Rautavaaran perhesurman syitä etsimässä (Satu T. & Essi K., Ellinooran ryhmä)

http://psyjuridica.com/rautavaaran-tragedia-edustaa-parisuhderiitoihin-liittyvan-vihaisuuden-itsekkyyden-ja-raukkamaisuuden-aaritapausta/

Psyjuridica-blogi nostaa esille tiedotusvälineissä käsiteltyjä ajankohtaisia aiheita sekä muita pinnalla olevia asioita psykologisesta ja lainsäädännöllisestä näkökulmasta käsin. Blogia kirjoittavat Helinä Häkkänen-Nyholm (psykologian tohtori, psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti), Jan-Olof Nyholm (oik.tieteen kandidaatti, varatuomari, oikeusavustaja)  ja Maaret Kallio (psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti).

Blogissa on julkaistu noin kaksi kirjoitusta kuukaudessa. Usein aihe on postattu johonkin uutisoituun tapahtumaan liittyen. Ihmettelimme erityisesti blogikirjoituksien kommenttien vähyyttä, sillä valtaosaa kirjoituksia on kommentoitu hyvin niukasti tai ei lainkaan. Tästä herääkin kysymys, kuinka seurattu blogi oikeastaan on. Toisaalta muutama kirjoitus sen sijaan on kirvoittanut lukuisia kommentteja. Blogissa on käytetty toisinaan alan ilmaisuja tai tiettyä alaan kuuluvaa käsitteistöä, mutta yleisesti blogin teksti on helposti ymmärrettävää lukijan alasta tai taustasta riippumatta. Onko kirjoitusten tarkoituksena ollutkin tuoda lainsäädännön tai psykologian toisinaan kiemuraistakin tekstiä tavanlukijalle ymmärrettäväksi? Kirjoituksissa ei ole varsinaisesti käytetty tieteellisiä julkaisuja tai tutkimuksia, vaan kirjoittajat tukeutuvat omaan asiantuntijuuteensa ja oppineisuuteensa.

Lukuisista blogiteksteistä valitsimme Häkkänen-Nyholmin kirjoituksen. Häkkänen-Nyholm  toimii Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa oikeus- ja kriminaalipsykologian dosenttina. Lisäksi hän omaa vahvan taustan oikeuspsykologian asiantuntijatehtävistä.  Kirjoitus koskee vuonna 2014 Rautavaaralla tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa perheenäiti ajoi linja-autoa päin kyydissään kolme alle kouluikäistä lastaan. Tapausta käsiteltiin laajasti mediassa ja se herätti oletetusti voimakkaita mielipiteitä.

Häkkänen-Nyholm ottaa blogitekstissä rajusti kantaa tekijän, äidin, mielenliikkeisiin ja pohtii sitä omien ammattikokemustensa kautta herätellen kuitenkin lukijan ajatuksia pohtimaan yhteiskunnassa vallitsevia arvoja laajemmin.  Postauksen teksti vaihtuu vihaisesta, ehkä tarkoituksellakin hieman provosoivasta, tieteelliseen tutkimukseen nojaavaan tietoon ihmisten persoonallisuuden piirteistä. Häkkänen-Nyholm pohtii laajemmin parisuhdetta ja vihan kokemista parisuhteessa. Kirjoitus on hyvin rakennettu ja pohtii myös sitä, kuinka ihminen voi ruokkia vihan tunnetta itsekin oman sisäisen ajatusmaailman avulla. Häkkänen-Nyholm tuo esille, että ihmisen ollessa vihainen, hän ei kykene ajattelemaan rationaalisesti. Silloin pienikin virhetulkinta puolison teoista voi johtaa ajatusrakennelmaan, joka vie jo todella pitkälle alkuperäisestä teosta ja sen todellisesta luonteesta. Esimerkkinä postauksessa käytetään ajatusta, ettei puoliso osallistu riittävästi kotitöihin ja tästä johdetaan ajatus siihen, että perhe ei ole tärkeä puolisolle ja hänellä on jo uusi suhde. Ajatukset ovat äärimmäisiä, mutta kertovat konkreettisesti siitä, millaisia ajatusvääristymiä pystymme tuottamaan ainoastaan omien ajatusten voimalla.

Häkkänen-Nyholm pohtii myös surmia, jonka motiivina on kosto. Yhteiskunnallisella tasolla puhutaan tärkeästä asiasta. Kosto näyttäytyy monelle tavalla, yleisin niistä näyttää olevan avioeron yhteydessä jollain tavalla kosto entiselle puolisolle lasten kautta. Ääritapauksissa kosto on perhesurma ja lievemmissä tapauksissa esimerkiksi lasten manipuloimista entistä puolisoa vastaan. Tarvittaessa avioerotilanteisiin on saatavilla monenlaista apua. Huomiota on kiinnitetty nykyään myös sovinnollisuuden edistämiseen mahdollisissa huoltajuuskiistoissa. Postauksen lopussa rohkaistaan hakemaan apua, mikäli oma elämäntilanne vaikuttaa huolestuttavalta.

Kirjoitusta on kommentoitu runsaasti (22 kommenttia). Yleisemmin kommenteissa on melko puolustava sävy tapauksen äitiä kohtaan ja syitä tälle vakavalle tapahtumalle haetaan pienten lasten äidin kokemasta väsymyksestä ja uupumuksesta. Ehkä osa kommentoijista saattaa itsekin olla lapsiperheen äiti, joka samaistuu väsymyksen tunteeseen ja pystyy sitä kautta ymmärtämään perhesurmaan ajautuneen äidin epätoivon. Toisaalta osassa kommenteissa nostetaan esille muitakin vastaavanlaisia perhesurmatapauksia. Useampi kommentoija muistuttaa myös, että kukaan ei loppujen lopuksi voi tietää perheestä ja heidän tilanteestaan mitään ja päätelmiä on turha tehdä pelkän median antaman kuvan perusteella. Kommenteissa kyseenalaistetaan jopa, onko tragediaa tarpeen käsitellä tällaisella tasolla tietämättä tarkemmin sen taustoista.