Foucaultin Diskurssianalyysi luonnos (Suuronen)

Foucaultin Diskurssianalyysi

Kuinka Foucault ja hänen teoriansa vaikuttavat nykyään tieteessä ja etenkin filosofiassa? Mikä siis minua kiinnostaa blogi-tekstissäni? Olin juuri yliopistolla vetämässä lukupiiriä äskettäin suomennetusta Klinikan Synty (Naissance de la Cliniqué) teoksesta. Minua kiinnostaa kuinka viimeisen parin kymmenen vuoden aikana Foucaultin vaikutusvalta yhtenä viitatuimmista yhteiskuntatieteilijöistä ei ole ainoastaan säilynyt, vaan tietyillä aloilla jopa kasvanut. Kirjoitin tämän lyhyen tekstin muutaman Niin & Näin lehdessä julkaistun kirjoituksen perusteella. Kaikki kyseiset tekstit on mainittu tämän kirjoituksen lopussa ja nämä kaikki ovat myös luettavissa verkossa. Käsittelen tekstissä lyhyesti Foucaultin metodia näiden artikkeleiden pohjalta.

     Foucault itse loi kaksi keskeistä käsitettä kuvaamaan omaa metodiaan. Foucaultin varhaiskauden töitä kuvaa arkeologian käsite; Foucaulttia kiinnosti se kuinka tieto muodostuu tiedoksi; mitkä ovat tiedon muodostumisen ennakkoehdot? Tämä kysymys on valtavan laaja ja kattaa itsessään kaikki tieteen alat, sillä se kysyy itse tiedon mahdollisuutta. Kysymys on siis niin filosofinen, konkreettisen historiallinen kuin myös metodologinen rajaus.

     Myöhemmässä vaiheessaan Foucault loi uuden käsitteen kuvaamaan tutkimuksensa muuttunutta suuntaa; genealogian. Kyseinen käsite tulee Saksalaiselta Filosofilta Friedrich Nietzscheltä ja uuden käsitteen tarkoitus on korostaa vallan (pouvoir) merkitystä tiedon (savoir) muodostumisessa. Siinä missä Foucaultin ensimmäinen tutkimustapa keskittyi nimenomaan tiedonehtoihin, korostaa toinen vaihe vallan ratkaisevaa vaikutusta siinä kuinka tiedonehdot syntyvät itse tiedolle. Eräässä myöhäisen kauden esseessään, joka käsittelee juuri Foucaultin oman filosofian suhdetta Nietzscheen, Foucault totetaa olevansa ”yksinkertaisesti Nietzscheläinen”. Nietzschen vaikutus Foucaultin töiden taustalla on siis valtava, etenkin loppukauden tärkeimmissä kirjoituksissa kuten Tarkkailla ja Rangaista (1975) ja Seksuaalisuuden Historia (

    Keskeinen käsite Foucaultin kahdella kaudella – joka määritellään niiden välivaiheeseen sijoittuvassa Tiedon Arkeologia (1969) teoksessa - on Epistemé (tulee kreikan kielestä tarkoittaen tietoa) jolla Foucault kuvaa kunkin historiallisen aikakauden tieteellisten ehtojen yhtäläisyyttä; jokaisella historiallisella aikakaudella on oma siis episteeminsä. Tiede omaa siis aina yhtäläiset ennakkoehdot jotka tuomitaan tietyssä diskurssissa ”tieteellisiksi”.

     Mikä siis Foucaultin diskurssianalyysissä kiinnostaa edelleen ja miksi hänen töitään suomennetaan yhä (ja tullaan tulevaisuudessa kääntämään varmasti lisää)? Viimeisessä, keskeneräiseksi jääneessä pääteoksessaan seksuaalisuuden historiasta Foucault korostaa omaa asemaansa tieteellisessä keskustelussa. Hän aloittaa teoksensa kuvailemalla ja kritisoimalla jyrkästi ns. ”repressiohypoteesia”, eli teoriaa jonka mukaan olemme pikkuhiljaa vapautumassa kohti todellisia, vapaita persooniamme ihmisinä. Valta ilmenee siis tietyssä diskurssissa aina tietyllä tavalla. " Diskurssit voidaan ymmärtää yhteiskunnallisiksi käytännöiksi, jotka muokkaavat puheena olevien asioiden lisäksi myös puhujia ja kuulijoita. Diskurssit muodostuvat suhteessa toisiin diskursseihin (interdiskursiivinen taso) ja ne määräytyvät suhteessa diskurssin ulkopuolisiin suhteisiin ja voimiin kuten esimerkiksi instituutioihin." (Niin &Näin, 3/95)

      Foucault kritisoi etenkin 1960- luvun seksuaalivallankumousta ja sen tekemiä naiiveja oletuksia; hän pyrkii ajoittamaan historiallisesti modernin ihmisen ”syntymisen” tiettynä käsityksenä vapaudesta, ja selittämään kuinka meidän oma vapautemme on aina väistämättä sidoksissa tietoon ja valtaan (savoir- pouvoir). Teoksen kuuluisaksi tullut viimeinen lause toteaa, että dispositiivin ironia on siinä, että se sai meidät luulemaan, että kyse on omasta vapautumisestamme. Dispositiivilla Foucault tarkoittaa siis sitä kenttää jossa tieto tiivistyy ja tulee tieteelliseksi; dispositiivi on vallan konstruoima todellisuus jossa itse valta tuottaa valtaa. Foucaultin ohjenuorana voi nähdä jo Francis Baconin kuuluisan toteamuksen siitä, että ”tieto on valtaa”.  

    Kuinka nykyään suhtaudumme todellisen tieteellisen tiedon mahdollisuuteen? Entä kuinka näemme itsemme ihmisinä? Eikö juuri nykyaikana ole – modernin tekniikan ja kehityksen edistämässä maailmassa – helppo tyytyä näkemykseen siitä, että maailma itsessään on kehittynyt juuri siinä merkityksessä, jossa Foucault sen kieltää? Eikö todellinen myöhäismodernin yhteiskunnan kritiikki helposti kuole juuri tähän oletukseen? Voisiko Foucaultin teoria luoda mahdollisuuden sellaisten itsestäänselvyyksiski oletettujen asioiden kritiikille, jotka meitä tänään ympäröivät? 

  Tänä vuonna suomennettu Klinikan Synty (2013/Niin & Näin) osoittaa jatkuvaa kiinnostusta Foucaultin töihin. Foucaultin omalaatuinen metodologia on taustalla hänen kaikissa töissään ja yleensä hänen teoksensa jaetaan kahteen päävaiheeseen.

Lähteet:

- Sari Husa; Foucault´lainen metodi :http://netn.fi/395/netn_395_husa.html (niin/näin 3/95)

- Pekka Wahlsted; Seksuaalisuuden Historiaa: http://netn.fi/498/netn_498_fouc4.html (niin/näin 4/98)

- Samuli Kaarre; Foucault - historian, totuuden ja vallan filosofi; http://netn.fi/294/netn_294_kaar.html (niin/näin 2/94)

Matematiikan (asenteiden) laskuongelma ( Veera L.)

Matematiikan opetus on koskettanut meitä jokaista suomalaista oman kouluhistoriamme aikana. Oppilaissa matematiikka herättää monenlaisia tunteita: onnistumisia, pettymyksiä, ahaa-elämyksiä, turhautumista. Aikuisiässä toiset käyttävät matematiikkaa päivittäin työtehtäviin, toiset tarvitsevat sitä lähinnä miettiessään, mitä lähikaupan ostokset maksavat. Matematiikkaan ja sen opetukseen liittyy monia asioita, jotka vaativat pohdintaa ja keskustelua, ja ehkä jopa muutosta yhteiskunnassamme. Näitä asioita on tuotu mielenkiintoisesti esiin Peruskoulupesula- blogissa.

Peruskoulupesula on matematiikan opettaja ja tutkija Laura Tuohilammen vuonna 2012 aloittama blogi. Tuohilampi itse kuvailee Peruskoulupesula-blogin sisältävän keskustelua koulusta, koulutuksesta ja näiden tulevaisuudesta. Hän ottaa kantaa verkkoteksteissään yhteiskunnallisesti esillä oleviin asioihin. Blogissa määritellään sen olevan “Foorumi jokaiselle “koululaiselle”- näkökulmasta riippumatta”.

Tuohilammen verkkotekstit ovat kannanottoja ajankohtaisiin koulutusta koskeviin julkaisuihin. Useat hänen teksteistään ovat kommentteja esimerkiksi keskusteluihin netin keskustelupalstoilla tai Facebookissa, paneelikeskusteluihin matematiikan opetuksen päivillä sekä lehtien artikkeleihin ja (mielipide)kirjoituksiin. Lisäksi verkkoteksteissä esiintyy mielenkiintoisia esimerkkejä hänen omista kokemuksistaan opetustilanteista, hänen omasta lapsuudestaan ja hänen omista lapsistaan. Verkkotekstien joukosta löytyy myös vinkkejä vastavalmistuneelle opettajalle työelämään siirtyessä sekä ekaluokkalaisen vanhemmille. Näiden lisäksi toisten kirjoittajien tekstejä on julkaistu blogissa. Tämä vaihtelu verkkotekstien aiheissa ja lähtökohdissa tuo blogiin erilaisia, mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä näkökulmia.

Tuohilampi ottaa taitavasti esille erilaisia pinnalla olevia hänen omaan alaansa, matematiikan opetukseen liittyviä asioita. Otsikoilla hän onnistuu käymään jo suoraan asian ytimeen, mikä herättää lukijan mielenkiinnon. Tuohilampi viittaa kattavasti eri lähteisiin, ja lähdeviitteet on asianmukaisesti ilmaistu, jolloin lukija pääsee helposti käsiksi alkuperäisiin lähteisiin. Hän perustelee väitteensä ja mielipiteensä taitavasti sekä asettaa lukijalle kysymyksiä ja haastaa hänet kyseenalaistamaan väitettyjä tietoja. Hänen kirjoituksissaan näkyy intohimo saada lukija ajattelemaan yhteiskunnassa vallitsevia ongelmia koskien peruskoulu(opetust)a. Verkkotekstien aihepiiri ulottuu laajalle, ja sen monipuolisuudesta löytyy luettavaa jokaiselle meistä, joka joskus on pohtinut matematiikan opetuksen tarpeellisuutta ja tärkeyttä. Omasta mielipiteestä huolimatta.

Verkkotekstissä Yhdeksän vuotta - ja vihana Tuohilampi lähestyy kuvailevan “muistelman” kautta Opetushallituksen vasta julkaisemaa raporttia pitkittäistutkimuksesta, jossa on tutkittu matematiikan oppimistuloksia ja asenteita sekä niiden muutosta. Tutkimuksen tuloksena on, että asenteet romahtavat peruskoulun aikana. Tekstin väite ja siihen pohjautuvat lähteet  löytyvät vasta aivan tekstin lopusta, mutta Tuohilampi pohjustaa tätä kuvaillen tarinamuotoisesti siitä, kuinka asenteet matikkaa kohtaan peruskoulussa voisivat muotoutua. Rivien välistä täytyy lukea eri tekijöitä, jotka vaikuttavat asenteiden muodostumiseen. Mielestäni tämä Tuohilammen lähestymistapa yhteiskunnallisesti merkittävään ongelmaan on mielenkiintoinen. Teksti on kirjoitettu lukijalle sinä-muotoa käyttäen, mikä ainakin minussa herättää uteliaisuutta lukea tarina loppuun, jotta saisi tietää “miten MINUN käy”. Tuohilampi onnistuu tuomaan kantansa läpi sanomatta sitä täysin suoraan. Teksti herättää kokonaisuudessaan pohtimaan sitä, kuinka Suomen kouluissa matematiikan oppimista ja ymmärtämistä ei pidetä tärkeänä, vaan keskitytään lähinnä siihen, että se peruskoulumatematiikka saadaan suoritettua läpi. Näihin asioihin tulisi kiinnittää huomiota, sillä matematiikkaa ei opiskella vain peruskoulun päättötodistuksen (hyväksyttyä) arvosanaa varten, vaan koko elämää varten.

Pohdintoja peruskoulupesulasta (Aini K.)

Tarkastelin Laura Tuohilammen ylläpitämää Peruskoulupesula-blogia. Kuten nimestä voi arvata, blogi keskittyy peruskoulua ja koulua yleisesti koskeviin ilmiöihin ja niiden kommentointiin. Blogin on tavoite olla foorumi jokaiselle ”koululaiselle” ja siihen voi liittyä kirjoittajaksi, mutta ilmeisesti Tuohilampi kirjoittaa blogia tällä hetkellä itsekseen. Tuohilampi itse on matematiikan opettaja ja tutkija.

”Peruskoulupesula” käsittelee monenlaisia aiheita kuten koulujärjestelmän vanhanaikaisia ja ongelmallisia käytänteitä, oppikirjoja, koulujen lakkauttamisia, opettajan koulutusta ja matematiikan opetukseen ja oppimiseen liittyviä asioita. Muutamassa kirjoituksessa Tuohilampi jakaa välillä myös erilaisia oppimistehtäviä ja tuo esille omia näkemyksiään siitä miten peruskoulun ongelmakohtia voitaisiin korjata. Blogia päivitetään tiuhaan tahtiin, keskimääräisesti kolmesti kuukaudessa.

Blogin tekstien kirjoitustyyli on aika pakinamainen ja huumorilla höystetty, mutta Tuohilampi käyttää ahkerasti lähdeviitteitä teksteissään, mikä tekee blogin lukemisesta mielenkiintoista ajanvietettä. Kuviakin käytetetään silloin tällöin.

Blogista saa helposti yleikuvan selaamalla läpi Top 10-blogikirjoitusta, jotka löytyvät kätevästi sivupalkista. Blogia on muutenkin helppo selailla ja Tuohilammen käymän keskustelun muiden julkaisujen kanssa imaisee helposti mukaansa, varsinkin jos itse on opetusalalla tai on kouluttautumassa sille.

Tarkastelin tarkemmin yhtä Tuohilammen suosituinta kirjoitusta: "Koulu: Aikakone menneisyyteen". Hän kritisoi matematiikan opetuksen menetelmiä ja kysyy mitä tekemistä niillä on oppimisen kanssa. Tuohilampi tuo esiin Opetushallituksen matematiikan pitkittäistutkimuksen, jossa todettiin, että oppilaiden matematiikkaan liittyvät asenteet huononevat kolmannelta luokalta alkaen, varsinkin tytöillä. Tutkimus huomauttaa, että myös ne oppilaat, joilla on aiemmin ollut hyvä osaamisen taso, menettävät itseluottamustaan vähitellen . 

Kuva: cherrina / Creative Commons
opb.org

Esimerkkinä hän käyttää tytärtään, jonka innostus matikkaan rupesi laskemaan kolmannella luokalla, kun tyttö ei opettajan mielestä suorittanut annettuja laskutehtäviä tarpeeksi nopeasti. Yksin puurtaminen mekaanisten tehtävien parissa ja asioiden ulkoa opettelu ei Tuohilammen mielestä kuullu 2010-luvulle ja olen täysin samaa mieltä.

Lähipiirissäni on monta henkilöä, joiden innostus jotakin kouluainetta kohtaan on lopahtanut juuri ulkoa opettelun ja mekaanisen toistamisen takia. Matematiikka, historia ja kielet ovat yleisimpiä "ongelma-aineita". Kirjoituksessa on myös linkki Matematiikan opetuksen tulevaisuus -blogiin ja pariin siellä julkaistuun tekstiin, jotka tukevat Tuohilammen väitteitä.

Vaikka osa Peruskoulupesulan teksteistä on matematiikan opettajan näkökulmasta, sopii se mielestäni kaikille opettajille. Oppiaineiden ei tulisi elää omissa erillisissä kuplissaan. Tuohilammen kirjoitukset ovat myös ymmärrettäviä muillekin kuin pelkästään opettajille ja opettajaopiskelijoille.

Opiskelijan näkökulma eettiseen ostoskoriin (Antti Ä.)

Havahduin tällä viikolla tarkastelevani mielenkiinnolla Elina Lappalaisen blogia Syötäväksikasvatetut. Blogi on mielenkiintoinen ja herättelevä. Blogin tärkeimpinä teemoina ovat tuotantoeläinten kasvatus ja elinolosuhteet Suomessa ja muualla maailmassa sekä eettinen lihatalous.

Whole Food – Great America!

Erityisesti huomioni kiinnitti Lappalaisen teksti  Ruokamatka Yhdysvaltoihin: Taistelu Hyvän, Terveellisen ja Eettisenruoan löytämisestä (15.8.2013). Teksti nostaa kiinnostavalla ja jopa ihailtavalla tavalla esiin Amerikkalaista ”organic food” -ruokakulttuuria. Lappalaisen mukaan Amerikkalainen luomuvalikoima onkin suhteellisen hyvissä kantimissa, jos tilannetta verrataan esimerkiksi suomalaiseen Prismaan tai mihin tahansa päivittäistavaraketjuun.

Kuva: Lähdesivusto

Suuren plussan Amerikkalainen luomuruoka saa Whole Food -kauppaketjunsa ansiosta. Kyseisessä ketjussa onkin jokaiselle tuotteelle luomuvaihtoehto. Lihatuotteetkin ovat luokiteltu Whole Foodissa viiteen eri luokkaan tuotteen eettisyyden mukaisesti. Toisaalta pienenä miinuksena on se, että kyseistä ketjua satutaan kutsumaan paikallisten mukaan myös nimellä Whole Wallet(vapaa suomennos: Koko Kukkaro). Nimitys ei ole sattumaa, vaan se on saanut alkunsa kauppaketjun kalliista hinnoista.

Takasin maankamaralle – Suomi ja opiskelija X

Tämän aihepiirin innoittamana ryhdyin pohtimaan luomuruokaa suhteessa vähävaraisempien kukkaroihin. Millaisena näyttäytyvät esimerkiksi opiskelijan tai työttömän mahdollisuudet ostaa luomuruokaa tai edes vähän Atrian broilerinugetteja eettisempää ruokaa?

Aloitetaanpa pohjalta. Kelan internet-sivujen mukaisesti tavallisen korkeakouluopiskelijan opintoraha on 298,00 e/kk. Tähän voitaneen lisätä vielä korkein mahdollinen asumistuki eli 201,60 e/kk. Yhteensä puhutaan 499,60 e/kk suuruisesta summasta. Huomioon on syytä ottaa, että Kela perii opintotuesta automaattisesti 10% veroa, summaksi jää 449,64€/kk. Oletetaan että opiskelija X maksaa vuokraa noin 330€ kuukaudessa ja tähän vuokraan sisältyy vesi sekä internetyhteys. Tämän jälkeen käteen jää rahaa 119,64€/kk. Tästä summasta on vielä syytä vähentää optimistisesti noin 10€ suuruinen sähkölasku. Välttämättömimmät menot pois laskettuna summaksi jää 109,64€/kk. Ei kuulosta kovin pieneltä neljän viikon ruokabudjetilta, vaikka toki rietas opiskelijanalku saattaa käyttää rahaa vähän muuhunkin kuin vuokraan, sähköön ja ruokaan - puhelimeen puhumattakaan.  Viikkoa kohti tämä budjetti tarkoittaa 27,41€.

Nyt lähdetään kauppaan, sillä on täysin varmaa että yliopistoruokalassa tarjottava ruoka ei saa eettistä mainintaa edes läpi sormien katsottaessa.

Viime viikkoisten alkuviikosta saamieni ruokakuittien keskiarvo liikkuu 15-20€:n välillä. Valitettavaa on, että tämä kuitti ei jää viikon ainoaksi. Laskujeni mukaan saan käydä kaupassa vielä toiseen kertaan viikon aikana, noin kymmenen euron budjetilla. 

Tuntuu mahdottomalta tehtävältä saada muutettua korillinen rainbow-tuotteita eettiseksi luomukoriksi näin alhaisen budjetin rajoissa. Itse kuulun ostajaryhmään, joka ei kykene luomua ostamaan juurikin luomutuotteiden korkeamman hinnan vuoksi. Vai onko tämä vain tekosyy? 

Kuva: Lähdesivusto

Eettistä ruokaa metsästettäessä on syytä napata mukaan vain kotimaisia vihanneksia ja hedelmiä, joiden kilohinta on useita euroja puolalaisia vastaavia kalliimpia. Luomuleipää on mahdollista löytää, mutta tällöin ei puhuta alle kahden euron tuotteista. Luomumaidosta tai -kananmunista haaveilevan opiskelijan on lisättävä ”tavallisen” tuotteen hintaan Suomen kuvalehden mukaan 30-100%(13.9.2013 Luomu tuplaa maidon ja munien hinnat).

Useimmille opiskelijoille sisäfileepihvin paistaminen on vain unelma, ja jopa jauhelihapaketin ostaminen voi olla mahdoton haaste. Tällöin ei liene ihme, että helposti yli kymmenen euron kilohintaiset luomutuotteet jäävät lihatiskiin. "Sitten kun ollaan maistereita...", tuntuu olevan ainakin omassa tuttavapiirissäni yleinen lausuma paremman tulevaisuuden toivossa. 

Onko oikein sanoa ei luomuruoalle, kun siihen ei ole varaa? 

Milloin tulee se hetki kun opiskelija X voi ostaa kärryllisen täyteen luomuruokaa, joutumatta seuraavalla viikolla leipäjonoon? Tähän on mielestäni kaksi vaihtoehtoa:

A.    Opintojen jälkeen, kun opiskelija X tienaa ainakin toivottavasti enemmän.

B.     Kun luomuruoan kysynnän vuoksi tarjonta lisääntyy ja hinnat laskevat.

Voisiko opiskelija X ottaa luomuruokaan kuitenkin uuden lähestymistavan ja ajatella, että eettisen ruokavalion noudattaminen ei välttämättä tarkoita kauppakuitin loppusumman suurentamista viidelläkymmenellä prosentilla. Se voi tarkoittaa myös yhden tai kahden luomutuotteen ostamista koko kärryllisen sijaan. Oletettavaa on, että jos selviää kunnialla yhdestä ruokaviikosta opiskelijana, on myös viikon lähempänä valmistumista.   

Tällä menettelyllä päästään mielestäni lähemmäs sekä vaihtoehtoa A että B.

Voisimmeko siis irrottautua Whole Wallet -ajattelusta ja siirtyä edes hieman lähemmäs Couple of Coins -mentaliteettia?

Perhettään ei (valitettavasti) voi valita (Essi N.)

Valitsin tarkasteluun PsyJuridica –blogin, jossa keskitytään psykologian ja oikeustieteen yhtymäkohtien tarkasteluun. Blogia pyörittävässä PsyJuridica -yrityksessä yhdistyvät psykologiset ja oikeudelliset palvelut innovatiivisella tavalla. Yritys onkin ensimmäinen laatuaan koko Euroopassa. Moni yrityksen asiakas hyödyntääkin molempia palveluita samanaikaisesti. Yrityksen toiminta-ajatus perustuu asiakkaan edun ja hyvinvoinnin takaamiseen raskaan oikeusprosessin aikana.Yrityksessä toimivat perustajajäsen ja toimitusjohtaja Helinä Häkkänen-Nyholm (psykologian osaston vastaava), perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja Jan-Olof Nyholm (lakiosaston vastaava) ja yrityksen lakimies Saara Malinen. Kaikki yrityksen jäsenet omaavat akateemisen taustan.

Yrityksen blogia on pyöritetty nyt vuoden ajan. Vaikka blogin päivittäminen ei ole kovin aktiivista, se on kuitenkin tasaista ja laadukasta. Sille ei ole nimetty yksittäistä kirjoittajaa ja myös postauksista välittyy kuva useasta eri kirjoittajasta. Blogissa keskitytään ajankohtaisiin oikeustapauksiin ja niitä lähestytään niin juridisesta kuin maallikon näkökulmasta. Kirjoituksissa sivutaan mukavissa määrin ajankohtaista ja tuoretta tutkimustietoa. Tekstit ovat kantaaottavia ja herättävät keskustelua, välttäen kuitenkin liikaa provosointia. Blogin tavoitteena on lisätä maallikon tietämystä ja ymmärrystä oikeudenkäynnistä prosessina. Tällainen tietämys voikin olla juuri se tarvittava tuki, mikä auttaa jaksamaan pitkän ja usein raskaan oikeusprosessin ajan. Kohderyhmää ei ole rajattu tarkasti, mutta blogi soveltuu erityisen hyvin henkilöille, jotka tarvitsevat oikeudellista apua tai ovat itse oikeusprosessin keskellä. Blogia voisi kuitenkin suositella kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle. Teksti on selkeää ja helppolukuista, eikä vaadi erityistä tietämystä psykologiasta tai juridiikasta.

Kuva: lähdesivusto

Blogikirjoituksista halusin nostaa esille ajankohtaisen postauksen ”Pahuus perheessä”, jossa käsitellään paljon mediassa esillä ollutta Eerika –tytön murhaa. Blogikirjoituksessa avattiin Helsingin käräjäoikeuden antamaa päätöstä, jossa Eerikan isä ja äitipuoli tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Oikeuden selvitys Eerikan isän ja äitipuolen mielentilasta jätti kuitenkin paljon arvailun varaan. Eerikan kuolemaan johtaneet tapahtumat ovat herättäneet spekulaatiota vanhempien mahdollisista psykopaattisista persoonallisuuden piirteistä. Kirjoituksessa Eerikan tapaus tuodaan esille vain yhtenä surullisena esimerkkinä selkeästi epätasapainoisten vanhempien toiminnan seurauksista. Tapaus ei valitettavasti ole ainoa laatuaan, vaikka se julmuudellaan herättikin suurta huomiota mediassa. 

Psykopaattisesta persoonallisuudesta kärsivien vanhempien lapset altistuvat jokapäiväisessä elämässään nöyryyttämiselle, manipuloinnille ja henkisen väkivallan eri muodoille. Ja nämä ovat valitettavasti vain eräitä esimerkkejä psykopaattisten vanhempien hirmuvallasta. Todellisuutta on se, että Suomessa elää satoja lapsia heille vahingollisissa oloissa. Lastensuojelun on huomattavasti helpompi puuttua tapauksiin, joissa on selkeitä merkkejä fyysisestä väkivallasta tai heitteillejätöstä. Eerikan tapaus toi esille lastensuojelulaitoksen kyvyttömyyden tarttua tapaukseen, jossa ulkoiset merkit kaltoinkohtelusta olivat vähäisiä. Käytän tietoisesti tässä yhteydessä sanaa "kyvyttömyys", koska ajatus haluttomuudesta tai jopa vastahakoisuudesta tuntuu liian absurdilta.

Mikä on oikea ratkaisu tilanteessa, jossa molemmat lapsen biologiset vanhemmat ovat enemmän tai vähemmän kykenemättömiä huolehtimaan lapsesta? Lohduttaudumme ajatuksella, että kaikki mahdolliset keinot käytetään tällaisissa tapauksissa. Surullinen totuus on kuitenkin, että Eerikan tapauksessa näitä keinoja ei käytetty. Väliaikaisista korjausliikkeistä huolimatta, Eerika palautettiin biologiselle isälleen. Tytön biologinen äiti oli menettänyt Eerikan huoltajuuden aiemmin. Lapsi sijoitettiin pintakatsauksen perusteella parempaan kotiin. Tämän sijoituspäätöksen lopputulos päätyi otsikoihin keväällä 2012. Blogikirjoituksen pohjalta sekä Eerikan tapausta seuranneena jään miettimään, kuinka moni lapsi kärsii tälläkin hetkellä lastensuojeluviranomaisten osoittamassa ns. paremmassa kodissa? 

Kuva: lähdesivusto

Tiedätkö kenet syöt? (Hanna K.)

Valitsin tarkasteltavakseni Syötäväksi kasvatetut -blogin, jonka kirjoitusten aiheena on tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa. Blogin kirjoittaja, toimittaja Elina Lappalainen, on aidosti huolissaan siitä, että tuotantoeläimet eivät pääsääntöisesti saa mahdollisuutta elää lajityypillistä elämää ennen ruokapöytään päätymistään. 

http://images.cdn.fotopedia.com/flickr-4965542605-original.jpg

Lappalainen tekee tärkeää työtä puolustamalla eläinten oikeuksia ja tuomalla esiin tapoja, joilla näitä oikeuksia jatkuvasti rikotaan. Lappalainen syö itsekin lihaa, mikä mielestäni on ehkä hieman yllättävää. Tällä valinnallaan hän kuitenkin pystyy tekemään kestävämpiä valintoja ja toimimaan itse perustellummin eettisen lihantuotannon puolestapuhujana.

Lappalainen kirjoittaa uskottavasti ja yllättävänkin objektiivisesti. Kirjoitukset tuntuvat perustuvan faktoihin ja tutkimustietoon. Myös lainsäädäntö näyttää olevan kirjoittajalle tuttua. Blogitekstien lomaan on linkitetty paljon lisätietoa kulloiseenkin käsiteltävään aiheeseen liittyen. Blogia ei siis ole kirjoitettu pelkästään fiilispohjalta, joten teksti ei ole kiihkoilevaa. Kaikesta kuitenkin paistaa läpi kirjoittajan aito huoli tuotantoeläinten nykyisistä elinolosuhteista.

http://images.cdn.fotopedia.com/6nf9pniglhbor-Z0a5BK1k17A-original.jpg

Moneen muuhun seuraamaani blogiin verrattuna Lappalaisen blogikirjoitukset ovat verrattain pitkiä. Tämä tekee blogista paikoittain vaikeasti luettavan; mikäli lukija ei ole aiheesta todella kiinnostunut, lukeminen saattaa helposti jäädä kesken. Uusia kirjoituksia julkaistaan tällä hetkellä suhteellisen harvoin, aiempi julkaisuväli on ollut noin kerran viikossa. Mielestäni tämä ei välttämättä ole huono asia, koska julkaisemalla harvemmin kirjoittajan on mahdollista perehtyä tarkasti yksittäisen kirjoituksen aiheeseen, ja siten sisällyttää kirjoitukseen paljon painavaa asiaa.

Kauppakorkeakoulussa mennään sieltä, mistä aita on matalin? (Minna H.)

Valitsemassani blogissa tuleva ekonomi kirjoittaa opiskeluistaan, talouselämästä sekä politiikasta. Blogi kantaa nimeä Kauppakorkeakoulu ja se on kirjoitettu kauppatieteitä opiskelevan opiskelijan näkökulmasta. Blogin kohderyhmää ovat toiset kanssaopiskelijat, mutta toisaalta vasta kauppakorkeaan haaveilevat löytävät varmasti blogista mielenkiintoista luettavaa.

Mielenkiinto blogia kohtaan herää jo heti etusivulla, missä on koottuna vankka lista blogin kirjoituksista aihejärjestykseen laitettuna. Kyseisessä blogissa pelkistetty ulkoasu ei juuri toimi kiinnostuksen virittäjänä vaan itse sisältö. Blogissa käytetty kieli ja tyyli ovat hyvin tieteellisyyteen ja asiallisuuteen pyrkiviä, mutta esimerkiksi tieteelliselle tekstille tyypillisesti teksteissä ei ole käytetty lähdeviitteitä. Osassa kirjoituksia on käytetty ja esitelty erilaisia tieteellisiä tutkimuksia ja ne ovat hyvin informoivia kun taas suurin osa on kirjoittajan omaa mielipidetekstiä. Juuri nämä mielipidepostaukset ovat herättäneet eniten keskustelua -  
ovathan ne niin aidosti ja rehellisesti ensimmäisen vuoden opiskelijan huolta kantavia!
 

https://www.paperiliitto.fi/www/fi/osastot/os55/Kirja-pino.jpg

Valitsin syvällisempään tarkasteluun ensimmäiseen tenttiin kauppakorkeakolussa liittyvän verkkotekstin. Tekstin keskeinen sanoma liittyy vanhemmilta opiskelijoilta saatuun palautteeseen, jonka mukaan kauppakorkeakoulussa tentteihin ei tarvitse lukea eikä kirjoja tarvitse kahlata läpi. Kirjoittajalla on yliopiston ensimmäiset kuusi tenttiä edessä ja postauksen tunnelma on varsin huolestunut. Kirjoitus herättää minussa sympatiaa, ei ole kulunut montaa vuotta kun itse ihmettelin samaa.  En voi kun palata takaisin hämmentävään fuksivuoteen ja toistaa kirjoittajan kysymyksen:
”Voiko kauppakorkeakoulu todella olla näin helppo paikka?"