme positiiviset vapausoikeudet syntyvät uusliberalistisen ideologian mukaan markkinavoimien sivutuotteena. Miksei näkymätön käsi korjaa esimerkiksi USA:ssa vallitsevaa epätasa-arvoa?

"... ette osaa muuta ku verottaa!"

Vesala korostaa yksilöllisyyttä kritisoidessaan yhteisöllistä veroratkaisua. Hänen mukaansa verorahoja tulisi pikemminkin käyttää yksilön oman elämän edistämiseen. Mäntysaari huomauttaa, että Vesala itsekin on käynyt verovaroin maksetun koulutuksen yliopistotutkintoon saakka. Vesala ei sanojensa mukaan suostu myöntymään ”tiettyjen poliittisten mielipiteiden omaksumista silkasta kiitollisuudesta valtiota kohtaan”. Mielestämme Vesalan väite sikäli pitää paikkansa, ettei mielipiteitään tarvitse muuttaa kiitollisuudesta, eikä kukaan ole niin vaatinutkaan. On kuitenkin huomattavaa, että esimerkiksi ilmaisesta koulutuksesta on valtaosalle väestöstä hyötyä. Mielestämme lausahdus kuulostaa ilmaisen koulutuksen väheksymiseltä. Ilmaisen koulutuksen, ja toisaalta myös sosiaaliturvan, suhteen voi ajatella, että verot toimivat yksilötasolla sopimuksena jossa palveluja saa verotuksen vastineella. Toisaalta verotusta voi ajatella myös kollektiivisen vastuun suhteen, jolloin ideana on myös olla sitoutuneena yhteiskuntaan ja mahdollistaa turvalliset olot sekä itselle että muille. Tällöin kokonaisuuden summa on osiensa summaa korkeampi.

Lähde: www.politifake.org

Sosialismi vs. kapitalismi - Pahojen taistelu

Mäntysaari pitää Vesalan ja Heikkisen tapaa niputtaa sosialismin erilaiset muodot yhteen alkeellisena argumentointina. Tähän kritiikkiin Vesala ei vastaa. Kenelle tahansa lienee selvää, että suomalainen sosiaalidemokratia on eri asia kuin esimerkiki kommunismi Pohjois-Koreassa. Pohjoismaalainen sosiaalidemokratia voidaan nähdä välimuotona kommunismin ja uusliberalismin välillä, jolloin kummastakin haetaan niiden positiivisia puolia. Mäntysaaren mukaan Vesala ja Heikkinen pitävät myös sosiaalista liikkuvuutta kielteisenä asiana.

"Kellä kulta, sillä onni..."

Vesala ja Heikkinen kannattavat omien sanojensa mukaan liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa. Liberaali maahanmuuttopolitiikka näyttää todellisuudessa tarkoittavan lähinnä vain työvoimaperustaista maahanmuuttoa. Heikkinen on kirjoittanut liberaalista maahanmuuttopolitiikasta Uuden Suomen blogissaan:

”Ensimmäinen valtion luoma ongelma on sosiaaliturva. Korkea sosiaaliturva ja muut veronmaksajien kustantamat palvelut vääristävät maahanmuuttoa niin, että yhteiskunta houkuttelee runsaasti maahanmuuttajia, joiden pääasiallinen motiivi on hyötyä julkisista palveluista. Konkreettinen esimerkki tästä näkyy korkeimman hallinto-oikeuden pöytäkirjasta KHO:2009:86, jossa somalialainen ”herra B” toteaa, että ”Suomessa eläminen on ilmaista”. Pari miljoonaa tällaista maahanmuuttajaa pitäisi hyvin nopeasti huolen siitä, ettei nykyisen kaltaisesta yhteiskunnasta paljon jäisi jäljelle. ”

”Ensimmäinen liberaalin maahanmuuttopolitiikan edellytys onkin, että maahan muutetaan omalla vastuulla ja omalla kustannuksella. Yhdenkään maahanmuuttajan ei tulisi olla oikeutettu mihinkään ”hyvinvointivaltion” tarjoamaan palveluun, ennen kuin osallistuu sen rahoittamiseen verojen muodossa. Tämä vähentäisi huomattavasti sosiaaliperusteista maahanmuttoa, mutta ei silti vielä mahdollistaisi liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa.”

Mäntysaari ei ota tarkemmin kantaa Vesalan ja Heikkisen maahanmuuttoideologiaan, vaan lähinnä ihmettelee ettei Heikkisen äidin brasilialainen syntyperä ole pehmentänyt hänen ajatuksiaan. Heikkisen puheenvuoro on mykistävä. Liberaalista maahanmuuttopolitiikasta puhuminen tuntuu lähinnä pakolaisvastaisuuden peittelyltä. Vastaanottokeskukset lienevät Vesalan ja Heikkisen mielestä turhia.

"...Mulla kulta, mulla myöskin onni"

Mäntysaaren mukaan Vesala ja Heikkinen syyllistävät työttömyydestä itse työttömiä. Vesala korostaa vastauksessaan, että sosiaaliturva on hyvä on olla, mutta ”vain niille jotka aiosti työkyvyttöminä tarvitsevat”. Ajatuksen takana lienee yksilön vapaan tahdon merkityksen korostaminen ja ulkopuolisista tekijöistä riippuvien ilmiöiden merkityksen väheksyminen.

Tulevina sosiaalityöntekijöinä Vesalan ja Heikkisen kirjoitukset tuntuvat melko uskomattomilta. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisiin uskomuksiin, maailmankatsomuksiin ja ihmiskäsityksiin erilaiset poliittiset ideologiat pohjautuvat. Asioista keskustelu sinällään on useimmiten tervetullutta, mutta tässä yhteydessä olisimme kaivanneet hieman enemmän perusteluja väitteille ja ajatuksille.

Älä laatikoidu - se tappaa! (Sonja, Heidi ja Annakaisa)

Kuvan lähde

 Älä laatikoidu
- se tappaa!

”Sen sijaan, että nielaisemme normaalit annettuna, meidän pitäisi kysyä enemmän, miten tästä on tullut normaalia”. (Varo omaa normaaliasi ihminen) Tiedetoimittaja Jani Kaaro kyseenalaistaa kolumneissaan itsestäänselvyydet. Kaaron sanomasta paistaa uskottavuus – tuleehan se mieheltä, joka on jo omalla esimerkillään osoittanut kouluinstituution toissijaisuuden oppimisen kannalta. Tämä itseoppinut toimittaja operoi tieteen ja skandaalinhakuisen journalistiikan rajamailla pyrkien selittämään auki ihmiselon ristiriitaisuutta arkielämästä käsin. 

         

Mutasen haastattelemana Kaaro on sanonut: ”Jos ei ole oikein mitään koulusta etkä oikein osaa mitään, rupea tiedetoimittajaksi. siinä ainakin opit jotain”. Kuitenkin itseoppineen tiedetoimittajan Kaaron Helsingin Sanomissa kirjoittamia kolumneja luetaan ja kommentoidaan ahkerasti. Kaaro nostaa kolumneissaan esille suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevan kahtiajakautuneisuuden ja asioita joista vaietaan. 

 Kaaron tapana on löytää samankaltaisuuksia yleensä erillään pidetyistä ilmiöistä. Kärjistävät otsikot, kuten ”Säästöt tappavat, ei lama”, ”On luonnotonta, että toinen vanhempi on aina kotona lapsen kanssa” ja ”Mies ilman naista ja seksiä on äkäinen ampiainen” nappaavat lukijan huomion provokatiivisuudellaan. Kaaro kirjoittaa kansan syviin riveihin vetoavista aiheista tuomalla kuitenkin toisenlaisen toimintamallin perustellen sen pätevyyttä tieteen keinoin. Kaaro vetoaa ihmisen rationaalisuuden kaipuuseen avaamalla uuden näkökulman mielenkiintoisten tutkimustuloksien kautta.

Rohkene avartaa!

Suomalainen yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri näyttäytyy Kaaron kolumneissa alkoholiongelmansa kieltävänä pulina. Pystymmekö julkisesti keskustelemaan vaikeista asioista vai vallitseeko meillä vaikenemisen ilmapiiri? Toimittajana hän tarttuu arkaluontoisiin ja vaiettuihin aiheisiin pyrkien selittämään niiden luonnetta kärjistäen tai asettamalla ne kasvotusten vastakohtiensa kanssa. Tieteentekijän ominaisuudessa hän paketoi omat syväluontoiset teoriansa lähdeluetteloilla kirjoitustensa loppuun.

Kaaron suosiota, jota hänen kolumniensa kymmenettuhannet some-jakamiset todistavat, selittää kirjoittajan kyky aistia yhteiskunnassa kulloinkin kytevät ristiriidat, milloin kyseen ollessa rikkaiden ja köyhien välisestä kuilusta, tasa-arvokeskustelusta tai ihmisyyden luonteesta. Kirjoituksista paistaa kahtiajakautuneisuuden ilmapiiri, joka Kaaron mukaan leimaa suomalaista yhteiskuntaa: ”Ihmiset istuvat omissa poteroissaan kaikki vastaukset valmiina ja keskustelussa haisee vuosisadan tunkka”.(Ihmisten heimolaisuustappaa itsenäisen ajattelun) 

Ihmisiä kaikki?

Mielenkiinnon kolumneissa herättää niiden ihmisläheisyys, Kaaro puhuu humaanisti vaikka tieteen keinoin maailmaa selittääkin. Uusien ideoiden raikkaus vetää lukijan sisälle miehen epäortodoksiseen ajatteluun. Yhteiskuntakritiikkinsä vastapainoksi Kaaro tarjoaa ratkaisuja: ei karteta eriävää mielipidettä vaan annetaan sen horjuttaa omaa totutusti oikeana pidettyä. Kaaro esimerkiksi haastaa pohtimaan köyhyyden syitä uudesta tulokulmasta: "Kun ihmisen ei tarvitse uhrata merkittävää osaa aivokapasiteetistaan taloudellisten huolien miettimiseen, hänen aivonsa toimivat kuin laajakaista. Köyhällä tämä laajakaista kapenee puhelinlangaksi."(Köyhyys on aivoja syövä loinen) Onko köyhyys sisäsyntyistä? Onko rikkailla aihetta ylivertaisuuden kokemukseen?

Kaaro herättelee lukijoita huomaamaan oman kulttuurin ongelmien ja tabujen tuomitsemisessa huomioon muiden kulttuurien samankaltaiset ongelmat ja tabut eri nimillä paljastaen kaksoismoralismin toisaalta tuoden uudenlaisen ratkaisumallin ongelmiimme. Kaaro pyrkii näkemään kokonaisuutena kahtiajakojen yli. Kaaro pureutuu suomalaisen yhteiskunnan ydinongelmiin osoittaen, että niiden luonne ymmärretään väärin.

 

Oletkin sinäkin ylikunnossa? (Karoliina A. ja Leena M.)

Virpi Kalakoski käsittelee Psykologia-lehden Maanantaiblogin julkaisussa ”Miksi teemme asioita samanaikaisesti, vaikka se on niin tehotonta?”(03.06.2013) ihmisten pyrkimyksiä medioiden yhtäaikaiseen käyttöön ja sen seurauksia. Hän esittelee verkkolehti ”PLoS ONEssa” julkaistussa tutkimuksessa median monikäyttäjiin liittyviä oletuksia ja ongelmia. Tutkimustulosten mukaan monikäyttäjien kyky ohjata huomiota useampaan tehtävään oli heikompi kuin he itse arvioivat. Lisäksi tutkimuksessa huomattiin, että heillä oli keskittymiskyvyn vaikeuksia ja impulsiivisuutta.

 

Ylisuorittamisen yhteiskunta

Kalakosken kirjoitus heijastaa jokaisen arkea. Katukuvassa et törmää ihmiseen, joka ei räpeltäisi puhelinta. Keskustelutauon vallitessa kaikki suuntaavat katseensa puhelimeen. Kuulostaako tutulta? Voisiko olla, että olemme median käyttäjinä ylikunnossa?

Lähde: theplanetd

 

Ihmiset eivät enää puhu toisilleen. Sosiaalinen vuorovaikutus on ollut murroksessa jo jonkin aikaa. Sosiaalisen pääoman haalimiseen käytetään yhä useampaa palvelua, eikä rehelliseen, kasvokkain tapahtuvaan kommunikointiin tunnu riittävän aikaa kännykän näytön tuijottamiselta.

2000-luvun lapset ovat kasvaneet tähän ilmiöön ja käyttävätkin sujuvasti tablettia heti, kun motoriikka riittää sellaisen hipelöimiseen. Vaikka emme mekään lapsena käpylehmillä leikkineet, tuntuu ilmiö erikoiselta, kun itse sai ensimmäisen puhelimensa 13-vuotiaana.

Toimiiko multitasking oikeasti?

Multi-taskingia eli useamman asian suorittamista samaan aikaan tunnutaan ihailtavan sekä työpaikalla että perheen arjen pyörittämisessä. Yksittäisen pienen ihmisen oletetaankin olevan lähes supertietokone. Kalakoski viittaa tutkimustulokseen, joka todistaa toisin. Vastoin yleisiä odotuksia, monikäyttäjät suoriutuivat heikommin työmuistia ja toiminnanohjausta vaativissa tehtävissä.

Usealle tällainen monta rautaa tulessa –toimintatapa on helposti läsnä arjessa. Tämän takana piilee kenties sosiaalinen paine ja tarve seurata, mitä on meneillään. Voi tästä jotain hyvääkin löytää: Kalakosken esittelemien tulosten mukaan median monikäyttö voi olla myös emotionaalisesti palkitsevaa.

Lähteet

Kalakoski, Virpi  2013: Miksi teemme asioita samanaikaisesti, vaikka se on tehotonta? Psykologia-lehden Maanantaiblogi. Viitattu 10.02.2013.

·         http://www.psykologia.fi/ajankohtaista/maanantaiblogi/315-miksi-teemme-asioita-samanaikaisesti-vaikka-se-on-niin-tehotonta