Yksisarviset ja psykologit käsi kädessä (Oona R. ja Noora I.)

Vesa Nevalainen käsittelee blogissaan Psyko-blogi ajankohtaisia teemoja ja aiheita kertoen niistä omia
ajatuksiaan psykologin näkökulmasta. Teksteissään Nevalainen käsittelee mm. psykologin hukkaan
heitettyä asiantuntijuutta tai sen arvostuksen puutetta yhteiskunnassa. Hän ei kuitenkaan edusta
blogissaan kaikkia psykologeja ja tuo tämän myös esille. Nevalainen on psykologian lisensiaatti ja
psykoterapeutti sekä kirjoittanut useita psykologian alan tietokirjoja. Suomen Psykologiliiton nettisivuilla
Psyko-blogia kuvataan pysäyttäväksi ja lukijoitaan haastavaksi, eikä Nevalainen “päästä ketään liian
helpolla”.

Blogitekstissään “Yksisarvishoitoa” Nevalainen kritisoi vaihtoehtoisia hoitomuotoja psykologiselle
hoidolle. Nevalaisen kritiikki yksisarvishoitoja vastaan koskee lähinnä hämäriä hoitojen nimityksiä,
huonoa informaation kulkua hoitojen sisällöistä sekä hoitojen valvomattomuutta ja säädösten puutetta.
Psykologian lisensiaatti aloittaa tekstinsä listaamalla nimityksiä, kuten elämäntaidon valmentaja ja
henkisen kasvun ohjaaja. Näiden avulla hän esittelee vaihtoehtohoitojen suurta skaalaa ja
kyseenalaistaa tämän jälkeen hoitomuotojen pätevyyden. Nevalainen niputtaa yhteen kaikki
selvänäkijästä työyhteisösovittelijaan ja rentoutusopastajaan. Tämän yleistämisen voi tulkita hiukan
kapeakatseiseksi, sillä selvännäkijöillä tuskin on mitään yhteistä esimerkiksi työyhteisösovittelijoiden
kanssa.

Nevalainen myöntää, että ei tiedä, mitä yksisarvishoitajien työhön sisältyy: “Ongelma on se, että kaiken
tämän opiskelun ja kokemuksen jälkeenkään minä en ihan tiedä, mitä nuo tyypit puuhaavat. Enkä
ehkä haluakaan tietää.” Tästä syystä on hiukan ihmeellistä, että Nevalainen kuitenkin lyttää kaikki
nämä hoitomuodot. Kuinka hän voisi johdonmukaisesti perustella kantaansa, jos hänellä ei ole tietoa
asiasta?

Nevalaisen mukaan psykologit ja psykoterapeutit ovat ainoita ihmismielen parantamiseen soveltuvia
auttajia. Heidän toiminnalleen on olemassa omat ammattieettiset säädökset ja toimintaa myös
valvotaan strukturoidusti, toisin kuin vaihtoehtoisten hoitomuotojen harjoittamista. Vaikka
yksisarvishoitoja ei valvota strukturoidusti, ei valvonta tee psykoterapiasta teholtaan ylivertaista.
Päinvastoin psykoterapian vaikuttavuutta jopa kyseenalaistetaan edelleen, sillä hoidon tehoavuus on
hyvin vaihtelevaa ja asiakaskohtaista.

Nevalainen tahtoisi vaihtoehtohoitoja rajoittavan lainsäädöksen voimaan mahdollisimman pian:
“Minusta myös tällä asialla on kova kiire, sillä puoskarin hoitama potilas saattaa sairastua lisää,
kuolla tai tappaa jonkun muun.” Ajatus on oikeutettu, mutta kärjistetty. Ensinnäkin kaikilla
yksisarvishoidoilla tuskin on näin vakavia haittavaikutuksia. Toiseksi, onko psykoterapia täysin
immuuni näille vakaville seurauksille? Psykoterapiassa huonoja seuraksia koitetaan ehkäistä
strukturoidun valvonnan kautta. Voisiko tätä toimintatapaa soveltaa myös vaihtoehtoisten
hoitomuotojen kohdalla, sen sijaan että ne kiellettäisiin kokonaan?

Tieteellisen hyväksyttävyyden puutteesta huolimatta ihmiset hakeutuvat yksisarvishoitoihin.
Tekstissään Nevalainen pohtiikin, johtuuko tämä ihmisten tyhmyydestä ja hyväuskoisuudesta, vai
eivätkö he tiedä, miten “epämääräisistä” hoidoista on kyse? Hän haluaisi auttaa ihmisiä valitsemaan
tieteellisesti hyväksytyn psykologian ja psykoterapian rajoittamalla yksisarvishoitoja lailla. Voisiko
kuitenkin olla, että monissa tapauksissa vaihtoehtohoidot perustuvatkin samoille auttaville tekijöille
kuin psykoterapiassa? Miksi yksisarvisterapeutti ei voisi luoda yhtä hyvää asiakas-terapeuttisuhdetta
kuin psykoterapeutti, eikö hänellä voi olla psykologin empatiakykyä ilman yliopistokoulutusta, ja eikö
asiakkaan hoitomyönteisyys ole joka tapauksessa yksi tärkeimmistä tekijöistä terapian
tuloksellisuudessa verrattuna terapeuttiin liittyviin tekijöihin? Ovatko psykoterapeutti ja psykologi siis
ainoita vaihtoehtoja, vai voisivatko edes joidenkin vaihtoehtohoitojen harjoittajat olla edellä mainittujen
lisäksi päteviä auttajia? Vaikka tekstinsä perusteella Nevalainen niin uskookin, kaikkien
yksisarvishoitajien ammattitaidon taustalla tuskin on kyse vain peruskoulusta ja kolmen päivän
nettikurssista.

Mielestämme ratkaisu voisi löytyä hoitojen tehoavuuden tutkimisesta, eikä suorasta vaihtoehtohoitojen
rajoittamisesta. Monet ihmiset saavat varmasti vaihtoehtoisten hoitomuotojen kautta apua ongelmiinsa.
On kuitenkin hyvä myös tiedostaa, että kaikista hoitomuodoista ei ole hyötyä, ja joistakin voi olla jopa
haittaa. Termin “vaihtoehtohoito” alle lukeutuu suuri määrä erilaisia hoitoja, joista osa on jopa hyvin
lähellä psykologiaa ja erilaisia tieteellisesti hyväksyttyjä terapiamuotoja. Siksi niitä tulisi tutkia, jotta
mahdollisesti erittäin hyödyllisiä hoitomuotoja ei rajoitettaisi ja kiellettäisi tietämättä niistä sen enempää.
Samalla selviäisivät oikeasti haitalliset hoitomuodot ja niitä voitaisiin perustellusti rajoittaa. Tällainen
menettely olisi oikeudenmukainen ja perusteltu, eikä mitään rajoitettaisi vain sen takia, että ei tiedetä
”mitä nuo tyypit puuhaavat”.

Kuvat:

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/56/58/a1/5658a100153ebc8d397d22111efd5d85.jpg