Tieteen verkossa

Köyhyysloinen kaappaa vallan (Anna K. ja Ida K.)

Jani Kaaron Helsingin Sanomissa ilmestyvät kolumnit käsittelevät laajasti yhteiskunnallisia aiheita tieteellisestä näkökulmasta. Tekstit herättelevät keskustelua ja tuovat uusia puheenavauksia usein yllättäviin ja arkaluontoisiinkin aiheisiin. Taustaltaan Kaaro on itseoppinut tiedetoimittaja, joka tekee työtään peruskoulupohjalla, silkan tiedonjanon ja uteliaisuuden ohjaamana. Mielestämme siksi onkin niin herkullista, miten kolumneissa usein ravistellaan tiedeyhteisöä ja kyseenalaistetaan luutuneita käsityksiä ja annettuja totuuksia. Jos median tehtävä on olla vallan vahtikoira, on Kaaro ottanut pestikseen tiedemaailman vallan vahtimisen.

Kaaro käsittelee köyhyyteen liittyviä teemoja useissa kolumneissaan, joista yksi on 17.9.2013 julkaistu “Köyhyys on aivoja syövä loinen”. Se on Kaaron kolumneista tiettävästi kaikkien aikojen suosituin: Facebookiin sitä on linkitetty 18 000 kertaa ja kommentteja se on Helsingin Sanomien sivulle kerännyt reilusti yli 200 kappaletta. Tekstin tavoite on kumota yleinen ajatus, jonka mukaan köyhyys olisi jotenkin ihmisen itsensä aiheuttama elämäntilanne ja köyhyys “ansaittaisiin” joidenkin rikkauteen tarvittavien kykyjen ja ominaisuuksien puuttuessa. Kaaro pyrkii osoittamaan, että “ihmiset tulevat ensin köyhiksi ja alkavat sitten käyttäytyä kuin “heikompi aines”” viitaten Kokoomusnuorten entisen puheenjohtajan Saul Schubakin möläytykseen.

Köyhien on mietittävä rahankäyttöään. Köyhien ihmisten rahankäytön ongelmat stressaavat ja vähentävät täten ajattelumahdollisuuksia. Jatkuvasta stressistä ja ongelmien murehtimisesta muotoutuu Kaaron mukaan aivoissa asuva “loinen”, jolloin vaikeiden asioiden käsittelykapasiteetti pienenee. Kaaro kirjoittaa kolumnissaan rikkaiden ihmisten aivojen laajakaistamaisuudesta ja köyhien aivojen puhelinlankamaisuudesta. Aivokapasiteetin ylikuormittuessa itsehillintä heikkenee ja käytös muuttuu impulsiiviseksi. Köyhyys-loinen heikentää mahdollisuutta suunnitella elämää ja tehdä harkittuja päätöksiä. Köyhien ihmisten turvautuminen pikavippeihin ja lainoihin impulsiivisesti hetken mielijohteesta syventää heidän elämänhallinnan ongelmiaan. Kaaron ajatukset konkretisoituvat tosielämässä: näin opintotuella elävinä nuorina emme voi olla huomaamatta, kuinka öisin raha-asioita pyörittelevät puhelinlanka-aivomme pitävät yllä jatkuvaa stressiä.

Aivomato ei anna keskittyä tenttikirjaan.

Köyhiä  on mahdollista auttaa sosiaalityön voimin. Rahallisesti vaikeuksissa oleville voidaan myöntää maksusitoumuksia ja tukia. Vaikeuksiin saa myös keskusteluapua tai tukea kotiin. Tuntuu kuitenkin, että kaikki avun tarvitsijat eivät löydä apua luokseen, eikä apua toisaalta kaikille valitettavasti ole kattavasti tarjolla. Opiskelijat joutuvat kituuttamaan opintotuella, joka on suhteellisesti vain vähentynyt ajan kuluessa. Kaikille suomalaisille pitäisi tarjota tasapuoliset apukeinot, jotta saisimme köyhyysloisen pois aivoistamme ja arjen helpommaksi. Näin me kaikki voisimme hyvin ja kokisimme elämän mieleiseksi. Loiset saattavat piilotella uskomattomia voimavaroja, jotka odottavat vapauttamistaan.