Olemme tutkineet blogia Myytinmurtaja, joka ottaa kantaa sukupuolirooleihin liittyviin epäjohdonmukaisuuksiin huumorin siivittämänä. Myytinmurtaja käsittelee blogiteksteissään muun muassa naisten roolia yhteiskunnassa sekä feminismiä uudenlaisista näkökulmista. Vaikka blogi käsittelee paljolti sukupuolistereotypioita, se sisältää myös aiheesta poikkeavia julkaisuja. Lisäksi Myytinmurtaja kertoo ajoittain omia mieltymyksiään. Kirjoittajana Myytinmurtaja haluaa ilmeisesti pysyä salaperäisenä, sillä hän ei kerro itsestään blogissa: ei edes nimeä.
Tarkempaan tarkasteluun blogista on valikoitunut julkaisu “Unelma Sirpa-Leena”. Tekstissä kirjoittaja ottaa kantaa suomalaiseen vanhemmuuteen käsittelemällä artikkelia, joka on julkaistu Helsingin Sanomissa. Huumorin varjolla ja kulttuurieroja käsittelemällä Myytinmurtaja korostaa, kuinka suomalaisten vanhempien ei tulisi olla niin ankaria itselleen vanhempina. Kirjoittaja ottaakin voimakkaasti kantaa HS;n artikkelissa mainittuun julkaisuun koskien Intian Mumbaissa tapahtuvaa tyttöjen nimenantoa: 300 tyttöä ovat luopuneet nimestään “Ei-toivottu”.
Meillä Suomessa on melko yhtenäinen käsitys hyvästä vanhemmuudesta. Lapsia on vietävä harrastuksiin, heille on tehtävä ruokaa sekä tukea heitä eri kehitystehtävissä jne. Varmasti moni haluaa olla “paras” vanhempi. Emme tiedä, millainen vanhemmuus on ihanteena Intiassa, mutta uskomme hyvän vanhemmuuden käsityksen olevan hieman erilaisempi: esimerkiksi jotkut vanhemmat ovat saattaneet nimetä tyttö lapsensa “Ei-toivotuksi”. Toki Suomessakin kullakin vanhemmalla on omat toiveensa lapsen sukupuolesta, mutta kun toiveet jäävät täyttämättä, ei pettymystä tuoda julkisesti ilmi lapsen nimenannossa, tai välttämättä muutenkaan. Vaikka vanhempi haluaisikin nimetä lapsensa näin, Suomen lainsäädäntö kieltää sen, ja hyvä niin.
Näin ollen vanhempi, joka ei aina ehdi viemään Mikko-Petteriä muskariin, voi antaa itselleen käsi sydämellä anteeksi. Ainakin Mikko-Petterillä on asianmukainen nimi. Lisäksi Myytinmurtajan esille tuomat “naapurin tädit (ja sedät)”, jotka kärkkäästi arvostelevat äiti-raukkaa, voivat huolehtia omista asioistaan: hekään eivät liene täydellisiä vanhempia.
Täydellisen vanhemmuuden sijaan huomio tulisi kiinnittää ensisijaisesti lapsen tarpeet huomioivaan kasvatukseen. On turhaa pyrkiä täydellisyyteen vanhempana, koska todellisuudessa sitä ei ole. Merkityksellistä lienee vanhemman ja lapsen yhteensopivuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti