Tieteen verkossa

lauantai 14. marraskuuta 2015

Koulumaailman uudenlaisia näkökulmia (Henna I., Katin ryhmä)

Valitsin matematiikan opettajana ja kasvatustieteen tutkijana toimivan Laura Tuohilammen ja oppilaanohjaajana toimivan Antti Värtön Peruskoulupesula-nimisen blogin. Blogissa tarkastellaan koulua, koulutusta ja niiden tulevaisuutta useista eri näkökulmista korostaen uudenlaista oppimista. Ylläpitäjien lisäksi blogissa on julkaistu muidenkin tekstejä, esim. tutkijat, oppilaiden vanhemmat sekä oppilaat itse ovat päässeet ääneen Peruskoulupesula-blogissa. Blogin kohderyhmä on hyvin laaja; lähes kaikki koulumaailmasta kiinnostuneet henkilöt löytävät mieleistä luettavaa tästä blogista.

Blogissa käsitellään erityisesti uudenlaista oppimista ja perinteisiä koulumaailmassa vallitsevia käsityksiä kyseenalaistetaan, mikä tekee blogista hyvin mielenkiintoisen ja ajan tasalla olevan, sillä tänä päivänä opetus ja opetusmenetelmät ovat murrostilassa ja uusia, tehokkaampia opetustekniikoita etsitään jatkuvasti “vanhentuneiden” tilalle. Keskustelua blogissa ei esiinny kovin paljoa; yleensä kommenttien lukumäärä vaihtelee nollasta pariin, kolmeen kommenttiin yhtä blogitekstiä kohden. Toisinaan jotkin aiheet, kuten Tuohilammen esittelyt uusista opetusmenetelmistä ja Värtön psykologisen lähestymistavan ja nykyajan koulujärjestelmän kriittisenkin arvostelun omaavat tekstit herättävät paljon keskustelua ja kommentteja kertyy jopa kymmenen. Blogin ylläpitäjät itse ovat ahkeria vastaamaan kommentteihin ja osallistumaan keskusteluihin. Pääasiassa blogissa esiintyvä keskustelu on asiallista aiheista keskustelua eri näkökulmat huomioon ottaen, mutta sekaan mahtuu myös hieman lapsellisia, loukkaamaan pyrkiviä kommentteja.

Blogin kieli ja tyyli on suurimmaksi osaksi asiallista. Tuohilammen tekstit ovat neutraaleja, varsinkin silloin kun hän kuvailee omia kokemuksiaan koulumaailmassa. Värtön tekstit puolestaan ovat toisinaan hyvinkin humoristisia, myös sarkasmin piirteitä löytyy hänen teksteistään. Värtö käyttää välillä hyvinkin värikästä kirjoitustyyliä, mutta onnistuu kuitenkin esittelemään kritiikkinsä suhteellisen asiallisesti. Tuohilampi hyödyntää enemmän tutkimustietoja teksteissään kuin Värtö. Värtön tekstit perustuvat enemmän omiin kokemuksiin ja havaintoihin. Hän pohdiskelee pinnalla olevia aiheita tuoden omat mielipiteensä selkeästi esille. Uudet tutkimustulokset esitellään blogissa asialliseen sävyyn ja niitä kommentoidaan omiin mielipiteisiin pohjautuen. Blogin kirjoitukset muistuttavat lähinnä reportaaseja ja mielipidetekstejä.

By Moyan Brenn

Ovatko oppiaineet eriarvoisia?

Värtön kirjoitus “Taito- ja taideaineet - koulumaailman lapsipuolet” (21.8.2015) herätti mielenkiintoni. Värtön mukaan tänä päivänä taito- ja taideaineita väheksytään ja eikä niitä pidetä yhtä tarpeellisina kouluaineina kuten lukuaineita. Värtön mukaan taito- ja taideaineet ovat kuitenkin yhtä hyödyllisiä ja niistä oppii perustaitojen ja –tietojen lisäksi mm. tuntemaan itseään. Tämä kirjoitus synnytti suhteellisen paljon keskustelua kommenteissa. Värtö perustelee väitteitään suurimmaksi osaksi omilla kokemuksillaan ja koulumaailmassa tekemiinsä havaintoihin. Kirjoituksen loppupuolella hän kuitenkin viittaa Elliot W. Eisnerin vuonna 1998 käsittelemiin tutkimuksiin, joiden mukaan taideaineet parantaisivat oppilaiden menestystä lukuaineissa. Tähän mielipiteeseen Värtö ei kuitenkaan yhdy.

Värtö käyttää tekstissään kuvia, joiden lähteet hän on merkinnyt asianmukaisesti kuvien alle linkkien kera. Värtö käyttää ilmauksia kuten ” Äh. Taas meni pieleen” ja ” Ei kun hetkinen. Eihän se näin mennyt. Kokeillaan uudestaan:” sekä humoristisia kuvia, näin hän saa tekstiinsä huumoria. Hän on myös onnistunut ripottelemaan sarkasmia verkkokirjoitukseensa. Lisäksi Värtö käyttää paljon puhekielen ilmaisuja. Tällä tavalla kirjoittaja pääsee lähelle lukijaa ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Edellä mainitut piirteet tekevät verkkotekstistä sekä hyvän että huonon, riippuen näkökulmasta, josta tekstiä lähestyy. Jos keskitytään tekstin viihdyttävyyteen ja mielenkiintoisuuteen, teksti on mielestäni oikein hyvä verkkoteksti. Mutta jos kirjoitusta mietitään tiedeblogin näkökulmasta, voi kyseinen teksti vaikuttaa jopa hieman liian ”vapaasti” kirjoitetulta sopiakseen tiedeblogiin.

Voin myöntää sortuneeni Värtön väitteisiin; olen itsekin tullut vähätelleekseni taito- ja taideaineiden tarpeellisuutta. Mielestäni Värtö perustelee väitteitään onnistuneesti ja tuo kirjoitukseensa mukavasti huumoria ja sarkasmia onnistuen kuitenkin esittelemään melko vakavankin asian. Värtön käyttämät kuvat ja retoriset kysymykset tekevät tekstistä mielenkiintoisen verkkokirjoituksen.

http://www.peruskoulupesula.fi/

perjantai 13. marraskuuta 2015

Ihan vaan IT-juttuja (Rosa V.) (Katin ryhmä)

Käsittelyssä on tällä kertaa Juha Rautiaisen ylläpitämä blogi, ”Juhan IT-blogi – tietojenkäsittely, tietoturva, tietosuoja”, jossa hän pohdiskelee juurikin blogin nimessä mainittuja aihepiirejä. Juha Rautiainen itse on ohjelmistokehityksen ammattilainen, ja opiskellut aikoinaan tietojärjestelmätieteitä sekä valmistunut filosofian maisteriksi. Päätyönsä ohessa hän tekee kouluttajan töitä, sekä blogissaan taas kirjoittaa itseään kiinnostavista, IT-alan uusista kuin vanhoistakin ilmiöistä.

Juha ei turhia jaarittele – jokainen blogikirjoitus on täynnä asiaa. Hän myöskin ottaa aiheisiinsa hyvin vähän kantaa, ja suurin osa postauksista tuntuu keskittyvän hänen ammattitaidostaan kumpuaville, yleishyödyllisille IT-vinkeille. Tyyliltään Juhan kirjoitukset ovat asiallisia, joskin seassa on muutamia puhekielen ilmauksia, jotka lämmittävät muuten niin asiapitoista tekstiä.

Julkaisuja selaillessani kiinnostuin erityisesti tämän vuoden tammikuussa julkaistusta ”Kyberhyökkäyksellä Suomi polvilleen?” -kirjoituksesta. Kyberuhkat ovat aina toisinaan pinnalla, mieleeni muistuu heti ihan muutama tapaus lähivuosilta, kun esimerkiksi Sonyn Playstation Network kaadettiin hakkereiden toimesta. Juha mainitseekin tekstissä aiheen nousseen hänen mielensä päälle sen aikaisten iltapäivälehtien otsikoiden mukaisesti, joissa oli väitetty Suomen olevan helppo nakki kyberiskulle. Otsikko oli herättänyt mielenkiintoa sen verran, että kirjoittaja oli halunnut pohtia hieman syvällisemmin, olisiko Suomen lamauttava kyberhyökkäys ylipäätään mahdollista.

Huomaan kirjoitusta lukiessani, että kirjoittaja tuo tekstiinsä paljon omaa pohdintaa. Juhalla on tietysti se etu, että hän on alan ammattilainen. Hänen ei tarvitse perustella ajatuksiaan, vaan lukija olettaa hänen tietävän vahvasti mistä puhuu, kuten minäkin tässä tapauksessa. Juha käy tekstissään läpi mahdolliset kyberiskun tekijät, ja mikä syy heillä olisi iskeä Suomea vastaan, tai mitä hyötyä siitä mahdollisesti olisi. Kokonaisen valtion kaataminen ei ole kovin ideaalia eikä helppoakaan, joten skenaario on hyvin epätodennäköinen. Hän huomauttaa myös siitä, ettei meillä ole yksinkertaisesti tietoa, millaiset kyvyt vastakkaisella puolella edes on toteuttaa kyberhyökkäyksiä. Ja tottahan se on, voimme satelliiteilla vakoilla naapurivaltion sotilastukikohtia ja päätellä ilmakuvista, millaiset voimat heillä on sotilaallisesti. ”Kyberkyvyt” ovat kuitenkin todennäköisimmin maan alle piilotettuja ihmisryhmiä, jotka työskentelevät pimeässä loukussaan kellon ympäri. Miten voimme valmistautua kyberhyökkäyksiin, kun emme edes tiedä mitä vastapuoli aikoo meitä päin heittää?

Kirjoittaja kiteyttää tekstinsä lopussa, että näkee useiden ja kooltaan vakavien kyberhyökkäysten olevan suurempi uhka, kuin yllämainittu koko Suomen kaatava, yksittäinen hyökkäys. Olen tässä asiassa samoilla linjoilla, sillä tuntuu yksinkertaisesti hassulta, että mikään valtio tai yksittäinen ryhmä haluaisi hyökätä Suomen kaltaista maata vastaan aikomuksenaan koko infrastruktuurin kaataminen. Mitä se hyödyttäisi ketään?

https://juhanit.wordpress.com/

Taloustietämystä yleistiedon tueksi (Tomi&Aleksi, Katin ryhmä)

Valitsimme analysoinnin kohteeeksi Akateemisen talousblogin. Blogi on keskittynyt tarkastelemaan asioita taloustieteen näkökulmasta, ja alun perin sen ovat perustaneet Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen laitoksen tutkijat. Tällä hetkellä blogia kirjoittavat Pertti Haaparanta, Matti Liski, Niku Mättänen, Tuomas Pekkarinen ja Marko Terviö Aalto-yliopistosta, Roope Uusitalo Helsingin taloustieteellisen tutkimuskeskuksesta, sekä Ari Hyytinen Jyväskylän yliopistosta. Kirjoittajat kertovat haluavansa tuoda esiin kansantajuisesti taloustieteen tutkimustuloksia, tuottaa uusia analyysejä, tuoda uusia aiheita ja näkökulmia julkiseen keskusteluun taloustieteestä sekä lisätä yleistä tietämystä siitä, mitä taloustiede on. Blogi on hyvä valita kaikille taloustieteen ilmiöistä kiinnostuneille, vastaavaa blogia Suomesta ei taidakaan edes löytyä.

Viittasimme, että Suomesta vastaavaa blogia ei taida edes löytyä. Sen kirjoittajajoukko on monilukuinen ja kaikilta löytyvät vahva asiantuntemus taloustieteestä: joukossa on ETLAn ja HECERin tutkimusjohtajat ja kaikki toimivat professoreina tai dosentteina taloustieteellisillä laitoksilla. Blogikirjoituksissa viitataankin akateemisiin julkaisuihin, mitkä tuovat tukea kirjoittajien teksteihin. Blogeissa käytävä keskustelu on vilkasta, koska tekstit käsittelevät ajankohtaisia aiheita ja kirjoittajat aktiivisesti osallistuvat keskusteluihin lukijoiden kanssa. Mielestämme blogin seuraaminen ei vaadi asiantuntijuutta, mutta on helpompaa lukijalle jolla taloustieteelliset termit ovat hallussa.

Kysyntää enemmän kuin tarjontaa - tarkastelussa Helsingin asuntomarkkinat

Akateemisesta talousblogista valitsimme lähempään tarkasteluun Marko Terviön blogijulkaisun: ”Helsingissä asumisen hintapreemiosta”. Kirjoitus tuo esiin ajankohtaisen aiheen, jossa pohditaan sitä kuinka Helsingissä asuntojen hintojen nousu on ollut voimakasta verrattuna muihin kaupunkeihin Suomessa. Kirjoittaja perustelee hintapreemiota sillä, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa ja siihen oleellisesti vaikuttaa se, että tarjontaa ei voida lisätä, kun rakennuspaikkoja on rajoitetusti. Mielestämme kirjoituksessa kappalejaolla on hyvin eroteltu teksti helppolukuiseksi ja teksti on kansantajuista, minkä voi omaksua talouden ammattilaiset ja kaikki aiheesta kiinnostuneet henkilöt.

Kuva: Timo Newton-Syms

Blogikirjoitus pyrkii tuomaan esille Suomen asuntomarkkinoiden tilannetta ja erityisesti pääkaupunkiseudun asuntojen hintatasoa. Kirjoittaja tuo esiin faktatietoa, mutta jättää ison kysymysmerkin lukijalle, koska kirjoittajalla ei ole tarjota toteuttamiskelpoista ratkaisua eikä mielestämme tuo uutta näkökulmaa siihen, miten ratkaista hintojen nousun pysähtyminen. Tekstin lopussa on muutama linkki tilastokeskuksen tilastoihin, mistä lukija pystyy tarkastelemaan aihetta tarkemmin tilastojen valossa.

Pohdintaa älykkyydestä ja sen puutteesta (Minni Muhonen ja Jonna Luopa, Katin ryhmä)

Tarkastelumme kohteena on sosiaalipsykologisiin ilmiöihin keskittyvä blogi Naiivia sosiaalipsykologiaa. Kirjoittaja on sosiaalipsykologian opiskelija, jonka tavoitteena on jakaa blogissa omia ajatuksiaan. Kohderyhmänä on ilmeisesti sosiaalipsykologiasta kiinnostuneet henkilöt, sillä hän käyttää tekstissään sosiaalipsykologiaan liittyviä käsitteitä, mitkä eivät välttämättä aukea asiaan perehtymättömille lukijoille. Kiinnostuimme blogista, koska olemme itse psykologian opiskelijoita ja sosiaalipsykologia on hyvin lähellä omia kiinnostuksen kohteitamme.

Verkkotekstissä Älykkyydestä kirjoittaja tarkastelee älykkyyttä sosiaalisesta näkökulmasta. Hän toteaa älykkyyden olevan suhteellista ja hankalasti määriteltävää. Tekstistä käy ilmi kirjoittajan arvostavan suuresti älykkyyttä, myös arkitilanteissa. Hän esimerkiksi pohtii, miten kukaan voi jaksaa/nauttia arkikeskustelusta, jossa uusia näkökulmia ei tuoda esiin eikä asioita perustella. Samalla hän nostaa esiin ajatuksen, etteivät arkipäiväiset keskustelut useinkaan ole kovin älykkäitä. Tästä herää kysymys, tarvitseeko kaikkien keskustelujen aina ollakaan älykkäitä ja uusia ajatuksia herättäviä. Itse ainakin nautimme toisinaan aivojen narikkaan heittämisestä sellaisessa seurassa, jossa voi puhua myös ”älykkäästi”. Ajatuksia herättävien keskustelujen käyminen on mielenkiintoista ja avartavaa, mutta on rasittavaa, jos jokaisen oman ajatuksen pitäisi olla jollain tavalla älykäs.

Mielenkiintoista tekstissä on havainto, jonka mukaan hauskuus (rivien välistä luettuna myös älykkyys) riippuu asemasta ryhmässä:

”Myöhemmin opin että kyse ei olekaan siitä että pitäisi olla erittäin hauska ollakseen hyväksytty, vaan täysin päinvastoin: pitäisi olla erittäin hyväksytty ollakseen hauska.”

”Keskustelua seuratessani huomasin jälleen vanhan viisauden, että kyse ei ole niinkään siitä mitä sanoo, vaan kuka sen sanoo.”

Kirjoittajalla on useista asioista vahvoja ja kärkkäitä näkemyksiä (kuten yllä näemme). Hän viittaa Piagetin ja Kohlbergin teorioihin ja soveltaa niitä omaan käyttöönsä, mutta muuten tekstissä ei ole lainkaan lähteitä tai viittauksia tutkimuksiin. Teksti on lähinnä kirjoittajan omaa ajatuksenvirtaa, jossa hän käyttää tieteellisiä käsitteitä argumentoinnin tukenaan. Vaikka olemmekin alallamme vasta-alkajia, kirjoittajan kärkäs ote ja mihinkään viittaamattomuus perusteluissaan kalskahtaa väistämättä korvaan.

Blogiteksti Älykkyydestä on aiheeltaan mielenkiintoinen, aina ajankohtainen ja se koskettaa kaikkia ihmisiä. Kuvien puuttuminen tekee ulkoasusta ehkä hieman tylsähkön. Teksti on hyvin jäsenneltyä, mutta toisinaan yksinkertaisia asioita on esitetty turhan hankalasti. Tieteellisiä käsitteitä käyttämällä kirjoittaja tuo esiin omaa asiantuntijuuttaan.

Tekstistä muodostuu ajatus älykkyyden yleisesti ja yhteiskunnallisesti arvostetusta asemasta yksilön ominaisuuksien joukossa. Onhan totta, että älykkäinä pidetyt henkilöt nostetaan jalustalle ja heidän sanomisensa painavat enemmän kuin ei niin älykkäinä pidettyjen ihmisten. Esimerkiksi tutkijoiden tai muiden korkeasti koulutettujen ajatuksia arvostetaan enemmän, vaikka ne eivät liittyisikään oman alan aiheisiin. Tämä on hieman epäoikeudenmukaista, varsinkin kun älykkyydestä ei ole mitään tarkkaa määritelmää eikä sen takia voida objektiivisesti sanoa, kuka on älykkäämpi kuin toinen. Vaikka asiantuntija tietäisi kaiken omasta alastaan, ei se kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että hän tietäisi kaiken kaikesta muustakin.

IvanWalsh.com

lähde: http://naiivisospsyko.blogspot.fi/ (luettu 13.11.2015)

Haavoittuvainen tietoturva (Antti-Jussi Manninen, Erno Seppänen, Kasper Tontti, Katin ryhmä)

Valitsimme tarkasteluun Juha Rautiaisen IT-blogin. Rautiainen on tietoturvaan ja kyberturvallisuuteen perehtynyt ohjelmistokehityksen ammattilainen (FM, insinööri). Hänellä on myös kokemusta yritystoiminnasta ja kiinnostusta oikeustieteeseen. Rautiainen kirjoittaa blogissaan lähinnä IT-alan asioista vahvalla asiantuntemuksella suomeksi. Blogi on suuntautunut IT-alan asioista kiinnostuneille.

by:nyuhuhuu

Blogi syventyy tarkemmin tietojenkäsittelyyn, tietoturvaan ja tietosuojaan. Siitä tekee kiinnostavan Juhan vahva ote tietotekniikkaan, etenkin kyberturvallisuuteen ja sen riskeihin. Blogi on ulkoasultaan hyvinkin yksinkertainen, mikä tekee lukemisesta mieluisan kokemuksen. Vaikka teksti onkin IT-alalle painottuvaa, voi sitä lukea kuka tahansa. Eniten keskustelua herättävät tietotekninen turvallisuus ja luotettavuus sekä aiheiden ajankohtaisuus.

”Ajatus avoimen lähdekoodin ohjelmistojen turvallisuudesta perustuu yleensä siihen, että niiden lähdekoodi on vapaasti tutkittavissa.”

Tekstissä (Avoimen lähdekoodin myyttinen tietoturvallisuus, 06.03.2014) käsitellään avoimen ja suljetun lähdekoodin eroavaisuuksia ja luotettavuuseroja. Teksti kehottaa lukijaa miettimään avoimen lähdekoodin turvallisuutta, mikä on nykyaikana erityisen kriittistä. Tekstin tiedot ovat luotettavia, mutta lukijan tulee ymmärtää, mitä lähdekoodi oikeasti on. Kirjoitus syventyy aiheeseen lyhyttä artikkelia esimerkkinä käyttäen, mikä on lähteeksi turhan kepeä.

Teksti pohtii avoimeen lähdekoodiin luottamista. Avoin lähdekoodi on turvallinen, jos käyttäjäympäristö on luotettava. Käyttäjän tulisi tutustua lähdekoodiin ja olla lähdekriittinen välttääkseen suurimmat tietoturvaongelmat. On otettava huomioon, että kaikessa voi olla virheitä, joita muut käyttäjät pystyvät hyödyntämään. Herää kysymys, voiko mihinkään luottaa?

https://juhanit.wordpress.com/

https://juhanit.wordpress.com/2014/03/06/avoimen-lahdekoodin-myyttinen-tietoturvallisuus/

https://www.flickr.com/people/nyuhuhuu/

Pintaraapaisu digitalisaation asiakaslähtöisyyteen

(Sanni T. ja Heikki P., Katin ryhmä)

Kauppalehden Tiedosta-blogissa Taloustutkimus Oy:n viisi johtohenkilöä käsittelevät vuorotellen ajankohtaisia talouden, politiikan ja digitalouden ja niiden tutkimuksen aiheita. Näkökulma kirjoituksilla on kaupallis-tutkimuksellinen ja blogi on Kauppalehden ja Taloustutkimus Oy:n kaupallinen yhteistyö. Blogin kirjoittajat esittelevät ja avaavat useita sekä Taloustutkimus Oy:n että muiden tahojen tutkimuksia. Yksittäisistä teksteistä käsittelemme tutkimusjohtaja, kauppatieteiden maisteri Kari Roosen kirjoitusta Asiakasymmärrys digitalisaatiossa.

Kirjoituksessaan Roose ottaa kantaa digitalisaation hyödyntämiseen yrityksissä. Roosen mukaan aihe on erittäin mielenkiintoinen ja hän haluaakin herättää keskustelua digitalisaation hyödyntämisen hallinnasta ja suunnittelusta yrityksissä. Digitalisaatio ei ole hänen mukaansa vain erillinen osa yrityksen liiketoimintaa, vaan osa kehitystä ja yrityksen strategiaa. Roose esittää yhden kokonaisen kappaleen verran kysymyksiä, joiden kautta miettiä lähestymistapoja digitalisaatioon. Hänen mukaansa lähestymistapoja tulee muokata ja hyödyntää yrityksen strategian mukaan parhaan hyödyn saamiseksi. Väitteitään Roose perustelee omalla kokemuksellaan ja asiantuntemuksellaan aiheesta.

Asiakasymmärrys on Roosen mukaan lähtökohta digitalisaatiolle, koska yrityksen ei tule tehdä mitään, mitä asiakas ei tarvitse, maksa tai mistä asiakas ei hyödy. Digitalisaatiota ei saa nostaa itseisarvoksi ja erottaa strategisesta suunnittelusta. Hankkeet, joiden pohjana on jokin muu kuin asiakkaan tarpeet, ovat Roosen mukaan vähintäänkin riskialttiita. Asiakasymmärryksen kartuttamiseen kuuluu tieto millaisia ratkaisuja asiakkaat käyttävä jo nyt, millaisia valmiuksia heillä on käyttää digiratkaisuja, mitä asiakkaat hakevat yritykseltä ja mitä kilpailijat jo tarjoavat. Lisäksi Roose kehottaa selvittämään, miten asiakas haluaa asioida ja kommunikoida yrityksen kanssa ja mitä palveluja ja tuotteita jatkossa kulutetaan ja miten paljon.

Kuten mainittu, Roose perustelee argumenttejaan omalla kokemuksellaan ja ammattitaidollaan. Hän viittaa aiempaan kokemukseensa verkkokaupan kehityksestä ja vertaa sitä digitalisaation kehitykseen ensin erillisenä ja sitten yhtenä osana yritysstrategiaa. Jäimme kaipaamaan enemmän Roosen omia kokemuksia ja konkreettisia esimerkkejä digitalisaation ja asiakasymmärryksen tärkeydestä. Erityisiä lähteitä Roose ei mainitse, mutta antaa linkin toiseen blogikirjoitukseen kolmesta yrityksestä, jotka eivät osanneet vastata digitalisaation haasteisiin. Tähän linkkiin hän kehottaa tutustumaan, jos asia ja konkreettiset esimerkit kiinnostavat.

Olemme samaa mieltä Roosen kanssa siitä, että asiakasymmärrystä ja asiakaslähtöisyyttä täytyy pitää lähtökohtina digitalisaatiossa ja sen ratkaisujen kehityksessä. Tätä käyttäjälähtöisyyttä tukevat tähän mennessä lukemamme oman tieteenalamme tietojärjestelmätieteen kirjallisuus. Blogiteksti itsessään ei kuitenkaan välttämättä anna kovin vahvoja perusteluja tälle päätelmälle, koska se on hiukan mielipidekirjoituksenomainen ja perustuu pelkästään kirjoittajan omiin kokemuksiin. Teksti herättää kuitenkin miettimään onko digitalisaatiota mietitty yrityksissä strategia- ja asiakaslähtöisesti ja onko digitalisaatio hallittua.

Kaiken kaikkiaan blogiteksti jäi mielestämme korkealentoiseksi, vaikka aiheesta olisi voinut kirjoittaa kärkevämmin ja ajatuksia herättävästi. Asiakaslähtöisyys digitaloudessa on kuitenkin ollut ongelmallista ja sen saralla on paljon parannettavaa.

Linkki alkuperäiseen kirjoitukseen: http://www.taloustutkimus.fi/blogi/?x1810595=w3976134

#Pääpoisperseestä (Niklas ja Akseli, Katin ryhmä)

Tuomas Aivelo, Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tohtorikoulutettava, julkaisi 31.10.2015 Tiede-lehden verkkoblogissaan kieltämättä hämmentävän mielipiteensä opetusministerin avoimesta kirjeestä koskien yliopistojen ja ammattikorkeiden koulutuksen tehokkuutta ja laatua. Aivelo totesi tekstissään kirjeen olevan mahdoton toteuttaa ja ajatus sen sisällöstä olevan täysin naurettava. Opetusministeri otti kirjeessään kantaa yliopistojen henkilöstö rakenteeseen “Nykytila, jossa jopa 40% henkilöstöstä työskentelee muissa kuin opetus- ja tutkimustehtävissä ei varmasti ole kenenkään mielestä tyydyttävä”.

Aivelon mielestä ratkaisu löytyisi tutkimusrahaston lisäämisestä ja sen luovuttamisen helpottamisesta. Nykyisin jo apurahahakemuksen laatiminen vie miljoonia laskettuna siihen käytetyistä työtunneista. Lopputulos on se, että hakemukseen käytetty aika ja toisin sanottuna menetetty työaika maksaa jo itsessään 6% apurahan määrästä ja tällä hetkellä rahoitus on noin 11% luokkaa. Taso, jossa apuraha menettää merkityksensä rupeaa siis lähestymään. Ongelmaksi nouseekin miten jakaa apurahat oikeisiin kohteisiin ja mahdollistaa sen tuoma hyöty tutkijalle itselleen?

Byrokratian määrä on tällä hetkellä selkeä ongelma Suomessa, asia on herättänyt närkästystä varsinkin yrittäjissä. Sen vähentäminen on ollu hallituksen tavoitteena jos usean vuoden ajan, mutta mitään konkreettista ei ole saatu aikaan koska kaikki uudistuksetkin kaatuvat samasta syystä. Valtiomme velan ollessa vielä alhainen halusi jokainen ministeri vain jättää jälkensä valtion sokkeloihin, muutoksia tehtiin vain muutosten takia ilman selkeää kuvaa onko niistä tuleva mitään parannusta. Näiden turhien säännösten takia olemme ajaneet itsemme noidankehään josta on vaikea nousta pois.

Valtio velkamme kasvaa jatkuvasti ja muutoksia pitää saada aikaan, valitettavasti turhien tutkimusten tekeminen ei ole prioriteetti numero yksi ja joudumme näinä aikoina valitsemaan ja harkitsemaan varojemme käyttöä tarkemmin, jotta taloutemme lähtisi kehittymään. Tämän seurauksena pääsisimme taas nauttimaan varakkaan hyvinvointivaltion tuomista etuuksista ja vielä tärkeämpänä osaisimme arvostaa niitä myös niiden arvon puolesta. Jokaisen osaksi tulee oman vastuun kantaminen ja yliopistohenkilöstö ei ole poikkeus. Vaikea on määrittää mikä on turha tai ei turha tutkimus, mutta jonkin sortin priorisointia täytyy tehdä. Valitettavasti liiankin hyvin arvonsa tuntevat professorit ja tohtorit eivät tätä näytä osaavan ymmärtää, vaan vikisevät omista oikeuksistaan kuin keskiajan katolisen kirkon papit konsanaan vedoten tutkinnon vapauteen.

Blogitekstissään Aivelon omamielipide ja ajatusmaailma sumentaa hänen harkintakykynsä asiansuhteen. Hän ei osaa ajatella asiaa muista näkökulmista, jolloin mielipiteensä jääkin suppeaksi ja naiiviksi. Luulisi näinkin korkeakoulutetun henkilön osaavan tarkastella aihetta myös muista näkökulmista olemalla kriittinen myös omia tunnekuohunsa lomassa tulleita näkökulmiaan kohtaan. Tuskin hänen egonsa tai akateeminen arvokkuutensa siihen kaatuu vaikka osaisikin tiedostaa maailman tilanteen oman pienen toimistonsa ulkopuolella.

Lähteet: