Tieteen verkossa

Ajattelemisen ammattilaisuus (Roosa L & Riku S)

Filosofian tutkija ja kouluttaja Lauri Järvilehto kirjoittaa Ajattelun Ammattilainen -blogissaan ajattelusta ja hyvinvoinnista käytännönläheisestä näkökulmasta. Blogin tarkoituksena on tarjota työkaluja ajatteluun ja kehitellä hyvinvointia edistäviä oivalluksia. Järvilehdon blogissa käsitellään laajasti filosofisia teemoja ja yhteiskunnan ilmiöitä laidasta laitaan. Järvilehto ottaa myös kantaa ajankohtaisiin asioihin ja analysoi mediassa esiin tulleita ilmiöitä. Blogissa siteerataan vapaasti ajankohtaisia tieteellisiä tutkimuksia ja artikkeleita ja Järvilehto siteeraakin muun muassa filosofian klassikoita, professoreja, keltaisen lehdistön uutisia, kirjallisuutta sekä esimerkiksi asiaohjelmissa esiintyvien henkilöiden näkemyksiä. Blogin kirjoitustyyli on kuitenkin suurimmalta osin omatuotoksellista. Järvilehto esiintyy kirjoittajana itsevarmana ja suorana ajattelijana ja tekstien tyyli on tiukan paatoksellista.

Lähde: Wikipedia

Verkkotekstissä ”olemme kaikki vähän outoja” Järvilehto kirjoittaa ajattelun ohjaamisesta ja sosiaalisesta normi käyttäytymisestä. Tekstin keskeinen argumentti on, että jokainen ihminen pyrkii näyttäytymään muiden silmissä ”normaalilta”, koska luulemme muiden olevan rationaalisia ihmisiä. Järvilehto toteaa, että itseään peilaamista muihin ei voi estää, mutta sitä voi kuitenkin ohjata ajatustasolla. Kirjoittaja tarkentaa lisäksi, ettei omien ajatuksien aiheisiin voi vaikuttaa, vaan siihen, mitä tapahtuu sen jälkeen. Järvilehdon pääpointti onkin, että jokainen yksilö on tahtomattaan outo ja siten erilainen muihin yksilöihin verrattuna. 

Teksti on omatuotoksellista ja blogin tyyliä mukailevaa tyypillistä filosofista pohdintaa, eikä kirjoittaja käytä asiantuntijoita tai esimerkiksi tilastollisia lähteitä tukenaan. Teksti onkin kieleltään monitulkintaista ja kielikuvallista 

ja siten vaikeaselkoista. Järvilehto ei esimerkiksi kuvaile tarkemmin, mitä hän tarkoittaa ajatteluun pakottamisella tai ohjaamisella. Tekstin sanoma jääkin hieman epäselväksi ja pinnalliseksi filosofiseksi pohdiskeluksi.

Jokaisella meistä on varmasti kokemusta ajoittaisesta ajattelemisen tuskasta ja sen hallitsemattomuudesta. Kuinka siis ohjata omaa mielen tuotosta järkevämmin ja hedelmällisemmin? Siihen Järvilehto ei tekstissään anna tyhjentävää vastausta, koska todennäköisesti kyseiseen ongelmaan ei helppoa lääkettä olekaan. Kuten Järvilehto toteaa, oman mielen toimintaa voi kuitenkin kehittää ja ohjata oikeaan suuntaan ja epäilemättä iän ja kokemuksen karttuessa jokainen yksilö oppii kehittämään omaa ajatteluaan. Oman ajattelun kouliminen onkin yksi suurista henkisen kasvun ehdoista, varsinkin nykyajan informaatioyhteiskunnassa, jossa tietoa löytyy ennennäkemättömän paljon ja kiihtyvällä tahdilla. Ehkä jokaisen ihmisen tulisikin silloin tällöin jättää erilaiset tiedon lähteet, kuten tietokoneet ja televisiot, vähemmälle huomiolle ja keskittyä oman ajatusvirran tarkkailuun.