Tietokirjailija,
ravintovalmentaja ja psykologi Hanna Markuksela kirjoittaa blogissaan
(https://blogit.iltalehti.fi/hanna-markuksela/)
enimmäkseen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen liittyvistä
asioista, kuten onnellisuudesta, mielenterveyden ongelmista,
työhyvinvoinnista, ihmissuhteista ja syömisen psykologiasta. Blogi
on yksi monista Iltalehden terveysblogeista, joita kirjoittavat
lähinnä terveyteen erikoistuneet asiantuntijat.
Markuksela
käsittelee terveyteen liittyviä asioita käytännönläheisellä,
selkokielisellä ja persoonallisella tavalla. Hän esimerkiksi antaa
vinkkejä ja toimintaohjeita ravintosuositusten tulkitsemiseen ja
kertoo psykologisista selviytymismekanismeista tiiviisti käyttäen
esimerkkejä. Erilaisia aiheita käsitellään monipuolisesti ja
kriittisesti, ja Markukselan omat mielipiteet ja näkemykset tulevat
selvästi esille. Kirjoitusten selkeä ja looginen kappalejako ja
rakenne tekevät blogista helposti lähestyttävän, mikä saattaa
olla yksi syy siihen, että keskustelu blogitekstien
kommenttipalstalla on melko aktiivista. Kuten voisi olettaa,
keskustelua esiintyy eniten mielipiteitä herättäviä aiheita
käsittelevissä blogiteksteissä. Niiden kommenteista löytyy paljon
sekä positiivista palautetta että kritiikkiä ja eriäviä
mielipiteitä, joihin Markuksela usein vastaa.
Otimme
lähempään tarkasteluun Markukselan blogikirjoitukseen “Masennus
on mustavalkoinen”, jonka aiheena on masennuksen hoito ja
erityisesti siitä käyty julkinen keskustelu. Markuksela väittää,
että keskustelu masennuslääkkeiden käytöstä on liian
yksipuolista, mustavalkoista ja vailla tieteellistä pohjaa. Hän
kritisoi sitä, että mediassa esitellyt lääkevastaiset kannanotot
ovat heikosti perusteltuja ja muita kannanottoja ei tarjota.
Masennuslääkkeet ja psykoterapia on asetettu eri puolille aitaa,
vaikka lääkityksen ja terapian yhdistelmä on suurelle osalle
masentuneista toimivin hoitomuoto.
Markuksela
tarjoaa oman kannanottonsa siitä, miten masennusta tulisi hoitaa
kustannustehokkaasti ja mahdollisimman hyvällä hoitovasteella. Hän
pitää tärkeänä, että hoitomuoto määritellään yksilön
hoitotarpeen mukaan. Esim. lievän, akuutin masennuksen tapauksessa
lääkityksen aloittamista hän pitää haitallisena, kun taas
vaikeammin masentuneet eivät hänen kokemuksensa mukaan usein
alkuvaiheessa hyödy psykoterapiasta. Siihen, millainen hoitotarve
masentuneella on, riippuu perintötekijöistä, masennuksen
vakavuudesta ja masentuneen asenteesta hoitomuotoja kohtaan. Koska
Markuksela on henkilökohtaisesti nähnyt monien masentuneiden
hyötyneen lääkityksestä, hän ei voi puhua täysin sitä vastaan.
Markukselan
oma kokemus ja tieto aiheesta näkyy tekstissä selvästi.
Masennuslääkkeiden toimivuudesta ja toimintatavoista hän kertoo
tosin melko niukasti ja tutkimustietoon toivoisi viitattavan enemmän.
Teksti kuitenkin onnistuu hyvin kehottamaan kokonaiskuvan laajempaan
hahmottamiseen. Tapa, jolla Markukselan mukaan masennuksen hoidosta
käydään julkista keskustelua, on nähtävissä muuallakin. Kaikki
esillä olevat tunteita herättävät aiheet näyttävät jakavan
ihmiset mielipiteiden mukaan joukkueisiin, jolloin väitteitä
esitetään usein kärjistetysti ja vastapuolta mustamaalaavasti.
Keskustelu on tällöin luonteeltaan enemmän kilpailua siitä kuka
on oikeassa kuin ratkaisuihin pyrkivää kommunikointia.
Se, että
keskustelua vaikeista asioista käydään, on kuitenkin positiivinen
asia. Markuksela esittää lääkevastaisen mentaliteetin ja huonon
journalismin hyvänä puolena sen, että mielenterveysalan
ammattilaiset ovat provosoituneet ja havahtuneet keskusteluun. Olisi
kuitenkin toivottavaa, että keskustelun tavoitteena olisi saavuttaa
kyseessä olevasta aiheesta parempi ymmärrys ja perustaa se
mahdollisimman laajalti luotettavaan tieteelliseen tietoon.
Masennuksen
hoidon tapauksessa ymmärryksen tasolla on todellinen merkitys. Jos
halutaan saavuttaa parhaat tulokset masennuksen hoidossa, on tärkeää
saada luotettavaa tietoa sekä lääkkeettömän hoidon että
yhdistelmähoidon todellisista hyödyistä ja haitoista. Markuksela
painottaa, että moniammatillinen yhteistyö ja vähemmän
mustavalkoinen ajattelu ovat tärkeitä vietäessä keskustelua
eteenpäin. Näiden avulla on suomalaisilla hänen mukaansa
mahdollisuus edistää molempien hoitotapojen asemaa ja saatavuutta.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti