Psyko-blogi (Susanna K. ja Riina O.)
Provokatiivista konmaritusta
Tavarat, esineet tuovat meille turvaa ja lohtua. Emme tarvitse näitä tavaroita, mutta rakastamme niitä. Mikä tässä elämässä loppujen lopuksi on tärkeää, sanoittaa Nevalainen.
Psyko-blogissaan psykologian lisensiaatti Vesa Nevalainen pyrkii omien sanojensa mukaisesti pysäyttämään ja haastamaan lukijansa. Blogi tuntuukin kokonaisuudessaan mukailevan suurimmaksi osaksi juuri tätä päämäärää niin aihevalintojen, tyylin kuin kielen suhteen.
Blogin aiheina ovat paitsi ajankohtaiset teemat, myös yhteiskunnalliset kysymykset ja kiistanalaiset puheenaiheet, joiden esiin tuomisella kirjoittaja haluaa herättää keskustelua. Näkökulma aiheisiin on helposti lähestyttävä, ironinen sekä epämuodollinen, mutta perustuu kuitenkin selvästi psykologian asiantuntijoille tuttuihin yhteiskunnan ja ihmisen käyttäytymisen ilmiöihin. Nevalainen tuo vahvasti esiin omat näkemyksensä puhuttelevista aiheista ja voisi sanoa hänen käsittelevän aiheita jopa provosoivasti.
Provokatiivinen lähestymistapa jatkuu aihevalintojen ja niiden käsittelytavan lisäksi tekstin tyylissä sekä sanavalinnoissa. Kirjoitusten tyyli rakentuu pitkälti juuri kyseenalaistamisen ja provosoimisen ympärille, mikä tulee esiin Nevalaisen kirjoittaessa lukuisin retorisin kysymyslausein sekä ytimekkään lyhyin lausein. Tunnelatautuneet sanavalinnat, kuten “jeesustelu” tai “urputtaa”, luovat blogiin kohosteisen tyylin, jonka avulla kirjoittaja kärjistää tekstejään. Vaikka ajoittain Nevalaisen kirjoittamisen tapa tuntuu tuovan jopa kyynisen sävyn tekstiin, voidaan aihevalintojen, näkökulman ja kielen ajatella olevan eräänlaisia retorisia valintoja, joiden avulla kirjoittaja pyrkii tuomaan yhteiskunnalliset ja ihmisiä koskettavat aiheet konkreettisiksi keskustelunaiheiksi.
Erityistä blogissa on juurikin kirjoittajan tapa suhtautua eri aiheisiin sekä myös itse blogin kirjoittamiseen. Kärkevän subjektiivinen lähestymistapa herättää mielenkiintoa ja saa lukemaan myös ehkä kirjoittajan akateemiseen asemaan nähden erityisetkin aihevalinnat. Blogi erottuu massasta ja on psykologiliiton sivuilla julkaistavaksi blogiksi tyyliltään ehkä jopa yllättävä, vaikka toisaalta onkin pohjimmiltaan asiallinen. Viime kädessä se joka tapauksessa onnistuu täyttämään lupauksensa ja haastaa lukijan pohtimaan omaa kantaansa aiheeseen kuin aiheeseen.
Lähitarkastelussa yksi erityisen kiinnostava Vesa Nevalaisen kirjoittama verkkoteksti aiheesta Konmari. Teksti on verkossa otsikolla: “Konmari on fiksu mutta silti jotenkin tyhmä”.
Konmaritus on nykyään monille tuttu käsite. Ideana on poistaa kodista kaikki tavarat ja esineet, jotka eivät tuota omistajalleen iloa. Roskakoriin tai kierrätykseen joutaa käyttökelpoisia tavaroita, jotka eivät miellytä nykyistä omistajaansa. Nevalainen tiivistää, että kaikkien esineiden kohdalla tulee pohtia, onko tämä tarpeellinen minulle? Ja jos se ei ole, se tulee heittää pois.
Nevalaisen tekstissä on hyvää pohdintaa siitä, että mikä on oikeasti meille ihmisille tärkeää? Tarvitsemmeko me oikeasti ympärillemme tavarapaljouden ollaksemme onnellisia? Konmarin kirjoittaja Marie Kondo on sitä mieltä, että emme tarvitse. Kondo on nuorena opiskellut siivoamista ja järjestelemistä. Kirjassaan hän ihmettelee, että miksi kaikkia muita taitoja opetetaan lapsille, mutta siivoamista ei opeteta koskaan. Järjestelyn taidon oletetaan tulevan luonnostaan. Tuleeko järjestelyn taito kaikilla luonnostaan? Sitä taitoa olisi hyvä opetella, niin elämästä tulee vaivattomampaa. Kukaan ei ole aikaisemmin edes ajatellut siivoamisen taidon opettelua ja sen tärkeyttä.
Mihin vedetään raja, että mitkä esineet voi poistaa? Kaikilta varmasti löytyy tavaroita, jotka eivät varsinaisesti tuota iloa, mutta niitä pitää säilyttää jos niitä joskus sattuisi tarvitsemaan. Mitkä niistä tavaroista voi silti säilyttää? Lietsooko Konmaritus kulutushysteriaan? Jos ihmiset ensin poistavat kodeistaan tarpeettomat tavarat ja sitten he kuitenkin hankkivat niitä pikkuhiljaa takaisin. Mielestäni ensin tulisi pureutua siihen, että ihmiset ylipäätään ostavat tarpeettomia tavaroita. Eihän ongelma poistu jos tavarat hävitetään uusien tieltä. Nevalainen kärjistää tekstissään, että haluaako konmari suistaa ihmiskunnan takaisin karuun paimentolaiselämään, olennoksi joka elää karua ja julmaa elämää.
Turhakkeen voi helposti perustella tarpeelliseksi. Nevalainen humoristisesti käyttää tekstissään esimerkkejä tästä. Hän esimerkiksi kirjoittaa, että: “Tarvitsen tuota rikkinäistä teevatia, koska minulla on vain kolme muuta varalla kukkien aluslautasiksi. Kissa voi koska tahansa hajottaa ne kolme muuta.” Mitä jos me säilyttäisimme vaan tavarat joita tarvitsemme. Voisimme keskittyä siihen, että ostaisimme uutta vasta silloin kun vanha tavara rikkoutuu tai on muuten käyttökelvoton.
Mielestäni tavarat ja esineet peilaavat elettyä elämää. Tavarat ovat myös muistoja ja ne herättävät meissä erilaisia tunteita. Eikö eläminen saa näkyä nykypäivän kodissa? Ahdistaviakin tunteita herättävät tavarat voivat olla meille tärkeitä. Tuleeko ahdistavat tavarat heittää pois? Muistoja nekin ovat menneestä elämästä. Havainnollistavana esimerkkinä voisi tarkastella saatua lahjaa jo päättyneestä parisuhteesta. Se saattaa herättää myös negatiivisia tunteita, mutta silti emme ehkä halua heittää sitä pois. Miksi niitä esineitä ei voisi säilyttää muistoina? Tällaiset esineet muistuttavat erilaisista tapahtumista, jolloin niistä tulee epämiellyttäviäkin asioita väistämättä mieleen. Sen lisäksi, että esineet tuovat turvaa ja lohtua, olisiko mahdollista, että ahdistaviin tapahtumiin liittyvät tavarat auttaisivat vaikeiden asioiden käsittelyä.
Ehkä Nevalainenkin pyrkii tekstissään patistamaan lukijat pohtimaan tavaroiden säilyttämistä henkilökohtaisten merkitysten kannalta.
Lähteet
Kuvat blogista
SWIISH, Sally Obermeder
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti