Englannin ja Ranskan yhteinen historia näkyy vahvasti kielissä

Aleksandra Tchernykh ja Teemu Pyykkönen

Indoeurooppalaiset kielet yhdistävät Eurooppaa. Sanoja lainataan kielestä toiseen, niitä

käännetään ja väännetään ja välillä keksitään uusiakin. Useat eurooppalaiset kielet ovat

keskenään hyvin läheisiä, vaikka kieliperheitä Euroopassa onkin useita. Englanti kuuluu

germaanisiin kieliin, Ranska edustaa romaanisia kieliä; kuitenkin niillä on todella laajalti

yhteistä sanastoa.

 

Kielen kannoilla -blogi on Englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimusyksikön

jäsenten ja vierailijoiden blogi. Blogissa voi myös kysyä omia kysymyksiä liittyen kieleen sekä

kulttuuriin, joihin blogin kirjoittajat vastaavat kieliasiantuntijan näkökulmasta.

 

Ranskalla ja Iso-Britannialla on pitkä yhteinen historia, johon usein liitetään useita sotia.

Niinpä ei ole ollenkaan yllättävää, että molemmat kielet ovat saaneet paljon vaikutteita 

toisiltaan. Sekä ranskan että englannin kielen asema maailmalla on vaikuttanut molempiin 

kieliin ja uusien lainasanojen syntymiseen. Tätä mielenkiintoista yhteyttä käsitellään 

Kielen kannoilla -blogin artikkelissa VARIENG vastaa! Englannin ranskalaisperäinen sanasto,

jossa blogin lukija on kysynyt kuinka suuri osa englannin sanastosta on lainattu ranskasta.

Kun puhutaan Iso-Britanniasta ja Ranskasta tulee mieleen maiden välinen kilpailuhenkisyys

 ja toisten piikittely mahdollisuuden tultua. Nämä jatkuvat konfliktit ja sodat maiden välillä 

alkoivat normannien vallatessa Englannin 1000-luvun alussa. Tämä lähensi saarivaltion

mantereen kanssa, mikä näkyy ranskan kielen vaikutuksessa englannin kieleen, olihan

ranska aikoinaan hovikielenä Englannissa. Vaikka myöhemmin englanti syrjäytti ranskan 

kielen hovissa, sen vaikutus ei jäänyt vain historian kirjoihin. 

 

Kuva 1

Sanastotasolla ranskan vaikutus englantiin on helposti

nähtävissä. Tätä voi hyvin havainnollistaa esimerkiksi

vilkaisemalla EZGlot-sivuston avulla. Ranskalaista

alkuperää olevien englannin sanojen lista on pitkä kuin

nälkävuosi - sanoja on listassa 1084 kappaletta. 

Välillä on tietenkin hankalaa päätellä onko sanan 

alkuperä ranskalainen vai onko se lainattu

suoraan latinasta. Samoin ranskan kieleen 

on myös tullut sanoja englannista,

mutta kuten käänteisestä listasta (212 sanaa)

voi päätellä, sanat ovat enemmän 

arkikielisempiä ja niiden määrä on 

huomattavasti vähäisempi. On myös helppo 

huomata, että englannista tulleet lainasanat ovat

uusia lainasanoja, jotka ovat tulleet englannin

suosion myötä.

  

 

Kuva 2

Olemme myös pohtineet ranskan asennetta vieraisiin

kieliin ja sitä, että tiedeyhteisöt todennäköisesti

yrittävät vältellä uusien lainasanojen tulemista

tieteelliseen ranskan kieleen. Toisaalta englantia

käytetään aina vain enenevässä määrin

tutkimuksen kielenä kaikkialla, ja suurin osa

arvostetuimmista tieteellisistä julkaisuista on

englanninkielisiä. Tämä pakottaa myös ranskalaisen

tiedeyhteisön käyttämään englantia - toisaalta

englannin käyttäminen työkielenä ei varsinaisesti

pakota lainaamaan sanoja ranskaan. Silti

huomaamme, että populaarikulttuurin myötä,

nuorison keskuudessa kuulee yhä enemmän

englanninkielisiä ilmaisuja. 

 Kuinka suuri osa englannin sanoista sitten tulee ranskasta? Tarkkaa prosentuaalista määrää

on hyvin vaikea sanoa, sillä tulkintoja etymologiasta voi olla useita, ja toisaalta tulokseen

vaikuttaa myös se, mitä lasketaan: lasketaanko sanakirjasta vain pääsana-artikkelit, kaikki

mahdolliset muodot, vai esimerkiksi kielen 1000 yleisintä sanaa? Alla oleva diagrammi

antaa yhdenlaisen kuvan englannin sanojen alkuperästä.

Kuva 3

Jakauma voisi näyttää hyvin erilaiseltakin: Kielen kannoilla -artikkelissa mainitaan sanakirjatutkimukseen perustuvia 

lukuja 12,7 ja 28,3 prosentin välillä. Toisaalta englannin tuhannesta yleisimmästä 

sanasta kerrotaan yli 90 prosenttia olevan ranskalaista tai latinalaista alkuperää.

 

Latina, ranska ja englanti ovat historiallisesti saaneet vaikutteita toisiltaan ja sanojen

alkuperän miettiminen saattaa todellakin olla haastavaa. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole

kauhean vakava aihe, vaan mielenkiintoista pohdiskeltavaa, sillä kun käytämme kieltä,

harvemmin pohdimme sanojen alkuperää. Lopultakaan alkuperällä ei niinkään ole

merkitystä, vaan sillä, mitä sanoilla tarkoitamme.

Lähteet:

https://variblog.wordpress.com/2014/06/13/varieng-vastaa-englannin-ranskalaisperainen-sanasto/

https://www.ezglot.com/etymologies.php?l=eng&l2=fra&submit=Compare 

Kuva 3: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Origins_of_English_PieChart.svg

Henkisen kestämisen sukupolviero (Ville H. ja Antti H., Marjaanan ryhmä)

Tutkimusjulkaisujen päätoimittaja Tuula Helne käsittelee, Kansaneläkelaitoksen Tutkimusblogin sivuilla julkaistussa blogissaan Nuorten “normaali” paine johtuu yhteiskunnasta, yhteiskunnan suhdetta nuorten mielenterveyteen. Tekstillään Helne haluaa herätellä ajatuksia, että lääkityksen, terapian ja kuntoutuksen priorisoinnin sijaan, tehtäisiin yhteiskunnallisia muutoksia, ja näin ehkäistäisiin mielenterveysongelmien puhkeamista.

Blogin näkökulman tiivistää mielestämme loistavasti blogissa esitellyn puhujan Anders Petersenin keskeisen sanoman “olemme yksilöllistäneet ongelmat, joiden syy on rakenteellisissa tekijöissä”. Puhutaan myös siitä, että ok-tasoista suoritusta ei myös edes nuoret itse hyväksy. Ajattelemme, että osasyy tässä saattaisi olla, että meiltä nuorilta puuttuu suunta elämässä. Maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan ennen ja vaikka yhteiskunta vaatii meitä kaikkia tekemään jatkuvasti suuria valintoja, ei se ehkä valmista meitä tarpeeksi niiden tekoon. Kuten Helne mainitsee, ettei nuorilla nykyään ole aikaa hengähtämiseen ja omana itsenä olemiseen, ehkä yhteiskunta voisi valmentaa nuoria enemmän yhteiskunnan odotuksiin ja opettamaan olemaan stressaamatta kaikesta?

Helne avaa pointtiaan hiljattain pohjoismassa pidetyn nuorisokonfferienssin kautta, jossa pohdittin mahdollista normaalin elämän vastoinkäymisten ylimedikalisointia ja liiallista luokittelua eri mielenterveyshäiriöille. Luulisi kuitenkin että yhteiskunnan nykyään avoimempi asenne mielenterveysongelmille ja hoidon tarjonta vaikuttaa siihen, että nuoretkin käyvät ja uskaltavat puhua masennuksesta ja muista ongelmista avoimemmin kuin aikaisemmat sukupolvet. Vaikka nykyaikanakin on paljon ongelmia hiottavaksi, ei tule unohtaa kuinka paljon asiat ovat myös kehittyneet. Ollaanko siis oikeasti menossa huonoon suuntaan liiallisen hoidon kanssa? Voiko luokittelu edes olla liiallista - ihmisluontoon kuuluu halu laittaa asioita järjestykseen niiden ymmärtämiseksi ja eikö se ole vain hyödyllistä? Olisi kiva kuulla syvemmin liiallisesta luokittelusta ja sen haitoista.

Blogikirjoituksessa nostetaan myös esiin kysely jonka mukaan yli 40% tanskalaisista yliopisto-opiskelijoista koki päivittäistä stressiä. Tutkimusta tulisi avata, sillä stressiä on monentasoista, ja pieni stressi voi olla hyvästä ja auttaa suoriutumisessa. Tulee mieleen, että liioitellaanko tutkimuksessa nuorten mielenterveyden ongelmia.

Helnen omat kommentit tulevat esille parhaiten ihan blogin lopussa: hänen mielestään on ikävää, että nykynuoret pitävät psyykkistä kärsimystä pakollisena osana normaalia elämää. Mielestämme ehkä hänen ja meidän sukupolvemme käsitys psyykkisestä kärsimyksestä on vain eri tasolla. Blogi toimii hyvin keskustelun avaajana ja saa lukijan miettimään, mutta toivoisimme että Helne keskustelisi itsekkin esille tuomistaan asioista syvällisemmin. Kerta Helneen mielestä yhteiskuntaa tulisi muuttaa, eikä vain heittää asioita ja toivoa lukijan ymmärtävän tai samaistuvan.

Lähteet:

Tutkimusblogi (Kela), viitattu 16.10.2019
https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/5065

Possu ja koira - Lappalaisen peili elämään (Tuomo M. & Erkka G, Miian ryhmä)

Toimittaja ja tietokirjailija Elina Lappalainen käsittelee bloginsa Syötäväksi kasvatetut blogikirjoituksissa eläinten hyvinvointia, tuotantoeläinten elinolosuhteita sekä maatalouden ja ruoantuotannon eettisyyttä. Internetsivuilta löytyy liuta niin lukemiseen kuin kirjoittamiseen liittyviä blogitekstejä, esimerkiksi Tieto-Finlandia –ehdokkuuteen ja -palkintoon liittyviä kirjoituksia, joita kirjoittaja arvatenkin hehkuttaa. Valitsemamme teksti nivoo blogin teeman napakasti yhteen.

Tekstissä Ilallisen etiikka - Tarjoilija, lautasellani on tunteva yksilö! Elina Lappalainen kirjoittaa eläinten eettisestä kohtelusta kauniisti, mutta ristiriitaisesti. Niin eläinten oikeudet kuin hyvinvointikin ovat aikamme suuria aiheita. Yhdellä suuntaa änkyrät viittaavat kintaalla ilmastolle ja elukoille. Toisaalla ilmastofundamentalistit ja eläinten oikeuksien puolustajat kokoontuvat suureen sotaansa kuin harmageddoniin takapajuisia peräkylien juntteja vastaan. Keskustelu leivän päälle laitettavasta on nykyään hyvin polarisoitunutta.

Elina Lappalainen on tekstissään hukassa kuin syysiltaan eksynyt suunnistaja. Hän poukkoilee tekstissään sinne tänne. Lihan mussuttamista perustellaan perinteillä, juuri ennen romahtamista syyllisyyteen. Välillä hän näkee eläinten hyvinvoinnin tärkeäksi kuin hukassa olevat kotiavaimet, toisessa kohdin hän suhtautuu kuolemaan hyvin huolettomasti. Keskellä tekstiä opetetaan utilitarismia ja lopussa muistutetaan samaistumisen sekä välittämisen tärkeydestä. Tekstissä on kiusallinen vivahde syyllisyyttä ja samaistumisen kaipuuta.

Kirjoittaja tunnustaa jo heti alussa lihansyöjän olevan moraalisesti hätää kärsimässä. Eläimet ovat Lappalaisen mielestä tuntevia ja ajattelevia yksilöitä. Maatilan possu eroaa Lappalaisen mielestä koirasta vain kastikkeen kautta. Hän kysyy: “Miksi syömme sikaa, mutta emme koiraa?”. Koska kulttuurimme vuoksi on hyväksyttävämpää, että lahtarisetä teurastaa joulupöytään ennemmin Osku-possun kuin Rekku-koiran. Tämän älyää myös Lappalainen.

Tuotantoeläimet ja lemmikit ovat Lappalaisen mielestä samanarvoisia, näitä kaitseva ihminen on silti luomakunnan kruunu. Hän hyväksyy eläinten tappamisen sillä ehdolla, että nämä ovat saaneet elää hyvän elämän. Jopa moraalifilosofisesti sokea ymmärtää, ettei ajatuksen soveltaminen onnistu ihmisiin. Kuolema nähdään aina kauniimpana hyvin elettyä elämää vasten. Silti kuolema on yhtä synkkä elämän päätepiste. Voiko teollista tappamista perustella näin? Voisi olettaa elollisen olennon elävän mieluummin kuin kuolevan.

Lappalaiselle leivän päältä löytyvä palvikinkku on yhtä arkinen kuin maanantaipäivä. Tekstistä heijastuu tottumus lihansyöntiin. Lappalainen tiedostaa moraalisen dilemman elämän arvokkuuden ja vatsan kylläisyyden välillä, silti nälkä voittaa tässäkin painissa. Elämän voi sivuuttaa, koska näin on aina ollut. Kylmätiskin muoviin pakatut lihat ovat etäännyttäneet modernin ihmisen pakettiin ahdetusta eletystä elämästä.

Lappalainen hyväksyy siis eläinten tuotannon, kunhan elämä on ollut hyvä ja kuolema on tullut silkkihansikkain. Liekö noidannuolen lailla iskenyt syyllisyys vaiko mikä? Lopulta hän kaivelee naftaliinista utilitarismin, jolla hän varmistelee jaloja ajatelmiaan eläinten hyvinvoinnin tarpeellisuudesta. On mielenkiintoista, että hän valitsi juuri utilitarismin, joka tähtää hyvinvoinnin maksimointiin ja kärsimyksen minimointiin. Miksi ei joku muu filosofia? Olihan jo Aristoteles varma ihmisen ylivertaisesta asemasta suhteessa maailmaan.

Utilitarismihan on seurauseettinen filosofia, jonka lopputulemaa peilataan saavutetun hyödyn kautta. Kuinka hyvin ihmisen kokemaa hyötyä voi verrata eläinten kokemaan hyötyyn? Tunnustamme mieluusti olevamme älykkäämpiä kuin jaloissa pyörivät lemmikkimme. Älykkyyttä vasten myös hyötymme kestää parempaa tarkastelua. Näin ajateltuna ihmisten yhdenvertaisuus asettuisi heikkoon valoon. Fiksumpien kokema hyöty olisi täten tärkeämpää kuin tyhmien. Voimmeko asettaa toisten ihmisten elämän arvon ruotuunsa pelkän ÄO-testin perusteella?

Kykymme myötätuntoon on älykkyytemme oheistuotetta. Mikäli kykenemme ymmärtämään tyhmää kanssakulkijaamme, emmekä arvota hänen elämäänsä vaivalloisen ymmärryksensä mukaan, miksi siis eläinten hellyttävä tyhmyys olisi tappamisen arvoista? Samaistumisen kanssa painiva Lappalainen tunnistaa utilitaristien esittämät perustelut ongelmallisiksi. Hän osaltaan ymmärtää elämän jakamattoman arvon, mutta lihan himo vetää Elinaa kuin pulkassa. Syyllisyydentunto on ajanut kuin pirun riivaamana Lappalaisen valitsemaan ravintolassa kasvis- tai kala-aterian ikään kuin nämä vertaantuisivat toisiinsa.

Syötäväksi kasvatetut -blogi on jatketta vuonna 2012 hänen kirjoittamalle saman nimiselle tietokirjalle. Blogi pyörittelee tekstistä toiseen saman oloisia kirjoituksia. Tarkasteltu teksti kuitenkin tyhjentää sisällön kuin pajatson. Tekstistä huomaa, että sen on kirjoittanut journalisti eikä filosofi. Tuntuu, että Lappalainen on valinnut utilitarismin kuin lattialla kirjaa selaileva lapsi. Selkeästi tekstistä irrallaan oleva filosofian tietoisku on valittu kuin silmät kiinni ja umpimähkää. Omiin arvoihin soveltuvia filosofeja käyttivät myös natsit.

Epäilemättä Elina Lappalaisen tarkoitus on saada pohtimaan lihansyönnin eettisyyttä. Eräät hänen kirjoituksistaan ovatkin nostaneet keskustelua maatalouden puhtoisuudesta, missä peräkylien peräkammarin pojat ovat linnoittautuneet kommenttiosioon puolustamaan maataloustukien eettistä käyttöä. Huolimatta kirjoittajan tarpeesta ravistella ummehtunutta lukijaansa, jäämme pohtimaan: onko Elina Lappalaisen blogi viatonta moraalifilosofista valistamista, vaiko oivaa markkinointia jo entuudestaan kuolleelle kirja-alalle?

Linkki - Pixabayn kuvaan

Linkki - Pixabayn kuvaan

Uusi näkökulma kieleen (Nea, L., Heidin ryhmä)

Ennen yliopistoon tuloa mietin aina, miksi kieltä pitäisi aina katsoa pelkästään tiukkojen ja tylsien kielioppi lasien kautta. Kieli, jota käytämme, on niin värikästä ja kiinnostavaa, että on ihan tylsää tutkia sitä vain kieliopin kautta. Helsingissä sijaitseva englannin kielen vaihtelun, kontaktien ja muutoksen tutkimusyksikkö nimeltään VARIENG (englanniksi Research Unit for the Study of Variation, Contacts and Change in English) julkaisee blogia Kielen Kannoilla. Tutkijat kirjoittavat heidän mietteistään englannin kieleen ja nämä postaukset eivät pelkästään liity kielioppiin vaan esimerkiksi eri sanojen taustoihin eli etymologiaan. Blogin aiheet ja postaukset ovat esimerkiksi siksi englannin kielen opiskelijalle todella kiinnostavia, koska kieltä tutkitaan ja mietitään laajasti ja muutenkin kuin vain kieliopin tasolla. Siksi ajattelisin, että blogi olisi myös todella kiinnostava myös sellaisille englannin kielen käyttäjille, jotka käyttävät kieltä harvoin, koska koulusta asti meille on opetettu englantia vain kieliopin kautta. Kielen Kannoilla-blogi antaa kielelle uusia, kiinnostavia näkökulmia, jotka eivät tuo pahoja muistoja kouluajoilta.

Esimerkiksi yksi kiinnostava blogiteksti “Kesäloma – ’summer holiday’ vai ’summer vacation’?” kirjoittaa sanojen “summer holiday” ja “summer vacation” eri taustoista ja siitä, mistä ne tulevat. Monet varmasti aina pohtivat, kumpi sana on oikea, kun on monta vaihtoehtoa, joista valita (esim. rock/stone, fall/autumn). Monet eivät saata tietää, että eri vaihtoehdot tulevat Britannian englannista tai Amerikan englannista. Vaikka molemmat alueet puhuvat samaa kieltä, heillä on oma kielimuotonsa ja tästä syystä sanoja, jotka eroavat toisistaan, vaikka niillä on sama merkitys. Blogitekstissä syvennytään etymologiaan, eli sanojen alkuperän tutkimukseen. Brittienglannin kielessä enemmän käytetty sana “holiday” tulee englannin kielen sanoista “holy” ja “day” eli “pyhäpäivä”, kun taas Amerikan englannissa enemmän käytetty sana “vacation” johtaa juurensa latinan sanaan “vacātio”, mikä taas on johdos sanasta “vacāre”, ’tyhjä, vapaa’. ”Vakaatio” on ajanjakso, jolloin ei ole tavallista toimintaa, eli toisin sanoen tauko, mikä voi siis viitata aikaan, jolloin ei tehdä mitään, eli lomaan.

Aika kiinnostavaa, eikö olekin? Etymologia on erityisen mielenkiintoinen aihe, koska sillä saadaan selville, mistä erilaisista asioista (esim. muista sanoista tai alkuperästä) sana koostuu ja mistä sana on saanut vaikutteita. Etymologiassa pääsee katsomaan kieltä uudesta ja jopa historiallisesta näkökulmasta. On kiinnostavaa tajuta, että vaikka samaa kieltä puhutaan kahdessa maassa, joilla on sama historia, näilläkin kielen eri muodoilla on eroavaisuuksia, koska alueet ovat saaneet vaikutteita muualta. Kielen tutkimus voi olla tylsää pelkästään kieliopin kautta katsoen, mutta kun tajuaa kuinka värikästä kieli voi olla, kieleen voi saada kokonaan uuden innostuksen. Tylsä ja kuiva kieliopillinen kuva kielestä voidaan heittää pois.

Lähteet:

Samuli Kaislaniemi - Kesäloma - “summer holiday” vai “summer vacation”?

https://variblog.wordpress.com/2014/07/22/kesaloma/ (katsottu 5.5.2019)

Kuva:

https://pixabay.com/fi/illustrations/rintamerkki-hohto-englanti-kieli-1093968/

Kiinnostava blogi elollisen luonnon erikoisuuksista (Jenni A., Heidin ryhmä)

Valitsemani blogi on nimeltään ”Erään planeetan ihmeitä.” Blogia kirjoittaa Maija Karala, biologi, tiedetoimittaja, kuvittaja ja luennoitsija, joka työskentelee freelancerina biologian popularisoinnin parissa. Hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa ekologiaa ja evoluutiobiologiaa ja kertoo olevansa kiinnostunut kaikenlaisista luontoon liittyvistä asioista.

Blogiaan hän kuvailee henkireikänään työnsä lomassa, johon hän saa kirjoittaa juuri itseään kiinnostavista asioista. Blogin aiheena on etenkin elollinen luonto ja sitä tutkiva tiede. Siinä käsitellään erilaisia biologiaan, ekologiaan, paleontologiaan ja esihistoriaan liittyviä tiedeuutisia ja löydöksiä. Kiinnostava lisä blogiin on se, että kirjoittaja on itse kuvittanut suuren osan teksteistä.

Blogin teksti on asialinjaista, mutta se on kirjoitettu helposti ymmärrettävään ja kiinnostusta herättävään muotoon. Suurin osa blogissa käytetyistä lähteistä ovat tieteellisiä artikkeleita, mutta usein lähteissä vilahtaa myös esimerkiksi Wikipedia sekä aikakaus- ja sanomalehtiä.

Blogissa käsitellään yleensä yksittäisiä tiedeuutisia tai artikkeleita, mutta blogissa on myös toistuvia teemoja, kuten ”Viikon pieni ihme” tai ”Viikon outo eläin”. Osa kirjoituksista taas on jaettu useampaan osaan. Esimerkiksi ”Eläinten värit” on kertonut tähän mennessä viidessä osassa, mikä rooli eläinten väreillä on ja miten ne ovat syntyneet.

Eräs mielenkiintoni herättänyt postaus blogissa on nimeltään ”Petomainen mopsi, puujalkakettu ja muut nurinkuriset koiraeläimet”, jossa Karala kertoo erikoisista Etelä-Amerikan koiraeläimistä. Postauksessa muun muassa esitellään näiden eläinten outoja ”nurinkurisuuksia”, ainakin meille tutumpiin pohjoisen pallonpuoliskon koiraeläimiin verrattuna. Esimerkiksi pieni pensaskoira lyhyine jalkoineen on yksinomaan laumassa saalistava lihansyöjä, kun taas hontelo ja pitkäjalkainen harjasusi on kaikkiruokainen yksineläjä, juuri päinvastoin kuin muut kokoluokkansa koiraeläimet. Eroistaan huolimatta nämä kaksi ovat blogin mukaan kuitenkin toistensa lähimpiä eläviä sukulaisia.

Pensaskoira ja harjasusi. Kuvat: Bernard Dupond ja Pascal Vuylsteker.

Postauksessa sivutaan myös aiheen historiaa, kuten sitä, miten ihminen on aiheuttanut jo useiden eteläamerikkalaisten koiraeläinten sukupuuton. Muun muassa Dusicyon -suvun ”hölmöt koirat” säilyivät blogin mukaan aina 1800-luvulle asti, kunnes alueet asutettiin pysyvästi. Näistä esimerkiksi harjasudelle läheistä sukua ollut kesynä ja uteliaana kuvailtu falklandinkoira kuoli sukupuuttoon vuonna 1876. Samankaltaisen kohtalon koki tulimaankoira, isoandienketun domestikoitu muoto, jonka eurooppalaiset hävittivät saapuessaan alueelle. Sen sijaan tulimaanketun Andeilla elävä kantamuoto on blogin mukaan pysynyt toistaiseksi elinvoimaisena.

Eteläamerikkalaisia koiraeläimiä on toki muitakin, sillä lajeja on yhteensä 10 ja ne jaetaan viiteen eri sukuun. Etelä-Amerikassa koiraeläimet ovatkin blogin mukaan monimuotoisempia kuin missään muualla, vaikka siellä niitä on ollut lyhimmän ajan. Kuten muuallakin maailmassa, ihminen on kuitenkin ehtinyt vähentämään niiden lajimäärää. Postauksen lopussa Karala toivoo, että jäljelle jääneet lajit säästyisivät vielä tulevaisuudessakin. Itse olen tietysti samaa mieltä ja toivon, että nämä eläimet herättävät kiinnostusta muissakin.

Blogi
https://planeetanihmeet.wordpress.com

Kuvat

Pensaskoira: https://flic.kr/p/23qRbHr

Harjasusi: https://flic.kr/p/9cv4H

Suomen ympäristökeskuksen Ratkaisuja (Ella M., Heidin ryhmä)

Suomen ympäristökeskuksen, SYKEn Ratkaisuja-blogissa asiantuntijat ottavat kantaa ja esittävät ratkaisuja ajankohtaisiin ilmiöihin.

Blogin kirjoittajina on useita SYKEn asiantuntijoita ja tutkijoita. Viimeisimmissä julkaisuissa kirjoittajina on ollut esimerkiksi kehitysinsinööri, ylitarkastaja sekä erikoistutkijoita.

Blogin tavoitteena on tuoda esille kirjoittajien omia näkökulmia sekä nimen mukaisesti ratkaisuja ongelmiin ja ilmiöihin. Jokaisen kirjoituksen lopussa lukeekin, että näkemykset eivät edusta SYKEn virallista kantaa. Blogi on suunnattu erityisesti ympäristöasioista kiinnostuneille, mutta sen sisältö on helposti lähestyttävää ja ymmärrettävää oikeastaan kaikille. Blogitekstit eivät varsinaisesti ole tieteellistä tekstiä, mutta pohjautuvat kuitenkin kirjoittajien asiantuntijuuteen. Näkisin siis, että julkaisuissa käsiteltävät aiheet ovat tieteelliseltä pohjalta kirjoitettua pohdintaa käytännönläheisten esimerkkien avulla. Tekstit ovat kielellisesti selkeitä eivätkä julkaisut ole kovin pitkiä, mikä tekee niiden lukemisesta kevyttä.

Blogissa kirjoitetaan monipuolisesti eri aiheista, kuten ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, muun muassa istuttamalla puita kaupunkiympäristöihin. Aiheina on myös esimerkiksi yhteiskäyttöautojen lisääntyminen, eri polttoaineiden hiilidioksidipäästöt sekä kierrätyslannoitteiden käyttö ruuan tuotannossa. Julkaisut eivät keskity yksittäisiin tutkimustuloksiin, mutta niissä kuitenkin viitataan ajankohtaisiinkin tieteellisiin tutkimuksiin ja julkaisuihin, kuten esimerkiksi hiljattain julkaistuun IPCC ilmastoraporttiin. Blogitekstien kommentointi ei ole suurta ja julkaisuissa kommentteja on vain muutamia. Ne ovat asiallisia ja usein myös kantaaottavia tekstien aiheisiin. Esimerkiksi yhteiskäyttöautoilua käsittelevässä julkaisussa kommentoija tuo esiin omia näkemyksiään mahdollisista haitoista. Mielestäni on positiivista, että julkaisujen kirjoittajat myös vastaavat lukijoiden kommentteihin ja näin myös kommenttikentästä löytyy mielenkiintoista jatkoa blogiteksteille.

Valitsin tarkasteluun julkaisun Yhteiskäyttöautot vauhdilla osaksi kestävää arkiliikkumista (8.1.2019), jonka on kirjoittanut SYKEn erikoistutkija Juha Peltomaa. Tekstissä Peltomaa tuo esiin yhteiskäyttöautojen hyötyjä, mutta huomioi myös mahdollisia haittapuolia. Julkaisussa mainittuja hyötyjä on esimerkiksi rahan säästäminen sekä liikenteen päästöjen väheneminen. Haitoista hän mainitsee muun muassa sen, että yhteiskäyttöautoilun lisääntyessä se saattaisi jopa korvata julkista liikennettä, kävelyä ja pyöräilyä. Tällöin autoliikenne lisääntyisi ja hyödyt jäisivät haittoja pienemmiksi. Mielestäni on ehkä hieman yllättävää, että julkaisussa ei puhuta ollenkaan yhteiskäyttöautojen käytön haasteista haja-asutusalueilla, vaikka tämä tuntuu julkisessa keskustelussa olevan yleinen argumentti yhteiskäyttöautoilua vastaan. Toisaalta julkaisussa ehkä pyritään ennemmin keskittymään hyötyihin sekä kehitysideoihin.

Toinen mielestäni mielenkiintoinen julkaisu on Liikkumattomuus on ympäristönkin ongelma (13.5.2019), jonka on kirjoittanut SYKEn erikoistutkija Jari Lyytimäki. Julkaisussa Lyytimäki vertailee suomalaisten arkiliikunnan vähäisyyden sekä ulkoilman epäpuhtauksien vaikutuksia ihmisten terveyteen. Hän mainitsee, että liikkumattomuus on terveydelle suurempi riski kuin ulkoilman pienhiukkaset, vaikka ne ovatkin suurin terveyshaittoja aiheuttava ympäristöongelma Suomessa. Liikkumattomuuden suurimmaksi syyksi Lyytimäki mainitsee ihmisten arkiympäristön, joka nykypäivänä on urbanisoitunut ja teknistynyt. Ratkaisuksi ongelmaan hän esittää ympäristöjen kehittämisen arkiliikuntaan kannustaviksi.

https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Ratkaisujablogi