Professori ja viisitoista ennustajaa (Olli U. ja Emma V., Ellinooran ryhmä)

Valitsimme tarkasteltavaksi Akateemisen talousblogin (AT), joka on kuuden entisen Helsingin kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen tutkijan yhteinen projekti. AT:n tarkoituksena on lähestyä ajankohtaisia taloudellisia ja poliittisia aiheita taloustieteen näkökulmasta pyrkien tuomaan suomalaisten taloustieteilijöiden näkemyksiä esille ilman että tekstit ovat pelkkää alan jargonia.  Julkaisuillaan kirjoittajat pyrkivät sekä herättämään että tuomaan esille julkisesta keskustelusta uupuvia ja vaihtoehtoisia näkökulmia, jotka yleensä ilmenevät kritiikkinä talouspoliittisten päätösten sitoutumisesta tiettyyn talousteoriaan ja taloustieteen tarjoamien tulkinta- ja ratkaisukeinojen moninaisuuden unohtamisesta. AT on julkaisuillaan kerännyt paljon kommentteja sekä huomiota myös kritisoinnin kohteiltaan, jotka ovat käyneet kommenttiosiossa lisäämässä soppaan myös omat mausteensa.

Erityisesti huomiomme kiinnittäneen julkaisun, Ennustamisen sietämätön houkutus, kirjoittaja Roope Uusitalo toimii tällä hetkellä koulutuksen taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän on keskittynyt tutkimuksessaan koulutuksen lisäksi työmarkkinoihin ja julkistalouteen, käsitellen näitä aiheita myös AT:ssa. Hänen kirjoituksensa keskittyvät laajasti talouskriisiä seuranneisiin elvytystoimiin, mutta myös esimerkiksi paljon julkisuutta saaneiden tilastojen (valtiovarainministeriön ennusteista aina lukiorankingeihin) problematisointiin niiden muodostamistapoja purkamalla. Uusitalon sanoin, “joku harrastus täytyy professorillakin olla”.

Ennustamisen sietämättömässä houkutuksessa Uusitalo ottaa tarkasteltavakseen vuodelle 2016 tehdyt Suomen talouskehityksen ennusteet. Hän listaa 15 eri ennusteen tehnyttä organisaatiota, aina kansainvälisistä toimijoista kotimaisten pankkien kautta verovaroin rahoitettuihin suomalaisiin julkisyhteisöihin. Uusitalon tarkoituksena on kyseenalaistaa tekstillään näin monen itsenäisen ennusteen tarpeellisuus Finanssialan keskusliiton yhteenvedon osoittaessa niiden kaikkien päätyvän samanlaiseen lopputulokseen. Hän myöntää ennusteiden toimivan yksityisten pankkien kohdalla markkinointikeinona niin uusien asiakkaiden vakuuttamiseksi kuin julkisen huomion saamiseksi, mutta ennusteiden tuottajien joukossa ollessa riippumattomia kansainvälisiä organisaatioita ja suomalaisia julkisyhtiöitä, ei kokonaismäärä näytä lainkaan tehokkaalta resurssien hyödyntämiseltä. Uusitalon kritiikki kohdistuu juuri ennustetehtailun tehottomuuteen toimijoiden ollessa paradoksaalisesti tehokkuutta korostavasta ammattikunnasta.

Uusitalo osoittaa parissa lauseessa sormea myös median suuntaan sen halusta kasata talousuutisia ennusteiden ympärille muuta tutkimustyötä vältellen. Onkin sääli, että Suomen media, joka monella osa-alueella ei pelkää kompleksien asioiden käsittelyä parhaaseen katseluaikaan tai lehtiosion ensimmäisellä sivulla, on talousuutisoinnissa edelleen pyrkinyt ulosantinsa yksinkertaistamiseen. Kansankielisyys ja helppolukuisuus ovat tietysti toivottuja tiettyjen aiheiden kanssa, mutta todellisuus on, että taloustieteestä kiinnostuneelle ei luettavaa löydy kuin alan omista lehdistä. Toimituksen ja lukijan haastaminen olisi kuitenkin yhteiskunnallisesti median tärkeimpiä tehtäviä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennuste on ainoa Uusitalon erikseen esille nostama ennuste, sillä hänen mielestään se on selvimmin poliittista näkemystä korostava, alustaen hallituksen taloustoimien ja työmarkkinajärjestöreaktioiden syyseuraussuhteita. Uusitalon sarkastinen huomautus siitä miten ennusteiden julkaisutilaisuus toimii myös oman politiikan ilmaisuna voi hyvinkin osua nappiin. 15 ennusteen päätyessä samanlaisiin lukuihin voimme suhteellisen turvallisesti olettaa ettei niiden tekemiseen käytetyissä metodeissa ole esiintynyt kovin värikästä vaihtelua, mutta valmiiden lukujen esittäminen tapahtuu aina jossakin narratiivissa. Ennusteen hinnan ollessa suurille yhtiöille ja julkisille organisaatioille kuitenkin suhteellisen halpa, voidaan samoja lukuja tuottaa huoletta useampia kappaleita. Olennaisinta ei ole itse ennustuksen osoittamat muutokset, vaan se mediahuomio, joka saadaan selitettäessä sekä tapahtuneita että toivottuja muutoksia oman näkökulman kautta.

Tutkimusten tehtailu markkinoinnin ja poliittisten intressien ajamisen keinona ei ole uusi ilmiö, eikä siitä eroon pääsemistä kannata edes tavoitella. Tilastojen avulla argumentoiminen on talouspolitiikassa kuitenkin se arvostetuin argumentoinnin muoto huolimatta siitä, että eri ryhmät tulkitsevat samat tilastot aivan eri tavalla. Näillä 15 taholla olisi kuitenkin syytä kuunnella Uusitaloa, sillä erimielisyydet voisi tuoda esille ilman että jokainen käyttää satoja tuhansia euroja lähes identtisten lukujen painamiseen paperille. Kuka tarvitsee 15 ennustajaa, jos näiden tilalle voitaisiin saada yksi selvännäkijä?