(Hilkka) Rakastunut, rakastuneempi, pariutumishaluinen

Kirjoittajat: Elina Nykänen, Soile Niinikoski

Rakkaus ja pariutuminen ovat aina yhtä mielenkiintoa herättäviä aiheita. Selasimme Tiede-lehden blogeja ja yllättäen katseemme kiinnittyi “Romanttinen rakkaus: ei tunne vaan vietti” -nimisen artikkelin kohdalle. Artikkelin takaa löytyi Markus J. Rantala, joka on evoluutiobiologian dosentti ja opettaa evoluutiopsykologiaa Turun yliopistossa. Tekstissään Rantala puolustaa evoluutiopsykologiaa romanttisen rakkauden selittämisessä.

Rantalan tekstiä lukemalla saa kuvan siitä, että rakastuminen on ihmisen luoma käsite evoluution johtamalle pariutumistapahtumalle. On selvää, että evoluutiopsykologian ja -biologian näkökulmasta rakastuminen on kemiallinen tapahtuma. Rantala kuitenkin yllättää väittämällä pitkäkestoisen kiintymyksen johtuvan vain ja ainoastaan jälkeläisten hoidon kannalta. Puhe AVPR1A-geeneistä, vieteistä tai adaptaatiosta murentavat skeemamme liittyen rakkauteen. Rakastuminen evoluutiopsykologian näkökulmasta edustaa jotakin uutta ja tuntematonta.

“Ihastuminen / romanttinen rakkaus on kehittynyt, jotta henkilö kohdistaisi kaiken tarmonsa yhteen henkilöön kerralla mikä parantaa todennäköisyyttä saada henkilö parisuhteeseen ja siten auttaa geenien siirtymistä seuraavaan sukupolveen.”

Rantalan mukaan rakkaus ei ole tunne, vaan vietti. Hän perustelee väitettään aivokuvantamistutkimuksen tuloksilla siitä, ettei rakkaus ilmene samoilla aivoalueilla kuin tunteet. Toisin kuin tunteilla, rakkaudella ei myöskään ole tiettyä ilmettä ihmisten kasvoilla. Vieteille ominaista on se, että niillä on päämäärä, niitä on vaikea kontrolloida ja niistä on vaikea päästä eroon ennen kuin päämäärä on saavutettu. Kirjoituksen pohjalta voidaan todeta, että ihmiskunnan ainoa päämäärä olisi pariutuminen joka toisi tyydytystä viettimme aiheuttamaan janoon.

Onko tämänkin tunnetun parin 
rakkaus ainoastaan geenien ohjaamaa?

Rantala kirjoittaa, että parinmuodostuksen takaa löytyvät geenit, jotka vaikuttavat myös esimerkiksi siihen, kuinka todennäköisesti avioparilla on ongelmia suhteessaan. Onko todella niin, että avioerojen takaa löytyy geeni eikä ihmisen toiminta? Väestöliiton julkaisemassa tilastossa nähdään eronneiden määrä ja on kyseenalaista, että ainoastaan geeni saisi aikaan tällaisia tuloksia.
 

“On myös syytä huomauttaa Aivelolle, että aivokuvantamistutkimukset ovat osoittaneet että romanttinen rakkaus ei ole tunne, vaikka näin usein ihmiset romanttisen rakkauden mieltävät.” 

Yleisesti ottaen Rantala on perustellut näkemyksensä erittäin vahvasti ja todistanut lukijalle ajatustensa tieteellisyyden viittaamalla myös muihin aihetta tutkineisiin, kuten Mats Björklundiin, Jani Kaaroon ja Walumiin. Näkökulma aiheeseen on kuitenkin yksipuolinen ja tulokulma muihin tieteenaloihin puuttuu kokonaan. Kirjoituksella Rantala ilmeisesti pyrkiikin kumoamaan alussa mainitun, Rantalaa kritisoinen Tuomas Aivelon näkökulman aiheeseen.