Digihuumaa kouluissa (Emilia R. ja Linnea M.)

Lauri Järvilehto on filosofian tohtori, kirjailija, yrittäjä ja hän on perustanut Filosofian akatemian. Järvilehto pitää blogia  Ajattelun ammattilainen, jossa hän käsittelee esimerkiksi kouluun, tulevaisuuteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä mielipiteitä pinnalla olevista asioista asiallisella kielellä. Blogissa on niin paljon erilaisiin aiheisiin liittyviä tekstejä, että se herätti mielenkiintomme.

Blogi on siis hänen omaa pohdintaa eikä tutkimustietoa. Hänen tarkoituksena on herättää ajattelua ja huomiona on, että kaikki voivat harjaantua ajattelemisessa. Koska kohderyhmänä on kaikki, hän ei kirjoita erityisen tieteellisesti vaan popularisoiden ja teksti on viihdyttävää, välillä huumorin sävyttämää. Jokainen voi helposti lukea tekstejä ja ymmärtää niitä. Lukijat osallistuvatkin välillä keskusteluun esimerkiksi kehuen, pohtien tai kysyen. Järvilehdon tekstit ovat lähinnä kolumnityyppisiä tai mielipidekirjoituksia. Järvilehdon tekstissä on paljon selkeitä mielipiteitä ja perusteluita. Mielipidekirjoitusten välissä on Järvilehto on julkaissut myös tekstejä, jotka käsittelevät hänen kirjoittamiaan lauluja. Nämä poikkeavat paljon muusta ajankohtaisten aiheiden pohdinnasta. Tällaiset tekstin sisällön yhtäkkinen vaihtuminen voi jakaa mielipiteitä lukijoiden kesken. Osasta tämä voi tuntua virkistävältä, osaa tämä voi jopa häiritä.

Jäimme kuitenkin miettimään blogia lukiessamme Järvilehdon mielipiteiden perusteluita. Vaikka hän perustelee monesti väitteensä huolellisesti, hän ei tuo ilmi, onko väitteiden takana tieteellistä tietoa. Lukijan pitää siis ymmärtää, että kirjoitukset ovat Järvilehdon omia mielipiteitään, eikä niitä voi lukea tieteellisinä totuuksina.

Yhdessä kirjoituksessa Järvilehto ottaa kantaa digitalisaatioon koulussa Arno Kontron kolumnin pohjalta. Kolumni käsittelee Helsingin opetuslautakunnan tekemää päätöstä digilaitteiden kiintiöinnistä. Opetuslautakunta linjasi, että 70 prosenttia opiskeluajasta tuli käyttää digilaitteita. Järvilehto liittää kirjoituksen alkuun linkin viittaamaansa blogitekstiin, jolloin blogin lukija pääsee tutustumaan viitattuun tekstiin. Muuten Järvilehto keskittyy kirjoituksessaan omaan mielipiteeseensä aiheesta.  

Järvilehdon mielestä kouluissa painopiste tulee olla oppimisessa, eikä niinkään oppivälineissä. Hän kritisoi digilaitteiden liiallista käyttöä kouluissa. Järvilehto toteaa, että digitalisaation aikana mielipiteet jakautuvat turhan kärkkäästi kahtia. Digikannattajat mieltävät digilaitteiden olevan ratkaisu kaikkeen, ja vastustajat taas eivät suostu periaatteesta näkemään mitään hyvää digitalisaatiossa. Järvilehto painottaa oppimisen tärkeyttä koulussa, ei niinkään sen mitä välineitä siihen käytetään. Hän korostaa tekstissään, että koulutettuja opettajia ei voi korvata digilaitteilla ja niiden oppimisympäristöillä, ne voivat olla vain hyvä lisä opetukseen ja avuksi opettajalle.

Järvilehdon kirjoitus on herättänyt keskustelua kommenttikentässä. Monet ovat samaa mieltä kirjoittajan kanssa, osa esittää vastaväitteitä. Järvilehto on siis onnistunut valitsemaan aiheen, josta lukijoilla löytyy mielipiteitä ja näin onnistuu saamaan aikaan keskustelua blogissaan.

Meidän mielestämme Järvilehdon teksti oli hyvä ja viihdyttävä. Jo tekstin otsikossa “Äly hoi älä jätä – tolkkua digihuumaan” tulee hyvin esille kirjoittajan näkökulma asiaan, mikä selkiyttää tekstin lukemista. Teksti otti kantaa merkittävään asiaan, joka edelleen ajankohtainen, vaikka tekstin julkaisusta on yli vuosi aikaa. Elämme sellaista aikaa, jossa teknologia kehittyy niin nopeasti, että digilaitteet saavat turhan suuren huomion opetuksessa. Mielestämme pitää harkita sitä, millainen digilaitteiden käyttö edistää oppimista. Allekirjoitamme Järvilehdon ajatuksen siitä, että digilaite ei yksinään korvaa opettajaa. Jokaisella opettajalla tulisi olla vapaus valita, kuinka paljon haluaa opetuksessaan painottaa digilaitteiden käyttöä. Olemme siis samaa mieltä siitä, että tällainen rajaus, mitä Helsingin opetuslautakunta oli tehnyt, tuntuu erikoiselta. Etenkin, kun nykyään puheenaiheeksi nousee usein lapsien liiallinen  “ruutuaika”, eli kuinka paljon lapset viettävät päivästään jonkin laitteen ruutua tuijottaen. Onko siis järkeä, että vapaa-ajan lisäksi lapset istuvat ruutujen ääressä myös koko koulupäivän?

Kuvat:

http://www.freeimages.co.uk/galleries/transtech/informationtechnology/slides/question_key.htm

http://www.freeimages.co.uk/galleries/workplace/education/slides/e_learning.htm

http://stockmedia.cc/business_concepts/slides/_DSC0032.html