Sosiaalinen näkökulma älykkyyteen (Janina ja Johanna, Helin ryhmä)

Blogin kirjoittaja on sosiaalipsykologian opiskelija Helsingistä. Blogissa hän ei kuitenkaan kirjoita omalla nimellään. Kirjoittaja tarkastelee eräässä postauksessaan älykkyyttä sosiaalipsykologisesta näkökulmasta: henkilön sosiaalinen asema ja suosio vaikuttaa siihen, kuinka älykkäänä muut pitävät häntä. Tekstissä tarkastellaan myös sitä, kuinka tärkeää älykäs keskustelu on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Ihmisillä on taipumus tehdä päätelmiä henkilöistä, joiden kanssa he ovat vuorovaikutuksessa: sosiaalisessa vertailussa ihmiset vertailevat esimerkiksi toisten älykkyyttä tai sosiaalisia taitoja omiinsa. Sosiaalisten taitojen ansiosta voi olla helpompi antaa älykäs kuva itsestään. Tästä esimerkkejä ovat kyky perustella vaikkapa poliittisia mielipiteitään ja vastata luontevasti toisen kommentteihin ja kysymyksiin. Kirjoittaja ehdottaakin, että tämänkaltaisia taitoja voitaisiin pitää yhtenä älykkyyden merkkinä. Perinteinen älykkyysosamäärä testi ei huomio sosiaalisia taitoja, mutta sen huomioiminen älykkyyden määritelmässä olisi mielenkiintoinen näkökulma.

Kirjoittaja ei huomioi psykologian tutkimusperinnettä älykkyydessä: hänen mukaansa älykkyyden tutkimuksesta puuttuvat metodit ja se, mitä pidetään älykkäänä on subjektiivista ja suhteellista. Se ei oikeastaan pidä paikkaansa, koska psykologiassa on käytetty älykkyystestejä jo pitkään ja niiden avulla voidaan määrittää älykkyys objektiivisesti. On kuitenkin toinen kysymys, onko älykkyys muutakin kuin testitulos. Ymmärrettävää sinänsä, että kirjoittaja haluaa keskittyä älykkyyden ilmenemiseen vuorovaikutuksessa ja käsityksiin toisten ihmisten älykkyydestä, koska se on lähempänä hänen tieteenalaansa kuin älykkyyden testaaminen standardisoiduilla testeillä.

Kirjoittaja pohtii älykkyyden ilmenemisen lisäksi sitä, tarvitseeko keskustelun ylipäätään olla älykästä. Aina keskustelun tavoite ei ole oppia tai sanoa mitään järkevää. Olennaista on pikemminkin se, että halutaan olla vuorovaikutuksessa keskustelukumppaneiden kanssa. Silloin keskustelua halutaan pitää yllä, vaikka ei olisi enää mitään erityisempää sanottavaa. Huomaan itsekin, kun olen tarpeeksi kauan puhunut kavereiden kanssa, että jutut alkavat koko ajan vain mennä hölmömmiksi - se on yleensä vain hauskaa. Tällaisessa tilanteessa ei myöskään kyseenalaisteta toisten sanomien asioiden järkevyyttä: kirjoittajankin mukaan on oleellisempaa kuka sanoo, kuin se mitä hän sanoo.

Kirjoittaja käyttää esimerkkinä keskustelua ryhmän kanssa, johon ei juurikaan tuntenut kuuluvansa. Jos ei tunne kuuluvansa ryhmään, ei välttämättä nauti keskustelusta, jolla on vain sosiaalisia tavoitteita. Toisinaan keskustelussa voi kuitenkin olla tavoitteena oppia uutta tai välittää muille omia näkemyksiä. Tämän tapaista keskustelua saatetaan käydä esimerkiksi oppitunneilla tai työpaikalla. Silloin ei oikeastaan ole yhtä olennaista, pitääkö keskustelukumppaneidensa seurasta. Näkemykset älykkäästä keskustelusta ovat lähinnä kirjoittajan omaa pohdintaa ja hän tieteellisten lähteiden sijaan viittaa “vanhaan viisauteen”. Havainnot ovat silti mielenkiintoisia.

Kirjoittaja ei viittaa juurikaan tutkimuksiin, joissa älykkyyttä tutkittaisiin sosiaalipsykologisesta näkökulmasta, eli idea saattaa olla hänen oma ehdotuksensa. Hän ei ole vielä ihan alansa ammattilainen, mutta opiskelijana hallitsee käsitteitä ja teorioita ja soveltaa niitä käytäntöön. Hän esimerkiksi viittaa klassisiin teorioihin, kuten Piaget:n kognitiivisen kehityksen teoriaan, sekä Kohlbergin moraalin kehityksen teoriaan. Uusimpia tutkimuksia hän ei kuitenkaan tekstissään esittele, eikä käytä lähdeviitteitä. Käsitteistä hän käyttää esimerkiksi diskurssianalyysia, jota hän ehdottaa menetelmäksi tutkia älykkyyden ilmenemistä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Tekstissä näkyy rennohko ote: siinä esimerkiksi kiroillaan, mikä ei sovi tieteelliseen asiatekstiin. Blogitekstin ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla kuivan asiallinen, vaan myös viihdyttävä. Lukijakunta ei luultavasti olekaan sosiaalipsykologian ammattilaisia, jotka etsisivät sieltä uusimpia tutkimustuloksia. Kirjoittaja kirjoittaakin blogia lähinnä itselleen, jotta voisi prosessoida oppimaansa ja soveltaa sitä käytäntöön. Blogi on ymmärrettävästi kirjoitettu ja sitä on helppo lukea. Blogia pystyy siis lukemaan kaikki, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita ja haluavat oppia jotain jopa uudesta tieteenalasta.