Ihmismieli juridiikan syövereissä, älä koskaan unohda sitä! (Toni H.)

http://www.psyjuridica.com/blogi.html

Blogi, jota tutkin, on nimeltään PsyJuridica. Jo blogin nimestäkin voi päätellä hieman, mitä blogitekstit käsittelevät eli tarkemmin siis sellaisia aiheita kuin "oikeusprosessiin, oikeuspsykologiaan, rikollisuuteen, lainvalvontaan, sekä oikeudelliseen asiantuntijuuteen liittyviä asioita". Tarkoituksena on tuoda ilmi ja tarkastella oikeudellisia ilmiöitä psykologisesta näkökulmasta, ja kirjoittajina toimiikin alansa asiantuntijoita eli psykologeja ja erityisesti oikeuspsykologeja. Blogisivustolle voi käydä myös kirjoittamassa vierailevia asiantuntijoita aiheeseen liittyen.

Blogin tekstit tuovat erinomaisesti esille psykologisen puolen esimerkiksi lapsikuulusteluissa tai lakimiehen toiminnasta naapurusten riitatilanteissa eli kohdehenkilöiksi sopivat kollegapsykologien lisäksi esimerkiksi lain kanssa työskentelevät henkilöt kuten poliisit, lakimiehet ja muut virkamiehet. Jäljessä mainituille henkilöille jopa erityisesti suosittelisin kyseistä blogia siitä syystä, että on hyvä muistaa kiireellisessä yhteiskunnassa oikeudessa tai kuulusteluissakin psykologiset aspektit: inhimillisyys ei kuole ihmisessä vaikka rikos olisikin tapahtunut.

Blogissa minua kiinnostaa erityisesti ajankohtaisuus käsitellyissä aiheissa, joita ovat esimerkiksi oikeusprosessin roolijako (voi liittää meneillään olevaan Auer-oikeudenkäyntiin), lasten ja isovanhempien oikeudet, perheongelmia psykologisesta näkökulmasta, Bostonin pommi-isku ja siihen liittyvät mielikuvat, vainoaminen, sekä uusi EMDR-hoito, ja jatkoblogissa pohditaan hoidon vaikuttavuutta lasten traumoihin. Blogitekstien kieli on erittäin objektiivista ja varsinaisia mielipiteitä teksteissä on hyvin vähän. Tämä tekee blogiteksteistä värittömiä, mutta toisaalta itse pidän siitä, että asioita pyritään käsittelemään objektiivisesti useasta näkökulmasta. Toki näkökulmat ovat näissä blogiteksteissä rajoittuneet pääosin oikeudellisiin ja psykologisiin näkökulmiin, muttei onneksi näissäkään olla tyydytty suppeaan valikoimaan.

 Blogissa tutkimukset ovat osassa teksteistä keskeisemmässä osassa kuin toisissa. Esimerkiksi blogitekstissä " 'Mä en voi uskoa tätä todeksi!' Erään asiakkaan kokemus EMDR-hoidosta" kerrotaan uudesta menetelmästä trauman hoidossa ja sen toimivuudesta yhden asiakkaan kohdalla. Erityistä mainintaa ei ole tutkimuksesta tekstissä liittyvään hoitomuotoon, mutta jokaisen blogitekstin lopussa on avainsanoja, joiden kautta voi itse etsiä tutkimustietoa aiheesta enemmänkin kuin mitä blogitekstissä on mainittu.

Bostonin pommi-isku ja terrorismin tekijät

Erityisen kiinnostavana tekstinä PsyJuridican blogissa koin kirjoituksen "Bostonin pommi-iskun tekijään liitetyt mielikuvat: Fiktiosta faktaan". Tekstin keskeisenä väitteenä toimii viranomaisten ja meidän terroristeihin ja terroristiryhmiin liittämät mielikuvat, sekä näiden vastakkainasettelu ja fiktiivisyys versus faktisuus. Kirjoittaja väittää, että viranomaiset ovat epäonnistuneet yrittäessään luoda faktisia mielikuvia terroristeista ja ryhmistä, että oikeastaan luodut mielikuvat median kautta ovatkin parasta polttoainetta uusille terroriteoille ja herättämään pelkoa ihmiskunnassa terrorismiä kohtaan. http://www.psyjuridica.com/blogi/2013/04/17/6

Argumenttinaan kirjoittaja käyttää psykologiaa etenkin yksilöterroristien kohdalla (esim. Breivik), että ihmiskunnasta löytyy aina niitä, jotka omasta mielestään ovat oikeutettuja hirmuteoilleen. Taustalla voi olla jokin itse koettu vääryys tai yhteiskunnan rakenteessa oleva vika, joka täytyy korjata rankemmalla menetelmällä. Näiden yksilöiden osuus väestöstä on kuitenkin pienempi kuin viranomaisten puheista voisi päätellä. Esimerkiksi viranomaiset ovat antaneet ymmärtää näiden yksilöiden heterogeenisyyden kautta, että heitä olisi enemmänkin ja että tämän takia terrorismin määrä vain tulisi lisääntymään jatkossa.

Ryhmien kohdalla perusteluna fiktiivisyys versus faktisuus -väitteen kohdalla kirjoittaja käyttää ihmisen tarvetta kuulua ryhmään ja tällöin esimerkiksi Lontoon (2005) itsemurhapommituksissa osallisina olleiden henkilöiden yhteistä päämäärää tehdä asioille jotakin radikaalilla tavalla, vaikka ryhmän jäsenet koostuivatkin tavallisista ihmisistä, eivätkä olleet niinkään varsinaiseen mielikuvaan sopivia terroristeja (WTC 2001).

Loppuratkaisuna kirjoittaja esittää jatkuvan lietsomisen ja yrityksen löytää terroristeista jokin yhtenäinen piirre, jonka avulla terrori-iskujen ehkäiseminen onnistuisi, sijaan iskun uhrien ja omaisten auttamisen ja "suun pitämistä supussa", jolloin vältyttäisiin ainakin viranomaisten ja median puolelta hysterian leviämiseltä. Näin saataisiin ainakin terroismin julkisuutta ja huomiota pienemmäksi eikä ehkä ruokittaisi uusiin hirmutekoihin. 

Kirjoittaja käyttää luontevasti tekstin osana aineistoja eri tyyppisistä ja eri maissa tehdyistä samankaltaisista terrori-iskuista. Aineistojen avulla kirjoittaja luo hyvin pohjaa väitteilleen ja argumenteilleen siitä, kuinka fiktiivisiä ja luotuja mielikuvat terroristeista ovat vaikka ne esitetään erittäin faktisessa mielessä.

Teksti herättää ajatuksia juuri psykologisessa mielessä, koska olisi kiinnostavaa tutkia ihmismieltä, joka kykenee rationaalisesti perustelemaan itselleen hirmuteon ja oikeuttamaan näin sen toteutuksen. Tämä tietenkin siinä mielessä, ettei henkilöllä ole koskaan todettu mitään varsinaista aivopoikkeamaa missään toiminnan säätelyn kannalta tärkeässä aivoalueessa.

Ajatusten herättäjät!

Tämän blogin parissa työskentely on herättänyt ajattelemaan oikeusasioissa esiintyvää psykologiaa paljon tarkemmin kuin ennen. Tiedotusvälineet ja media luovat kuvaa oikeuskäsittelyistä sellaisinaan hyvin virkamiesmäisinä ja äärettömän virallisina tapahtumina. Sellaisia ne varmasti ovatkin, mutta kun pohditaan vähänkin pidemmälle ihan vaikka naapurien välistä riitaa tai murhasta tuomitun oikeuskäsittelyä, niin aina subjektina toimii ihminen ja ihminen ei koskaan ole kone vaan ajatteleva olento, jolla on korkea kognition taso. Tällaista olentoa ei voi koskaan siis käsitellä kuin liukuhihnatuotetta vaan jokaisen ihmisen päässä on tapahtunut jokin subjektiivinen kokemus, jolla hän on oikeuttanut tekonsa.