Tarkastelemme
blogia Lastentarhaaja, jonka kirjoittaja on anonyymi 2015 valmistunut
lastentarhanopettaja. Lastentarhaaja kirjoittaa lastentarhan arjesta
ja sen ilmiöistä, joihin ottaa kärkkäästi kantaa. Alunperin
kirjoittajan ei pitänyt hakeutua kasvatusalalle töihin, mutta
kyllästyttyään toimistotöihin, hän hakeutui opiskelemaan
lastentarhanopettajaksi.
Blogissaan kirjoittaja avaa pääasiassa päiväkodin ilmiöitä siitä näkökulmasta, josta hän ne itse kokee. Kirjoitustyylin ollessa selkeä ja mielipiteitä herättävä, on lukijan helppo uppoutua lukemaan tekstejä. Tämä laajentaa mahdollisen lukijakunnan myös päiväkodin ulkopuolelle - alan tuntemusta ei vaadita liiaksi, kiinnostus riittää. Teksti on kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa, vaikka siihen ei ole liitetty kuvia tai muita liitteitä. Mielestämme kuvia kuitenkin voisi olla, sillä ne tekevät blogiteksteistä vielä enemmän mielenkiintoisia. Blogitekstit ovat sopivan mittaisia; ne eivät veny liian pitkiksi ja karkota lukijan keskittymistä, vaan pikemminkin ilmentävät kirjoittajan tietämystä kattavasti ja ytimekkäästi.
Blogitekstien sisältö herättää varmasti lukijoissa tunteita ja mielipiteitä. Blogissa käsitellään aiheita, jotka puhuttavat varmasti jokaista, joka on tekemisissä lasten kanssa. Esimerkiksi rasismi, laitosruoka ja henkilöstön riittäminen lastentarhoissa ovat päässeet esille blogissa.
Lastentarhaajan tekstit ovat selkeästi mielipidekirjoituksia ja harva teksti sisältää viittauksia alan tutkimuksiin tai muihin julkaisuihin. Näitäkin viittauksia on kuitenkin muutama. Kirjoittaja tuo omat mielipiteensä ja ajatuksensa julki selkeästi ja lisäksi tekee selväksi sen, että ajatukset ovat hänen omiaan - eivät hänen lastentarhansa muiden työntekijöiden tai pomon.
Blogissaan kirjoittaja avaa pääasiassa päiväkodin ilmiöitä siitä näkökulmasta, josta hän ne itse kokee. Kirjoitustyylin ollessa selkeä ja mielipiteitä herättävä, on lukijan helppo uppoutua lukemaan tekstejä. Tämä laajentaa mahdollisen lukijakunnan myös päiväkodin ulkopuolelle - alan tuntemusta ei vaadita liiaksi, kiinnostus riittää. Teksti on kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa, vaikka siihen ei ole liitetty kuvia tai muita liitteitä. Mielestämme kuvia kuitenkin voisi olla, sillä ne tekevät blogiteksteistä vielä enemmän mielenkiintoisia. Blogitekstit ovat sopivan mittaisia; ne eivät veny liian pitkiksi ja karkota lukijan keskittymistä, vaan pikemminkin ilmentävät kirjoittajan tietämystä kattavasti ja ytimekkäästi.
Blogitekstien sisältö herättää varmasti lukijoissa tunteita ja mielipiteitä. Blogissa käsitellään aiheita, jotka puhuttavat varmasti jokaista, joka on tekemisissä lasten kanssa. Esimerkiksi rasismi, laitosruoka ja henkilöstön riittäminen lastentarhoissa ovat päässeet esille blogissa.
Lastentarhaajan tekstit ovat selkeästi mielipidekirjoituksia ja harva teksti sisältää viittauksia alan tutkimuksiin tai muihin julkaisuihin. Näitäkin viittauksia on kuitenkin muutama. Kirjoittaja tuo omat mielipiteensä ja ajatuksensa julki selkeästi ja lisäksi tekee selväksi sen, että ajatukset ovat hänen omiaan - eivät hänen lastentarhansa muiden työntekijöiden tai pomon.
 |
| Lähde: http://cdn.skim.gs/image/upload/v1456339156/msi/Kids_playing_video_games_xovk0y.jpg |
Lähitarkastelussa
”Sit tää niinku ampuu ja sen pää räjähtäis!”
Erityiseen tarkasteluun otimme tekstin ”Sit tää niinku ampuu ja sen pää räjähtäis!”, joka on julkaistu 29.3.2016. Tekstissä Lastentarhaaja käsittelee ajankohtaista aihetta - lasten mediakasvatusta, eritoten pelaamisen näkökulmasta. Kirjoittaja kertoo ryhmänsä 6-vuotiaasta pojasta, joka kuvaili päiväkodissa toistuvasti pelaamaansa väkivaltapeliä, ilman vanhempien valvontaa. Kirjoittaja tunnustaa pelien olevan osa nykypäivää ja niiden kulutuksen olevan siten normaalia, mutta hän ottaa kantaa vanhempien valvontaan pelaamisen suhteen. Tekstissä viitataan Tarja Salokosken 2005 julkaistuun väitöskirjaan, jossa Salokoski tutki pelaamista ja siihen liittyvää huolikeskustelua, liittyen pelien teemoihin ja pelaamiseen käytettyyn aikaan. Tutkimuksessa huomattiin väkivaltapelien olevan yhteydessä mm. väkivaltaisiin fantasioihin, empatian puutokseen, aggressioon ja levottomuuteen. Jos vanhemmat valvoivat lastensa pelaamista, näitä piirteitä ei lapsessa huomattu yhtä paljon, kuin niissä lapsissa, joiden pelaamista ei valvottu.
Lastentarhaaja ilmentää olevansa huolissaan juuri vanhempien asenteista, jotka vaikuttavat olevan erittäin välinpitämättömiä ja altistavan lapsen riskipelaamiselle. Kokemuksensa mukaan vanhemmat tietävät kyllä tekevänsä väärin ja käyttäytyvät häpeillen, kun esimerkiksi tarhan työntekijä asiasta kysyy. Kirjoittaja ihmetteleekin mistä moinen välinpitämättömyys syntyy. Hän pohdiskelee syyn olevan väsymyksessä - lapsi kun on helppo laittaa pelaamaan ja rentoutua itse sillä välin. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, joten siitä olisi hyvä käydä enemmän julkista keskustelua. Mielestämme olisi aiheelllista valistaa vanhempia pelien ikärajoista, heitä kuitenkaan syyllistämättä. On kuitenkin luonnollista, että joskus vanhemmat haluavat omaa aikaa ja antavat lasten pelata yksinään.
Erityiseen tarkasteluun otimme tekstin ”Sit tää niinku ampuu ja sen pää räjähtäis!”, joka on julkaistu 29.3.2016. Tekstissä Lastentarhaaja käsittelee ajankohtaista aihetta - lasten mediakasvatusta, eritoten pelaamisen näkökulmasta. Kirjoittaja kertoo ryhmänsä 6-vuotiaasta pojasta, joka kuvaili päiväkodissa toistuvasti pelaamaansa väkivaltapeliä, ilman vanhempien valvontaa. Kirjoittaja tunnustaa pelien olevan osa nykypäivää ja niiden kulutuksen olevan siten normaalia, mutta hän ottaa kantaa vanhempien valvontaan pelaamisen suhteen. Tekstissä viitataan Tarja Salokosken 2005 julkaistuun väitöskirjaan, jossa Salokoski tutki pelaamista ja siihen liittyvää huolikeskustelua, liittyen pelien teemoihin ja pelaamiseen käytettyyn aikaan. Tutkimuksessa huomattiin väkivaltapelien olevan yhteydessä mm. väkivaltaisiin fantasioihin, empatian puutokseen, aggressioon ja levottomuuteen. Jos vanhemmat valvoivat lastensa pelaamista, näitä piirteitä ei lapsessa huomattu yhtä paljon, kuin niissä lapsissa, joiden pelaamista ei valvottu.
Lastentarhaaja ilmentää olevansa huolissaan juuri vanhempien asenteista, jotka vaikuttavat olevan erittäin välinpitämättömiä ja altistavan lapsen riskipelaamiselle. Kokemuksensa mukaan vanhemmat tietävät kyllä tekevänsä väärin ja käyttäytyvät häpeillen, kun esimerkiksi tarhan työntekijä asiasta kysyy. Kirjoittaja ihmetteleekin mistä moinen välinpitämättömyys syntyy. Hän pohdiskelee syyn olevan väsymyksessä - lapsi kun on helppo laittaa pelaamaan ja rentoutua itse sillä välin. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, joten siitä olisi hyvä käydä enemmän julkista keskustelua. Mielestämme olisi aiheelllista valistaa vanhempia pelien ikärajoista, heitä kuitenkaan syyllistämättä. On kuitenkin luonnollista, että joskus vanhemmat haluavat omaa aikaa ja antavat lasten pelata yksinään.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti