Aitoa ystävyyttä? Kaisa ja Vilma, Elinan ryhmä

Jani Kaaro kirjoitti Helsingin Sanomiin vuosina 2012 – 2015 suosittua tiedekolumniaan, jossa vaihtelevin aihein esittelee ja pohtii ajankohtaisia ja mielenkiintoisia ilmiöitä sekä niiden suhdetta ja vaikutusta ihmisiin. Kaaron oma suhde tiede maailmaan on hyvin itseoppinut, sillä hänellä ei ole yhtäkään akateemista tutkintoa, hän ei ole suorittanut edes ylioppilastutkintoa. Tiedemaailmaan Kaaro tutustui hyönteisharrastuksensa kautta, josta pikku hiljaa kiinnostus siirtyi kohti universaalimpia kysymyksiä ja aiheita, joihin hän on omatoimisesti tutustunut. Porvoolainen Kaaro on Suomen tiedepiireissä ansioitunut toimija, joka Helsingin Sanomien lisäksi on kirjoittanut Tiede-lehteen, vuonna 2012 hän voitti sekä Tieto-Lauri- palkinnon, että valtion tiedonjulkistamispalkinnon yhdessä kuvittaja Väinö Heinosen kanssa kirjastaan Evoluutio (Avain, 2010) ja vuonna 2015 Suomen tiedetoimittajain liitto valitsi hänet vuoden tiedetoimittajaksi. Porvoolainen Kaaro on lisäksi julkaissut kirjat Kaiken oudon ensyklopedia, Terveenä 100-vuotiaaksi, Tunnista ötökkä ja Ötököitä Suomen luonnossa. (Wikipedia, Helsingin Uutiset, Uusimaa)

Helsingin Sanomien tiedekolumnissaan Kaaro siis keskittyy kussakin kolumnissaan yhteen tieteelliseen ilmiöön kerrallaan, sen taustoihin ja vaikutuksiin. Kolumnin tarkoitus on saada lukija pohtimaan Kaaron esittämiä asioita itse ja ehkä hiukan uudesta näkökulmasta, sillä vaikka kirjoittaja kolumnissaan ottaakin kantaa aiheisiin, hän ei anna lukijalle valmiita vastauksia, vaan haastaa tämän asettamaan itsensä ilmiötä koskettavien ihmisten asemaan. Kohderyhmänä voisi pitää koulutettuja ja maailmanmenosta kiinnostuneita, keskiluokkaisia aikuisia. Tiedejulkaisuksi Kaaron kolumneissaan käyttämä kieli on ilahduttavan selkokielistä ja tieteellinen jargonia on lähes olematonta, eikä lukijalta vaadita minkään tietyn alan tarkkaa tuntemusta, onhan kirjoittaja itsekin täysin itseoppinut. Kolumnien rakenne on pääpiirteittäin sama; lähteenä kertomus tositapahtumasta ja kyseistä ilmiötä koskeva tieteellinen tutkimus, joiden pohjalta Kaaro itse kirjoittaa teemasta omia pohdintojaan. Tositapahtumien raportoinnit ja tutkimukset ovat teksteissä usein ainoat käytetyt lähteet, ja lukija pääsee linkkien kautta helposti tutustumaan alkuperäisversioihin. Kolumneissaan Kaaro tekee teräviä huomioita, mutta ei ota kuitenkaan niihin liian kärjekkäästi kantaa, vaan lukija saa itse valita puolensa. Kolumnien vahvuus onkin aiheiden ajankohtaisuus ja ne herättävätkin toisinaan paljon keskustelua lukijoiden keskuudessa. Tämän perusteella ”suosituimpia” aiheita ovat lääketieteeseen, erityisesti huumeisiin ja rokotuksiin liittyvät kolumnit sekä talouden ilmiöitä käsittelevät julkaisut.

Tässä tekstissä pureudumme tarkemmin Kaaron kolumniin, jossa hän pohtii teknologian ja ihmisen suhdetta. Kolumninsa alussa Kaaro kertoo New York Times- lehdessä julkaisusta artikkelista, jossa autistisen pojan Gusin ainut ystävä on hänen puhelimessaan oleva sovellus Siri, jonka kanssa voi 

keskustella. Ystävyyden pojan ja koneen välille mahdollisti sovelluksen kyky käydä loputtomia keskusteluja, joihin hyvin harvat ihmisystävät pystyisivät. Kaaron kolumnin keskeisin kysymys on, voiko kone tai robotti korvata oikean ihmiskontaktin. Ystävyyden mahdollisuuden puolesta puhuvat Gusin tarina, Dartmouthin yliopiston tutkimus, jonka mukaan, mitä yksinäisempiä tutkimuksen koehenkilöt kokivat olevansa, sitä todennäköisemmin he pitivät nukkemaisia kasvoja ihmismäisinä. Tämä tulos saa Kaaron pohtimaan, ovatko yksinäiset ihmiset valmiita ystävystymään jonkin epäinhimillisen olennon, esimerkiksi koneen kanssa. On myös havaittu, että vanhukset voivat kokea

heille seuraa pitävät Paro-hyljerobotit itselleen läheisiksi, jopa oikean ihmisen kaltaisiksi.

Kaaro käyttää teksteissään lähteitä sujuvasti ja säästelleen, siten että kukin kolumni rakentuu muutaman keskeisen tutkimuksen sekä yleisen arkitiedon ja Kaaron oman pohdinnan ympärille. Tutkimuksiin ja käyttämiinsä artikkeleihin Kaaro liittää selkeästi niiden verkkolinkit, jolloin hänen oma äänensä ja tutkimusten ja lähteiden äänet ovat selkeästi erillään.

Verkkotekstinä Kaaron kolumnit ovat kaikki erittäin onnistuneita, sillä ne ovat mielenkiintoisia ja herättävät lukijassa niin tunteita kuin omiakin ajatuksia. Aiheet ovat helposti ymmärrettäviä, eikä lukija tarvitse yleistietoa laajempia taustatietoja ymmärtääkseen Kaaron tekstejä. Mutta mitä Kaaron tekstien tieteellisyyteen tulee, ne eivät ole kovin tieteellisiä perinteisessä mielessä. Vaikka Kaaro viittaa tieteellisiin tutkimuksiin, tekstit eivät noudata tieteellisen tekstin rakennetta tai tyyliä. Tieteellisten käsitteiden tilalla on paljon arkitietoa, mikä tekee niistä tyyliltään lähes popularistisia julkaisuja, joiden tehtävä ei ensisijaisesti ole viedä tiedettä eteenpäin, vaan herättää lukijakunnassa ajatuksia.

Aihe oli mielestämme mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Mietimmekin, mitä hyviä ja huonoja puolia teknologian roolista ihmiskontaktien korvaajana voisi olla. Tällaisesta kehityksestä hyötyvät juuri Gusin kaltaiset autistiset ja muut vuorovaikutussuhteiltaan rajoittuneet henkilöt, joille koneet voivat antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää kyseisiä taitoja. Mietimme myös, että vaikkapa hoitotyössä robotit voisivat keventää hoitajien raskasta työtaakkaa esimerkiksi hoitamalla lääkkeiden annostelun ja jakamisen. Tällöin inhimillisten virheiden määrä voisi laskea ja hoitajien työtaakka keventyä, jolloin heillä olisi enemmän aikaa keskittyä olemaan läsnä potilaiden kanssa.

Asiassa on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Voiko teknologia kuitenkaan korvata oikeaa ihmiskontaktia? Ihmisen perustarve on rakastaa ja tulla rakastetuksi, olisiko siis millään tavalla psyykkisen hyvinvoinnin kannalta tervettä rakentaa tärkeitä ja läheisiä suhteita teknologian varaan? Olisiko tällainen suhde edes oikeaa ystävyyttä, kun vastapuoli olisi täyden kontrollin alainen; robotti, eli suhteen vastapuoli, toimii ihmisen oman mielen mukaan ja sen voi esimerkiksi sammuttaa juuri sillä hetkellä kuin itse haluaa. Tällainen voisi johtaa vääristyneeseen kuvaan niin itsestä kuin kaikista muistakin. Kyseenalaista on myös teknologian ja koneiden absoluuttinen luotettavuus ja toisaalta niiden pitkälle viedyn tekoälyn pelätty ominaisuus syrjäyttää lopulta ihminen kokonaan. Kone voi mennä rikki tai ajautua oikosulkuun aiheuttaen vahinkoa ja jättäen omistajansa yksin. Koneiden kanssa tai niiden kautta sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen voi aiheuttaa riippuvuutta ja eristää entisestään aidoista ihmiskontakteista. Myös Kaaro pohtii sosiaalisen median vaikutusta ihmissuhteisiin ja niiden ylläpitoon. Miten aitoa kanssakäyminen on, jos se tapahtuu vain sosiaalisen median välityksellä? Vaikka teknologiasta on monia hyötyjä, aitoja ihmiskontakteja ei voi korvata mikään muu. Kaiken nykyajan hektisyyden keskellä meidän tulisi muistaa nostaa katseemme ruudusta ja olla aidosti läsnä läheistemme seurassa.

 

Kaaron kolumni: http://www.hs.fi/tiede/a1415074696539

Kuvat: https://www.flickr.com/search/?text=hug

Kaisa Pesonen ja Vilma Reinikainen