Mitä aivoissa tapahtuu psykoterapian aikana? Voiko psykoterapia olla
hyödytöntä? Blogitekstissä fysiikan tutkija Teppo Mattsson käsittelee
psykoterapian hoitomenetelmiä ja niiden vaikutusta yksilön aivoissa. Mattsson
on itse kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut tutkija, joka omien
sanojensa
mukaan harrastaa matkailua tieteenalojen välillä; postauksissa keskitytään
avaruuteen, aivoihin, biologiaan ja elämään yleisesti. Kirjoituksessaan hän
keskittyy erityisesti tunteiden kielentämiseen sekä kuvailee eri hoitomuotoja
ja niiden taustatekijöitä. Hän on kirjoittanut blogiaan satunnaisin väliajoin
vuosina 2014-2017.
Mielenterveys käsittelee ihmisen psyykkistä ja mielen hyvinvointia.
Mattsson selittää mielenterveyttä enemmän aivojen hermoverkkojen yhteistoiminnalla.
Hän kertoo, että psykoterapia on siis hermoverkkojen eli aivojen osien
yhteispelin kehittämistä. Siksi Mattssonilla onkin mielenkiintoinen ja
erikoinen näkökulma psykoterapian käsitteeseen. Psykoterapia on kautta aikojen
osoittautunut hyvin tehokkaaksi hoitomenetelmäksi muun muassa masentuneiden
keskuudessa. Mattsson kertoo, että tutkimuksen mukaan noin 80% ihmisistä, jotka
ovat käyneet terapiassa voivat paremmin verrattuna ihmisiin, jotka eivät
käyneet terapiassa.
Psykoterapiassa ihminen käy
kielellistä keskustelua yhdessä psykoterapeutin kanssa. He käyvät läpi yksilön
tunteita, ajatuksia, fyysisiä oireita jne. Tärkeää on, että terapeutti ottaa
huomioon mahdolliset psyykkisten oireiden tekijät kuten lapsuudenaikaiset
traumat. Terapeutin ei myöskään kuulu lisätä yksilössä negatiivisia reaktioita.
Mattssonin mukaan psykoterapiassa tärkeintä onkin ihmisen tunteiden
kielentäminen psykoterapeutille. Silloin ihminen rakentaa tarinamuotoista
identiteettiä, joka taas eheyttää ihmisen omaa minäkuvaa. Psykoterapian
päätavoite on parantaa yksilön omaa henkilökohtaista kokemusmaailmaa. Tätä
parannetaan juuri kielellisten ja tarinallisten keinojen avulla.
Yksilöllä esiintyy lähes aina jonkinkaltaista oireilua, ennen kuin hän
hakeutuu psykoterapiaan. Terapeutti on aina ratkaisevassa roolissa yksilön
parantumisprosessissa. Mattsson kertoo, että psykoterapia mielletään
altistushoidoksi, jonka avulla opitaan käsittelemään vaikeita tunteita.
Mattssonin mukaan masennusta ei voiteta ensimmäisellä kerralla, ja hän
vertaakin kirjoituksessaan masennuksen voittamista punnertajan
penkkiennätykseen.
Keskeisessä roolissa on potilaan omien tunteiden käsittely ja niiden
kohtaaminen. Mattsson kertoo, että muistojen aktivoiminen tietoisuuteen
epävakauttaa aivojen solurakenteita, joihin muistot ovat tallennettuina.
Potilaalla on aina traumaattisesta tapahtumasta muistijälki, joka
normaaliolosuhteissa säilyttää tai vahvistaa sitä. Mattsson toteaa, että
terapiaolosuhteissa traumaattisten kokemusten herättämät vaikeat tunteet
voidaan kohdata turvallisesti. Potilaan kannalta tämä on erittäin hyödyllistä
ja lähes välttämätöntä, että psykoterapia koetaan onnistuneeksi. Mattsson
kertoo myös, että psykoterapiassa potilas kirjoittaa oman historiansa
uudelleen. Hän kuvailee psykoterapiaa aivojen muutosten kautta, mutta jättää
huomioimatta sosiaaliset suhteet ja ympäristötekijät, jotka myös vaikuttavat
henkilöön.
Aina psykoterapia ei kuitenkaan auta yksilöä: Mattsson kertoo, että
potilaissa on vähemmistö, joita hoito ei auta tai joka voi jopa pahentaa
oireilua. Erityinen hoitoa heikentävä piirre on aleksitymia, jota Mattsson avaa
tekstissään tarkemmin. Oireisiin kuuluu, että yksilöllä on tunteiden kokemisen
ja ilmaisun erityisvaikeus. Yksilöllä esiintyy myös epämääräisiä ruumiillisia
vaivoja. Mattsson kuvailee hoidon haitallisuutta: terapian haittavaikutukset
voivat olla sukua allergioiden siedätyshoidoille: hoidon aiheuttama
stressireaktio on elimistölle liikaa. Mattssonin mukaan osa hoidon
hyödyttömyydestä selittyy myös henkilökunnan ammattitaidottomuudella ja
inhimillisillä virheillä. On mielenkiintoista, että Mattsson huomioi myös
psykoterapian mahdollisen epäonnistumisen. Psykoterapian epäonnistumiseen voi
kuitenkin löytyä myös muita syitä kuin erityisvaikeudet.
Mattsson kirjoittaa taitavasti
tieteenalasta, johon ei itse ole kuitenkaan kouluttautunut. Mielenkiinto
aihetta kohtaan on huomattavissa tekstissä. Kuitenkin lukijalle jää täysin
epäselväksi, mitä lähteitä Mattsson on blogikirjoituksessaan käyttänyt. Kattava
ja yksityiskohtainen tieto jää siis täysin ilman lähdeviittauksia. Häiritsevää
on, että Mattsson myös käyttää tutkimustuloksia, avaamatta tutkimuksia sen
enempää.
Kuvat:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/hermoverkkoja-matkivat-tietokoneet-oppivat-tunnistamaan-esineita/
http://theocddiaries.com/mental-health-2/so-you-think-you-need-a-psychotherapist/
https://www.tiede.fi/blogit/rajankayntia/mika_psykoterapiassa_auttaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti